Olen seurustellut kihlattuni kanssa kolmisen vuotta.Itse olen 21-vuotias ja mieheni 25. Viimeinen puoli vuotta on ollut vaikeaa aikaa suhteellemme. En oikeastaan tiedä,mistä kaikki johtuu. Itse aloitin opiskelun ja muutimme toiselle paikkakunnalle opiskelujeni taikia. Muuton jälkeen, mikään ei ole suhteessamme toiminut. Riitelemme, riitelemme ja riitelemme. Ja kun yritän puhua asioista, mieheni kieltäytyy puhumusta. Ja kun tarpeeksi kauan olen yrittänyt saada irti hänestä jotain, mies suuttuu ja alkaa hajoittamaan paikkoja.
Seksiä meillä ei ole ollut aikoihin, vaikka ennen mieheni on ollut seksuaalisesti aktiivinen. Itse en koe seksiä parisuhteen tärkeimpinä asioina, mutta kaipaan kuitenkin läheisyyttä ja aivan arkisia asioita kuten silittelyä ja kädestä kiinni pitämisestä. En tunne enää itseäni naiselliseksi tai viehättäväksi. Minusta tuntuu että mieheni väliinpitämättömyys minua kohtaan syö omaa naisellisuuttani. Tuntuu kamalalta, kun mieheni ei välitä minusta. Olen aina tarviinnut rakkaan ihmisen läheisyyttä ja nyt sitä ei ole missään muodossa.
En vain enää tiedä, mitä tehdä, koska puhuminen ei mieheni kanssa onnistu..
Olisiko jolloin mielipiteitä? Mitä itse tekisitte tällaisessa tilanteessa..?
Seksiä meillä ei ole ollut aikoihin, vaikka ennen mieheni on ollut seksuaalisesti aktiivinen. Itse en koe seksiä parisuhteen tärkeimpinä asioina, mutta kaipaan kuitenkin läheisyyttä ja aivan arkisia asioita kuten silittelyä ja kädestä kiinni pitämisestä. En tunne enää itseäni naiselliseksi tai viehättäväksi. Minusta tuntuu että mieheni väliinpitämättömyys minua kohtaan syö omaa naisellisuuttani. Tuntuu kamalalta, kun mieheni ei välitä minusta. Olen aina tarviinnut rakkaan ihmisen läheisyyttä ja nyt sitä ei ole missään muodossa.
En vain enää tiedä, mitä tehdä, koska puhuminen ei mieheni kanssa onnistu..
Olisiko jolloin mielipiteitä? Mitä itse tekisitte tällaisessa tilanteessa..?
Vastaukset 10
Vanhimmat
En tohon oikein osaa muuta sanoa, kuin ei tuo hyvältä ainakaan vaikuta.
Seksi ja puheyhteys ovat tärkeitä toimivassa suhteessa ja jos ne ovat kadonneet, niin suhteella ei ole valoisa tulevaisuus.
Kumppanisi voisi olla vähän välttelevämpää tyyppi, et ehkä kannattaa ottaa siihen itse etäisyyttä. Hän tulee luoksesi, jos on tullakseen.
Se on vaan tosi vaikeaa olla tekemättä mitään ja vaan odottaa toiselta muutosta. Oon itse valmis tekemään mitä tahansa, että me tästä selvittäisiin. Mutta tuntuu, että ei tosin oo mitään tehtävissä.
Poikaystäväni lapsuuden perhe on hyvin "epäsosiaalinen". Tarkoitan tuolla sitä, että he eivät puhu ongelmista tai vaikeuksista, vaan ikäänkuin unohtavat ne. Ja mieheni on oppinut juuri tämän tyylin ongelmien selvittelyyn. Kun taas itse olen oppinut, että asioista täytyy aina puhua, niin hyvistä kuin huonoistakin.
Ja tuo läheisyyden puute satuttaa niin paljon. En olisi ikinä uskonut, että se tuntuu näin pahalta, kun puoliso ei kosketa missään tilanteessa.
Miten Jemina sinun sitten kannattaa edes olla, kuulostaa vaaralliselta jos joku suuttuu ja hajottaa paikkoja.
En koe tilannetta uhkaavana, vaikka suuttuessaan hajoittaa paikkoja. Tiedän, että ei hän minua kuitenkaan satuttaisi.
Jotkut ihmiset ovat vain välttelevämpiä kuin toiset. Tuollaiset välttevät ihmiset ahdistuvat, jos heiltä alkaa vaatimaan ja tarvitsemaan asioita.
Itse olen kanssa näitä, jotka haluaisivat rakastaa ja tulla rakastatetuksi.
Ehkä se on tässä maailmassa liikaa vaadittua?
"Jotkut ihmiset ovat vain välttelevämpiä kuin toiset. Tuollaiset välttevät ihmiset ahdistuvat, jos heiltä alkaa vaatimaan ja tarvitsemaan asioita.
Itse olen kanssa näitä, jotka haluaisivat rakastaa ja tulla rakastatetuksi.
Ehkä se on tässä maailmassa liikaa vaadittua? "
Kuulostaa kyllä tutulta.. Niin.. Jotenkin ei vaan haluais uskoa, että kaikki on menetetty.
Ite oon kahden välttelevän naisen kanssa yrittänyt seurustella ja ei enää niitä kiitos.
Tiedän varmaan mistä susta tuntuu, kurjalta tuntuu lähteä, mutta kurjalta tuntuu jäädä. Toisessa vaihtoehdossa sinulla on realistinen mahdollisuus parempaan parisuhteeseen. Ihmiset eivät myöskään muutu, elleivät itse sitä halua.
Kannattaa nääkin lukaista läp:i http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/parisuhdetietoa-ammattilaisille/tietoa_parisuhdeammattilaisille/pariterapian_teorioita/kiintymyssuhdeteoria/kiintymyssuhde_ja_parisuhde/valtteleva_kiintymyssuhde/
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/parisuhdetietoa-ammattilaisille/tietoa_parisuhdeammattilaisille/pariterapian_teorioita/kiintymyssuhdeteoria/lopuksi/
"Mitä itse tekisitte tällaisessa tilanteessa..? "
-Lakkaisisin kiusaamasta miestä ja antaisin hänen mennä.
-En koskaan, missään tapauksessa viettäisi aikaa ihmisen/ihmisten kanssa joista ei saa muuta kuin mielipahaa
-alkaisisin valita ystäväni jotka ovat henkisesti paljon korkeammalla tasolla
-en koskaan antaisi ystävyyteni kehittyä liian intiimille tasolle ennenkuin todella tuntisin toisen. Tuo seurusteluaika tavallisesti kestää useita kuukaisia tai vuoden/vuosia
-kehittäisin itseäni henkisesti jolloin olisin aivan tyytyväinen oman seurani kanssa enkä tarvitsisi jatkuvasti toista henkiloä nyhjäämään vierelläni
-oman itsevarmuden lujitettua, pystyisin olemaan paljon parempi kumppani toiselle, sitten kun se oikean vihdoin loydän ja itse valitsen
Älä vit..tu kitise. Elämä on pas.kamaista
Minusta kukaan nainen ei ikinä tykkää joten läheisyyttä en saa ikinä.
Tuopa oli helpottavaa!