Tällainen anonyymien nettikeskustelu menee yleensä v*ttuiluksi ja jyrkiksi vastakkainasetteluiksi ja typeräksi kinasteluksi. Johtunee siitä että kasvokkain tapahtuvassa kommunikoinnissa iso osa on sanatonta viestintää, ilmeiden ja äänensävyn tulkintaa.
Nettikeskustelusta
Tuli vain mieleen
6148
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei täällä sanattoman viestinnän ja äänensävyjen puuttumisen vuoksi kinastella. Luepa joku noista naisviha-aloituksista nätillä ilmeellä jo sulosointuisella äänellä, eikä asia parane takuulla yhtään.
Kyllä ero on siinäkin kun huomaa minkälaisia ujoja nössyköitä siellä näpyttelee kieliposkessa näitä juttuja. Ei niistä tykätä tarvitse, mutta huomaa ainakin ettei kannata kauhean vakavasti ottaa.
Ja luulenpa että nämä Suuret Isät ja muut kovista leikkivät olisivat kilttiä ja hiljaista poikaa jos kasvokkain kohtaisi.
En siis ole eri mieltä, vaikka nimimerkkini onkin. Tänne kirjoittelu saattaa olla henkireikä aika monelle tiukan vaimon kurissa pitämälle poitsulle, joka voi edes kuvitelmissaan olla joskus jollekulle muukin kuin tottelija.
Tulit sitten tänne itkemään ja vänisemään. Onko ongelmia itsetunnon kanssa vai oletko joku prkleen natsi?
Uskon että moni "palstanmies" ei vaivautuisi asiakaspalvelemaan näitä statisti-palstanaisia livenäkään mitä he niin odottavat. Totta.
Jos naisen mies ignooraa, on se pahinta atmiutta. Naiset rakastavat sitä että miehet kilpailevat heistä. Nämä palsta-atmit eivät sitä tee.
On tosi helppoa luokitella mies siten ylimieliseksi paskiaiseksi, kun totuus olisikin että miehen ajatusmaailma on myrkkytikari naisia kohtaan. Ja naiset dissaavat ignooraamaalla, joka ei edistä tilannetta suuntaan eikä toiseen.
P/S-markkinoilla on tyypillistä että alfojen roolia käytetään mittatikkuna kaikille miehille, naisen iskentä merkityksessä. Kuten tässäkin atmeihin ovat naiset pettyneitä, kun he eivät mielistele ja koeta tarjota hyvää iskemis-showtansa, mitkä karaktäärit tulisi miehen osoittaa ensimmäiseksi.
Mielestäni s24-sinkut palsta rulaa. Missään muualla ei näin mielen syvyyksiä luotaavaa keskustelua edes saa sanoa jottei demonisoidu. Epäilemättä tätä s24-palsta talkkingia pitävä mies livenä on friikki.