Onko ketään yhtä vaivaista kohtalotoveria? Olen lopenuupunut tähän. Olen 23-vuotias, ihan normaalipainoinen nainen. En käytä alkoa, enkä mitään muitakaan päänsekoittajia.
Kirotut oireeni alkoivat vuosi sitten, 2011 maaliskuussa. Eräänä päivänä sattui asia joka järkytti mieltäni pahasti, tavallaan menetin läheisen.. Sitä ensihetkenä sulatellessani olo oli kuin olisin uponnut kylmään veteen, tärisin niin etten pysynyt aloillani. Saman päivän iltana ollessani ystäväni luona purkamassa sydäntäni sanoin hänellekin ettei oloni tunnu nyt yhtään normaalilta, ja että jotain kummaa on nyt tekeillä. Kotonani myöhemmin kävin nukkumaan ja olo oli todella ulkopuolinen. (EN ollut paniikissa, joten tässä välissä unohdetaan höpinät paniikkikohtauksesta!) Ummistin silmäni ja sitten se alkoi. Yhtäkkiä ne aina normaalistikin koko ajan rintakehässä tuntemani sydämenlyönnit lakkasivat kerrasta ja tunsin vajoavani sänkyyn. Päässäni humahti ja joka jäsen muuttui raskaaksi ja voimattomaksi. Säpsähdin hieman koska luulin sitä unihalvaukseksi vaikken ollut edes ehtinyt käydä unen rajamaillakaan. Nousin hitaasti ylös ja tunsin sydämeni hakkaavan ainakin noin sata kertaa minuutissa, aivan kuin joku tökkisi kylkiluitani sisältä päin. Nousin hitaasti jälkeille, eikä se mennyt minuutissakaan ohi. Tajusin, että joku ei todellakaan ole nyt hyvin kuten olin jo pitkin iltaa ounastellut. Olo oli todella voimaton ja sekava, ja soitin ambulanssin. Ensihoitajamiehet tulivat pian, jolloin pulssini hakkasi edelleen 112 kertaa minuutissa, verenpaineet olivat hieman koholla, ja olin kuin unessa. Sairaalan ensiavussa kuusi tuntia makoiltuani ja saatuani beetasalpaajaa tykytys vaimeni, ja olo oli kuin pumpulissa. Mutta selvyyttä oloni syyhyn ei tullut. Höpistiin paniikkikohtauksesta jolle minä tietysti nauroin. Mutta sen jälkeen en ole pystynyt nukahtamaan ainoatakaan yötä normaalisti.
Noin kuukausi sen jälkeen meikatessani eteisen peilin edessä jaloistani lähti yhtäkkiä tunto voimattomuuden hiipiessä kohti yläkroppaa ja käsiä. Kaaduin istumaan lattialle. Paine rintakehässä oli mieletön, ja olo niin väsynyt että jouduin pusertamaan kaikki voimani saadakseni puhetta ulos kun soitin taas ambulanssia jota minulle ei suostuttu lähettämään vaikka sanoin etten pysty kävelemään. Käskettiin kävellä viereiseen terveyskeskukseen! Keräilin lattialla hetken voimia ja raahauduin sinne. Sielläkin odotin vuoroani puoli tuntia, ennenkö pääsin omalääkärille ja EKG:hen, jossa näkyi että pulssi on melko korkea ja yläpaine melko koholla. Verikokeetkin olivat normaalit. Omalääkärini naureskeli minulle, ja laittoi oireeni paniikkihäiriön piikkiin "koska olet vain nainen ja nuori, ei sinulla sydämessä vikaa voi olla." Loukkaantuneena painelin kotiin, jossa oloni vain jatkui. Pelkäsin jäädä yksin kotiin joten menin kaverilleni. Siellä kaksi tuntia oltuani paine ja polte rintakehässä kasvoi joka asennossa, ja oloni vähättelyn jälkeen pakotin itseni taas soittamaan ambulanssia ennenkö jotain oikeasti tapahtuu. Autoa ei taaskaan lähetetty. Ystäväni lähti taluttamaan minua viereiseen terveyskeskuksen ensiapuun, jossa EKG:ssä taas yläpaine näkyi olevan kohollaan mutta alapaine normaalin rajoissa. Minut lähetettiin taas kotiin. Mutta päätin, että se oli viimeinen kerta kun menen nolaamaan itseni lääkärin eteen.
Ainoatakaan yötä kokonaiseen VUOTEEN en ole saanut käydä normaalisti nukkumaan. Normaalin olotilan sijasta minulla on koko päivän jompi kumpi kahdenlaisesta olosta:
1. Ensin koko päivän ajan pulssi on todella voimakas ja nopea vaikka vain istuisin aloillani. Se tuntuu tunnustelemattakin koko rintakehässä ja selässä. Portaat ylös ravattuani se tuntuu oikein kaikuvan huoneessa. :D Niinä päivinä pulssin rääkkääminen lenkillä tuntuu taivaalliselta, kun jalat juoksevat kuin itsestään kun sydän huutaa jo valmiiksi hoosiannaa. Niinä päivinä on myös vaikea nukahtaa. Makuulle käytyäni jumputus hidastuu niin, etten enää tunne sitä koko ajan kuten normaalisti. Sitten päässä humahtaa, koko keho muuttuu raskaaksi, voimattomaksi, ja tajunassa tuntuu tapahtuvan äkkiä jotain. Olo häviää kun "sätkäytän itseni eloon", kampean itseni ylös ja ravistelen itseäni, jolloin pulssi nousee takaisin. Ensialkuun se oli pelottavaa, mutta sittemmin olen uskaltanut kokeilla mitä tapahtuu jos jään vaan makaamaan tajunnankin jo mennessä oudoksi. Silmät eivät aukea kokonaan ja puhe tulee hitaasti ulos, tuntuu ettei tarvitse edes hengittää. Joskus sen lopuksi vihlaisee rintakehän vasemmalle puolen kun vedän henkeä. Siihen oloon on kuitenkin mahdotonta enää nukahtaa, joten saatan jatkaa tätä ylös seisomaan-takaisin sänkyyn-ramppausta parin kolmen tunninkin ajan, kunnes olen jo niin väsynyt että nukahdan vain kaatumalla sänkyyn.
2. Mutta toisina päivinä ...
JATKUU ALLA
Kirotut oireeni alkoivat vuosi sitten, 2011 maaliskuussa. Eräänä päivänä sattui asia joka järkytti mieltäni pahasti, tavallaan menetin läheisen.. Sitä ensihetkenä sulatellessani olo oli kuin olisin uponnut kylmään veteen, tärisin niin etten pysynyt aloillani. Saman päivän iltana ollessani ystäväni luona purkamassa sydäntäni sanoin hänellekin ettei oloni tunnu nyt yhtään normaalilta, ja että jotain kummaa on nyt tekeillä. Kotonani myöhemmin kävin nukkumaan ja olo oli todella ulkopuolinen. (EN ollut paniikissa, joten tässä välissä unohdetaan höpinät paniikkikohtauksesta!) Ummistin silmäni ja sitten se alkoi. Yhtäkkiä ne aina normaalistikin koko ajan rintakehässä tuntemani sydämenlyönnit lakkasivat kerrasta ja tunsin vajoavani sänkyyn. Päässäni humahti ja joka jäsen muuttui raskaaksi ja voimattomaksi. Säpsähdin hieman koska luulin sitä unihalvaukseksi vaikken ollut edes ehtinyt käydä unen rajamaillakaan. Nousin hitaasti ylös ja tunsin sydämeni hakkaavan ainakin noin sata kertaa minuutissa, aivan kuin joku tökkisi kylkiluitani sisältä päin. Nousin hitaasti jälkeille, eikä se mennyt minuutissakaan ohi. Tajusin, että joku ei todellakaan ole nyt hyvin kuten olin jo pitkin iltaa ounastellut. Olo oli todella voimaton ja sekava, ja soitin ambulanssin. Ensihoitajamiehet tulivat pian, jolloin pulssini hakkasi edelleen 112 kertaa minuutissa, verenpaineet olivat hieman koholla, ja olin kuin unessa. Sairaalan ensiavussa kuusi tuntia makoiltuani ja saatuani beetasalpaajaa tykytys vaimeni, ja olo oli kuin pumpulissa. Mutta selvyyttä oloni syyhyn ei tullut. Höpistiin paniikkikohtauksesta jolle minä tietysti nauroin. Mutta sen jälkeen en ole pystynyt nukahtamaan ainoatakaan yötä normaalisti.
Noin kuukausi sen jälkeen meikatessani eteisen peilin edessä jaloistani lähti yhtäkkiä tunto voimattomuuden hiipiessä kohti yläkroppaa ja käsiä. Kaaduin istumaan lattialle. Paine rintakehässä oli mieletön, ja olo niin väsynyt että jouduin pusertamaan kaikki voimani saadakseni puhetta ulos kun soitin taas ambulanssia jota minulle ei suostuttu lähettämään vaikka sanoin etten pysty kävelemään. Käskettiin kävellä viereiseen terveyskeskukseen! Keräilin lattialla hetken voimia ja raahauduin sinne. Sielläkin odotin vuoroani puoli tuntia, ennenkö pääsin omalääkärille ja EKG:hen, jossa näkyi että pulssi on melko korkea ja yläpaine melko koholla. Verikokeetkin olivat normaalit. Omalääkärini naureskeli minulle, ja laittoi oireeni paniikkihäiriön piikkiin "koska olet vain nainen ja nuori, ei sinulla sydämessä vikaa voi olla." Loukkaantuneena painelin kotiin, jossa oloni vain jatkui. Pelkäsin jäädä yksin kotiin joten menin kaverilleni. Siellä kaksi tuntia oltuani paine ja polte rintakehässä kasvoi joka asennossa, ja oloni vähättelyn jälkeen pakotin itseni taas soittamaan ambulanssia ennenkö jotain oikeasti tapahtuu. Autoa ei taaskaan lähetetty. Ystäväni lähti taluttamaan minua viereiseen terveyskeskuksen ensiapuun, jossa EKG:ssä taas yläpaine näkyi olevan kohollaan mutta alapaine normaalin rajoissa. Minut lähetettiin taas kotiin. Mutta päätin, että se oli viimeinen kerta kun menen nolaamaan itseni lääkärin eteen.
Ainoatakaan yötä kokonaiseen VUOTEEN en ole saanut käydä normaalisti nukkumaan. Normaalin olotilan sijasta minulla on koko päivän jompi kumpi kahdenlaisesta olosta:
1. Ensin koko päivän ajan pulssi on todella voimakas ja nopea vaikka vain istuisin aloillani. Se tuntuu tunnustelemattakin koko rintakehässä ja selässä. Portaat ylös ravattuani se tuntuu oikein kaikuvan huoneessa. :D Niinä päivinä pulssin rääkkääminen lenkillä tuntuu taivaalliselta, kun jalat juoksevat kuin itsestään kun sydän huutaa jo valmiiksi hoosiannaa. Niinä päivinä on myös vaikea nukahtaa. Makuulle käytyäni jumputus hidastuu niin, etten enää tunne sitä koko ajan kuten normaalisti. Sitten päässä humahtaa, koko keho muuttuu raskaaksi, voimattomaksi, ja tajunassa tuntuu tapahtuvan äkkiä jotain. Olo häviää kun "sätkäytän itseni eloon", kampean itseni ylös ja ravistelen itseäni, jolloin pulssi nousee takaisin. Ensialkuun se oli pelottavaa, mutta sittemmin olen uskaltanut kokeilla mitä tapahtuu jos jään vaan makaamaan tajunnankin jo mennessä oudoksi. Silmät eivät aukea kokonaan ja puhe tulee hitaasti ulos, tuntuu ettei tarvitse edes hengittää. Joskus sen lopuksi vihlaisee rintakehän vasemmalle puolen kun vedän henkeä. Siihen oloon on kuitenkin mahdotonta enää nukahtaa, joten saatan jatkaa tätä ylös seisomaan-takaisin sänkyyn-ramppausta parin kolmen tunninkin ajan, kunnes olen jo niin väsynyt että nukahdan vain kaatumalla sänkyyn.
2. Mutta toisina päivinä ...
JATKUU ALLA
Vastaukset 3
Vanhimmat
2. Mutta toisina päivinä pulssi tuntuu laahaavan minimissään, ja tekee mieli alkaa fyysisesti rasittamalla nostamaan sitä, mutta se on mahdotonta koska voimia ei vain tule mistään vaikka miten pusertaisi. Pelkkä istuminen väsyttää eikä pääkään tahdo pysyä pystyssä. Niinä päivinä ei tule oikein tehtyä muuta kuin maattua sohvalla odotellessa, että pulssi taas yhtäkkiä kohoaa jolloin jaksan olla jalkeilla. Nukahtaminen on yhtä vaivalloista kuin nopean pulssin päivinä, mutta hengittämiseen täytyy keskittyä oikein ajatuksen kanssa, koska tuntuu että se muuten unohtuu.
Muita kummallisia huomioita;
1. Pari kolme kertaa autossa kyydissä ollessa on käynyt niin, että väsyneen olon päätteeksi pääni on vain retkahtanut alas ja en ole pystynyt liikkumaan. Autoa ajanut kaveri on säikähtänyt itse puolikuoliaaksi kun ei ole saanut minua kommunikoimaan kun vasta ravistelemalla minua jolloin olen saanut voimia nostaa pään. Pari kertaa voimat lähtivät myös jaloista, jolloin kaveri joutui kannattelemaan minua että jaksoin kävellä istumaan jonnekin. Joskus myös kädet tuntuvat samalla tavalla puutuneilta ja voimattomilta. Muutaman kerran on käynyt myös niin, kun seisoin pakkasella ulkona ja tärisin kylmästä, niin yhtäkkiä päässä alkoi humista, korvat menivät lukkoon, jalat puutuivat ja aivan kuin lukkiutuivat paikalleen enkä päässyt liikkeelle. Rintakehässä kamala paine, aivan kuin siellä sisällä ilmapallo joka vain paisuu ja paisuu. Tunne helpotti vasta kun meni makuulleen puoleksi tunniksi.
2. Minulla on lapsesta lähtien ollut näihin päiviin asti jatkunutta hengenahdistusta jota on lapsuudessani tutkittu astmana, muttei kaikenmaailman testien jälkeen sille löytynyt tarpeeksi todisteita. Hengenahdistus ei ala rasituksessa, vaan joko kuumassa ilmassa, liian pitkään pystyasennossa oltua, hiilihappoisten juomien jälkeen, tai hikan jälkeen - kuten useimmiten. Se tuntuu siltä, aivan kuin keuhkoihin jäisi joka hengenvedon jälkeen ilmaa jotta en saa vedettyä niitä kerralla täyteen seuraavalla vetäisykerralla. Tähän auttaa vain selällään makaaminen kun selkä rentoutuu, ja saan poksautettua lapojen välistä pari lukkoa, ja lepään vielä hetken. Tätä hengenahdistusta on yleensä niinä päivinä enemmän kun pulssi on todella voimakas. Olemattoman pulssin päivinä saan joskus henkeä ihan hyvin, mutta mitäpä sillä väliä kun ei jaksa liikkuakaan.
3. Ennen tämän alkamista maaliskuussa 2011 olin parin kuukauden ajan kärsinyt sydämen muljahteluista ja yhtäkkisistä kovista lihaspistoksista sydämen kohdalla. Viikon ajan minulla oli jatkuva hikka, ja sen loputtua alkoi viikon pituinen poikkeuksellisen kova närästys. Närästyksen loputtua tämä koko helvetti sitten alkoi.
4. Diasporal-magnesiumjauheesta löysin hetkellisen avun, jolloin taisin viikon ajan nukahtaa lähes normaalisti. Sitten pidin siitä vähän taukoakin. Nyt reilun puolen vuoden käytön jälkeen (1 pussi veteen sekoitettuna per ilta) oireet ovat juon Diasporalia tai en. -.-
5. Sain jo vuosi sitten Propralia (verenpainetta ja sykettä alentavaa beetasalpaajalääkitystä), mutta olen joka kerta sen huomannut vain pahentavan oireita kaksinkertaisiksi vaikutuksen lakattua.
Eniten tässä vituttaa se, etten pysty enää käymään nukkumaan selälläni kuten olin aina ennen tehnyt. Näiden oireiden alettua selällään maatessa pulssi laskee liian nopeasti enkä ehdi nukahtaa ennen humahdusta päässä. Mutta pakottaessani itseni nukahtamaan jommalla kummalla kyljellä pulssi ei hidastu niin nopeasti, jolloin kerkeän ehkä nukahtaa ennen humahdusta, ja nukkuessahan keho toimii ns. autopilotilla :D joten kai pumppu toimii sitten nukkuessani normaalisti. Pari kertaa olen kyllä kerännyt kesken unen siihen kun sydän kun jyskyttänyt kovaa kuin maratonarilla, mitä sen ei pitäisi unessa ollessa tehdä. Muutoksilla ruokavaliossa en ole huomannut vaikutuksia olossa, enkä kahvin vähentämisellä enkä lisäämisellä. Mutta yhdenkin alkoholijuoman jälkeen huomasin kerran oloni pahentuvan kertaheitolla, joten alkot jäivät sen jälkeen pois. Mitähän vielä....? En tiedä, mutta lääkäriin en kehtaa enää mennä. Se jankuttaisi varmaan vieläkin että minulla on paniikkihäiriö. Vuoden yhtäjaksoinen paniikkikohtaus? En usko.. :D Ei tämä enää edes pelota kuten alussa. Vituttaa vaan armottomasti kun ei saa nukahtaa yhtä vaivattomasti kuin ennen, eikä edes mieleisessään asennossa. Tietysti joskus käy mielessä, että mitäpä jos jonakin yönä sydän vain sammuu... Mutta yritän olla ajattelematta sitä, ja teeskennellä olevani koko ajan normaali. Läheiseni varmaan luulevat, että oireeni ovat jo ohi kun en koskaan tavallaan pidä niitä yllä niistä puhumalla. -.- Tulipas pitkä valitus. Toivottavasti edes joku jaksoi lukea, ja joku yhtä vaivainen vaikka vastaisi.
Olipa pitkä stoori. Yksityiseltä pääsee kyllä sydämen ultraääneen jos arvauskeskuksen lekurit ei oo kiinnostuneita asiasta. Monesti vastaan tulee myös lekureita, jotka ei paljo mitää tiedä sydänsairauksista ja kuittaa ne juuri tyyliin olet liian nuori. Tuohan voi olla sydänperäistä tai sitten ei, mutta saat varmaan enemmän mielenrauhaa jos hommaat itsesti keinolla tai toisella sinne ultraan. Arvauskeskuslekureille saa todella painokkaasti sanoa jos haluaa sitä kautta päästä ja jonot on varmasti kuukausia. Yksityisten hinnat taas ovat korkeat.
Hei, olipas pitkä kertomus. Ikävää etteivät nämä lääkärit ota sinua tosissaan.. niitten pitäs vain tutkia ja tutkia! tai sitten sinun pitäisi käydä yksityisellä niin kuin edellinen kirjoittaa. Olen huomannut itsekin monesti kun olen käynyt lääkärissä että tosi harvoin niihin vaivoihin on saanut vastausta mistä johtuu. (tosin minulla ei ole noin vakavia oireita, mitä sinulla) :/
Minulla on joulusta asti ollut yskää, ja olen syönyt yskänlääkettä mutta tuntuu ettei senkää ottaminen mitään auta. Oireet alkoivat hengenahistuksella jota kesti kaksi päivää, oli hienoo ku pelkkä kävely tuntui siltä että oisin ollut yliyli-painoinen.. sillä minun piti pysähtyy monta kertaa jollain 10 minsan matkalta. Vaikka minäkin olen vasta 22-vuotias, niin tuntui hullulta. Aikasemmin minulta on tutkittu astma jne, koska mulla on ollut ajoittaista hengenahistusta 14-vuotiaasta asti. Mutta silloin se pistettiin liikahengityksen piikkiin eli stressaamiseen. Mutta nämä oireet, että kestää hengenahistus tyyliin 2päivää, on muutaman viikon pois ja taas tulee, ni ei mun mielestä liity mitenkään tuohon enää.
Ja olen käynyt tämän asian kanssa lääkärissä, ja jälleen ne epäilevät astmaa. Mutta minulla on vaa semmoinen tunne ettei ne vaa löydä mtn, mähän oon nii terve aina ku sinne meen. :s ja se on todella uuvuttavaa!
Ja nyt muutamina päivinä minulla saattaa iha yhtäkkii syke noussa vaikka olisin vain paikoillaan. Tai varsinki ku oon nukkuun menossa, niin se on ärsyttävää ku sen sykkeen kuulee korvissa, sit mä kokoajan ajattelen sitä joten seki voi laukassa sen että syke nousee enempi.
Eilen yöllä meinasin soittaa itselleni ambulanssin, mutta onneksi sykkeeni rauhoittui hieman. En ymmärrä mistä se syke nousee jos en mitään edes tee.. :o enkä tiedä onko sykkeen nousemisella ja rasitusastmalla jtn yhteistä.. ei siis mtn hajuu.
Ja nykyään jos mulla on johonki kiire ja joudun juoksemaan, nii tuloksena on että henkeni hinkuu ja tuntuu etten jaksa, mutta se menee onneksi ohi.
En todellakaa haluais näin nuorena alkaa sairastamaan mtn sydäntauteja tms. :/ minulla on jo ennestään essentiaalista vapinaa ja siihen on lääkkeet josta oon lukenut että sydämen syke pienenis, entiedä auttaisko ne sitten.
Mutta paljon voimia sinulle, toivottavasti saat mieltä askarruttaviin asioihin joskus edes selvyyttä ja ne lääkärit tutkis sinut kunnolla! :)