Miten pitää toimia, ettei ole rasisti

Tätini asuu talossa, missä asuu afrikkalainen perhe. Heidän lapsi on tehnyt mattoteliinelle aivan kummallisen lumikyhäelmän, muistuttaa aivan jotain voodoo juttua. Siinä on keppejä pystyssä, tupakantumpeja ja jossain oli koiran kakkakin, puhumattakaan koiran pissasta, varma en voi olla että onko koiran kakkaa tai pissa, kun en ole sen suhteen asiantuntija, mutta kyseiset jätökset siinä oli. Onkelma on se ettei siihen pääse mattoja hakkaamaan. Eikä sitä voi mennä lapioitemaan poiskaan, muuten saa vielä syytteen rasismista. Täytyisikö ottaa yhteyttä poliisiin ja pyytää heitä hoitamaan asia kuntoon, vai onko joku muu taho mihin ottaa yhteyttä, kun sitä ei uskolla itse poistaa, tie vaikka mitä pahojahenkiä siinä on

Sitten on eräs toinenkin ongelma. Talossa on pesukone, mikä on asukkaiten käytössä. Joka kerta afrikkalaisen perheen pesutuvan käytön jälkeen, kone on pysäytetty hätäkatkasimella, sitten esipesu, pesu ja huuhteluaine lokerot on täynnä pesujauhetta. Kúka tässä tapauksessa korvaa vahinkot, maksaako sen joku ministeriö.
2693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Naapurisovun nimissä olisi parasta jutella sen "afrikkalaisperheen" kanssa. Siis normaali-ihminen osaa kyllä jutella sen verran että neuvoo pesukoneen käyttöä. Maalaiset eivät tietenkään voi puhua kenellekään joka ei ole saman perheen jäsen, ja heidän täytyy vain katsoa maahan tai luikkia pois kun joku muu on näkösällä.

Mutta jos nämä maalaisressukat eivät kommunikointiin pysty, he ehkä voivat ottaa yhteyttä johonkin yritykseen joka tuottaa palveluita kommunikaation alalla. Vuokrattu konsultti voi mennä juttelemaan naapurin kanssa, kertoa mattotelineen ja pesukoneen käytöstä ja hoitaa ongelman pois.

Äänestä
  • Ei sitä uskolla mennä sanomaan. He voivat suuttua siitä, kun mennään kertomaan sellainen asia heitille,minkä he itse näkevät ikkunasta.

    Äänestä

  • Supo hoitaa tällaisia tehtäviä. Tampereella he konsultoivat opettajia mitä afrikkalaiset saavat syödä ja mitä eivät

    Äänestä

  • afrikkalainennaap kirjoitti:

    Ei sitä uskolla mennä sanomaan. He voivat suuttua siitä, kun mennään kertomaan sellainen asia heitille,minkä he itse näkevät ikkunasta.

    Uskoltaa kyllä. Miksei uskoltaisi?

    Jos koskaan ei lähesty kanssaihmistä tai puhu heille sen pelossa että he saattavat suuttua, ollaan hakoteillä. Kommunikaatiosta se kaikki lähtee.

    Paitsi tietenkin siellä maalla, jossa ihmiset eivät keskustele keskenään muuten kuin raastuvassa.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Paraskin puhuja!! Teillä kaupunkissa ammutaan heti jos menee naapurille huomauttamaan metelistä

    Äänestä

  • afrikallainennaapuri kirjoitti:

    Paraskin puhuja!! Teillä kaupunkissa ammutaan heti jos menee naapurille huomauttamaan metelistä

    Väärä luulo. Olen itsekin valittanut, montakin kertaa metelistä eikä minua vielä ole ammuttu.

    Ainoa tappouhkaus on tullut tyttärelleni näillä palstoilla. Maalaiselta.

    Äänestä

  • Taloyhtiön pitäisi häätää tuo paskkasakki muualle loisimaan ja ottaa asunto hyötykäyttöön normaaleille ihmisille.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Väärä luulo. Olen itsekin valittanut, montakin kertaa metelistä eikä minua vielä ole ammuttu.

    Ainoa tappouhkaus on tullut tyttärelleni näillä palstoilla. Maalaiselta.

    älä pössyf taas valehtele. tulit sitten tänne valheinesi, kun sinut naurettiin maailman menoa palstalta ulos.
    usko huviksesi, ei sinua kukaan ota täydestä täälläkään.

    Satusetä jussuf nyt rasismi palstalla. Kiihottavaa.

    Äänestä

  • iso d kirjoitti:

    älä pössyf taas valehtele. tulit sitten tänne valheinesi, kun sinut naurettiin maailman menoa palstalta ulos.
    usko huviksesi, ei sinua kukaan ota täydestä täälläkään.

    Ei se kuitenkaan niin epäuskottava ole kuin ketjun aloittaja, sehän on selvä trolli.

    Äänestä

  • UPDATE_9713338 kirjoitti:

    Ei se kuitenkaan niin epäuskottava ole kuin ketjun aloittaja, sehän on selvä trolli.

    luepa muutama pössyfin kirjoitus ja puhu sitten jotain trolleista.

    vai oletko itsekin samanlainen?

    kyllä hyvä trollikin on parempi kuin hurmahenkinen moku-intoilija. trolli saattaa olla jopa huvittava.

    Äänestä

  • iso d kirjoitti:

    luepa muutama pössyfin kirjoitus ja puhu sitten jotain trolleista.

    vai oletko itsekin samanlainen?

    kyllä hyvä trollikin on parempi kuin hurmahenkinen moku-intoilija. trolli saattaa olla jopa huvittava.

    Luin nuo pari Jussufin kirjoitusta ja nehän olivat ihan täyttä asiaa. Ja hurmahenkiä en ole havainnut tällä palstalla, ellei edesmennyttä siwa-aktia ja fennistä lasketa. Ei niistä pitkää iloa ollut, sillkka tyhmyys ei kauan naurata.

    Äänestä

Kirjotat ´nimettömänä´ talon ulko-oveen viestin jossa tuot ongelmat ilmi ja suorin vihjauksin annat ymmärtää kenen on syytä parantaa tapansa. Piirrät vaikka joukon mustia tikku-ukkoja paskantamassa pitkin pihoja!

Äänestä
  • Piirrä siihen vielä valkoihoinen nyrkit pystyssä ja mulatti maassa makaamassa ja ottamassa lukua.

    Äänestä

  • Eikös tässä palata siihen alkuperäiseen asiaan, että kannataa suoraan ottaa yhteyttä poliisiin, kun kumminkin poliisi siihen asiaan tulee puuttumaan. Kun suoraa tunnustaa niin saa livemmän tuomion.

    Äänestä

  • Toiset ollaan tässä hätää kärsimässä ja te vaan vitsailette vakavalla asialla.

    Äänestä

  • afrikkalainennaapuri kirjoitti:

    Toiset ollaan tässä hätää kärsimässä ja te vaan vitsailette vakavalla asialla.

    ja muotoile ulko-oven viereen Hitlerin näköinen sojokätinen lumiukko. Viiksiksi musta kammanpuolikas.

    Äänestä

Kyhäelmä vaan paskaksi ja jos siinä paskaa tai kusta niin ne pitää käydä tipauttamassa elättien postiluukusta sisään tai jättää niiden lastenvaunuihin. Taloyhtiö voi varmaan kieltää pesukoneen käytön jos ei sitä osata käyttää. Parasta olisi häätää ne muualle.

Äänestä
  • Ei Suomessa saa ketään hätää ja vielä on talvikin, poliisi saa hoitaa asian, heille se kuuluu eikä meille asukkaile. Jos kielletään koneen käyttö niin se on rasismia, vuokra isäntä saa maksaa koneen korjaukset.

    Äänestä

Jos eivät Suomea ymmärrä, menet vaan mattokasan kanssa hakemaan lapsukaisen ja vanhempansa mattotelineen luokse, ja katselet kysyvänä ja näytät sormella taideteoasta. Jos siitä ymmärtäisivät.

Syliin heille ei kannata mattoja lykätä, koska saattavat luulla että haluat lahjoittaa matot heille.

En kyllä ymmärrä olemmeko me velvollisia kenenkään kotouttamiseen, sama se on työpaikoillakin, että joutuu kädestä pitäen opastamaan monasti ja siltikään ei voi olla varma että toinen ymmärsi mistä on kyse.

En ole rasisti mutta kuitenkin.....kaikilla meillä on omat huolemme ja työmme, ettei siihen enää mitään kouluttajan töitä lisäksi kaipaa.

Äänestä
  • Luulisi, että heitille olisi perusasiat opetettu. Kyllä luulisi olevan jonkinlainen vastuu valtiolla, kun heitä tänne ottaa. Valtion pitäisi antaa naapureille yhteyshenkilön puhelinnumero, mihin voisi soittaa ja he sitten antaisivat tukiopetusta perheelle. Nykyään on paha kellekään mennä sanomaan mitään. Jos menet vaikka nuoria kieltämään ettei saa syljeskellä ihmisten niskaan tasanteelta, niin siinä käy huonosti, tulee poliisi ja saat syytteen lapsiin sekaantumisesta, siksi kannataa aina soittaa poliiseille ja sehän on heitin tehtävä, ojentaa nuoria.

    Äänestä

Käytännössä toimit miten vaan niin sinä olet rasisti. Joten lyö se tekele matalaksi, ja paskat maahanmuuttajan postiluukusta sisään.

Äänestä
  • Ei kai se sillain voi olla. Tästä saa sen käsityksen, että Suomalainen lainsäätäjä on Suomalaisen kansan vihollinen. Onko Suomen kansa niin tyhmä että se on äänestänyt sellaiset henkilöt valtaan, jotka viides koloona Suomen sisällä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

afrikkalainennaapuri kirjoitti:

Tätini asuu talossa, missä asuu afrikkalainen perhe. Heidän lapsi on tehnyt mattoteliinelle aivan kummallisen lumikyhäelmän, muistuttaa aivan jotain voodoo juttua. Siinä on keppejä pystyssä, tupakantumpeja ja jossain oli koiran kakkakin, puhumattakaan koiran pissasta, varma en voi olla että onko koiran kakkaa tai pissa, kun en ole sen suhteen asiantuntija, mutta kyseiset jätökset siinä oli. Onkelma on se ettei siihen pääse mattoja hakkaamaan. Eikä sitä voi mennä lapioitemaan poiskaan, muuten saa vielä syytteen rasismista. Täytyisikö ottaa yhteyttä poliisiin ja pyytää heitä hoitamaan asia kuntoon, vai onko joku muu taho mihin ottaa yhteyttä, kun sitä ei uskolla itse poistaa, tie vaikka mitä pahojahenkiä siinä on

Sitten on eräs toinenkin ongelma. Talossa on pesukone, mikä on asukkaiten käytössä. Joka kerta afrikkalaisen perheen pesutuvan käytön jälkeen, kone on pysäytetty hätäkatkasimella, sitten esipesu, pesu ja huuhteluaine lokerot on täynnä pesujauhetta. Kúka tässä tapauksessa korvaa vahinkot, maksaako sen joku ministeriö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu