Tuota tunnetta olen viimeiset 7kk tuntenut, eikä näy loppua. Avovaimoni jätti minut (minun syytähän ero oli) asiat meni niin päin vittua, kirjaimellisesti menetin kaiken. Kävin niin pohjalla kuin ihminen voi, silti oli toivoa paremmasta joten näin todella paljon vaivaa että pääsin takaisin elämään, uuden mahdollisuuden olen ikuisesti kiitollinen siitä ihmisille jotka auttoivat minua siinä.
Luulin että voin jatkaa elämääni niinkuin entiseni teki. Nauttia paremmista ajoista, tavata uusia ihmisiä elää kuin tavallinen nuori mies tekee, ei se olekaan niin helppoa. Yritin käydä ulkona turhaan koska mikään asia ei enää tunnu samalta, en voi olla kenenkään muun kanssa en millään tavalla. Haluan vain exäni sen ihanan naisen, todellisen rakkauden takaisin olla hänen kanssa niinkuin oltiin silloin joskus onnellisina..
Välillä tulee niitä hetkiä jolloin elämä tuntuu hyvältä, epätoivoinen yritys ajatella kyllä elämä tästä jatkuu, on se jatkunut ennenkin kaikista vastoinkäymisistä huolimatta ja edelleen olet täällä etkä luovuttanut. Seuraa olisi vaikka kuinka paljon tarjolla, en pysty edes katselee muita kaikesta vain ajattelen entistäni. Meillä oli niin paljon hyviä ja kauniita hetkiä, niin paljon tunteita ja intohimoa ennen häntä en voinut edes unelmoida sellaisesta se oli kuin satua.
Nyt kaikki asiat tuntuu pahalta, ulkoa päin nauran ja elän oikeasti olen sisältä turta ja kuollut. Kunpa olisin vain silloin tiennyt kuinka tehdä oikein, sitä ajatteli silloin niin eri tavalla asioiden merkityksen sitten kun menetti kaiken tajusi mikä aarre oli käsissä..
"..Painan edelleen kirjeesi huulilleni
ja vaalin niissä osissani jotka nauttivat jokaisesta suudelmasta
En voinut kohdata elämää ilman valoasi
Mutta kaikki se oli revitty erilleen...
kun kieltäydyit taistelemaan.."
Luulin että voin jatkaa elämääni niinkuin entiseni teki. Nauttia paremmista ajoista, tavata uusia ihmisiä elää kuin tavallinen nuori mies tekee, ei se olekaan niin helppoa. Yritin käydä ulkona turhaan koska mikään asia ei enää tunnu samalta, en voi olla kenenkään muun kanssa en millään tavalla. Haluan vain exäni sen ihanan naisen, todellisen rakkauden takaisin olla hänen kanssa niinkuin oltiin silloin joskus onnellisina..
Välillä tulee niitä hetkiä jolloin elämä tuntuu hyvältä, epätoivoinen yritys ajatella kyllä elämä tästä jatkuu, on se jatkunut ennenkin kaikista vastoinkäymisistä huolimatta ja edelleen olet täällä etkä luovuttanut. Seuraa olisi vaikka kuinka paljon tarjolla, en pysty edes katselee muita kaikesta vain ajattelen entistäni. Meillä oli niin paljon hyviä ja kauniita hetkiä, niin paljon tunteita ja intohimoa ennen häntä en voinut edes unelmoida sellaisesta se oli kuin satua.
Nyt kaikki asiat tuntuu pahalta, ulkoa päin nauran ja elän oikeasti olen sisältä turta ja kuollut. Kunpa olisin vain silloin tiennyt kuinka tehdä oikein, sitä ajatteli silloin niin eri tavalla asioiden merkityksen sitten kun menetti kaiken tajusi mikä aarre oli käsissä..
"..Painan edelleen kirjeesi huulilleni
ja vaalin niissä osissani jotka nauttivat jokaisesta suudelmasta
En voinut kohdata elämää ilman valoasi
Mutta kaikki se oli revitty erilleen...
kun kieltäydyit taistelemaan.."
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tarvitset ilmeisesti lisää aikaa. Kyllä se siitä vielä joskus.
Niin varmasti tarvitsekin, mietin vain kuinka kauan. Nämä tunteet ja fiilikset syö vain sisältäpäin..
Aika yksilöllistähän tuo on ja osin myös sattuman kauppaa. Jotkut tuntuu hyppäävän seuraavaan suhteeseen melkeen seuraavana päivänä ja unohtaa entiset kuin mitään ei olisi edes tapahtunu.
Mulla ittelläni meni yli 2 vuotta toipua edellisestä ja vielä nytkään oikein mikään ei tunnu miltään vaikken entistä olekkaan kaivannu aikoihin. Ja meillä miehillä ei muka ole tunteita joidenki mielestä!
Jotenkin vaan kun ei ole ketään kenen kanssa jakaa elämän iloja ja suruja elämä tuntuu aika turhalta. Töiden jälkeen kotona odottaa vaan seuraava työpäivä jne. On vaan valtavan tyhjä ja merkityksetön olo.
Ja valitettavasti ei oo ketään uutta sattunu kohdalle joka olisi herättänyt elämänhalua uudelleen. Kai mä oon vähän "epänormaali" ja harvan ihmisen kanssa ylipäänsä päässy mitenkään kovin lähelle (sukupuolesta välittämättä).
Mut eipä se auta ku elää päivä kerrallaan ja toivoa, että joku päivä aurinko alkas taas paistamaan risukasaankin...
2 vuotta se on pitkä aika, toipua suhteesta..
"..valtavan tyhjä ja merkityksetön olo.."
Juuri tuo tunne on minullakin, itselläni ei periaatteessa väliä kunhan vain entiseni on onnellinen nyt, hänen onni on omaanikin tärkeämpi. Välillä vain mietin miten jaksan, ikävä ja kaipaus tuntuu läsnä olevan kokoajan..
Kiitos asiallisesta vastauksesta muuten ja tsemppiä sinnekin!
"They say bad things happen for a reason
But no wise words gonna stop the bleeding
'Coz he's moved on while I'm still grieving
And when a heart breaks
no it don't break even, even no."
(The Script, breakeven)
Tuntui jotenkin sopivalta lainata pätkä tuosta biisistä tähän :)
Itse olen sellainen että mielellään teen juurikin noin ^ eli hyppään seuraavaan suhteeseen suht pian edellisen päätyttyä.. helpompi unohtaa, mutta yleensä tuhoon tuomittu on tuo uusi suhde sitten. Nyt stoppasin edellisen eron jälkeen ja päätin jonkin aikaa vain olla ja miettiä. Ahdistaa. Pelottaa. Ikääkin kun jo on, niin tuntuu että varmasti jää yksin. Toisaalta onko se niin paha? ennemmin yksin kuin paskassa suhteessa. Ei jaksa väkisin etsiä. Toisaalta jollei etsi niin ei löydä?
Auttava keino päästä yli noista aiemmista suhteista on viha. Joo, ei toimi kaikilla, mutta itselläni se on ollut hyvä selviytymiskeino. Tottakai jää patoutumia ja joitakin traumoja pinnan alle, mutta eikö kaikilla? Keinoista riippumatta.. Ajattelee niitä huonoja aikoja, niin surettaa vähemmän.
Ootteko ihmiset harkinneet lemmikkiä? esim. koira on itselläni (ollut jo 4v) en sitä siis eron jälk. hankkinut, mutta se auttaa niin paljon. Tulee ulkoiltuakin vaikkei huvittaisi ollenkaan ja on sit sen työpäivän jälkeen joku joka odottaa ja rakastaa sua juuri sellaisena kuin olet, ei sillä että lemmikillä olis vaihtoehtoja tuohon, mutta ainakin itseni se on saanut jaksamaan, että koitan olla koiralle parempi omistaja :)
Tyhjyydentunne iskee toisinaan todella voimakkaana. Kai sitä tarvis keksiä mielekästä tekemistä, kun ei ystäviäkään pahemmin ole.
Tuntuu omasta mielestäni todella hmm.. järkyttävältä että joku on eron jälkeen niin rikki ettei enää koskaan löydä/ halua löytää toista ihmistä rinnalleen. Ehken vain ole sitten koskaan oikeasti rakastanut, kuka tietää. Oon aina jaksanut uskoa että kyllä sitä joskus taas... nyttemmin jo enemmän eroja läpikäyneenä (no enemmän ja enemmän; 3kpl) tulee kyynisemmäksi ja toivoo vaan että oppii edellisistä virheistä (not).
Mikä tuossa oikein naisilla on että heti hypätään uuteen, laastari vai? tapansa kullakin mutta, exäni teki niin vaikka samaa aikaa vannoi minulle rakastavansa niin oli uutta tapailemassa. En ole oikein eläin-ihmisiä, ainakaan niin paljoa että hankkisin semmoisen..
Tämä oli kolmas ja viimeinen suhteeni, en jaksa tämmöistä rääkkiä. Parempi olla sitten yksin, niinkuin olinkin useamman vuoden jos ei lasketa lyhyitä säätö-suhteita.
Ihan kiva biisi muuten:)
ihannoit vain jälkeenpäin tilannetta. Siinä tilanteessa kun pistit kaiken ehkä tarkoituksella eroon, hänellä ja suhteella ei ollut merkitystä. Se oli todellista. Sitä sinä halusit, niin sinä päätit, siihen sait motivaation ja sen teit, ja annoit aktiivisesti asian olla. Tuo aika on liikaa sille, että asia olisi häirinnyt. Nyt vain kehität itse itsellesi ongelman.
Miksi siis nyt kun saavutit tavoitteesi, alatkin valittaa? Onko sulla jotain ristiriitoja itsesi kanssa?
Ongelmia minulla onkin, nehän johti siihen eroon. Hain jälkeenpäin apua ja aloin vasta silloin tajuamaan mitä oli ja mitä menetin..
Miksi viestisi huokuu noin vihamielistä tekstiä? osaan ottaa kyllä kritiikkiä vastaan mutta, tuommoista vihaa en ymmärrä.
En halunnut enkä saavuttanut mitään, joten se siitä ja en koe että valittaisin. Lähinnä ikävääni itken.
Ei ole kritiikkiä vaan rationaalisuutta. Eivät erot koskaan itsestään tapahdu. Itse sanoit, että ajoit tilanteen eroon (sanoit, että se oli syytäsi, tiedostit senkin). Kyllä ihminen on tietoinen eläin, tietää mitä tekee eikä tee mitään ilman motivaatiota ja tavoitetta ja aktiivisuutta joka edellyttää asian haluamista. Varsinkin jälkeenpäinkään ei ole motivaatiota ja tavoitetta tehdä asialle mitään millään tavalla, eikä se ole ennekään häirinnyt. Ei siis voi häiritä oikeasti nytkään, kuvittelet vain. Vaikka tekisin asian uudestaan, toimisit aivan samoin, koska on ollut ja on olemassa jotkut vaikuttimet sille, miten ihminen toimii ja miten olet toiminut. Suhde ei ole ollut sellainen, että se olisi sinulle minkään arvoinen. Vaikka kokisit jälkeenpäin asian miten hyvänsä, ei se voi olla kenenkään kannalta ollut hyvä, koska siinä on ollut ainekset siihen, että toinen haluaa toteuttaa eron. Rationaalisuutta ajatteluusi.
Ensinnäkin sille ei voinut tehdä enää jälkeenpäin mitään. Kyllä ihminen tiedostaa mutta, se tilanne no asiat vain levähti käsiin.
Et voi tulla sanomaan etteikö se ollut minkään arvoinen, et tiedä mitä tapahtui etkä tunne minua etkä exääni. Asiat ei ole mustavalkoisia kuin luulet, ajattelet varmaan liiankin rationaalisesti itse. Ihmissuhteet ja niihin liittyvät tunteet ovat monimutkaisia, eikä mene pelkän puhtaan järjen mukaan..
Juu. Puolen vuoden päästä sitä voikin sitten tyytyväisenä valitella, että ohhoh mitä levis käsiin, voivotella sitten kun ei aiemmin huomannutkaan. Eihän suhde ole minkään arvoinen kellään, jos se ei ole säilyttämisen arvoinen riippumatta asioista ja ihmisistä. Asiat voi ja saa olla monimutkaisia, mutta erot on aina hyvin yksiselitteisiä. Lopputulos ei muuksi muutu, vaikka miten tunteitasi vatkaisit, joten ei kannata.
Erot ei nimenomaan ole yksiselitteisiä niinkuin väität. En tästä jauha enempää kanssasi et tiedä mitä tunteet ovat..
ei eroissa mitään arpomisen varaa ole koskaan, vaikka jotkut koettaa sotkea omat sekavat tunteensa niin, että kuvittelevat erojen olevan moniselitteisiä, erot ei ole millään tavalla moniselitteisiä.
Kuka voisikaan tietää sellaisia "tunteita", jotka huomaisi kun on ensin tietoisesti halunnut eroon, eikä välitä suhteesta eikä ihmisestä ja sitten joskus aikojen päästä keksiikin jotakin "tunteita", mitä ei ole silloin kun haluaa eroon. Onneksi niitä ei edes tiedä.