No niin, olen varmasti nyt aivan kamala kumppani, mutta äsken meni hermot miehen tuppisuuna mököttämiseen. Mies ei saanut viimeyönä nukuttua kunnolla, ja heti aamusta lähtien on vain istunut ja mököttänyt koneensa edessä. Koitin varovaisesti kysellä oloa, johon sain vastauksena myrtsin "no väsyttää". Ok, olin pari tuntia hiljaa ja ajattelin, että jospa se siitä heräilisi. Sitten tiedustelin, että ottaisiko aamupalaa, johon vastaus oli vain myrtsi urahdus. Tein aamupalaa, mitään kiitosta ei kuulunut. Sitten minulla kuohahti, että jos nyt jumaliste väsyttää niin menisi nukkumaan eikä siinä mökötä ja pilaa minunkin päivääni.
Tokaisin, että mies ei ikinä mieti, että jos hänkään ei saa unta, niin minä myös olen aina hereillä kaiken pyörimisen ja ähkimisen vuoksi. Ja siis tämä on todella yleistä, arkiviikollakin mies itse valvottaa minua ja nukahtaa sitten ennen minua. Minä taas en nukahda mitenkään helposti ja jos kerran johonkin herään, niin yö on siinä. Eri huoneissa ei huvittaisi nukkua, koska kokemuksesta tiedän sen olevan perseestä.
Sanoin myös miehelle tuossa äsken siitä, että hänen ei tarvitse aamulla herätä yhtä aikaisin kuin minun (pitkä koulumatka) eikä minulla ole vapaapäiviä keskellä viikkoa (miehellä on tässä jaksossa ollut vain kaksi koulupäivää, näin siis ammattikorkeassa). En siis tajua, miksi hän aina vetää niin isot pultit siitä, jos ei saa yhtenä yönä nukuttua. Minä kuitenkin yleensä nukun vähemmän, kuljen pidempiä matkoja ja teen enemmän kotitöitä. Mutta en silti nillitä asioista miehelle!
Tämä on aivan sama juttu, jos mies on sairaana. Voi elämä sitä valituksen määrää ja itsesäälissä rypemistä. Itse olen monesti siinä tilanteessa, että on kuitenkin tehtävä kaikki vaikka olisinkin kipeänä. Paskin juttu on se, jos on samaan aikaan kipeänä miehen kanssa. Mies ei jaksa mitään, enkä minäkään, mutta minun on kuitenkin jätettävä oma hyvinvointini taka-alalle ja huolehdittava miehestä. Ymmärtäisin, jos kyse olisi lapsesta, mutta hän on kuitenkin aikuinen mies.
Niin joo, ja eilen illalla kaatusin vessassa ja satutin jalkani. Olin vähän aikaa paikoillani tunnustellessani jalan kuntoa ja mies laahusti paikalle (hän oli juuri mennyt sänkyyn ja varmasti pänni että minä meni kaatumaan ja sanoin vieläpä au). Seisoi siinä edessäni ja kysyi pääsenkö ylös. Sanoin, että pääsen ja nousin seisomaan ja huomasin että jalasta tuli vähän verta. Mies vain katseli ja kysyi sitten että tarvitsinko mitään ja minä sanoin, että jos toisi talouspaperia. Mies antoi paperia ja meni takaisin sänkyyn. Jäin vähän pöhkönä yksin seisomaan. Missään vaiheessa mies ei kysynyt, että satutinko itseni. Jos tämä olisi käynyt hänelle, niin olisin ollut huolissani ja auttanut minkä pystyisin. Mies olisi varmasti myös valittanut jalastaan ja minä olisin ollut empaattinen. Eihän minulle nyt pahasti käynyt, mutta olin kyllä kieltämättä vähän hämmentynyt hänen empatian puutteestaaan. Kai tämäkin vain osoittaa sen, että meidän parisuhteessamme miehen asiat tulevan aina ensin.
En tiedä mitä tehdä asian kanssa. Jos koitan puhua hänelle, niin helposti hän loukkaantuu ja alkaa leikkiä marttyyria. Saa minut näyttämään siltä pahikselta. Että minä aina valitan, hänhän tekee parhaansa mutta kun ei kelpaa. Hieman kieltämättä pelottaa tulevaisuus hänen kanssaan, en tiedä haluanko olla aina se, joka luopuu omista asioistaan toisen vuoksi. Parisuhteen pitäisi kai olla tastapuolinen.
Anteeksi nyt pitkästä purkautumisesta, mutta pakko jotenkin helpottaa omaa fiilistä, kun ei tuon miehen kanssa voi oikein jutella. Kiitos!
Tokaisin, että mies ei ikinä mieti, että jos hänkään ei saa unta, niin minä myös olen aina hereillä kaiken pyörimisen ja ähkimisen vuoksi. Ja siis tämä on todella yleistä, arkiviikollakin mies itse valvottaa minua ja nukahtaa sitten ennen minua. Minä taas en nukahda mitenkään helposti ja jos kerran johonkin herään, niin yö on siinä. Eri huoneissa ei huvittaisi nukkua, koska kokemuksesta tiedän sen olevan perseestä.
Sanoin myös miehelle tuossa äsken siitä, että hänen ei tarvitse aamulla herätä yhtä aikaisin kuin minun (pitkä koulumatka) eikä minulla ole vapaapäiviä keskellä viikkoa (miehellä on tässä jaksossa ollut vain kaksi koulupäivää, näin siis ammattikorkeassa). En siis tajua, miksi hän aina vetää niin isot pultit siitä, jos ei saa yhtenä yönä nukuttua. Minä kuitenkin yleensä nukun vähemmän, kuljen pidempiä matkoja ja teen enemmän kotitöitä. Mutta en silti nillitä asioista miehelle!
Tämä on aivan sama juttu, jos mies on sairaana. Voi elämä sitä valituksen määrää ja itsesäälissä rypemistä. Itse olen monesti siinä tilanteessa, että on kuitenkin tehtävä kaikki vaikka olisinkin kipeänä. Paskin juttu on se, jos on samaan aikaan kipeänä miehen kanssa. Mies ei jaksa mitään, enkä minäkään, mutta minun on kuitenkin jätettävä oma hyvinvointini taka-alalle ja huolehdittava miehestä. Ymmärtäisin, jos kyse olisi lapsesta, mutta hän on kuitenkin aikuinen mies.
Niin joo, ja eilen illalla kaatusin vessassa ja satutin jalkani. Olin vähän aikaa paikoillani tunnustellessani jalan kuntoa ja mies laahusti paikalle (hän oli juuri mennyt sänkyyn ja varmasti pänni että minä meni kaatumaan ja sanoin vieläpä au). Seisoi siinä edessäni ja kysyi pääsenkö ylös. Sanoin, että pääsen ja nousin seisomaan ja huomasin että jalasta tuli vähän verta. Mies vain katseli ja kysyi sitten että tarvitsinko mitään ja minä sanoin, että jos toisi talouspaperia. Mies antoi paperia ja meni takaisin sänkyyn. Jäin vähän pöhkönä yksin seisomaan. Missään vaiheessa mies ei kysynyt, että satutinko itseni. Jos tämä olisi käynyt hänelle, niin olisin ollut huolissani ja auttanut minkä pystyisin. Mies olisi varmasti myös valittanut jalastaan ja minä olisin ollut empaattinen. Eihän minulle nyt pahasti käynyt, mutta olin kyllä kieltämättä vähän hämmentynyt hänen empatian puutteestaaan. Kai tämäkin vain osoittaa sen, että meidän parisuhteessamme miehen asiat tulevan aina ensin.
En tiedä mitä tehdä asian kanssa. Jos koitan puhua hänelle, niin helposti hän loukkaantuu ja alkaa leikkiä marttyyria. Saa minut näyttämään siltä pahikselta. Että minä aina valitan, hänhän tekee parhaansa mutta kun ei kelpaa. Hieman kieltämättä pelottaa tulevaisuus hänen kanssaan, en tiedä haluanko olla aina se, joka luopuu omista asioistaan toisen vuoksi. Parisuhteen pitäisi kai olla tastapuolinen.
Anteeksi nyt pitkästä purkautumisesta, mutta pakko jotenkin helpottaa omaa fiilistä, kun ei tuon miehen kanssa voi oikein jutella. Kiitos!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tekstin perusteella tuntuu siltä että kyttäät miehesi jokaista liiketta ja analysoit sitä negatiivisella asenteella. Ahdistavaa. Jos häntä väsyttää niin keksi jotain omaa tekemistä ja anna hänen olla rauhassa. Kai sulla on omakin elämä?
Pakko kompata. Miehesi taitaa olla väsynyt tuohon negatiiviseen asenteeseen... Ja jos teidän suhde ei toimi, niin kannattaako siinä olla...
Edelliset niin kuin huomasit olivat varmaan mies vastaajia. Minä nyt naisena sulle sanon että tuollaista se on sata muutakin parisuhdetta.
On joko opeteltava sietämään lapsi miestään tai käännettävä kantapäät toiseen suuntaan. Valmennus ei auta noissa tapauksissa. ikävä kyllä.
Niinno, itseäni nyt vain kyrpii se, että minun vaivani ja huoleni ovat ilmeisesti mitättömiä miehen ongelmien rinnalla. Aina kun haluan keskustella itseni vaivaavista asioista, niin takaisin tulee kommenttia valittamisesta. Eikö ole hieman ristiriitaista, että mies saa valittaa ja purkaa pahaa oloaan, mutta minä en? Tietysti ymmärrän, että minua on vaikeaa tajuta, jos on itse se, joka on aina suunapäänä. =)
Olet parisuhteessa NARSISTIN kanssa! Olen itse käynyt tuon saman läpi ja tiedän paljonko sinua vituttaa!