Mieheni ilmoitti 16 vuoden avioliiton jälkeen toissapäivänä puhelimessa, ettei aio tulla enää kotiin. Tämä on täydellinen shokki minulle ja kahdelle lapselleni. En ole pystynyt syömään mitään eikä ajatuksissani ole muuta kuin valtava tuska.Toinen lapsistani on ollut aina isin tyttö ja hän itkee ja haluaa että isi tulis kotiin.Meillä ei ole ollut väkivaltaa eikä alko-ongelmia. Olen aina pitänyt meidän perhettä suht onnellisena. MITEN TÄSTÄ TUSKASTA SELVIÄÄ? Kävimme jo kriisiavussa.
miten kestän
minä
102624
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei kannata pettää itseään, kaikki ei ole ollut kunnossa, jos miehesi tekee tuollaisen ratkaisun. Kriisiavuista yms minulla ei ole kuin huonoja kokemuksia - joillekin sellainen empaattinen lepertely voi sopia. Pyri selvittämään todellinen syy, koska se auttaa hahmottamaan tilannetta. Syynä ei välttämättä ole toinen nainen, se voi olla kaikkea yleisen kyllästymisen ja kaappihomouden välillä.
Lasten hyvinvointi on tietysti yksi tärkeä asia. Muista, että miehesi on joka tapauksessa lastesi isä ja näin mukana elämässäsi vielä monta vuotta. Älä missään nimessä syylistää miestäsi lasten kuullen, se kostautuu myöhemmin. Pyri saamaan tapaamiset toimimaan normaalisti.
Laita eropaperit mukaanluettuna sopimukset varallisuuden jaosta, elatusavusta ja lasten tapaamisesta kuntoon miehesi kanssa, älä päästä häntä roikkumaan tilanteeseen, jossa hän ei tee päätöstä oikeastaan kumpaankaan suuntaan. Hanki kunnollinen juristi tekemään avioeropaperit, mutta ohjeista tämä niin, ettet hyväksy minkään laista kusetusta myöskään omalta puoleltasi.
Ennen kaikkea, jos haluat miehesi takaisin, niin pidä pääsi kylmänä. Älä järjestä kohtauksia ja punnitse rauhassa tilanne. Teillä molemmilla on yli puoli vuotta aikaa miettiä tulevaisuutta.
niin.. vaikee paikka on!!! itse kokenut saman 4v sitten.. kyllä se ruoka tarvittavan verran alas meni mut nyt 4v jälkeen siitä alkaa jo nauttia!! ja ei ole oikotietä!!! se on se aika vaan ku auttaa!!!! muta en osaa sanoa!!!
En osaa neuvoa miten tuskasta selviää. Omat vanhempani ovat nyt eroamassa 30 vuoden jälkeen. Äidin tuskaa ei voi sanoin kuvailla. Helvetillinen yksinäisyys, nöyryytys, hylkäys. Äiti ei osaa käyttäytyä nätisti tilanteessa. Se on helvettiä meille lapsille. Vellomme tässä välimaastossa.. leikimme puolueettomia ja siinä loukkaamme äitiä. Äiti käyttää meitä tiedonvälittäjinä ja vakoojina. Tilanne on kaikille kestämätön ja tuskallinen.
Omalle äidilleni olen sanonut että tässä ei ole mitään hävettävää, tätä tapahtuu joka päivä. Ihmiset eroavat. Miehet muuttaa pois. Vaimot muuttaa pois. Häpeä pois ensimmäiseksi. Tämä on elämää.
Nyt ei mielestäni ole myöskään aika etsiä syytä. Nyt on tärkeintä elää tätä hetkeä ja tätä päivää. Saada jonkinlainen rutiini elämään ilman isää kotona. Rutiinit luovat turvaa lapsille sekä itsellesi. Älä ala täyttämään mitään papereita nyt. Anna ajan kulua muutama viikko. Jokainen päivä tuo uutta ajateltavaa ja uusia näkökulmia. Kriisiapu on hyvä idea. Siellä on ulkopuolinen henkilö kuuntelemassa ja hän voi sanoa ääneen sellaisia asioita, jotka ei itselle tule edes mieleen.
Selitä lapsille, että tämä on isän ja äidin välinen asia. Lapset eivät ole syyllisiä. Anna heidän ainakin luulla että asia on teidän aikuisten hallinnassa. Lapset ovat kummallisia, syyttävät itseään asioista helposti. Itse tiedän sen hyvin.
Elä ja hengitä päivä kerrallaan. Syö jotain väkisin. Jogurttia, kuppikuumaa. Keskustele asiantuntijan kanssa. Sinulle ei ole annettu tässä tilanteessa vaihtoehtoja, joten olet pakotettu elämään tilanteen kanssa. Jotenkin se on vaan elettävä. Voimia!
Ei kai se nyt ihan noin vaan mene.. tottakai teidän täytyy sopia keskusteluista ja järjestelyistä. Lasten ja itsenne vuoksi.
Tee miehellesi selväksi, että asioista pitää tulla sopimaan ja lasten kanssa täytyy tehdä selväksi käytännön asiat ja se, että lapsia ei hylätä. Vaikka ero tuleekin, lapsilta ei silti katoa äiti tai isä. Sen selväksi tekeminen on erittäin tärkeää. On hienoa, että olet käynyt hakemassa apua. Tuollainen tilanne, varsinkin, jos se on yhtäkkinen on vaikea. Mutta selviät kyllä.. keskusteluyhteys on tärkeä. Toisaalta shokin jälkeen tulee varmaan monenlaisia tuntemuksia, eikä vähäisin ole viha.. sitäkin tarvitaan, jotta päästään eteenpäin.
Tuntuu siltä, että miehesi pelkää asioitten selvittämistä, siksi hän käyttäytyy noin oudosti.
Vaikka tilanne on vaikea, yritä tarjoata hänelle tilaisuus selittää. Se on itsellesikin tärkeää.
Jaksamisia Sinulle ja perheellesi !
Minä haluaisin keskustella ja selvittää asioita mieheni kanssa. Soitin hänelle ja sanoin,että olisin nyt yksin kotona kun lapset on mummolla päivän. Hän ei aio tulla, sanoi vain että antaa ajan kulua ja puhutaan sitten myöhemmin kun aikaa on kulunut ja minä olen hyväksynyt asian.Tätä ei pysty millään hyväksymään. Lasten ikävä on valtava.Oli vain puhelimessa sanonut lapselle etteihän tässä mikään ole muuttunut, isi ei vaan asu kotona.Mutta sehän se pahin asia onkin ja se,että tätä ei mitenkään osannut aavistaa. Yhtäkkiä on matto vedetty alta pois.
Sanonpa mitä hyvänsä, se ei sinua auta. Silti, kaiken kivun keskellä, yritä aloittaa omaa elämääsi. Tiedän, että se on vaikeaa. Lue kirjoja esim. Sesse Koivistoa ja usko, että jonain päivänä elämä antaa sinullekin jotain uutta.Olen suosta ylös noussut...rohkeutta ja voima sinulle toivon.
Tuntuu tosi tutulta tuo sun kirjoituksesi, sama homma täällä viime syksytalvella. Alkupäivinä/viikkoina en syönyt, en nukkunut kunnolla. Tuska oli suuri, sydäntä puristi tuntui että henki lähtee. Mutta nyt alkaa helpottaa... Lapsia minulla on kolme , mutta vain yksi asuu enää kotona tai oikeammin minun luonani. Vaikeinta on kuvitella lastesi tuska...Meillä ei kumminkaan niitä ongelmia, poika on isänsä luona joka toinen viikonloppu ja jopa useamminkin.... Minun ja ex:n välit ovat hyvät ja asialliset... Olen ajatellut että katkeruuden ja vihan en anna tulla myrkyttämään itseäni, eikä yhteisiä välejämme... olen huomannut että lapseni on hyvillä mielin siitä että vanhempien välit on hyvät... Muista, aurinko paistaa vielä sinullekkin, iloa ja voimaa elämään...
olen kateellinen niille jotka tuon kokeneena pystyy välit ex.ään pitämään niin et saa yhdessä ees jotai asioita hoidettua... mut itse en asialle vaan voi mitään kun ex kerran petti ja menetti kasvonsa niin etten halua ees nähdä, saatikka sanoo jotain...no paistaa se aurinko joskus kuitenkin ja jos ei nii ei sitten!!!
Olen kokenut myös itse saman ja tiedän, että tuossa tilanteessa tuntuu juuri siltä, kuin matto vedettäisiin pois jalkojen alta. Tämän omakohtaisen kokemuksen lisäksi olen vielä ns. ammattiauttaja, joten kokemusta/tietoa on ainakin kahdesta eri näkökulmasta.
Suosittelisin sinua ensimmäiseksi järjestämään kaikki ns. paperiasiat kuntoon. Omaisuutta ei ehkä ensimmäiseksi kannata lähteä osittamaan, mutta lapsia koskevat huolto- ja tapaamissopimukset sekä elatussopimukset kannattaa hoitaa mahd. nopeasti kuntoon, jolloin saatte luoto pelisäännöt sille, miten lasten suhteen menetellään. Soita siis kuntasi lastenvalvojalle/sos.toimisto ja sovi aika tapaamisellenne sossuun. Kysy jo puhelimessa neuvoja siitä, mistä sovitte jne. Kutsukaa mies paikalle samaan aikaan, jos hän vai suostuu tulemaan.
Kun olet saanut ns. paperiasiat kuntoon, voi alkaa keskittymään omaan sekä lastesi hyvinvointiin. Paperit luovat raamit elämällesi ja voit käydä terapiassa tmv. hoitamassa itseäsi kaikessa rauhassa. Elämä eron jälkeen etenee asteittain. Ensimmäiset 3 kk kai on pahimmat, kun omaa elämää laittaa uuteen uskoon, mutta vähitellen aurinko alkaa paistamaan. Jonain päivänä havahdut siihen, kun naurat ääneen jollekin hauskalle jutulle ja silloin tiedät, että nyt on menty todella suuri harppaus eteenpäin oman psyyken kanssa! Tsemppiä sulle oikein paljon ja muista, älä anna periksi, hyvääkin sulle on luvassa sitten joskus myöhemmin.
Kiitos teille kaikille tuesta ja lohdutuksen sanoista. Asiat on edelleen selvittämättä,en tiedä milloin mies aikoo tulla puhumaan mun kanssa? Outoa käytöstä! Odotan sitä ensimmäistä aurinkoista päivää , kai se päivä joskus vielä koittaa?