Olen pistänyt merkille, että adventistit ovat yleensä akateemisesti sivistyneitä henkisen työn tekijöitä. Mistä tämä johtuu? Onko teillä samanlainen agenda kuin mormoneilla, jotka aktiivisesti hakeutuvat töihin akateemisille aloille ja päättäviin asemiin vallan kahvaan vain, jotta voisivat niistä käsin muuttaa vallitsevia käytäntöjä ja vaikuttaa yhteiskuntaan siten, että se muuttuu suopeammaksi heikäläisiä ja heidän uskoaan kohtaan?
Onko esim. Suomessa ruumiillista työtä tekeviä adventisteja? Siivoojia, varastomiehiä, kassaneitejä, rakennusmiehiä...? Pelkäättekö mennä työläisyhteisöön siksi, että siellä on ympärillä karkeisiin synteihin sortuneita työtovereita, kiroilijoita, juoppoja, pilvenpolttajia, seksihulluja, eli pelkäättekö, että luopuisitte uskosta tällaisten työkaverien vaikutuksesta ja muuttuisitte itse samanlaiseksi? Vai onko kyse siitä, että ruumiillisessa työssä joudutaan usein työskentelemään myös lauantaina eli sapattina?
Tekeekö adventisti ruumiillista työtä?
46
368
Vastaukset
- Pyh!
On töissä. Sapattina emme ole töissä.
- Markku Tampio
Osaatko Pyh! sanoa, kun esim. lääkärit ja sairaanhoitsut sekä maatalouslomittajat, jotka eivät monastikaan voi viettää lepopäiväänsä lauantaina; että onko heillä mahdollisesti erilainen työaikalaki adventisteina, vai annetaanko em. ammattien harjoittajille vapaus työntekoon sapattisinkin?
Markku Tampio kirjoitti:

Sapattina tehdään se, mikä on elämälle välttämätöntä, mutta ei muuta. Sapattia kunnioittava adventistilääkäri ei tee sellaista, minkä voi tehdä muina päivinä, mutta tekee sen, mikä täytyy tehdä elämän ylläpitämiseksi. Samoin on sairaanhoitajan kanssa. Tämä tulee evankeliumeista, joissa Jeesus paransi sairaita sapattina.
Periaate on se, että kaikki mikä voidaan tehdä jonain muuna päivänä kuin sapattina, tehdään muina päivinä kuin sapattina.- Näin on näreet.
TimoFlink kirjoitti:
Sapattina tehdään se, mikä on elämälle välttämätöntä, mutta ei muuta. Sapattia kunnioittava adventistilääkäri ei tee sellaista, minkä voi tehdä muina päivinä, mutta tekee sen, mikä täytyy tehdä elämän ylläpitämiseksi. Samoin on sairaanhoitajan kanssa. Tämä tulee evankeliumeista, joissa Jeesus paransi sairaita sapattina.
Periaate on se, että kaikki mikä voidaan tehdä jonain muuna päivänä kuin sapattina, tehdään muina päivinä kuin sapattina.Sapattina tehdään se mitä esimies käskee tai kenkää tulee! Tässä yhteiskunnassa ei paimentolaistaruilla suuremmin reaalielämässä hilluta...
- pyh!
Näin on näreet. kirjoitti:
Sapattina tehdään se mitä esimies käskee tai kenkää tulee! Tässä yhteiskunnassa ei paimentolaistaruilla suuremmin reaalielämässä hilluta...
Jumalalle uskollinen ottaa itse lopputilin tuollaisesta pakanapaikasta.
TimoFlink kirjoitti:
Sapattina tehdään se, mikä on elämälle välttämätöntä, mutta ei muuta. Sapattia kunnioittava adventistilääkäri ei tee sellaista, minkä voi tehdä muina päivinä, mutta tekee sen, mikä täytyy tehdä elämän ylläpitämiseksi. Samoin on sairaanhoitajan kanssa. Tämä tulee evankeliumeista, joissa Jeesus paransi sairaita sapattina.
Periaate on se, että kaikki mikä voidaan tehdä jonain muuna päivänä kuin sapattina, tehdään muina päivinä kuin sapattina.>>> Sapattina tehdään se, mikä on elämälle välttämätöntä, mutta ei muuta. >>
Minusta voisi näitä yhtä päivää palvovia työnvieroksujia kohdella kuten he kohtelisivat muita, eli sähkölaitokset voisivat olla toimittamatta sähköä adventtikirkon rakennuksiin sekä jäsenistön koteihin perjantai-illasta lauantai-iltaan, koska te ette hyväksy maksavien jäsentenne työskentelemistä noissa laitoksessa kyseisenä ajankohtana.
Samoin vesilaitos katkaisisi vedet jokaisesta rakennuksestanne, sekä jäsenistönne kodeista kyseiseksi ajaksi.
Samoin teleoperaattorit voisivat laittaa matkapuhelimenne sekä nettiliittymät tauolle sapatin ajaksi, kuten kävisi, jos te kahjot hallitsisitte tätä maata.
Saisitte palvoa taikaukkojanne pimeässä, ilman vettä ja vaikka paskoa sapatin ämpäriin, kun eipä sinne vessaan vettä tulisi, jos se teistä olisi kiinni.
Saisitte elää sellaisessa yhteiskunnassa, jossa jokin taikaukon palvonta saisi kaiken seis, niin eiköhän alkaisi kummasti nokkelimmalle osalle jäsenistöä paljastua teidän koko ajatusrakennelmanne ja samalla jumalanne käskyjen täydellinen järjettömyys.
Nyt on helppo hurskastella ja esittää tekopyhää, että me adventistit teemme elämälle välttämättömän, kun kuitenkin me muut teemme sitten ne työt, johon te ette osallistu, kun taikaukko on lähimmäisiä tärkeämpi.
Onneksi suomalaisista yli 99 % ei ole adventisteja, niin tekin voitte palvoa mielikuvituskavereitanne niin, että sähkö tulee töpselistä ja vesi hanasta ja peräpään eritteet saa siellä temppelissäkin vedettyä jonnekin, jossa taas joku on töissä niitä vahtimassa.
Onneksi koko maailmassa teitä on vain jokin prosentin kymmenys, jotta te saatte todellakin leikkiä ja pelleillä huomionkipeän jumalanne navan ympärillä, koska joku muu tekee jokaisen teidän työt silloin kun jumalanne vaatii kipeästi huomiota, jotta saatte häntä nöyristellä valot päällä.TimoFlink kirjoitti:
Sapattina tehdään se, mikä on elämälle välttämätöntä, mutta ei muuta. Sapattia kunnioittava adventistilääkäri ei tee sellaista, minkä voi tehdä muina päivinä, mutta tekee sen, mikä täytyy tehdä elämän ylläpitämiseksi. Samoin on sairaanhoitajan kanssa. Tämä tulee evankeliumeista, joissa Jeesus paransi sairaita sapattina.
Periaate on se, että kaikki mikä voidaan tehdä jonain muuna päivänä kuin sapattina, tehdään muina päivinä kuin sapattina.Entäs adventistien omissa laitoksissa?
Havaintoni on ollut, että jotakuinkin kaikki hommat tehdään myös lauantaisin.
Edes ruokaa ei ole tehty valmiiksi edellisenä päivänä.v.aari kirjoitti:
Entäs adventistien omissa laitoksissa?
Havaintoni on ollut, että jotakuinkin kaikki hommat tehdään myös lauantaisin.
Edes ruokaa ei ole tehty valmiiksi edellisenä päivänä.>>> Entäs adventistien omissa laitoksissa? >>
Pitää tietenkin muistaa, että fundamentalistiselle kristitylle jokainen ihminen ei ole lähimmäinen, vaan ainoastaan oman lahkon jäsen on lähimmäinen.
Rakasta oman lahkon jäsentä kuin itseäsi, mutta älä muita. Niin se joku puusepän poikakin horisi joskus.- Uuno.Tampio
TimoFlink kirjoitti:
Sapattina tehdään se, mikä on elämälle välttämätöntä, mutta ei muuta. Sapattia kunnioittava adventistilääkäri ei tee sellaista, minkä voi tehdä muina päivinä, mutta tekee sen, mikä täytyy tehdä elämän ylläpitämiseksi. Samoin on sairaanhoitajan kanssa. Tämä tulee evankeliumeista, joissa Jeesus paransi sairaita sapattina.
Periaate on se, että kaikki mikä voidaan tehdä jonain muuna päivänä kuin sapattina, tehdään muina päivinä kuin sapattina.Käyn Alkossa sapattina kun se on auki.
- Äly on kysymyksessä
Se johtuu siitä, että adventistit ovat keskitasoa älykkäämpiä. Lapset eivät vietä iltojaan kadulla, vaan opiskelevat, käyvät kouluja ja lukevat itselleen sopivan ammatin.
Harva valitsee siivoojan tai kadunlakasijan ammattia jos järjenlal
hjoja riittää haastelisempaankin hommaan.- Hmm...
Aha, siis duunarit ovat ali-ihmisiä, roskaväkeä, ja duunarien lapset viettävät iltansa kaduilla? No, se on ihan hyvä perustelu.
- Duunari minäkin
Hmm... kirjoitti:
Aha, siis duunarit ovat ali-ihmisiä, roskaväkeä, ja duunarien lapset viettävät iltansa kaduilla? No, se on ihan hyvä perustelu.
Joo, ja heti 18 täytettyään kaljakapakoissa ja maailman muissa juottoloissa ja synnin pesissä. Mutta jos olet ihan vilpitön, niin harvapa vanhempi haluaa älykästä ja hyvin koulussakin menestyvää lastaan kehoittaa hakeutumaan vaikkapa lapiohommiin.
Eiköhän ne työt jakaudu suurimmaksi osaksi just sen älykkyyden ja ahkeruuden mukaan. Älykäs, koulunsa hyvin suorittanut adventisti poika tai tyttö saa paremman työpaikan ja hannttihommellit hoitelee ne heikkommilla älynlahjoilla varustetut. - Just noin se menee
Duunari minäkin kirjoitti:
Joo, ja heti 18 täytettyään kaljakapakoissa ja maailman muissa juottoloissa ja synnin pesissä. Mutta jos olet ihan vilpitön, niin harvapa vanhempi haluaa älykästä ja hyvin koulussakin menestyvää lastaan kehoittaa hakeutumaan vaikkapa lapiohommiin.
Eiköhän ne työt jakaudu suurimmaksi osaksi just sen älykkyyden ja ahkeruuden mukaan. Älykäs, koulunsa hyvin suorittanut adventisti poika tai tyttö saa paremman työpaikan ja hannttihommellit hoitelee ne heikkommilla älynlahjoilla varustetut.Hyvä bointti!
- palkasta kiinni.
Duunari minäkin kirjoitti:
Joo, ja heti 18 täytettyään kaljakapakoissa ja maailman muissa juottoloissa ja synnin pesissä. Mutta jos olet ihan vilpitön, niin harvapa vanhempi haluaa älykästä ja hyvin koulussakin menestyvää lastaan kehoittaa hakeutumaan vaikkapa lapiohommiin.
Eiköhän ne työt jakaudu suurimmaksi osaksi just sen älykkyyden ja ahkeruuden mukaan. Älykäs, koulunsa hyvin suorittanut adventisti poika tai tyttö saa paremman työpaikan ja hannttihommellit hoitelee ne heikkommilla älynlahjoilla varustetut.Niin ja kaikkia tarvitaan, koska akateemisesti sormeen lyöden käy kipiästi, eli siitä ilosta maksaa duunarille hyvää työpalkkaa tehdystä työstä.
Tänään osaava duunari hankkii paremmin, kuin akateeminen, varsinkin akateeminen työtön.
Heikompi älylahjanen voi opastaa akateemista arkiaskareessa, siinä homma onnistuu paremmin. - näinhommapyörii
Duunari minäkin kirjoitti:
Joo, ja heti 18 täytettyään kaljakapakoissa ja maailman muissa juottoloissa ja synnin pesissä. Mutta jos olet ihan vilpitön, niin harvapa vanhempi haluaa älykästä ja hyvin koulussakin menestyvää lastaan kehoittaa hakeutumaan vaikkapa lapiohommiin.
Eiköhän ne työt jakaudu suurimmaksi osaksi just sen älykkyyden ja ahkeruuden mukaan. Älykäs, koulunsa hyvin suorittanut adventisti poika tai tyttö saa paremman työpaikan ja hannttihommellit hoitelee ne heikkommilla älynlahjoilla varustetut.Itse kannustin poikaani valitsemaan ammattinsa sillä perusteella mitä hän halusi tehdä. Poikani valitsi että hänestä tulee kirvesmies ja näin tapahtui. Hän rakensi itselleen ja vaimollensa talon ja näyttää elävän tavallisen onnellista elämää.
Adventistitkin varmasti tykkäävät asua mieluummin talossa jonka joku siltä alalta paremman ammattitaidon omaava on rakentanut kuin itse pystyttämässään teltassa kamiinan kera. Perimätiedon mukaan Jeesuskin toimi elinaikanaan puuseppänä ja ellette tuota usko niin kysykääpä vaikka omalta pastoriltanne.
Mielestäni on yksinkertaista ja suppeakatseista ajattelua lokeroida ihmisiä ammatinvalintojensa perusteella tai lokeroida työt hanttihommiin ja ns. parempiin hommiin. Tämmöinen lokerointi kertoo jotakin sen ihmisen ajattelumallista joka näin toimii. Kaikkia ammatteja ja ammattiosaajia tarvitaan. - Kivesmies.69
Adventisteissa on paljon kivesmiehiä.
- yli oppilas
Me oleme korkesti kolutettuja. Minäkin olen yli oppilas ja perus koulu tuli käytyä huippu arvo sanoin. En tunne yhtään adventitsiä joka ei olisi opiskellut yli opistossa. Minäkin olen opiskellut yli opistossa ja olen agateemisesti koulutetu ja toimin esi mies tehtävisä yli opistossa. Ei ole adeventitseissä ruuniillisen työn tekijöitä kun olemme korkeesti kolutettuja eli yli oppilaita ja muita sellaisia
- työläinen...
Et ole adventisti, ylioppilas, sen huomaa jo sinun kirjoituksestasi sillä adventistit eivät kerskaa saavutuksillaan.
Ja adventisteja on koulutettuja ja ei koulutettuja ja monissa eri ammateissa olevia ihan tavallisia työtätekeviä ihmisiä, hankkivat leipänsä ihan rehellisellä työllä. - ylioppilasko?
"yli oppilas":lle
Miten olet päässyt ylioppilaaksi, kun et osaa edes oikein kirjoittaa yhdyssanoja?
Ei siis kirjoiteta; "yli oppilas"vaan "ylioppilas."
Et ole siis adventisti, saati että ylioppilas, etkä ole yliopistoa nähnytkään. Olet vain törkeästi valehtelevä ANDIadventisti, joka yrittää nolata adventisteja esiintymällä adventistina. - aiemmille
Nimimerkeille "työläinen..." ja "ylioppilasko?":
Niin ja jotakin kertoo teidän hoksottimista, kun otatte tosissaan viestin josta jo tyhmempikin huomaa heti, että kirjoitusvirheet ovat tahallisia ja ideana on vain ja ainoastaan huulenheitto. - hyväläppä
Hihii!
- työssä käyvä
Kerrotko, mikä
on "sosiaalipummi"? - ohan niitä
No sehä on
http://www.youtube.com/watch?v=n3xERMU-MJo
tai
http://www.youtube.com/watch?v=bB-syb8CGsQ - ********************
Kyllä. Adventisti tekee sekä henkistä että ruumillista työtä. Esimerkiksi nyt Maranatha volunteers: http://www.maranatha.org/Template_Load.aspx?PageID=226
Lähde sinäkin mukaan rakentamaan kirkkoja! - ====================
Kyllä. Adventisti tekee sekä henkistä että ruumillista työtä. Esimerkiksi nyt Maranatha volunteers: http://www.maranatha.org/Template_Load.aspx?PageID=226
- juliusroth
Maranatha org onko sama missä henry wanderlust aka roth kusettaa intialaisia??
Hei!
Kirkossa ei niin mallisista koskaan keskustella kuin työnteko.
Korkeintaan toinen jäsen voi toisesta tietää ammatin, hyvä jos senkään vertaa.
Mutta mieluisammat ammatit jos uskoon liittyvänä puhutaan liittyvät ihmisten hoitamiseen. Kirkolla on vahvat perinteet, ja uranuurtajan työ aikoinaan ihmisten hoitamisessa luontaishoidoin ennen lääketieteen aikaa.
"Akateeminen sivistys" merkitsee vain että on suorittanut tietyn määrä yliopistokursseja, ja saanut tenteistä kurssit läpi.
Akateeminen koulutus on maailman korkeinta tietoa useimmin, kansainvälisistä yliopistoista alansa tietoa tiedekunnissa, ja valmentaa ihmisiä oman alansa asiantuntemukseen.
Ammatillinen koulutus on yhtä arvokasta, ja monesti paljon viisaampi vaihtoehto työllisydyenkin kannalta, jos valitsee sellaisen itselleen sopivan alan jossa on työllisyyttä.
Jokainen ihminen tavallisesti arvostaa omaa koulutustaan, koska on oppinut uusia asioita. Ihmiset aliarvostavat tai arvostelevat vain tavallisesti toisen henkilön koulutuksen, -tiedot ja taidot.
Ihmisen viisaudesta ei ole kyse akateemisessa sivistyksessä, vaan oikean alan valinnasta, ja mielekkyydestä, sekä että on riittävä pohjatieto-valmiudet.
Akateemisen sivistyksen hankkimisessa on lähinnä kyse oikeasta alavalinnasta, ja ahkeruudesta. Kenen tahansa ihmisen pää riittää yliopistokoulutukseen, mutta jos on väärällä alalla ei tule mitään. Sopiva alavalinta on mieluista luettavaa.
> Varmaa on että jos ei millään lukemisesta tule mitään on edessä alan vaihto sellaisen tiedekunnan opintoihin joiden opinnot maistuvat. Motivaatio on ehto kursseista selviytymiseen, sillä työmäärä on runsas. Kursseilla ei vähällä työllä pääse.
Minä olen lukenut kaksi ammatillista koulutusta; myynnin ja kiinteistönhoidon ammattitutkinnot. Lisäksi kaupallinen perustutkinto. Olen 2010 luvulla päivittänyt tutkintojani liiketoiminnan osaamisen osalta, ja hallintotietieteen julkisen johtamisen opintokokonaisuudella, yht. työmäärä n. 70 opintopistettä.
Opintoihini sisältyy n. 200 opintopistettä yliopistokurssien suorittamista, mutta yliopistotutkintoa ei minulla ole. Kandidaattitutkinto on 180 opintopistettä.
Minun oppi ahjoni on ollut Markkinointi-Instituutti. "Instituutti" tarkoittaa yliopistotasoista koulutusta. Toinen oppiahjo oli avoin yliopisto. Yliopistokurssien osalta.
Viisaus mitä hengellisessä elämässä arvostetaan ja tarvitaan ei ole maallista viisautta. Maailman viisaus on hulluutta Jumalan silmissä opettaa Raamattu; 1 Kor 3:19-20
Kirkossa ei maallisella viisaudella ole mitään virkaa.
Omasta mielestäni se tieto mitä itse olen hankkinut kursseilla on hyödyllistä tietoa ajatellen järjestötoimintaa, sillä sidosryhmien kanssa ollaan aina tässä maailmassa kuitenkin tekemisissä. Olen yleissivistykseni vuoksi opiskellut hallintotieteen opintokokonaisuuden, että ymmärrän hallinto-palvelukulttuurimme.
Viisaus tulee Herralta ja Jumala tekee ihmisen viisaaksi; Snl 2:6, Dan 2:21, Saar 2:26, Ef 1:17, 1:8. Jumalan sana tekee viisaksi; Ps 19:8, 2 Tim 3:15,-16, 5 Moos 4:6. Ihminen voi uskossa pyytää viisautta Herralta; Jaak 1:5, 3:17. Kun ihminen ymmärtää Jumalan ja Kristuksen luonteen, hän ei voi olla rakastumatta Jeesukseen ja Jumalan sanaan.
On tärkeätä ymmärtää että maailman filosofia omistaa vain lihallisen viisauden. Jos se tahtoo mennä henkimaailman puolelle, se sortuu spiritismin puolelle pahojen henkien vaikutuspiiriin, joka on paholaisen aluetta ja aiheuttaa pelkää eksytystä ja ihmisen tuhoa; 2 Kor 1:12, Jaak 3:15, Room 1:22, Jer 8:9, Jes 44:25, 1 Kor 3:19. Jumalattomien viisaus on petollista; Luuk 12:20 torjuu evankeliumin; Matt 11:25. hävitetään ja johtaa kiroukseen; Jes 5:21.
Filosofia pyrkii irroittamaan ihmisen Kristuksen yhteydestä. Kristityn viisaus on Jeesus Kristus joka on ruumiillistunut ihmisen ja maailmankaikkeuden Luojan viisaus. Ihmisenkin suunnittelijan viisauden luulisi riittävän ihmiselle?
"Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotk ajoutuvat kadotukseen, mutta meille jotka pelastumme, se on Jumalan voima;" 1 Kor 1:18-19, Room 1:16
Kol 2:8-10
1 Kor 2 luku.
Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija- Esa_S
Jarille: meidän kirkossamme ei jätetä työstä keskustelemista kirkon ulkopuolelle. Kaikesta keskustellaan, mitä ihmisen elämään kuuluu. Niin saarnoissa, raamatuntutkisteluissa kuin kirkonmenojen jälkeenkin. Meidän seurakunnassamme kirkossakäynti on sosiaalinen tapahtuma, jossa ihmiset palvovat Jumalaa. Se on monille mahdollisuus tavata kristittyjä ystäviä ja keskustella viikon tapahtumista. Jakaa iloja ja murheita.
Ihmettelen aloittajan väitettä, että adventistit olisivat lähinnä korkeasti koulutettuja. En oikein jaksa uskoa väitteeseesi. Mistä olet sen saanut tietää?
Minun adventistiystäviini kuuluu mm: opettajia, kielenkääntäjiä, kirvesmies, laivanrakentaja, opiskelijoita, talonmies, kiinteistön hoitaja, eläkeläisiä, koirankouluttaja, sairaanhoitajia, fysioterapeutteja, naprapaatteja, bussikuskeja, lääkäreitä, IT-alan työntekijöitä, kotiäitejä, pastoreita, puutarhuri, eri alojen yrittäjiä, sähkömies, putkimies, keittäjä, siivoaja ja talonrakentaja. Itse olen tehnyt työkseni sekä kädentaitoja vaativia töitä että korkeakoulututkinnon vaativia töitä. Lukion luokkakokouksessa Toivonlinnassa kävi ilmi, että entisiin koulukavereihini kuuluu ihmisiä ihan kaikenlaisista ammattikunnista. Mikään ammattikunta ei pistänyt erityisesti silmiin. Esa_S kirjoitti:
Jarille: meidän kirkossamme ei jätetä työstä keskustelemista kirkon ulkopuolelle. Kaikesta keskustellaan, mitä ihmisen elämään kuuluu. Niin saarnoissa, raamatuntutkisteluissa kuin kirkonmenojen jälkeenkin. Meidän seurakunnassamme kirkossakäynti on sosiaalinen tapahtuma, jossa ihmiset palvovat Jumalaa. Se on monille mahdollisuus tavata kristittyjä ystäviä ja keskustella viikon tapahtumista. Jakaa iloja ja murheita.
Ihmettelen aloittajan väitettä, että adventistit olisivat lähinnä korkeasti koulutettuja. En oikein jaksa uskoa väitteeseesi. Mistä olet sen saanut tietää?
Minun adventistiystäviini kuuluu mm: opettajia, kielenkääntäjiä, kirvesmies, laivanrakentaja, opiskelijoita, talonmies, kiinteistön hoitaja, eläkeläisiä, koirankouluttaja, sairaanhoitajia, fysioterapeutteja, naprapaatteja, bussikuskeja, lääkäreitä, IT-alan työntekijöitä, kotiäitejä, pastoreita, puutarhuri, eri alojen yrittäjiä, sähkömies, putkimies, keittäjä, siivoaja ja talonrakentaja. Itse olen tehnyt työkseni sekä kädentaitoja vaativia töitä että korkeakoulututkinnon vaativia töitä. Lukion luokkakokouksessa Toivonlinnassa kävi ilmi, että entisiin koulukavereihini kuuluu ihmisiä ihan kaikenlaisista ammattikunnista. Mikään ammattikunta ei pistänyt erityisesti silmiin."Jarille: meidän kirkossamme ei jätetä työstä keskustelemista kirkon ulkopuolelle. Kaikesta keskustellaan, mitä ihmisen elämään kuuluu. Niin saarnoissa, raamatuntutkisteluissa kuin kirkonmenojen jälkeenkin. Meidän seurakunnassamme kirkossakäynti on sosiaalinen tapahtuma, jossa ihmiset palvovat Jumalaa. Se on monille mahdollisuus tavata kristittyjä ystäviä ja keskustella viikon tapahtumista. Jakaa iloja ja murheita.
Ihmettelen aloittajan väitettä, että adventistit olisivat lähinnä korkeasti koulutettuja. En oikein jaksa uskoa väitteese........."
- Yhdistykset kokoontuvat ja hajaantuvat säännöllisesti. Niin ihmisetkin saapuvat ja menevät. Lepopäivän luonteeseen ei kuulu työasiat. Jos Sinulla on runsas ystäväpiiri, niin monenlaista tarinaa varmaan piisaa.
Tietenkin kirkon väki koostuu hyvin heterogeenisesta ammattikunnista.
Jos joku ala vetää erityisesti adventisteja, niin se on ihmisen hoitotyö.
Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija- Esa_S
Miten nuo yhdistykset liittyvät siihen, että me omassa dventtikirkossamme emme karta työhön liittyviä keskusteluja?
Esa_S kirjoitti:
Miten nuo yhdistykset liittyvät siihen, että me omassa dventtikirkossamme emme karta työhön liittyviä keskusteluja?
Hei-
Höpönassu- heh- Kuulelu mitä kirjoitin, en kirjoittanut mitään enempää.
Jos joku ala jollakin tavalla korostuu "adventistin" ammatinvalinnoissa, on se ala hoitoala.
Tottakai kirkon väki on demografisilta tekijöiltään- ammateiltaan, ja koulutukseltaankin hyvin heterogeenista väkeä, mutta yhdessä homogeenisessa harrastus-yhdistys-etuarvo-järjestö-toiminnassa. Lepopäivään ei kuulu työasiat edes puheenaiheeksi. Sinullahan on tietenkin laaja seurapiiri ja suhdeverkosto, että et ole väöliinputoajien joukossa sen suhteen. Niitäkin on joilla ei kirkkossa ole ainokaistakaan hengellistä ystävää. Kranttua väki ystävävalinnoissaan toisinaan. Sitten kun itseäsi viihdyttelet seurapiireissäsi arkena on työasiatkin pinnalla.
Tavaa tämä kappale niin moneen kertaan että tajuat.
En sen enempää ole sanonut.
Siunauksia
'Jari Laurila
keskustelijaEsa_S kirjoitti:

Kuule mitä kirjoitin, en kirjoittanut mitään enempää.

Jostakin syystä edellinen viesti tuli vahingossa moneen kertaan.
Pahoittelen.

keskustelija
- omalehmä
Kyllä kai se kolportöörin homma työstä käy kun kulkee polkupyörällä talosta taloon kauppaamassa Kirjatoimen kustantamia kirjoja.
- Hienoperse.Adventistit
Rakennustyömies Jeesus Nasaretilainen on adventisteissa halveksittu koska on duunari...
- Iänkaikkinen.ketju
Katohan perkele. Iäkäs ketju.
- Kiitos.koulutuksen
Suurin motivaatio lasten opiskeluhaluun on yhä heidän vanhempiensa koulutustaso. Vielä tänäänkin on lähes 70/80% korkeamman koulutuksen saaneista niiden lapsia joilla itsellään on korkeampi koulutus takanaan.
Ylioppilastutkinto lasketaan tänään pohjakoulutukseksi, josta korkeamman koulutuksen saamiseksi opiskelu jatkuu usein monta vuotta. Esimerkkinä vaikka monien opettajien koulutus joka kestää 5 vuotta, lääkärien kohdalla kestää koulutus 7 vuotta ennen kuin hän voi toimia täysin itsenäisesti. Joista tosin 2 viimeistä vuotta on palkallista.
Se että koulutetun ihmisen palkka usein on paljon suurempi kuin kouluttamattoman aiheuttaa kateutta joissakin ihmisissä, mutta heidän tulisi muistaa että hän vielä ylioppilaaksi tulonsa jälkeenkin käyttänyt aikaansa opiskeluun Se on aika jonka hän on usein rahoittanut ottamalla velkaa, jota hän sitten joutuu maksamaan takaisin monet vuodet. Samaan aikaan ovat työssä käyvät ovat saaneet palkkaa.
Se että koulutus tuo useimmiten enemmän vastuuta, ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että koulutettu ihminen ei tekisi ruumiillista työtä, esimerkiksi lääkärit ja sairaanhoitajat, tekevät usein erittäin pitkiä ja raskaita työpäiviä ja ovat työssä usein myös öisin.
Totean vielä lopuksi että tänään on modernit yhteiskunnat on täysin riippuvaisia kansalaistensa koulutuksesta. - Ellen.G.White.666
Akateemisesti koulutettu tuskin ottaa tosissaan harhaanjohtaja Ellen. G. Whiten plagiaatti-höpökirjoja...?
- kysynpävaan
Ainakin poliisissa on useita adventisteja minäkin tiedän 4 advari poliisia.
- Naima-Siviä.Kyrpälä
Saakos sapattina nussia?
- nussia
Sapattina saa nussia.
- Naima-Siviä.Kyrpälä
HALLELUJAA!!!
- huvinsa.kullakin
Ei adventisti tee työtä, hän lepää ja tai seisoo suorana.
Mutta ateisti, sillä on pirun vaikeeta elämässä. Aivan hillittömästi hyörii ja pyörii, kun rienauslevy päässä saa kaikenlaista aikaan.
Joku joutuu jopa pössyttelemään vaivassaa humeettia, ottaa viskiä sekä mantraamaan sapattia vastaan. On siinä vaikeeta ja työtä yllinkyllin. Yksi lukee tieteenkuvalehteä silmät sihrullaan, että saa kirjoitusaihetta päivästä toiseen.
Mutta, hauskaa, että nuo adventistit ei kuulema tee mitään eikä papitkaan kuin 2 tai oliko 4 tuntia viikossa töitä.
Siinäpä sitä, eikä edes ateisti pääse papiksi, vaikka kuinka mieli tekisi.
Ei töitä hyvä palkka, ja vieläpä voi jahdata niitä perintöjäkin. Kyllä näitä ateisteja harmittaa. Onkohan se sitä hammastenkiristystä tässä ajassa.
Naurettavaa porukkaa - meinaan tuo ateismi joltain äärilaidalta katsottuna.
Isäpappa, oikein emäateisti, hän tosin oli uskovaisiakin kohtaan vapaa ja rauhan mies. Ei kiristänyt pipoa, kuten joillakin ateisteilla tekee.
Hänen maailmassa oli kaikelle tilaa jne.
Kun paikkamme uskonmiehet olivat sitä lestadiolaisaluetta ja kyllää niin ateistiseen perheeseen, kun muille ei sitten sopinut, muori järjesti, että edes ateistikoti antoi helluntalaisille kokoustilaa.
Siinä sitä avarakatseisuutta oli.
Mutta, ei nämä b.t ja muut sitä käsitä. Se on sitä uskovaisuudesta eronneita persoonallisuushäiriöisiä ateisteja, jotka jaksavat mallata, kuka missäkin uskonlahkon sivulla. Täällä omansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.703831Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883199Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1032473Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.151679Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m711445- 971333
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä501286- 551083
Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä561050Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11031