väsynyt riitelyyn

Seurustelua on takana vasta muutama kuukausi mutta rajuja riitoja tulee lähes päivittäin, usein samoista asioista. Aina ne saadaan sovittua mutta nuo toistuvat riidat nakertavat suhdettamme. Toisen loukkaavat sanat/teot eivät poistu mielestä anteeksipyynnön jälkeenkään. Rakastamme toisiamme emmekä haluaisi erota vaikka kumpikin on suutuksissaan sellaista saattanut vihjailla. Tuntuu usein pahalta jatkaa, mutta ajatus erosta saa minut entistäkin surullisemmaksi. En kestäisi elää ilman häntä. Voivatko kumppanit hioutua ajan kuluessa, alkaa ymmärtää paremmin toisiaan, niin että riitely loppuisi?
2274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä sä kestät eron ja jos riitelee koko ajan samoista asioista niin ei teitä ole tarkoitettu toisillenne ja jos ette osaa puhua asioista sivistyneesti ilman huutamista ja toistenne haukkumista niin sitte kannattaa erota. Ei ole mitään kivaa elämää jos riitelee koko ajan ja on paha mieli joka päivä.

Äänestä

Jos jo muutaman kuukauden aikana jatkuvia riitoja niin ei kylla hyvalta kuulosta. Kannat vastakkain ja kohti uusia tuulia. Riitelyakin on montaa tasoa, mutta rajut riidat ovat selkea merkki ettette sovi toisillenne.

Jokainen hetki vaaran kumppanin kanssa on pois ajasta sen oikean kumppanin kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuplahuokaus kirjoitti:

Seurustelua on takana vasta muutama kuukausi mutta rajuja riitoja tulee lähes päivittäin, usein samoista asioista. Aina ne saadaan sovittua mutta nuo toistuvat riidat nakertavat suhdettamme. Toisen loukkaavat sanat/teot eivät poistu mielestä anteeksipyynnön jälkeenkään. Rakastamme toisiamme emmekä haluaisi erota vaikka kumpikin on suutuksissaan sellaista saattanut vihjailla. Tuntuu usein pahalta jatkaa, mutta ajatus erosta saa minut entistäkin surullisemmaksi. En kestäisi elää ilman häntä. Voivatko kumppanit hioutua ajan kuluessa, alkaa ymmärtää paremmin toisiaan, niin että riitely loppuisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu