Neljä vuotta, eikä suotta

Rakastuneille kakkosille; pitkään meni ja monta eroa ja yhteen palaamista koettiin, mutta eräänä päivänä mies sitten ilmoitti lähteensä kotoaan.
Nyt haparoidaan yhdessä uusia askelia kaiken sotkun jälkeen, ei helppo vaihe ole tämäkään. Uskon kuitenkin vakaasti yhteiseen tulevaisuuteen ja se saa yrittämään, vaikka ensimmäiset vuodet osin vaikeita ovat olleetkin.

Joskus käy näinkin, kun oma liitto on kuollut, mies on valmis lähtemään ja riittävästi rakastunut ja rakkautta saanut.
93800
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 93

Vanhimmat

Et ole ainoa.Onnea matkaan !

Äänestä

Sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Yhtenä päivänä sinäkin huomaat olevasi se petetty, onneksi.

Äänestä
  • No montas kertaa sulle on käynyt näin?

    Äänestä

Joka pettää kerran , pettää aina-- se on sellaisen hmisen luonteessa jo alusta asti, häiriö empatia systeemissä ja epäkypsyys ottamaan vastuuta.
mutta kuten edellinen sanoi, eräänä päivänä sitä kokee se pettäjäkin saman asian ---- ja silloin tekee kipeäää, oikein kipeää , kaikkien muistokuvien tullessa mieleen omasta "uskottomuuden karriääristä" joten kaikki mitä teet toiselle saat takaisin samoilla premisseillä.

Äänestä

Onneks olkoon..tuut sinäkin sitte pääsemään siihen petettyjen joukkoon ja pääset maistamaan miltä se sun oma lääke mitä oot toiselle juottanut maistuu omassa suussas. :) mut niinhän sitä sanotaan et niin makaa kun petaa. ;)

Ei voi sanoo muuta ku et surunvalitteluni jo etukäteen siitä mitä joudut vielä tulevaisuudessas kokemaan/käymään läpi. Toivottavasti oot todella vahva ihminen ja pystyt sit aattelemaan sen asian niin et "näinhän tän kyllä kuulukin mennä, koska tähänhän itsekin sorruin."

Äänestä

Ihanaa :))) taas osoitus siitä että rakkaus on voima jota ei mikään estä. Kyllä teillä hyvin menee ja muista että jokainen päivä on arvokas ja jokainen kokemus on elämisen arvoinen. Olimme samassa tilanteessa melkein viisi vuotta sitten ja jokainen vuosi on ollut parempi kuin edellinen. Onnea matkaan.

Äänestä
  • mänty
    Mutta ajatukset siihen ykköseen ovat usein salaa mielessä ja nyt olen alkanut soittelemaan hänelle sillä kaipaan niin valtavasti sittenkin, mutta kuinkas tästä eroon pääsee kun on itsensä kuseen laittanut.
    Jokainen joka jättää uskottomuuden tähden uskollisen vaimonsa ja antautuu suhteeseen sellaisen kanssa joka ottaa avoimin sylin vastaan vaikka tietää että hänellä on vaimo, tekee sen toisenkin kerran ja kolmannen ja neljännen. en luota sisimmässäni tähän uuteen vaan en sano sitä hänelle en myöskään sitä että ei se ollutkaan niin mukavaa kun ajattelin.Mutta ykköseen luotin 100% ja tiesin ettei hän ottaisi koskaan vastaan toisen miestä sillä hän arvostaa myös toisten avioliittoa. Lapsiakin kaipaan, ja siistiä kotia , sukulais suhteita ja kesälomia muksujen kanssa ja niiden iloa siitä että molemmat vanhemmat ovat heidän kanssaan.
    Itse pilasin ja en syytä ketään muuta kun itseäni, lapsellinen ja itsekäs kun olin. Teille muille kun oikein hormoonit hyrrää niin ajatelkaa muutama kerta ennenkö jätätte turvallisen elämänne jonkun toisen vuoksi.

    Äänestä

Turvallista matkaa!

Äänestä
  • Tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin ruusuiset vaikka nyt siltä näyttääkin. Pettäjä kun ei pääse tavoistaan. Kun vielä on useampia liittoja takana ja kaikki loppuneet pettämiseen niin täytyy kakkosella tosiaan olla luja luottamus suhteeseen. Eikä vanhoja kannata muistella.
    Yrittäkää elää kuin olisitte toistenne ensirakkaudet.

    Joku voi sanoa että vakka kantensa valitsee, tai että samanlaiset lapset leikkivät yhdessä parhaiten. Totta sekin mutta itse toivon tosiaan että tuo liitto kestäisi. Toivon onnea puhtaasta sydämestä.
    Toivon myös että ykkösöityneen kakkosen ei koskaan tarvitsisi kokea samaa mitä minä jouduin kokemaan. Sillä se oli niin kauheaa että sitä ei toivo pahimmalle vihamiehelleenkään.

    Äänestä

no kyllä kauan odotit, toivottavasti kestää

Äänestä
  • ikuisuus
    ei kestä ja puhelin langat laula . . . . . . . . . .

    Äänestä

Ompa täällä katkeria kommentoijia.

Onneksi olkoon aloittajalle. Älä masennu joidenkin katkerista sanoista jokaisella on kuitenkin mahdollisuus onnistua ihan yhtähyvin.
Itse aikanaan olin varatun miehen kanssa suhteessa 18kk ja myös välillä erottiin ja mentiin uudestaan yhteen mutta nyt ollaan asuttu saman katon alla
2v ja en vaihtaisi mihinkään tätä onnea.Joka suhteessa tulee niitä kuprujakin ja hetkiä jollon ollaan kiukkua täynnä mutta rakkaus voittaa.

Äänestä
  • Heleeena, katkeruutta on ilmassa mutta who cares ;)
    Meillä myös tulee tänä vuonna 3v hääpäivä. Ei kaikki yritykset kaadu siitä ollaan me ainakin todisteena.

    Äänestä

  • kuin myös kirjoitti:

    Heleeena, katkeruutta on ilmassa mutta who cares ;)
    Meillä myös tulee tänä vuonna 3v hääpäivä. Ei kaikki yritykset kaadu siitä ollaan me ainakin todisteena.

    vasta kolmas. KAtsotaanpa kolmen vuoden kuluttua kun olet katlkera petetty entinen ykkösöitynyt kakkonen.

    Äänestä

  • who cares;) kirjoitti:

    vasta kolmas. KAtsotaanpa kolmen vuoden kuluttua kun olet katlkera petetty entinen ykkösöitynyt kakkonen.

    miksi katkera? mitä väliä sinulle?

    Äänestä

  • kuin myös kirjoitti:

    Heleeena, katkeruutta on ilmassa mutta who cares ;)
    Meillä myös tulee tänä vuonna 3v hääpäivä. Ei kaikki yritykset kaadu siitä ollaan me ainakin todisteena.

    VAi että vasta tulee kolme vuotta avioliitossa. Toivon että kestää ainakin 30 v. Se on kylläkin pitkä aika jos ei voi luottaa toiseen.

    Äänestä

  • kuin myös kirjoitti:

    Heleeena, katkeruutta on ilmassa mutta who cares ;)
    Meillä myös tulee tänä vuonna 3v hääpäivä. Ei kaikki yritykset kaadu siitä ollaan me ainakin todisteena.

    kuin myös
    Sinä jalomielinen nainen älä ole sitten katkera sinä päivänä kun jäät paitsi onnestasi, sillä ykkönenkin on vielä olemassa ja ne kauniit muistot hänene kanssaan on joskus tärkeämpiä kun mitä sinun onnesi.
    Kun naaputin poika ottaa pieneltä tytöltä pallon niin häneltä pääsee itku, näin on suhteissakin ja ykkönen on aina ykkönen miehen psyykkeessä joten niin varmaa ei ole kenenkään onni

    Äänestä

En nyt vielä ihan tuulettaisi. Saatat jonain päivänä olla se suhteen petetty osapuoli. Vaikka mies ei pettäisikään, niin hänellä on tuskin kauhean hyvät parisuhdetaidot ja ongelmanratkaisukyky. Edellisessä suhteessakin pakeni asioita uuteen suhteeseen. Ja nyt luultavasti raahaa aikamoisen painolastin ja syyllisyydenkin vanhasta suhteestaan. Tälläiset kaverit eivät välttämättä ota vastuuta omasta toiminnastaan, vaan saatat joutua syntipukin asemaan, kun miestä vaivaa syyllisyys ja pahaolo. Kun suhde on alkanut petoksella, niin se ei ole kauhean vahva pohja. Suhde saattaa kaatua myös luottamuksen puutteeseen. Dr Phil taisi sanoa jotain sellaista, että vain noin 10 % pettämisestä alkaneista uusista liitoista onnistuu.

Äänestä
  • olen samaa mieltä.
    Pettämällä alkaneet suhteet luovat tosi huonon pohjan parisuhteelle vaikka toinen osapuoli olisi vapaakin.
    Tiedän yhden elävän esimerkin sellaisesta liitosta, joka kaatui loppupelissä juuri mustasukkaisuuteen ja juuri sen osapuolen osalta, joka oli sinkku silloin, kun suhde alkoi.
    siitä seurasi jatkuvaa epäilyä ja syytöstä tuolle toiselle, joka oli alkujaan pettänyt puolisoaan tämän kanssa. Menivät avioonkin, mutta vuosia kestänyt piina johti loppujen lopuksi eroon

    Äänestä

  • näin kävi kirjoitti:

    olen samaa mieltä.

    näin kävi
    Ensin on se ruusujen aika, jonka mies olisi ihan hyvin voinut pitää vaimonsakkin kanssa sillä rakastumisesta ei näissä suhteissa ole kysymys vaan miehen seksi haluista, ja koska kakkonen oli halukas jako hommiin niin siihen päädyttiin että ero tuli ykkösestä, kauniista naisesta jolla on arvot paikallaan. joten kun ruusujen aika on ohitse niin silloin alkaa se elämä näyttää karvansa, ja jos olet varastanut joltain ihmiseltä kalliin esineen niin se ei vähän päästä enää tuotakkaan tydytystä omistaa jotain jonka on hommannut väärin keinoin. Niin on myös usein näissä uus suhteissa pikku kettu saa vetää häntänsä koipien väliin ja syödä samaa velliä mitä aikaisemmin oli keittämässä ykköselle. Joten nauti nyt kun ei tartte enää salaila vaan ihan vapaasti saat olla sen toisen naisen miehen kanssa ja pilata heidän yhteisten lapsien elämän,

    Äänestä

Dr Phil taisi sanoa jotain sellaista, että vain noin 10 % pettämisestä alkaneista uusista liitoista onnistuu.

Sama mies totesi myös, että mennyt käytös ennustaa usein tulevaakin käytöstä. Poikkeuksia tietysti joskus löytyy, mutta ovat harvinaisia. Suhteen aloittaminen petoksen pohjalta sisältää kyllä paljon riskejä. Se on ihan eri tilanne kuin aloittaa puhtaalta pöydältä. Eikä se mitään vielä kerro, jos viisi vuotta menee hyvin. Niin varmaan meni siinä entisessäkin liitossa. Vasta kun suhde on kestänyt yli kymmenen vuotta, voidaan jo jotain painavaa siitä sanoa ja aina ei silloinkaan. Joskus kakkonen joutuu maistamaan omaa lääkettään vasta 20 vuoden päästä. Tiedän sellaisiakin tapauksia.

Äänestä
  • Niin taisi philli boyn omakin avioliitto jo kaatua mikähän syy siihen on ollut?

    Äänestä

  • Ihana Naaras kirjoitti:

    Niin taisi philli boyn omakin avioliitto jo kaatua mikähän syy siihen on ollut?

    Pettäminenhän se oli syy sielläkin.

    Äänestä

  • Ihana Naaras kirjoitti:

    Niin taisi philli boyn omakin avioliitto jo kaatua mikähän syy siihen on ollut?

    philin avioliitto oli alusta asti väärä ja kesti ihan pienen ajan , ei lapsia edes joten eiahinkoa ole tullut kellekkään.Ja hän on sanonut sen sata kertaa julkisuudessa joten ei tarvitse verrata jotain julkkista kun puhutaan tavallisista pälliäisistä

    Äänestä

  • robinin serkku kirjoitti:

    philin avioliitto oli alusta asti väärä ja kesti ihan pienen ajan , ei lapsia edes joten eiahinkoa ole tullut kellekkään.Ja hän on sanonut sen sata kertaa julkisuudessa joten ei tarvitse verrata jotain julkkista kun puhutaan tavallisista pälliäisistä

    Hänhän oli vasta parikymppinen tuolloin ja yrittivät silloisen vaimonsa kanssa saada mitätöityä koko pari vuotta kestäneen avioliittonsa. Tuon prosessin aikana tapasi nykyisen vaimonsa.

    Äänestä

MInun suhde exmieheeni ei alkanut pettämisestä mutta kun hänen petoksensa selvisi minulle, sain ystäviltä kuulla kuinka pitkään miehen aikaisemmat liitot olivat kestäneet niin se vaihteli 4-6v. Itse olin hänen kanssaan 10,5 v. Kolme viimeistä vuotta oli on/off juttua jossa oli valtavia tunnekuohuja anteeksiannonn ihanuutta ja petetyksi tulemisen tuskaa. Koko tuon ajan oli toinen nainen, joka nyt kehuu olevansa niin onnellinen, mukana kuvioissa.
Toivottavasti viimeinkin nainen jonka kanssa osaa elää oikeasti . Kunnioittaen ja rakastaen, vaikka niinhän hän on luvannut jo niin monta kertaa aiemminkin.
Kuintekinkaikkea hyvää kaikille "männyllekin".

Äänestä

Neljä vuotta eikä mies osannut tehdä päätöstä. Taisi olla tässäkin tapauksessa miehen vaimo, joka on päätöksen tehnyt. Mies ei ole lähtenyt kotoaan, vaan hänet on heitetty ulos, kun vaimo kyllästyi miehen peleihin. Kakkoselle asia esitetään niin, että mies on tehnyt päätöksen ja lähtenyt, koska mies pelkää, että jää kokonaan yksin. Aika luuseri mies.

Äänestä

Usein niin käy, että vaimo saa lopulta tarpeekseen ja osoittaa ovea.
Moni mies vaan roikkuu edellisessä suhteessa ja antaa vaimon houtaa ruuat, maksut ja pyykit, ja ilon suo uusi rakas.
Miehelle se on mitä mainioin yhdistelmä.

Sitten kun vaimo havaitsee, että selviää paremmin itsekseen ja tietää, että joku toinen nainen ottaa miehen kontolleen, on aika sanoa: Riittää.

Luultavasti kaikilla on nyt tilanne parantunut.

Äänestä
  • entäpä jos se onkin se mies joka hoitaa maksut ja ruoat ja vaimo pitelee kulissia yllä minkä ehtii...
    Entäpä jos se onkin se mies joka rakastaa lapsiaan niin paljon, että haluaa olla kaikesta ihan varma ennen kuin luopuu jokapäiväisestä elämästä lasten kanssa? Jos mies pitkän liiton jälkeen haluaa olla varmempi siitä että on tehnyt suhteen eteen kaikkensa ja antanut sille mahdollisuuden, ennen kuin tekee mitään ratkaisuja?

    Äänestä

  • naisetkin osaavat... kirjoitti:

    entäpä jos se onkin se mies joka hoitaa maksut ja ruoat ja vaimo pitelee kulissia yllä minkä ehtii...

    Tuollaisestako liitosta mies on valmis lähtemään ja jättämään lapsensa tuuliajolle.
    Osoittaa kyllä edellen yhtä ja toista. Jos vaimo ei pysty muuhun kuin "kulissien ylläpitämiseen", niin oppiiko hän sen yhdellä oven avauksella?

    Ilman muuta mies kuitenkin katsoo, että on oikeutettu uuden rakkauden perään lähtemään ja jättämään lapsensa.

    Äänestä

  • naisetkin osaavat... kirjoitti:

    entäpä jos se onkin se mies joka hoitaa maksut ja ruoat ja vaimo pitelee kulissia yllä minkä ehtii...
    Entäpä jos se onkin se mies joka rakastaa lapsiaan niin paljon, että haluaa olla kaikesta ihan varma ennen kuin luopuu jokapäiväisestä elämästä lasten kanssa? Jos mies pitkän liiton jälkeen haluaa olla varmempi siitä että on tehnyt suhteen eteen kaikkensa ja antanut sille mahdollisuuden, ennen kuin tekee mitään ratkaisuja?

    Yhtä paljon mies silloin pitää sitä kulissia yllä kuin se vaimokin. Molemmat tietää varmasti että parisuhdetta ei enään ole mutta perhe on ja yhteiset lainat ym. Ei sitä kulissia ylläpidä koskaan yksi vaan kyllä siinä on kaksi niitä ylläpitämässä.
    Isä ja äiti varmasti rakastavat lapsiaan niin paljon että haluaa olla varma siitä perheen rikkomisesta, siitä että onko kaikki niin persuuksillaan että se on sen arvoista. Harvalla miehellä tai naisella se rakkaus kakkoseen on suurempi kuin rakkaus lapsiin. Tottakai kannattaa katsoa loppuun saakka että sitten kun lähtee jää se tunne että tuli tehtyä kaikki mitä pystyi muuten se jää vaivaamaan.
    T:Kokemusta on juuri tuosta. Yhteiseloa oli 15 vuotta ja siitä 7 vuotta oli sitä loppuun katsomista lasten takia.

    Äänestä

  • naisetkin osaavat... kirjoitti:

    entäpä jos se onkin se mies joka hoitaa maksut ja ruoat ja vaimo pitelee kulissia yllä minkä ehtii...
    Entäpä jos se onkin se mies joka rakastaa lapsiaan niin paljon, että haluaa olla kaikesta ihan varma ennen kuin luopuu jokapäiväisestä elämästä lasten kanssa? Jos mies pitkän liiton jälkeen haluaa olla varmempi siitä että on tehnyt suhteen eteen kaikkensa ja antanut sille mahdollisuuden, ennen kuin tekee mitään ratkaisuja?

    naisetkin osaavat
    Kiva nähdä sitten kun lapset kasvavat isoksi miten pikku kakkosen lärvi laitetaan kun syytökset alkavat sadella siltä puolelta ja kaikkihan tietävät miksi tämä kakkonen on kuvioissa mukana, kun hän muka rakastaa heidän isäänsä, mutta ikävä kyllä isä ei rakasta enää akkosta yhtään vaan miettii jo miten helpoimmin pääsisi eroon, ja autokin hommattiin ihan turhaan yhteiseen ns kotiin hahhaaa

    Äänestä

  • tiia maria kirjoitti:

    Taisi "viedä" kakkonen sulta miehen, kun noin katkera olet. Entäs jos se sun entinen miehes rakastaakin oikeasti kakkosta? On onnellinen sen uuden kanssa? Mä luulen, että monet jätetyt ykköset vaan haaveilee, että kyllä se routa porsaan kotiin ajaa. Kuinka kauan meinasti odottaa paluuta?

    Jos ero hoidetaan fiksusti, niinkuin useimmiten hoidetaan, lapset ei syyttele ketään. Manipuloitko sinä omat lapsesi vihaamaan isän uutta naista? Silleen pikkuhiljaa?

    Äänestä

  • elät unelmissa kirjoitti:

    ""Mä luulen, että monet jätetyt ykköset vaan haaveilee, että kyllä se routa porsaan kotiin ajaa. Kuinka kauan meinasti odottaa paluuta?"""

    Äänestä

  • elät unelmissa kirjoitti:

    Taisi "viedä" kakkonen sulta miehen, kun noin katkera olet. Entäs jos se sun entinen miehes rakastaakin oikeasti kakkosta? On onnellinen sen uuden kanssa? Mä luulen, että monet jätetyt ykköset vaan haaveilee, että kyllä se routa porsaan kotiin ajaa. Kuinka kauan meinasti odottaa paluuta?

    Jos ero hoidetaan fiksusti, niinkuin useimmiten hoidetaan, lapset ei syyttele ketään. Manipuloitko sinä omat lapsesi vihaamaan isän uutta naista? Silleen pikkuhiljaa?

    Elät unelmissa
    Kuule kakkosia ei ole ollut meidän avioliitossa eikä tule olemaankaan koskaan joten omat asiani ovat hyvin.
    Katselen työmaalla näitä naisia jotka ovat tulleet petetyiksi ja ihan sydäntä riipaisee kun lapset soittelevat heille kun ovat isän luona että äiti mä en haluu olla täällä, "se" laittoi mut komeroon istumaan kun en syönyt läskiä hernekeitosta ja isikin sanoi että se on rangaistus" Katsele siinä sitten onnetonta yksinhuoltajaa jolle lapset ovat kaikki kaikessa ja samalla hänen on pakko olla töissään että pystyy elättämään lapsensa. Silloin ottaa kupoliin ja kovasti kun näkee äitien hädän ja pelon lastensa puolesta kun
    "se " on ottanut tavakseen kasvattaa lapsia joihin sillä ei ole osuuttakaan, joten
    Joten sanokaa mitä tahdotte mutta minä kannatan vaan eroja joissa ei ole kolmatta pyörää vetonaulana ja sitten kun yhdessä on sovittu asiat ja molemmat ovat vapaita niin silloin voi mies vapaana alkaa katselemaan uutta. Mutta kokemuksesta taas tiedän että sitten se ei olekkaan enää mukavaa kun ei tarvits salailla ja suunnitella naikkosen kanssa tekosyitä missä muka taas on ollut. Kunhan ihmiset hoitaisivat eronsa fiksusti ja sopisivat lasten kanssa asiat miten missäkin ollaan. Ja sitten että nämä isukit eivät antaisi "SEN" puuttua kasvatukseen sillä "SE " ei tunne mitään lasta kohtaan.

    Äänestä

ei ole mitään vitun väliä mitä tällä planeetalla toisilleen tekee.

ihmiskunnan tulevaisuus on sinetöity jo, DNA kärsii sitä tahtia näissä kemikaali huuruissa ettei lapset 1000 vuoden päästä enää edes muistuta ihmistä.

Ja kun luonnonvaroista aletaan kunnolla ydinaseita käyttäen tappelemaan on peli siltäkin osin loppu.

Tehkää ihan mitä vain, sillä millään ei oikeasti ole mitään väliä

Äänestä
  • Kuka voi taata oman avioliiton kestävän vaikka olisi alkanut miteh hyvänsä?
    Nykyään eroprosentti on aika korkea kuitenkin että varmaan ihan yhtä hyvin suhteet voi romuttua kaikilla.
    Onnea aloittajalle !

    Äänestä

  • !!!!! kirjoitti:

    Kuka voi taata oman avioliiton kestävän vaikka olisi alkanut miteh hyvänsä?
    Nykyään eroprosentti on aika korkea kuitenkin että varmaan ihan yhtä hyvin suhteet voi romuttua kaikilla.
    Onnea aloittajalle !

    Minä takaan että minun kestää kunnes kuolema meidät eroittaa. Minua kohdellaan kuin prinsessaa

    Äänestä

  • valianni kirjoitti:

    Minä takaan että minun kestää kunnes kuolema meidät eroittaa. Minua kohdellaan kuin prinsessaa

    Hän kohteli minuakin kuin perinsessaa,luulin myös, että olemme yhdessä kunnes kuolema meidät erottaa. Sitten ilmestyi kakkonen, kuin kivi taivaalta putosi elämäämme, täysin yllättäen.

    Äänestä

Toivotan onnea!

Mut pakko vaan kertoa että ite entisenä kakkosena sain sit sen elämäni miehen vuoden jälkeen. Ekat pari vuotta meni entistä eroa käydessä miehellä, vähäks aikaa rauhottu, mutta tuulista oli koko aika. Lopulta homma räjähti käsille 10 vuoden jälkeen kun mies sit meni ja toisti itteensä, eli teki samat mulle ku entiselleenkin eli kärähti lopulta siitä et oli pistäny vehjettään joka reikään. Ja valittaakaan ei voi ku ite ties mikä m***** se pysty olemaan. Ei siis muuttunu mihinkää kuitenkaan.

Äänestä
  • En halua saarnata koska itsekin tuossa sanoit että tiestit kokoajan mikä mulkku se pysty olemaan.

    Haluaisin tietää että oliko liitosassi tosi onnellista aikaa ollenkaan? Kerroit että parivuotta meni entistä puidessa. VAikka rauhoittui niin tuulista oli kokoajan.
    Noin tuossa kerroit. Olitko onnellinen ollenkaan?
    Kerkesitkö katua että mihin oikein lähditkään?
    Anteeksi kysymykseni mutta haluaisin ymmärtää miksi naiset niin useasti lankeavat pettäjiin ja mikä saa entisen kakkosen uskomaan että mies olisi häntä kohtaan erinlainen kuin entistä ykköstä kohtaan.

    Voimia isinulle varmaan löydät vielä ihan oikean miehen, johon voi luottaa.

    Äänestä

  • H.K kirjoitti:

    En halua saarnata koska itsekin tuossa sanoit että tiestit kokoajan mikä mulkku se pysty olemaan.

    Haluaisin tietää että oliko liitosassi tosi onnellista aikaa ollenkaan? Kerroit että parivuotta meni entistä puidessa. VAikka rauhoittui niin tuulista oli kokoajan.
    Noin tuossa kerroit. Olitko onnellinen ollenkaan?
    Kerkesitkö katua että mihin oikein lähditkään?
    Anteeksi kysymykseni mutta haluaisin ymmärtää miksi naiset niin useasti lankeavat pettäjiin ja mikä saa entisen kakkosen uskomaan että mies olisi häntä kohtaan erinlainen kuin entistä ykköstä kohtaan.

    Voimia isinulle varmaan löydät vielä ihan oikean miehen, johon voi luottaa.

    No kaipa niitä onnellisiakin aikoja oli mut aina tuli erokorttia pöytään joka välis ku mä tein jotain aina miehen mielest väärin. Sit oli järjetöntä mustasukkasuutta miehen puolelta. Haisteli alkkareita ja sitä rataa vaik mitää aihetta ei mun pulelta tosissaa ollu!!!
    Ja joo kyl kaduin välil mut eniten kadutti kyl eron jälkeen kun alko laittaa asiaa listalle ja kyl sinne loppuviivan alle enemmän sontaa jäi ku hyvää.
    Mä olin ite suhteen alkaessa nuori, huonoitsetuntonen ja hiton tyhmä ja aattelin et ei se MUA tietenkää petä. Tottakai uskoin et kaikki sen entine epäonni johtu vaan siitä edellisestä vaimosta joka oli miehen mukaa ihan sekopää ja rahanahne pirttihirmu. Uskoin ku halusin uskoo. Mies oli fiksu ku puhu niin sontaa entisestään, sai pidettyä mut puolellaan ja poissa ykkösen juttusilta. Ei sitä, emmä varmaa olis mitää pahaa puhetta miehestä uskonukkaa.
    Nythän tiiän et ei se edelline ykköne ollu sen kummosempi ku mäkään. Ja voitteks kuvitella, soitin edelliselle ykköselle eron jälkeen ja pyysin anteeks omaa käytöstäni hänt kohtaan ja se oli tosi reilu mulle ja toivotti vaan onnea ku hirviöstä eroon pääsin! Mut kyllä HÄVETTÄÄ oma tyhmyys ja toisten asioihi sekaantumine. Sen ainaki opin et EI IKINÄ ENÄÄ sotkeudu toisten liitoihi millää tavalla. Ku on myös oma etu et voi olla puhtaalta pöydältä jonku kans jos siltä tuntuu.
    Voihan se olla et aplla homma menee hyvinki putkee, mut ISON riskin uskaltaa kyl ottaa. Tällä tiedol mikä mulla nyt on nii en enää lähtis jos sais kelloo käännettyä takasipäin.

    Äänestä

  • halipusi kirjoitti:

    Kiitos vilpittömästä kertomuksestasi.
    että pyysit anteeksi edelliseltä ykköseöltä osottaa että olet tunteva ihminen

    Kaikkea hyvää sinulle, sinä kyllä löydät uuden, oikean, miehen.

    Äänestä

  • hali pusi
    Ihan niin täälläkin ja meni piru ykkösen luo takaisin olivat muka rakastuneet uudestaan, kärsimys oli kova sillä sitähän luottaa sihhen jota rakastaa. 6 vuotta onnea

    Äänestä

Mulla on ollu suhde nyt 3kk varattuun mieheen joka on mun vuokraisäntä myöskin. En tiedä kuinka tämä vaan ajautu suhteeks kun olin muuttanut tähän ja miehen vaimo ei ainakaan vielä tiedä eikä kai koskaan tietenkään. Onnea kuitenki ap en ole uskaltanu ees ajatella niin pitkälle tai mitä sitten jos muutankin pois tämä suhde saattaa lopppua siihen.
Koko suhde alko kun kysyin omistajalta voisinko tapetoida täällä ja se tuli katsoo ja lupas auttaakkin rempassa.

Äänestä
  • On kakkosia joilla on useampia miehiä sängynlämmittimenä.
    Nyxällä oli kaksi muuta miestä joita tapaili samanaikaisesti exän kanssa. Sitten julistaa kuinka on saanut ihanan miehen jolla oli hullu vaimo. Ex oli ainoa jonka onnistui saamaan nuo kaksi muuta päättivät toisin.

    Äänestä

  • Itse kertoneet kirjoitti:

    On kakkosia joilla on useampia miehiä sängynlämmittimenä.
    Nyxällä oli kaksi muuta miestä joita tapaili samanaikaisesti exän kanssa. Sitten julistaa kuinka on saanut ihanan miehen jolla oli hullu vaimo. Ex oli ainoa jonka onnistui saamaan nuo kaksi muuta päättivät toisin.

    itse kertoneet
    Kyllä sitä on hyvä hullutella vaimoa kun m,ulkku seisoo toisen edessä, mutta sitten kun nämä uskottomat miehet rauhaantuvat niin huomaavat usein että ruoho ei ollut sen viheämpää aidan toisella puolella, se näyttää vaan vihreältä kun sitä katsoo sivulta, mutta jos menee ääreen niin ihan samaa å,askaa on kun naapurinkin ruoho.
    Ja ne kertomukset sitten omista vaimoista ovat hyvin samnlaisia joka miehellä, vain sekin paljastaa että on raukkamaista touhua, sitten kadutaan niitä juttuja kun pää selviää ja ollaan häpeissään. Minä en alkaisi koskaan suhteeseen miehen kanssa joka kertoo juoruja kakkoselle sillä silloinhan se jo näyttää että kertoo kakkosestakin sitten aikanaan samat jutut kolmoselle.

    Äänestä

Kakkonen on ikuinen kakkonen, sillä miehen muistoissa on usein se ykkönen ja lapset, usein näillä miehillä on aika vaikeaa suhtautua siihen uuteen akkaan, ja vertailuja tehdään miehen mielessä, kakkosen tappioksi. Moni mies sairastuu myös siinä toisessa suhteessaan kun alkaa ymmärtämään että jotain meni kuitenkin vialle, ja ajatus uuden naisen tavaoista alkaa inhottamaan, että miten se saattoi pettää minun kanssani vaikka tiesi että en ole vapaa, no peli on usein menetetty ja ainoa mikä on jäljellä on muistot, jotka ovat usein sen ykkösen hyväksi, joka rakasti niin myötä kun vastamäessäkin. Mies herää, mies kehittyy, mies katuu, mies on kiinni omassa sotkussaan. Joten sairaus on ainut tapa hänelle reagoida tapahtuneeseen, sillä hän ei tunnusta koskaan muille että katuu.
Mutta ykkönen joka menee uuteen suhteeseen jättämisen jälkeen alkaa kukoistamaan kuten aina kun suhde perustuu luottamukselle ilman syyllisyyden tuntoja. Ja lopulta ykkönen on mielissään että mies lähti sillä toisella yrityksellä usein saa hänkin kypsän miehen jolla on arvot paikallaan.

Äänestä

Mirre ihanko omista unistasi kertoilet?
Ainahan ihmiset myös naiset joskus muistelee nuoruuden kokemuksiaan tai jotain exää kun toisilla niitä on useitakin.
Lapsiaan on kaikilla ikävä, minullakin vaikka asuvat luonani silti viikonloput kun lapset on isällään, tottumuksesta lasten kanssa rutiineihin alan usein ikävöimään. Ykkönen on varmaan kaikilla se ensirakkaus jota kaikki muistelee. Kirjoituksesi tuntuu niin sadulta ja joltain teinien haaveilta ettei voi olla mikään fakta joka toteutuisi kaikilla mitenkään, varsinkin kun esim. sairastuminen jossakin vaiheessa vanhemmiten on melko isokin todennäköisyys ja rapahtuisi vaikka ei eroa olisi koskaan tullutkaan.
Älkää hyvät ihmiset kehitelkö satuja päässänne tai älkää ainakaan uskoko niitä todeksi. Pilaatte elämänne jo pelkästään turhalla murehtimisella.
Itse jäin lasten kanssa keskenämme kun mies löysi nuoremman ja ihan terveenä ollaan pysytty vielä kaikki ja mies on selvästi onnellisempi uuden nuorikkonsa kanssa kun oli ehkä koskaan minun kanssa. Itse en ajatellut enää koskaan pariutuvani kun olen alkanut huomaamaan kuinka nautinnollista on elää nyt itselleni kun lapset on jo teinejä.

Äänestä
  • marketta
    Uni maailmasta en kerro vaan ihan kylmästä elämästä, ensin tulee usein masennus ja sitten kaiken mailman vaivat, ja selkä kipu on hirveän yleistä näillä jotka ovat pettäneet, ei siis kovasta työstä eikä nostelemisesta painavia tavaroita
    vaan psyykkisestä jännityksesta, sitten juostaan lääkärissä ja voimistellaan , masennus on fakta. Monelle on käynyt näin ja sen voi kyllä lukeakkin kun menee vaan kirjastoon.
    Joten älä viitsi loukata tahallasi ihmistä joka on nähnyt nämä samat sairaudet vuosi kymmeniä ja usein miehille kehittyy vakavampiakin sairauksia psyykkeen pohjalta.
    Eikä sen ykkösen tarvitse olla mikään ensi rakkaus jos mies kaipaa häntä salaa sillä monen vuoden avioliitto pitää sisällään niin paljon ihania asioita jotka tulevat sein mieleen ja siinä vaiheessa mies tulee sairaaksi, sillä hän ei enää ole tyytyväinen siihen nykyiseen elämäänsä, kaipaa sitä vanhaa turvallista rakkauttaan.
    Mutta jos et ole tullut sairaaksi niin sehän on sinun onnesi,
    Mies muistelee usein myös ensinmmäisiä häitään yksin työskennellessään ja ensinmäisen lapsen syntymä on usein ollut miehelle hieno kokemus.
    Joten minun arkistoni näistä tapuksista on suuri, ja olen keskustellut satojen eronneiden kanssa kaikilla sama kaipaus ainakin miehillä, naiset ovat erinlaisia he jaksavat katkeruuden ja vihan voimin kauan, mutta usein myös he hakeutuvat pskiatriselle osastolle myöhemmin apua hakemaan. Unet ovat unia mutta totuus on vaan veden pitävä. Siis jos ottaa osaa keskusteluun niin saa kuulla että uneksii. Silloin kun minä uneksin niin olen vuoteessani enkä YRITÄ sanoa mielipidettäni täällä netissä
    Haluaisin sanoa vielä että usein ne kakkoset unelmoi tulevaisuudesta miehen kanssa joka ei ole vapaa , joten silloin voi kysyä jos joku uneksii sillä se on juuri sitä.

    Äänestä

  • Marketta M
    Minä olen ohittanut satu iän jo kymmeniä vuosia sitten.
    Selkäreppu täynnä ystävien kokemuksia ja alentamisia joten älä selitä yhtään mitään minulle sillä luulen ettet pysty tassuttelemaan minun jalanjälkiäni koskaan Siihn olet liian vapiseva.
    Lapsista kun pidetään hyvä huoli niin se riittää myös sivusta katsojalle, sillä juuri lapset ovat meidän tulevaisuutemme.
    Ja sitten jos joku lapsen kengissä kulkeva mies on niin katala että tieten tahtoen meneekatselemaan seuraa muualta niin ykköset antakaa onni kakkoselle että hänkin saa kokea mitä se on kun ihmistä petetään törkeästi selän takana

    Äänestä

  • jaguar 66 kirjoitti:

    marketta
    Uni maailmasta en kerro vaan ihan kylmästä elämästä, ensin tulee usein masennus ja sitten kaiken mailman vaivat, ja selkä kipu on hirveän yleistä näillä jotka ovat pettäneet, ei siis kovasta työstä eikä nostelemisesta painavia tavaroita
    vaan psyykkisestä jännityksesta, sitten juostaan lääkärissä ja voimistellaan , masennus on fakta. Monelle on käynyt näin ja sen voi kyllä lukeakkin kun menee vaan kirjastoon.
    Joten älä viitsi loukata tahallasi ihmistä joka on nähnyt nämä samat sairaudet vuosi kymmeniä ja usein miehille kehittyy vakavampiakin sairauksia psyykkeen pohjalta.
    Eikä sen ykkösen tarvitse olla mikään ensi rakkaus jos mies kaipaa häntä salaa sillä monen vuoden avioliitto pitää sisällään niin paljon ihania asioita jotka tulevat sein mieleen ja siinä vaiheessa mies tulee sairaaksi, sillä hän ei enää ole tyytyväinen siihen nykyiseen elämäänsä, kaipaa sitä vanhaa turvallista rakkauttaan.
    Mutta jos et ole tullut sairaaksi niin sehän on sinun onnesi,
    Mies muistelee usein myös ensinmmäisiä häitään yksin työskennellessään ja ensinmäisen lapsen syntymä on usein ollut miehelle hieno kokemus.
    Joten minun arkistoni näistä tapuksista on suuri, ja olen keskustellut satojen eronneiden kanssa kaikilla sama kaipaus ainakin miehillä, naiset ovat erinlaisia he jaksavat katkeruuden ja vihan voimin kauan, mutta usein myös he hakeutuvat pskiatriselle osastolle myöhemmin apua hakemaan. Unet ovat unia mutta totuus on vaan veden pitävä. Siis jos ottaa osaa keskusteluun niin saa kuulla että uneksii. Silloin kun minä uneksin niin olen vuoteessani enkä YRITÄ sanoa mielipidettäni täällä netissä
    Haluaisin sanoa vielä että usein ne kakkoset unelmoi tulevaisuudesta miehen kanssa joka ei ole vapaa , joten silloin voi kysyä jos joku uneksii sillä se on juuri sitä.

    Voi herrajestas! Selkäkipu on hirmusen yleinen vaiva kaikilla suomalaisilla samoin masennusta on ihan kansantaudiksi asti eikä mitenkään liity just pettämiseen.
    Usein vaivoja tulee vaikka työtressinkin vuoksi tai rahaongelmien.

    Psyykkisiin vaivoihin kuuluu myös kuvittelulla itsensä kipeeksi tekeminen.
    Ihmiselle tulee kaikki vaivat vaan kun tarpeeksi itseään psyykkaa siihen.

    Ainahan täällä elämässä on riski ettei ihan kaikki mene niin kun on haaveillut.
    Siihen kannattaa edes hiukan varautua.

    Kukaan ei voi sanoa mitä toinen henkilö päänsä sisällä ajattelee jossei hän itse kerro. Tarkotan vaan ettet voi kertoa muiden miestenkään ajatuksia kun vaan itsesi jos olet mies. Edes miehet eivät ole semmoisia yhdestä muotista
    tehtyjä jotka aina ajattelisivat samoin kun toinenkin mies.

    Kakkosiakin on yhtä monia erilaisia kun on ihmisiä. Kaikki eivät edes halua ykösen paikalle ja samoin läheskään kaikki eivät sairastu eron vuoksi ja läheskään kaikki miehet eivät haaveile ja muistele entisiä vaimojaan.

    Lasten syntymä on yleensäkin vanhemmille ihmeellisin ja upein kokemus. Silti normaalia on sekin ettei sitä sen enempää mieti ja ajattele.

    Olet tilastoinut miehiä tai masentuneita mutta tilastosi ei sisällä näitä joille ei ole masennus iskenyt eikä ole ollut tarvetta kaivata ja maata lepäämässä sinun soohvalla.

    Minäkin olen jutellut tuhansien eronneiden kanssa enkä todellakaan voi tehdä samallaisia yleistyksiä. Ihmiset on erilaisia ja vaikeuksia tulee jokaisen elämässä. Toisen pääsevät helposti yli joillekkin pienikin töyssy tuntuu isona järistyksenä.

    Syyllisiä ei voi eikä kannata etsiä.

    Totuuksiakin on vaan mahdotonta kirjata ennen kun ne tapahtuu. Etukäteen voi vain arvailla.

    Ne ensimmäiset häät on varmasti mieleenpainuva kokemus kaikille. Miehille ja naisille.

    Mietin tässä että voisiko olla että sinun kanssa keskustelevat nimenomaan eronneet jotka psykiatriselle osastolle ohjataan. Ei todellakaan kovinkaan iso osa eronneista.Ensinhän koitetaan esim selviytyä lääkkeillä ja pieni osa lopulta osastolle asti päätyy.

    Äänestä

Kiitos raa'asta realismista, joskus on hyväkin pudottaa ihmiset maanpinnalle.
Tällä sivustolla on tapana ja oikein odotetaan kaikkien osalistuvan tähän suureen itsesääliä pursuavaan itkuvirteen. Joku nimittää sitä surutyöksi vaikka kuollut on vain haavekuva ikuisesta rakkaudesta. Todellisuus on karua ja ihmeellisempää.

Äänestä
  • Avoin pohdiskelija, sait kyllä miettimään..ei tämä ole oikea paikka surutyölle tämä on paikka jossa terrierit räksyttää...tuolta jostain luinkin että koirat haukkuu ja karavaani kulkee...

    Äänestä

  • numerotonon kirjoitti:

    Avoin pohdiskelija, sait kyllä miettimään..ei tämä ole oikea paikka surutyölle tämä on paikka jossa terrierit räksyttää...tuolta jostain luinkin että koirat haukkuu ja karavaani kulkee...

    numerotonon
    Taitaa olla muutama kettu mukana viekastelemassa

    Äänestä

Aloittajan vaimonsa lopulta jätttänyt mies on nyt 55-vuotias. Eli: jos suhteemme kestää vaikka 5 vuotta onnellisena, niin silloin mies on jo 60-vuotias, saa kyllä yhden illan juttuja ja vaikka maksulllisia, mutta ei hänestä enää ole eroamaan siinä iässä. Kantsii joskus laskelmoida, hyvät kanssasisaret.

Äänestä
  • aloittajaltaaaaa
    Minun isäni oli 70 ja erosi ja otti kahdeksikon, joten älä yleistä, hoida nyt vaan hommasi kun olet päässyt paratiisiin

    Äänestä

Mikään ei ole niin varmaa kun epävarma.
Ei siis kannattais laskelmoida liikaa joku ehtii vetää välistä ja ei se mies yksin vanhene samoin aloittaja ja kukavaan nainen vanhenee ja on herkästi se joka lopulta jääkin lehdelle soittelemaan ja viettää loppuelämänsä yksin laskelmoimassa.

Toisaalta noita 60v miehiäkin on nykyään moneen junaan kaikki ei todellakaan ole vielä siinä iässä toinen jalka haudassa ja toinen banaaninkuorella.

Eläkää älkääkä kokoajan laskeko kuka ja mistä voittaisi eniten!

Äänestä

Näiden tekstien seuraaminen on hupaisaa: toiset ihmiset ovat perusluonteelta näköjään hyvin pessimistisiä, negatiivisia ja katkeria, toiset taas iloisen optimistisia ja sinut tunteidensa kanssa. Toiset maalaa piruja seinille ko. ihmisiä koskaan edes tapaamatta ja toiset porskuttavat iloisesti eteenpäin auringon paistaessa ja tukevat myös kanssaihmisiään nettimaailmassa.

Eihän kuulkaa kukaan voi varmaksi tietää ja ennustaa mistään miten joku parisuhde tulee etenemään. Matkalla on paljon muuttuvia, ennalta arvaamattomia tekijöitä ja lisäksihän on huomioitava millaiset persoonallisuudet pelissä ovat ja millainen tahtotila vallitsee.

Äänestä
  • blance in life
    Oikein sanoit mutta nämä teko terhakat kakkoset eivä ole mitenkää sinuja tunteidensa kanssa, se on vaan teko sellaista kun ei voi näyttää että ovat hyvinkin epävarmoja, ja ne joita sanot pessimisteiksi ovat usein realisteja ja ovat nähneet maailmaa ja puhuvat kokemuksesta.
    Ja ne jotka todella ovat sinut itsesnä kanssa eivät hillu näillä palstoilla, heillä on oma elämä eikä virituaalista ystävän kauppaa netissa vertailemassa kokemuksiaan

    Äänestä

Minä haluaisin kulkea
alastomampana kuin yksikään olio,
vailla kuorta, ilman muureja
kyllin kauan tullakseni kyllin kauas,
Ystäväni,
sinne saakka missä on paikka
nimeltä Me

- Tommy Tabermann

Onnea teille yhdessä eteenpäin :)

Äänestä
  • just niin elämässä sattuu ja tapahtuu "vaikka mitä". Siitä kaikilla kokemuksia.
    Rakkausrunon tapaan toivon lötäväni rakkaani kanssa paikkaan jota voin kutsua paikaksi Me.
    Elämä ei kuitenkaan ole kuin runo.
    Näen kyllä itseni kulkemassa hiekkarantaa rakkaani kanssa käsikkäin, niinkuin kuljimme joskus ennen.

    Äänestä

Vähän samantapainen tilanne on minulla. Tosin en ole varma pystynkö olemaan pitkämielinen, ja ymmärtämään loputtomiin... Saattaapa jopa olla että olen jo raivoni raivonnut ja liikaa pyytänyt (en todellakaan ole ollut helppo itsekään miehen selvitellessä asioitaan vaikka ymmärränkin että ne on selvitettävä) , koska helppoa tämä ns vatvominen ei ole.. Ihanaa kuitenkin lukea, että se voi onnistuakin. Eikä siinä tosiaan ole kyse kenekään toisen oman ottamisesta, tunteilleen ei kukaan mitään voi, ja jos ne on tarkoitettu olemaan, niin ne sitten ovat.
Paljon puhutaan myös "tahdosta rakastaa", pitää "päättää" että haluaa rakastaa toista. Jollain lailla se kuulostaa siltä kuin perustaisi yrityksen, ja sitäkö parisuhteen pitää olla?! Entä jos yhtälailla on oikein uskoa "se oikea ajatteluun" kaikki sujuu alusta asti. Että asioiden sujumiseen ei tarvita terapeuttia...
Okei, tiedän että nyt joku sanoo, että olen naiivi ja sinisilmäinen, mutta voin kertoa, että mielummin näen asiat kauniina kuin niin että kaikessa olisi jotain p***aa. Mielummin pidän muistot ihanasta rakkauden täytteisestä ajasta kuin tarvon vuosikausia suossa, josata ei ole varmuutta selvitä kuin hetkellisesti. Me ihmiset olemme erilasia, ja toiset tulevat paremmin toimeen kuin toiset.

Olen ollut myöskin ykkönen, ja tiedän kyllä sen tuskan ja shokin ja eteenpäin tarpomisen vaikeuden, mutta juuri siksi haluan yrittää ymmärtää (vaikka todellakaan en ole siinä kovin hyvin onnistunut, ja ehkäpä jopa ollut liian...) myöskin sen että jotta eteenpäin voisi yrittää tarpoa vaikka puoliso rakastuisikin toiseen, olisi asiat kuitenkin hyvä käydä yhdessäläpi. Tietysti mikäli molemmat niin haluavat. Saattaapa siitä kipinäkin suhteeseen uudestaan syttyä, mutta vain terapian voiminko...

Tsemppiä teille!

Äänestä
  • mikään joka alkaa valheella ei johda todelliseen luottamukselliseen suhteeseen

    Äänestä

  • wilmis eee kirjoitti:

    mikään joka alkaa valheella ei johda todelliseen luottamukselliseen suhteeseen

    Tuon paremmin ei osaa kukaan sanoa.

    Äänestä

  • Kiitos ihanasta näkökulmastasi. Olen itse ollut nyt neljä kuukautta kakkosena ja kärsinyt jokaikisen hetken. En siitä että tapasin ihanan miehen joka sattui olemaan varattu, vaan siitä että en tiedä osaanko tai jaksanko häntä odottaa. Hän elää kaverisuhteessa tyttöystäväänsä, eikä uskalla sitä katkaista. Monestakin syystä. Itse olen rakastunut kyseiseen mieheen, ja haluan kuten sinä, nähdä juttumme kauniina ja ihanana. Mutta tietenkin tieto siitä että on olemassa kolmas, tietämätön ja ennen kaikkea syytön osapuoli, saa minut voimaan huonosti. En kuitenkaan halua hänelle mitään pahaa. Ja mietin että hänkin ansaitsee parempaa kuin kaverisuhteen joka jatkuu ja jatkuu mukavuussyistä. Olen myös ehdottanut miehelle että hänen pitäisi edes yrittää korjata nykyisen suhteensa. Koska enhän minä heidän välejään halua pilata. Mutta en myöskään koe että olen ne pilannut, koska kun tapasimme miehen kanssa, heillä oli jo asiat huonosti.

    Onneksi on sinunkaltaisia ihmisiä, jotka näkevät asiat laajemmasta näkökulmasta eikä vain suoraan tuomitse. Kiitos siitä ja tsemppiä sinullekin!

    Äänestä

  • kakkonen minäkin kirjoitti:

    Kiitos ihanasta näkökulmastasi. Olen itse ollut nyt neljä kuukautta kakkosena ja kärsinyt jokaikisen hetken. En siitä että tapasin ihanan miehen joka sattui olemaan varattu, vaan siitä että en tiedä osaanko tai jaksanko häntä odottaa. Hän elää kaverisuhteessa tyttöystäväänsä, eikä uskalla sitä katkaista. Monestakin syystä. Itse olen rakastunut kyseiseen mieheen, ja haluan kuten sinä, nähdä juttumme kauniina ja ihanana. Mutta tietenkin tieto siitä että on olemassa kolmas, tietämätön ja ennen kaikkea syytön osapuoli, saa minut voimaan huonosti. En kuitenkaan halua hänelle mitään pahaa. Ja mietin että hänkin ansaitsee parempaa kuin kaverisuhteen joka jatkuu ja jatkuu mukavuussyistä. Olen myös ehdottanut miehelle että hänen pitäisi edes yrittää korjata nykyisen suhteensa. Koska enhän minä heidän välejään halua pilata. Mutta en myöskään koe että olen ne pilannut, koska kun tapasimme miehen kanssa, heillä oli jo asiat huonosti.

    Onneksi on sinunkaltaisia ihmisiä, jotka näkevät asiat laajemmasta näkökulmasta eikä vain suoraan tuomitse. Kiitos siitä ja tsemppiä sinullekin!

    Muista että jos miehellä on asiat huonosti eikä hän ole onnellinen niin vaarana on se että toinen suhde joka siihen tilaan otetaan on todellakin LOHDUTUS-SUHDE!

    Äänestä

  • kakkonen minäkin kirjoitti:

    Kiitos ihanasta näkökulmastasi. Olen itse ollut nyt neljä kuukautta kakkosena ja kärsinyt jokaikisen hetken. En siitä että tapasin ihanan miehen joka sattui olemaan varattu, vaan siitä että en tiedä osaanko tai jaksanko häntä odottaa. Hän elää kaverisuhteessa tyttöystäväänsä, eikä uskalla sitä katkaista. Monestakin syystä. Itse olen rakastunut kyseiseen mieheen, ja haluan kuten sinä, nähdä juttumme kauniina ja ihanana. Mutta tietenkin tieto siitä että on olemassa kolmas, tietämätön ja ennen kaikkea syytön osapuoli, saa minut voimaan huonosti. En kuitenkaan halua hänelle mitään pahaa. Ja mietin että hänkin ansaitsee parempaa kuin kaverisuhteen joka jatkuu ja jatkuu mukavuussyistä. Olen myös ehdottanut miehelle että hänen pitäisi edes yrittää korjata nykyisen suhteensa. Koska enhän minä heidän välejään halua pilata. Mutta en myöskään koe että olen ne pilannut, koska kun tapasimme miehen kanssa, heillä oli jo asiat huonosti.

    Onneksi on sinunkaltaisia ihmisiä, jotka näkevät asiat laajemmasta näkökulmasta eikä vain suoraan tuomitse. Kiitos siitä ja tsemppiä sinullekin!

    Valitettavasti miehet usein valehtelevat kakkosilleen suhteensa tilasta oikeuttaakseen vieraissa käyntinsä. Uskokoon ken tahtoo.

    Äänestä

out of balance

Äänestä

Balance mikä hätä nyt tuli?
Ota lääkkeet ja mene sängylle odottamaan unen tuloa.
Olet taas miettinyt liikaa ja lukemasi saa ajatuksesi
sekaisin. Rauhoita mielesi, aamulla on taas
keikki paremmin.

Äänestä

Minä ainakin haluaisin että kun yhdessä hommataan perhe ja lapset että annetaan vuodet jotka ovat tärkeitä lapsille nimenomaan juuri heille.
Itse avioerolapsi isän häivyttyä uuden kanssa ja yhteyden katkeaminen. Voi niitä ekaluokkalaisen ajatuksia silloin kun kaipasi isää ja hän ei tullut, siis vanhempien konflikti teki minusta isättömän. Sitten kyllä isukki leikki isää tämän kakkosen lapselle joten vaikeaa on ymmärtää kun on pieni lapsi. Kakkonen oli mustasukkainen minun olemassaolostani ja siksi välit poikki.
Tänään jutelin yhden nuoren miehen alun kanssa, hänen vihantunteensa isänsä uutta naista kohtaan ovat hirveää kuunneltavaa, ja hän uskalta purkaa kiukkunsa minun läsnä ollessani.
Sanoo ettei isän uusi nainen hyväksy häntä ja katselee kiukkuisin silmin häntä kun hän sanoo jotain, korostaen aina että " sinun äitisi saa elatus maksun sinusta ja se pitää riittää isäsi osalta" siis ei uutta pyörää osteta yhteisesti lapselle ,kakkonen on sanonut sanansa ja mies tottelee. Ihan liian usein nämä kakkoset leikkivät marttyyria kun miehen lapsi joskus harvoin kyläilee. Tämäkin nuori ihminen tarvitsisi isäänsä juuri nyt eniten, mutta kun lapsen äiti saa elatusmaksun niin se kuulemma riittää.
Joten eu vaan se että kahden ihmisen elämä hajoaa uskottomuuden vuoksi, myös lapsilla on vaikea ymmärtää että heidän oma isänsä noin vaan lähtee ja vastuu arki elämästä jää äidille useinkin. Joten toivoisin että annettaisiin lapsille hyvä lapsuus ja sitten kun he ovat aikuisia niin silloin ollaan hieman toisessa tilanteessa, ja usein ei enää silloin hormoonit hyrrääkkään vaikka joku naikkonen miten yrittäisi antaa "avonaisia katseita" joten kakkoset näyttävät luulevan että ykköset taistelevat omaksi ilokseen, mutta usein valtava tuska täyttää perheen elämän silloin kun isä tekee temppujaan muualla ja lapset toivovat salaa että jos vaikka isä tulisi takaisin. Mutta isi asuukin jo kakkosen kanssa ja tekee kakkosta onnelliseksi ja siinä ei muutama muksu paina vaakalaudalla, mitään kun kakkonen on päässyt päämääräänsä.
Kaikkea hyvää toivotan kaikille yksin jääneille YKKÖSILLE ja heidän isää kaipaaville lapsilleen, oltte tarmokkaita ihmisiä--- ihan jokainen

Äänestä

Minä jäin isäni kanssa ja todella opin millanen on saduissakin tutuksi tullut ilkeä äitipuoli. Ikävöin äitiäni aina nyt hän on hoitokodissa eikä kovin hyvin edes muista kuka olen.
Lapsena en saanut tavata alkoholisoitunutta äitiäni.Ja missä oltaisi tavattukaan,
äitihän asui välillä jossain majassa ja väilillä vieraitten nurkissa.
Kirosanat äiti muistaa paremmin kun minun nimen.
Uudella äidillä siis tällä äitipuolella joka meille muutti oli omakin tytär ja isä oli paljon töissä. Kotona ollut "äiti" ehti ihan rauhassa aina osoittaa missä oli minun paikka. Kuten rita-maria kirjotti minunkin oli vaikeaa ymmärtää mitä isä näki tässä kotihirmussa?
Varmasti isä sai siitä jotain muutakin kun vaan kodinhoitajan siksiajaksi kun oli työkomennuksillaan. Minusta tehtin omaan kotiin vain roskapussien ulkoiluttaja.

Äänestä
  • Eräs ykkösöitynyt kakkonen kielsi miehen lasta tulemasta asumaan isänsä luo kun lapsi kun olisi tarvinnut asunnon opintojen vuoksi samassa kaupungissa missä isä nyxän kanssa asui. Naisen mielestä hän omansa kasavattanut eikä ala kasvattaan toisten penskoja.
    Siinäkin tuli ero. MIes heräsi päiväuniltaan ja käsitti minkälaisen hirmun kanss a olikaan mennyt yhteen.

    Äänestä

  • totta tämäkin kirjoitti:

    Eräs ykkösöitynyt kakkonen kielsi miehen lasta tulemasta asumaan isänsä luo kun lapsi kun olisi tarvinnut asunnon opintojen vuoksi samassa kaupungissa missä isä nyxän kanssa asui. Naisen mielestä hän omansa kasavattanut eikä ala kasvattaan toisten penskoja.
    Siinäkin tuli ero. MIes heräsi päiväuniltaan ja käsitti minkälaisen hirmun kanss a olikaan mennyt yhteen.

    totta tämäkin
    Niin on maailman asiat, miehen lapselle ei ole tilaa miehen uudessa kodissa, ja ykkönen on usein yksin lastensa kanssa jotka hän on saanut miehen kanssa AVIOLIITOSSA joka rikkoontui miehen uskottomuuden tähden. Ihailen näitä urheita naisia jotka usein jättävät omat tarpeensa pois pelistä antaakseen lapselleen hyvän lapsuuden, sillä aikaa kun mies viheltelee kakkosen kanssa onnen huumassa joka on rakennettu valheelle.
    Tiedän yhdenkin tapauksen missä kakkonen suorastaan uhkailemalla sai miehen itselleen ja lapsi ei nähnyt isäänsä sen jälkeen. Mutta eipäs ollut kakkosen onni pitkä sillä mies kuoli aika äkkiä, hänelle olivat paineet muodostuneet niin koviksi että sydän ei jaksanut. Lapsi ei tietenkään mennyt hautajaisiin sillä miksi olisi mennyt, isähän jätti hänet jo silloin kun hän tarvitsi häntä kipeimmin. Joten kakkonen on taas markkinoilla etsinnässä ja saas nähdä kuka lapsi tällä kertaa menettää isänsä vaan sillä että lapset eivät kuulu kakkosen omaan elämän tyyliin , miehet sitä vastoin kuuluvat siihen---------toisten miehet

    Äänestä

Paljon on tälläisiä tapauksia että ne kakkoset tekevät kaikkensa että miehen lapsi ei olisi mukana heidän rakkaus tarinassaan. Kovasti jahdataan varattuja miehiä ja päälle päätteeksi vieroitetaan lapset heistä, mutta kakkosten lapset kutsuvat uutta miestä vielä isäksikin , joka tekee hyvin kipeää miehen oman lapsen sydämmessä silloin kun heille ei ole paikkaa isänsä luona. Samoin kaikki suuremmat ostokset joihin tavallisesti otetaan osaa niin äidin kun isänkin taholta lopetetaan kokonaan kun kakkonen sanoo että elatusmaksu riittää hyvin tälle lapselle. Totta on että elatusmaksu ei riitä nykyaikana oikeastaan edes perustarpeisiin.
Yksi kakkonen sanoi että joka kerta kun miehen tyhmän näköinen lapsi tulee pyhän ajaksi isänsä luo niin hän haluaisi oksentaa katsellessaan lasta. Joten kuinka monet isät ovat sokeita lapsensa suhteessa hänen uuteen naiseensa, ja kuinka moni isä haluaa kuvitella että kaikki on hyvin.
Niin että se ns, rakkaus kakkosen puolelta ei ylety miehen lapseen, vaikka onkin hänen lihaa ja verta. Sitten kun lapset tulevat isoimmiksi ja alkavat sanoa millaista heillä on ollut lapsuudessa , niin kakkonen pyörittelee silmiään kuin ei ymmärtäisi mitään. Eilensanoi eräs avioero lapsi minulle että hän vihaa isän uutta vaimoa joka on ottanut häneltä isän, joten ei ole ollenkaan kivaa kuultavaa. Mutta nämä kakkoset eivät koskaan ajattele hormoonien hyrrätessä , miten heidän miehen metsästämisensä vaurioittaa niin monta, heille on pääasia saada sitä mitä he ovat ilman ja silloin ei katsota kuinka monta lasta vaurioitetaan, pää asia että heidän omat lapsensa nyt ovat saaneet "ISIN"
Joten ei minun mielestäni kannata kakkosten isotella niin kovasti miten onnellisia he ovat, sillä tämän onnen hintana on aivan liian usein lapset jotka tarvitsevat tukea yhteiskunnalta selvittääkseen traumansa. Joten minä ejattelen vaan lasten elämää, viis veisaan tyhmistä aikuisista jotka eivät osaa nähdä ksekvensseja mitä heidän tekemisensä aiheuttaa.

Äänestä
  • Minusta se kertoo kyllä tosi paljon miehestä ja vielä enemmän kakkosesta, jos yrittää edes vaikuttaa isän ja lastensa väleihin. Mä olen vielä kakkonen, mutta suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta (tiedän kyllä, että saattaa olla vain puhetta), mutta olen läheltä seurannut, miten mies asettaa lapsensa kaiken edelle, ja minulle on erittäin tärkeää, että hän pitääkin asiat niin. Vaikka rakastan heidän isäänsä, en halua tuottaa vaikeuksia isän ja lasten välille. Joten ihan omista valinnoista on kyse, miten nämä asiat hoitaa.

    Äänestä

Minun ex ei siedä kenenkään lapsia (ei edes omiaan)eikä nyxäkään aio kasvattaa toisten penskoja. Siis siellä kaikki hyvin ja valtakunnassa rauha.

Äänestä
  • hk satutäti

    Äänestä

  • maahinen kirjoitti:

    hk satutäti

    Maahinen on epämiellyttävä noita.

    Äänestä

  • HK kirjoitti:

    Maahinen on epämiellyttävä noita.

    Jollakin näyttää olevan sivistyksessä iso aukko.

    Äänestä

  • maahinen kirjoitti:

    hk satutäti

    liity tähän joukkoon maahinen ;)

    Äänestä

  • maahinen myös kirjoitti:

    liity tähän joukkoon maahinen ;)

    Kukahan se taas yrittää olla niin vitsikäs. Hahhahahhah
    Huomaatko huvittaa.

    Äänestä

  • maahinen myös kirjoitti:

    liity tähän joukkoon maahinen ;)

    Kuulehan ilkeilijä. Et voi pisteliäällä kirjoittelullasi pyyhkiä pois omia sanojasi j a tekojasi. Joten lopeta minun mollaaminen.

    Äänestä

  • ei kuulu aiheeseen kirjoitti:

    Jollakin näyttää olevan sivistyksessä iso aukko.

    Ei kuulu aiheeseen
    Sinäkös sen päätät mikä kuuluu aiheeseen?

    Äänestä

Niin ketä tässä nyt sitten oikein tarkoitetaan ?

Äänestä
  • kkki.
    Lue edelliset kommentit. Minun kommentit ovat ihan yleensä pilkan kohteena.
    Kiusantekijäkin on tiedossa.
    Jos hällä ei muuta tekemistä kuin seurata missä minä kirjoittelen niin suotakoon hänelle se lysti. joskus vain menee yli enkä jaksa hillitä itseäni.

    Näissä ketjuissa on paljon arvokasta tekstiä joista voi ottaa opikseen, jotkun jopa aukaisee ymmärrystä toisten elämälle.

    Äänestä

Me elämme vain kerran.
Viime kuussa tuli täyteen 10 yhteistä vuotta. 9 niistä aviossa. Olen ollut onnellinen suurimman osan aikaa. Ja väitän että miehenikin. Olemme molemmat panostaneet avioliittoomme.
Tavatessamme mies oli vielä naimisissa. Kulissiliitossa sanojensa mukaan.
Alku oli vaikeaa, ja erotilanne kamala. Mutta pikku hiljaa tilanne tasaantui. Miehen lapset ovat aina tervetulleita kotiimme. Toki myös omani.
Olisi ollut helpompaa, jos mieskin olisi jo ollut eronnut kohdatessamme. Mutta aina ei asiat mene niin kun toivoisi. Joskus sitä löytää sielunkumppanin. Meille tapahtui niin.

Äänestä

Toivon elämäänne lisää vaikeuksia, uskottomuutta, kyyneliä, pettymystä ja ikuista onnettomuutta.

Äänestä
  • Hyvää matkaa
    Samoin sanon minäkin , ja tiedän että kaikki tuo tulee toteutumaan , sillä kun aloittaa valehtelemisella ja sala nainnilla suhteensa niin mihinkäs muuhun se johtaakaan kuin tuohon.
    Minun sympatiat ovat aina vaimon puolella ei koskaan kakkosen

    Äänestä

Noin sairaan kieroilla henkilöillä jotka keskittyvät vain pahaa toivomaan muille elämä järjestää vain vastoinkäymisiä.

Nämä -Hyvää matkaa- ja matkalla hell- ovat paholaisen asialla.

Äänestä
  • paholaisen sanansaattajia, katkeria, onnettomia, yksinäisiä hylkiöitä

    Äänestä

  • hylkyri kirjoitti:

    paholaisen sanansaattajia, katkeria, onnettomia, yksinäisiä hylkiöitä

    Minä toivon, heidän petoksella alkanut liitto kestäsisi sillä en koskaan halu a nähdä heitä kunpaakaan vapaana. Ovat tosiaan toisensa ansainneet niin kaikkea hyvää ja makeaa elämää heille, eivät kylläkään pysty luottamaan toisiinsa. sen osoittaa ykkösöityneen kakkosen täällä kärkkyminen. Kuin vaanisi jotain, miestänsä vaiko, tämän entistä puolisoa. Vai ehkä jo uutta kakkosta joka täällä kirjoittelee onnettomana siitä kun tuo "hyeena" ei päästä miestä vapaaksi.

    Jos se onni kukostaisi, niin kuin väittää, niin ei varmaankaan olisi tarvetta kärkkyä täällä ketään ja heitellä ilkeitä kommentteja jokaiselle jonka luulee olevan tuo ex tai uusi kakkonen.

    Kumma vain, että mie seiokoskaan kirjoittle mitään.

    Ei käy kateeksi tuota naista, mutta sitä saa mitä tilaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yhdessä eteenpäin kirjoitti:

Rakastuneille kakkosille; pitkään meni ja monta eroa ja yhteen palaamista koettiin, mutta eräänä päivänä mies sitten ilmoitti lähteensä kotoaan.
Nyt haparoidaan yhdessä uusia askelia kaiken sotkun jälkeen, ei helppo vaihe ole tämäkään. Uskon kuitenkin vakaasti yhteiseen tulevaisuuteen ja se saa yrittämään, vaikka ensimmäiset vuodet osin vaikeita ovat olleetkin.

Joskus käy näinkin, kun oma liitto on kuollut, mies on valmis lähtemään ja riittävästi rakastunut ja rakkautta saanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu