10 vuotta jo..

Seurustelimme yläasteella hetken. Seurustelimme lukiossa hetken. Oltiin nuoria ja sitähän se seurustelu oli, kädestä pitämistä ja suukkoja. Aloitin pidempiaikaisen suhteen toisen kanssa.. viisi vuotta meni ja meillä oli aika ajoin pientä flirttiä, vaikka seurustelin. Erosin eksästäni lopulta sen jälkeen kun pussasin tämän miehen kanssa humalassa. Jätin eksäni seuraavana aamuna, koska mielestäni suhteessa ei petetä ja jos petetään, silloin on parempi lähteä omille teille kasvamaan. Mitään muuta ei tapahtunut silloin.. tapasimme taas myöhemmin, olin taas suhteessa, joten juttelimme vain. Emme nähneet toisiamme 4 vuoteen. Nyt erosin mieheni petettyä minua jouun alla. Tämä teinirakkauteni otti minuun yhteyttä, kyseli kuulumisia ja luuli minun edelleen seurustelevan. Ja kun en seurustellutkaan, hän oli ilonen asiasta. Näimme viikonloppuna ja vihdoin pääsimme "suhteessa" pidemmälle.. ;) Puhuimme paljon, vehtasimme, halailimme, silittelimme. Oli aivan ihanaa. Kuin 10 vuoden esileikki oltaisi saatu päätökseen. Nyt olen myyty hänelle. Hänestä tosin ei ole paljon kuulunut sen jälkeen kun lähti.. en ota itse kyllä yhteyttä, minä en enää juokse yhdenkään miehen perässä.
Tämä mies on ikisinkku, töissä ollut paljon ulkomailla, ei ole ollut aikaa parisuhteelle..

ELi asiaan, miehet, te viisaat siellä (naisetkin tietenkin jos asiasta tietää jotain) kertokaa, mitä tehdä? Olemme 27 vuotiaita molemmat, aina nähdessämme olleet toisistamme kiinnostuneita. Mutta miten edetä? Mitä tehdä tämän miehen kanssa? Voiko ikisunkusta tulla potentiaalinen parisuhdetyyppi?
0218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Teinirakkauden peräs kirjoitti:

Seurustelimme yläasteella hetken. Seurustelimme lukiossa hetken. Oltiin nuoria ja sitähän se seurustelu oli, kädestä pitämistä ja suukkoja. Aloitin pidempiaikaisen suhteen toisen kanssa.. viisi vuotta meni ja meillä oli aika ajoin pientä flirttiä, vaikka seurustelin. Erosin eksästäni lopulta sen jälkeen kun pussasin tämän miehen kanssa humalassa. Jätin eksäni seuraavana aamuna, koska mielestäni suhteessa ei petetä ja jos petetään, silloin on parempi lähteä omille teille kasvamaan. Mitään muuta ei tapahtunut silloin.. tapasimme taas myöhemmin, olin taas suhteessa, joten juttelimme vain. Emme nähneet toisiamme 4 vuoteen. Nyt erosin mieheni petettyä minua jouun alla. Tämä teinirakkauteni otti minuun yhteyttä, kyseli kuulumisia ja luuli minun edelleen seurustelevan. Ja kun en seurustellutkaan, hän oli ilonen asiasta. Näimme viikonloppuna ja vihdoin pääsimme "suhteessa" pidemmälle.. ;) Puhuimme paljon, vehtasimme, halailimme, silittelimme. Oli aivan ihanaa. Kuin 10 vuoden esileikki oltaisi saatu päätökseen. Nyt olen myyty hänelle. Hänestä tosin ei ole paljon kuulunut sen jälkeen kun lähti.. en ota itse kyllä yhteyttä, minä en enää juokse yhdenkään miehen perässä.
Tämä mies on ikisinkku, töissä ollut paljon ulkomailla, ei ole ollut aikaa parisuhteelle..

ELi asiaan, miehet, te viisaat siellä (naisetkin tietenkin jos asiasta tietää jotain) kertokaa, mitä tehdä? Olemme 27 vuotiaita molemmat, aina nähdessämme olleet toisistamme kiinnostuneita. Mutta miten edetä? Mitä tehdä tämän miehen kanssa? Voiko ikisunkusta tulla potentiaalinen parisuhdetyyppi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu