Gal, selitys, vahurskauttamisesta hiukan

Lutherin Galatalaiskirjeen selityksestä
(Galatalaiskirjeen laajemmasta selityksestä vuodelta 1538, vanhempi suomennos, uudempi on luultavasti huonompi tai ongelmallisempi uudemman Luther-tutkimuksen tähden.)


Monet saattavat korostaa paljon Pyhän Hengen toimintaa. (Vaikuttaa siltä että sen korostaminen ei monesti ole oikeanlaista, siis koskien enemmänkin hurmahenkisyyttä. Ainakin monet tänä päivänä korostavat Pyhää Henkeä väärällä tavalla, Raamatun sanalle ristiriitaisella tai Raamatun sanan vastaisella tavalla.) Pyhä Henki vaikuttaa ulkonaisen sanan tai sakramenttien kautta, ei suoraan ihmisen mieleen. Aina tarvitaan sana, Pyhä Henki vaikuttaa jonkin välityksellä eikä suoraan ilman sanaa tai sakramentteja. Pyhän Hengen suoraan vaikuttaminen, ilman ulkoista sanaa tai sakramentteja, on hurmahenkisyyttä.

Luther korosti ja piti kaikkein vaikeimpana ja tärkeimpänä vanhurskauttamisoppia (sitä emme hänen mielestä koskaan opi kunnolla ja sen suhteen opetuksemme saattaa olla pahasti metsässä / lain alle viemässä tms.). Sitä tulisi Lutherin mukaan teroittaa joka päivä. Painotus ja koko elämä lepää vanhurskauttamisen päällä, sitä tulisi korostaa eniten, eli ristin työtä Golgatalla.

Jos jollakulla on intoa lukea tällaista, niin tässä olisi.
Toimivanhurskaudesta:

"Vaikka olenkin syntinen lain edessä lainvanhurskauden mukaan, en kuitenkaan silti häädy epätoivoon, en silti kuole, koska Kristus elää, joka on minun iankaikkisena ja taivaallisena vanhurskautenani. Siinä vanhurskaudessa ja elämässä minulla ei ole enää mitään syntiä, ei tunnon tuskaa eikä kuolemaa. Minä tosin Aadamin lapsena olen syntinen, mikäli on kysymys tästä nykyisestä elämästä ja sen vanhurskaudesta, ja siinä minua laki syyttää, kuolema minua hallitsee ja kerran nielee minut, mutta minulla on tämän elämän yläpuolella toinen vanhurskaus: Kristus, Jumalan Poika, joka ei tiedä mitään synnistä eikä kuolemasta, vaan joka on vanhurskaus ja iankaikkinen elämä, ja hänen tähtensä myöskin tämä minun ruumiini kuoltuansa herätetään kuolleista, tehdään vapaaksi lain ja synnin orjuudesta ja pyhitetään yhdessä hengen kanssa.

Näin siis kumpikin jää olemaan niin kauan kun täällä elämme: lain toimivanhurskaus syyttää, kurittaa, murehduttaa ja riuduttaa lihaa; henki taas hallitsee, riemuitsee ja vapahtuu lahjavanhurskauden vaikutuksesta, sillä se tietää omaavansa sen Herran, joka istuu taivaissa Isän oikealla puolella, Herran, joka on tehnyt tyhjäksi lain, tallannut jalkoihinsa synnin, kuoleman ja kaiken onnettomuuden, ottanut ne vangiksi ja saanut heistä itsensä kautta riemuvoiton! Niinpä Paavali tässä kirjeessä pyrkii meitä ahkerasti opettamaan, vahvistamaan ja pysyttämään tämän mitä ihanimman, kristillisen vanhurskauden täydellisessä käsityksessä. Jos näet vanhurskauttamisopista luovutaan, siinä samalla silloin luovutaan koko kristillisestä opista. Ja olipa maailmassa kuinka monta tahansa niitä, jotka eivät siitä pidä kiinni, ne kaikki ovat joko juutalaisia tahi turkkilaisia tahi paavilaisia tahi lahkolaisia; sillä näiden kahden vanhurskauden, nimittäin lain vanhurskauden ja Kristuksen lahjavanhurskauden välillä ei ole mitään välimuotoa. Se siis, joka eksyy kristillisestä vanhurskaudesta, väkisinkin luisuu takaisin toimivanhurskauteen, toisin sanoen, hän väkisinkin, menetettyään Kristuksen, vajoaa luottamaan tekoihin.

Tämän saamme nykyään havaita kiihkohengistä ja lahkolaisista: he eivät opeta mitään eivätkä osaakaan opettaa mitään tästä armonvanhurskaudesta. Tosin he ovat noukkineet sanoja suustamme ja kirjoituksistamme; siksipä he puhuvatkin ja kirjoittavatkin vain sanoja! Mutta itse asiaa he eivät kykene opettamaan, tähdentämään eikä harjoittamaan, koska eivät sitä ymmärrä eivätkä voikaan sitä ymmärtää, takertuneina kun ovat yksinomaan lainvanhurskauteen. He siis ovat ja pysyvät tekojen vaatijoina, eivätkä kykene kohoutumaan tuon toimivanhurskauden yläpuolelle. Näin ollen he pysyvät samanlaisina kuin olivat paavivallan aikana, vain sillä erotuksella, että ottavat käytäntöön uusia nimityksiä ja tekoja, - asia kuitenkin pysyy samana. Turkkilaisetkin tekevät toisia tekoja kuin paavilaiset, paavilaiset tekevät toisi tekoja kuin juutalaiset jne. ... toiset tekevätkin häikäisevämpiä, suurempia ja vaikeampia tekoja kuin toiset, niissä kuitenkin laatu on sama, muoto vain erilainen, toisin sanoen: vain näöltään ja nimitykseltään teot vaihtelevat, tosiasiallisesti ne kuitenkin ovat tekoja, eivätkä ne, jotka niitä tekevät, ole kristittyjä, vaan he ovat tekopyhiä ja sellaisina pysyvät, sanottakoon heitä sitten juutalaisiksi, muhamettilaisiksi, paavilaisiksi tai lahkolaisiksi.

Senpä vuoksi me yhä uudestaan kertaamme, tähdennämme ja mieliin teroitamme tätä uskoa eli kristillistä vanhurskautta koskevaa opinkohtaa, jotta se pysyisi keskeymättömässä käytössä ja se huolellisesti erotettaisiin lain toimivanhurskaudesta, - seurakuntahan ensiksikin yksinomaisesti syntyy tästä opista, ja sen varassa se sitten säilyy. Muulla tavalla emme voi tosi jumaluusoppia säilyttää, vaan meistä tulee tuossa tuokiossa juristeja, seremonijoitsijoita, lain tyrkyttäjiä ja paavilaisia; Kristus pimentyy, eikä kukaan voi seurakunnassa saada oikeaa opetusta eikä rohkaisua. Jos siis tahdomme olla toisten saarnaajia ja opettajia, on meidän pitäminen näistä asioista äärimmäisen tarkkaa huolta ja hyvin pitäminen selvillä, mikä erotus on lainvanhurskauden ja Kristuksen vanhurskauden välillä. Helpostihan se tosin näin sanotaan, mutta koettavaksi ja käyttöön sovellettavaksi se on vaikeinta kaikista, vaikka sitä mitä huolellisimmin mieleesi teroittaisit ja sitä harjoittaisit; sillä kuolemanhetkellä tahi muissa omantunnon taisteluissa nämä kaksi vanhurskautta tulevat toisiaan lähemmäksi kuin toivoisit tahi tahtoisit.

Minä kehoitan siis teitä, etenkin niitä, joista kerran on tuleva omientuntojen opettajia - ja jokaista erikseen - harjoittautumaan tutkimisiin lukemisiin, miettimisiin ja rukouksin, jotta kykenisitte opettamaan ja lohduttamaan kiusauksessa olevia omiatuntoja - omianne ja muiden - ja palauttamaan niitä laista armoon, toimivanhurskaudesta lahjavanhurskauteen, sanalla sanoen, Mooseksesta Kristukseen. Perkeleellä näet on tapana omantunnon kiusauksessa ja taistelussa meitä kauhistaa lailla, vetää esiin synnin vuoksi paha omatunto, häijysti eletty elämämme, Jumalan viha ja tuomio, helvetti ja iankaikkinen kuolema, näin ajaakseen meidät epätoivoon, alistaakseen meidät valtaansa ja erottaakseen meidät Kristuksesta; ja loppujen lopuksi hänellä on tapana evankeliumista tuoda esiin sellaisia kohtia, joissa Kristus itse meiltä vaatii tekoja ja selvin sanoin uhkaa perikadolla niitä, jotka eivät ole niitä tehneet. Ellemme nyt osaa erottaa näitä kahta vanhurskautta toisistaan, ellemme nyt uskossa tartu Kristukseen, joka istuu Jumalan oikealla puolella, häneen, joka on elämämme ja vanhurskautemme ja joka myös puhuu hyvää meidän kurjien syntisten puolesta Isän tykönä, silloin olemme lain alla, emme armon alla, eikä Kristus enää olekaan Vapahtaja vaan lainsäätäjä. Siinä ei silloin voi olla jälkeäkään autuudesta, vaan varmana seurauksena on epätoivo ja iankaikkinen kuolema.

Opetelkaamme siis varsin huolellisesti näiden kahden vanhurskauden toisistaan erottamisen taitoa, tietääksemme, missä määrin meidän pitää totella lakia. Vastahan pääsimme sanomasta, ettei laki saa kristityissä ylittää rajojaan, vaan että se saa ainoastaan hallita lihaa, jonka pitää olla sen alaiseksi alistettuna ja jäädä sen alaisuuteen. Siellä missä näin käy, laki pysyy sille kuuluvissa rajoissaan. Mutta jos se pyrkii valtaamaan omaatuntoa ja siinä hallitsemaan, niin pidähän varasi: ole taitava päätelmöitsijä, suorita oikea jako, äläkä luovuta laille enempää kuin sille on luovutettava ja sano: Laki, sinä pyrit tunkeutumaan omantunnon valtapiiriin ja siellä valtaa pitämään, syyttämään omaatuntoa synnistä, riistämään minulta sen sydämeni ilon, joka minulla on uskosta Kristukseen, ja ajamaan minut epätoivoon hukkumaan. Näin teet vastoin virkaasi. Pysy rajoissasi ja pidä valtaasi lihassa, mutta älä koske omaantuntooni; minähän olen kastettu ja evankeliumilla kutsuttu vanhurskauden ja iankaikkisen elämän yhteyteen, Kristuksen valtakuntaan; siinä omatuntoni lepää, ja siinä valtakunnassa ei ole mitään lakia, vaan sulaa syntien anteeksiantamusta, rauhaa, lepoa, iloa, autuutta ja iankaikkista elämää! Älä sinä minulta näitä hämmennä, älköönkä omassatunnossani[, joka on Kristuksen, Jumalan Pojan istuin ja pyhäkkö,] hallitko laki, tuo ankara hirmuvaltias ja julma vaatija, vaan Kristus, Jumalan Poika, rauhan ja vanhurskauden kuningas, suloisin Vapahtaja ja välittäjä! Hän säilyttää omantuntoni iloisena ja rauhallisena evankeliumin terveellisessä ja puhtaassa opissa ja puheenaolevan lahjavanhurskauden käsityksessä!"

Vanhurskaaksi ihminen voi tulla vain ja yksistään hyvien tekojen ja viisauden sekä vanhuuden kautta
elämällä pitkän tasapainoisen eheän, rikkaan ja hyvin monipuolisen elämän, kaikkivaltiaan tahdon mukaisesti, melkein jokapäiväisesti. Eli, täydellisyyttä ei keltään vaadita, mutta tekoja kylläkin.

Tämä opeista tällä kertaa, sillä tämän sanoo jo järkikin rakkauden lisäksi.