Pääuutinen: Hesari tabloid-kokoiseksi!

Päivän pääuutinen näyttää olevan se, että Hesari muuttuu tabloid-kokoiseksi lehdeksi. No, siinähän on uutista kerrakseen, kun samaan aikaan hallitus suunnittelee riihessään vuosisadan kovimpia menoleikkauksia ja veronkorotuksia.

Helsingin Sanomat on jo aiemmin onnistunut yhdistämään toimitusjohtajan ja päätoimittajan pestit. Sellainen on journalismin kannalta todettu vapaissa demokratioissa mahdottomaksi yhtälöksi, mutta täällä korruptoituneessa maassa sitäkään asiaa ei ole otettu edes puheeksi.
7106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hesari homo, feministi, mamu -lobbareiden hallussa. Ei luptettava millään.tavalla..on saanut vaim kulttimaineen vähän niinkuin pauligin juhlamokka tai fazerin sininen.

Äänestä
  • jepp- ja lisää vielä kulttiin HK:n sininen ,se perunajauhoputki.

    Äänestä

- ja lehden paksuus triplaantuu vähintään - saisiko siitä biohajoavan puutarhakivilaatan ?

Äänestä

Oikea tabloid-arkin koko olisi 102 x 125 mm ilman painomustetta.
Voisi käyttää mökillä varapaperina.

Äänestä

Hienoa. Ja tilaushinta toki säilyy ennallaan tai nousee...onneksi pääsimme tasan vuosi sitten eroon Hesarista, oli sen verran sontaa koko lehti täynnä: monikulttuurisuuden, maahanmuuttajien ja ennen kaikkea somaleiden ja romanikerjäläisten ylistystä ja tietullien ja kadunvaltaajien arvostusta. Ei kiitos enää Pravdaa ja sen "totuuksia".

Aaatteleppa ihan ite, niin ei tarvitse Hesaria.

Äänestä

Hesari on punakoneen viimeinen linnake Suomessa. Neukkuaikaa ihaileva Hesari syö poliittisten päättäjien kädestä, joita päätoimittaja pelkää niin, että housunpuntit lepattavat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tabloidi kirjoitti:

Päivän pääuutinen näyttää olevan se, että Hesari muuttuu tabloid-kokoiseksi lehdeksi. No, siinähän on uutista kerrakseen, kun samaan aikaan hallitus suunnittelee riihessään vuosisadan kovimpia menoleikkauksia ja veronkorotuksia.

Helsingin Sanomat on jo aiemmin onnistunut yhdistämään toimitusjohtajan ja päätoimittajan pestit. Sellainen on journalismin kannalta todettu vapaissa demokratioissa mahdottomaksi yhtälöksi, mutta täällä korruptoituneessa maassa sitäkään asiaa ei ole otettu edes puheeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu