Teksti on sen verran pitkä, että laitan sen seuraavaan "vastaus-puheenvuoroon".
Gal selitystä, Pyhä Henki, ihmisen syntisyys, yms., Luther
Pohtija
11360
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jos jollakulla on intoa lukea:
Gal. kirjeen laajemmasta selityksestä, vanhempi suomennos.
PYHYYDESTÄ, PYHÄSTÄ HENGESTÄ,
YHTÄAIKAA VANHURSKAS JA SYNTINEN, YMS.
Gal.kirjeen selityksen hakusanoista:
-Pyhyytemme on Kristus
-Pyhä. Seurakunta on pyhä, mutta samalla syntinen. Kristitty on pyhä ja saastainen; jos katselen Kristusta, olen kokonaan pyhä. Emme ole pyhiä luontoomme katsoen. Todelliset pyhät. Pyhät ovat langenneet; heissä oleva liha, ja synti, estää uskoa; pyhimmätkin elävät armosta koska eivät ole täydellisiä. Munkit eivät uskalla sanoa itseään pyhiksi.
-Pyhä Henki. Salatulla tavalla vanhan liiton uskovissa; kuinka saadaan Pyhä Henki; annetaan yksin evankeliumia kuulemalla, uskossa omistetun Kristuksen tähden; johtaa lain kauhuista Kristukseen; mitä P. H:n saaminen ja hänen voimatekonsa merkitsevät. P. H. asuu ja vaikuttaa uskovassa, ohjaa hänen lihassaan tapahtuvia toimintoja; hänen valaiseminaan alamme täyttää lakia(s. 306); hänen sisäinen todistuksensa, voimallinen apunsa. Kuka elää Hengessä. ...
Sivulta 306, Gal 3:10 selityksen kohdalta.
"Sillä on kirjoitettu: 'Kirottu on jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettu lain kirjassa, niin että hän sen tekee'."
Seuraava selitys ei välttämättä liity suoraan jakeeseen (seuraava ote on pieni ote yhdestä osasta selitystä). Aihepiiri menee jonkin verran myös vanhurskauttamisen puolelle (puhutaanhan koko ajan teoista, jotka pitää sulkea vanhurskaaksi lukemisen ulkopuolelle).
"Tekeminen on siis ennen kaikkea uskomista ja siten - uskossa - lain täyttämistä. Meidän pitää näet [ensin] saada Pyhä Henki, ja hänen valaiseminaan ja uudistaminaan me alamme tehdä lakia, [toisin sanoen,] rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä. Nythän Pyhää Henkeä ei saada lain nojalla - sillä 'ne, jotka ovat lain alaisia', Paavali sanoo, 'ovat kirouksen alaisia' - vaan uskossa kuulemisen, toisin sanoen, lupauksen nojalla. Meidän pitää suoraan sanoen saada siunaus Aabrahamin kanssa ja samanlaisella uskolla lupaukseen kuin hänellä oli. Ennen kaikkea on riennettävä lupauksen turviin, kuullaksemme siunauksen sanan, toisin sanoen evankeliumin, ja se on uskottava. Tämä Aabrahamille annetun lupauksen sana tuo meille Kristuksen, ja kun hänet on uskossa omistettu, annetaan välittömästi Pyhä Henki Kristuksen tähden. Silloin rakastetaan Jumalaa ja lähimmäistä, syntyy hyviä tekoja ja kannetaan ristiä. Tämä nyt on todelista lain tekemistä, - muutoin laki jääkin ikipäiviksi tekemättä. 'Tekeminen' on siis, selvästi ja asiallisesti määriteltynä, yksinkertaisesti Jeesukseen Kristukseen uskomista ja, sitten kun Pyhä Henki uskon kautta Kristukseen on saatu, niiden tekojen tekemistä, jotka sisältyvät lakiin. Toisin ei voi [lain tekemisen laita] ollakaan, koska Raamattu sanoo, ettei lupauksen ulkopuolella, ei laissakaan, ole siunausta. Meidän on siis mahdotonta tehdä lakia sivuuttamalla lupaus; käsillä täytyy olla siunauksen; sen julistuksen Aabrahamille luvatusta Kristuksesta, että maailma hänen kauttaan oli siunattava. Ellei se ole käsillä, emme sinä ilmoisna ikänä lakia tee. Et näin ollen saata koko maailmasta tavata ketään, johon evankeliumin lupauksen ulkopuolella soveltuisi 'lain tekijän' kunnianimi. 'Lain tekijä' siis on mielikuvituksellinen käsite; sitä ei ymmärrä kukaan muu kuin se, joka on lain ulko- ja yläpuolella, Aabrahamin siunauksessa ja uskossa. Todellinen lain tekijä on se, joka saatuaan Kristuksen uskossa Pyhän Hengen, alkaa rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä. Tekemiseen sisältyy siis samalla usko. Tällä uskolla on vallassaan itse tekijä ja se saa aikaan puun; ja kun se on aikaansaatu, kehittyvät hedelmät. Puun pitää ensin olla olemassa, ja sitten vasta hedelmien. Eiväthän hedelmät tee puuta, vaan puu kantaa hedelmiä. Samoin usko tekee ensin henkilön, joka sitten tekee tekoja. Lain tekeminen sivuuttamalla usko on siis hedelmien tekemistä kasvavatta puutta, pölkystä tai savesta, ja sellainen ei ole hedelmien tekemistä, vaan puhdasta mielikuvitusta. Mutta kun puu, toisin sanoen ihminen eli tekijä, on istutettu - ja se saadaan aikaan uskossa Kristukseen -, seuraavat teot. Tekijänhän pitää olla olemassa ensin, ennen tekoja, eikä tekojen ennen tekijää. Näin 'lain noudattaja vanhurskautetaan', toisin sanoen, arvataan vanhurskaaksi, - Room 2. luku (13. jae).
Tekijää siis ei sanota tekijäksi jo tehtyjen, vaan vasta tehtävien tekojen tähden, sillä kristityt eivät tule vanhurskaiksi tekemällä vanhurskaita tekoja, vaan jo uskosta Kristukseen vanhurskaiksi tehtyinä he tekevät sitä, mikä on vanhurskasta. ..."
"Jopa on sofistien itsensäkin pakko tunnustaa - ja näinhän he opettavatkin -: ulkonaisesti suoritettu siveellinen teko on ulkokultainen, ellei sitä tehdä vilpittömästä sydämestä, rehellisessä tarkoituksessa ja järjen asianmukaisesti johtaessa. Niinpä on tästä saanut syntynsä saksalaisten keskuudessa sananparsi: ... Nuttu veijarin verhoaa; saattaapa jumalaton ja häijyin heittiö olla tekevinään samanlaisia tekoja, joita hurskas tekee uskossa, niinkuin Juudas teki samanlaisia tekoja kuin muutkin apostolit. Mitä siis Juudaksen teoista uupuu, kun hän tekee samoja tekoja kuin muut apostolit? Sofisti ... vastaa tähän ... tekonsa ovat ulkokultaisia, eikä rehellisessä mielessä tehtyjä kuten toisten apostolien, vaikka ne näyttävätkin erehdyttävästi samanlaisilta. Heidän itsensäkin siis on pakosta tunnustaminen, etteivät maallisten ja ulkokultaistenkaan asioiden piirissä suoritetut teot vanhurskauta, ellei niissä samalla ole mukana oikea mieli, ajatus ja tahto. ... He puuhaavat lain teoissa ja vanhurskaudessa, niinkuin Juudas apostolimaisissa teoissa, käsittämättä, mitä puhuvat tahi mitä vakuuttavat. Laki ei ole annettu vanhurskauttamista varten, vaan vaikuttamaan vihaa, paljastamaan synnin, ilmaisemaan Jumalan vihan ja tuomion sekä uhkaamaan iankaikkisella kuolemalla. Ja vaikka he lukevat tätä kaikkea Paavalin kirjoituksista, he kuitenkaan eivät sitä huomaa, vielä vähemmän sitä ymmärtävät. Sentähden he eivät ansaitse ulkokultaisen nimeä, vaan he ovat kummituksia ja haamuja; kuvitellessaan lain tekojen nojalla olevansa vanhurskaita he ovat perin pohjin lumottuja, sillä, kuten olen sanonut, lain tekijä, niinkuin he lain tekijän käsittävät, on tuulesta temmattu käsite ja sula mahdottomuus, jota [todellisuudessa] ei ole olemassakaan."
s. 657
"Mitä vakavammin Paavali siis kehoittaa kaikkia sananpalvelijoita, sanoen: 'Jos elämme Hengessä, niin vaeltakaamme myös Hengessä!', toisin sanoen, pysykäämme oikeassa säännössä: kerta kaikkiaan ilmaistussa totuuden opissa, veljesrakkaudessa ja Hengen opettamassa yksimielisyydessä. Julistakaamme sydämen yksinkertaisuudessa Kristusta ja Jumalan kunniaa, pitäkäämme kaikkea mitä olemme saaneet, hänen armostaan saatuna, älkäämme pitäkö itseämme toisia parempana, älkäämme antako aihetta lahkosuuntien esiintymiseen, sillä mikään tästä kaikesta ei ole oikean suunnan ottamista, vaan oikean säännön syrjäyttämistä ja uuden ja väärän asettamista."
s. 240
"Suruttomat ihmiset, kuultuaan evankeliumia kerran tahi kahdesti, luulevat heti kohta itseensä mahduttaneensa Hengen kaikkineen, suistuvat vihdoin kumoon, koska eivät pelkää Jumalaa eivätkä kiitä häntä, vaan luulevat voivansa sekä mainiosti säilyttää jumalisuuden opin ja sitä puolustaa että pysyä lujina vaikka kuinka vaivalloisessa taistelussa perkelettä vastaan. Tuollaiset ihmiset ovat käyttökelpoista ainesta: niitä perkele lumoaa ja ajaa epätoivoon.
Älä nyt sano: Minä olen täydellinen, minä en saata langeta. Nöyrry ja pelkää, ettet vaan huomenna lankea, vaikka tänään seisotkin. Minä olen jumaluusopin tohtori, olen jo moniaita vuosia saarnannut Kristusta ja taistellut valetohtoreissa piilevää perkelettä vastaan, mutta olen kyllä saanut kokea, kuinka paljon tekemistä siinä on ollut. En voi karkoittaa saatanaa niinkuin mielelläni soisin; ja vielä: en osaa omistaa Kristusta sellaisena, miksi Raamattu hänet minulle esittää, vaan perkele tarjoskelee minulle tämän tästä väärää Kristusta. Mutta kiitos olkoon Jumalalle, joka meitä säilyttää sanassa, uskossa ja rukouksessa, niin että tiedämme, kuinka meidän pitää vaeltaa nöyryydessä ja pelossa Jumalan edessä ja jättää sikseen kaikki kuvittelut omasta viisaudestamme, vanhurskaudestamme, oppineisuudestamme ja tarmokkuudestamme, mutta ajatella suuria Kristuksen voimasta: hän on väkevä, kun me olemme heikkoja, ja meitä heikkoja käyttäessään hän aina saa riemuvoittoja; hänelle olkoon kunnia iankaikkisesti, amen!"
s.279
"Nämä kaksi asiaa muodostavat, niinkuin olen sanonut, kristillisen vanhurskauden: toinen on itse usko sydämessä, se Jumalan antama lahja joka varsinaisesti uskoo Kristukseen; toinen on se, että Jumala lukee tämän epätäydellisen uskon täydelliseksi vanhurskaudeksi Kristuksen, Poikansa, tähden, joka on kärsinyt maailman syntien tähden, ja johon olen alkanut uskoa; ja tämän uskon vuoksi Kristukseen Jumala ei näe sitä syntiä [: epäilemistä hänen mielialastaan, luottamuksen puutetta, hengellistä masentumista ym.] joka minussa vielä on jäljellä. Sillä synti on todellakin minussa niin kauan kuin elän lihassa; mutta nyt Kristus suojelee minua siipiensä varjossa [niinkuin kana siipiensä alla (Matt. 23:37)] ja levittää verhokseni avarista avarimman, nimittäin syntien anteeksiantamuksen taivaan, ja sen alla minä elän turvallisena - se näet estää Jumalaa näkemästä niitä syntejä jotka vielä ovat lihaani piintyneinä. Liha ei luota Jumalaan, vaan vihastuu häneen, ei iloitse hänessä - ; mutta Jumala ei ole tietääkseen näistä synneistä, ja ne ovat hänen silmissään aivan kuin eivät olisikaan syntejä. Ja tämän saa aikaan tuo vanhurskaaksilukeminen sen uskon tähden, jolla olen alkanut omistaa Kristusta ja jonka tähden Jumala arvostelee vaillinaisen vanhurskauden täydellisen vanhurskauden veroiseksi ja synnin ikäänkuin se ei olisi syntiä, vaikka se todellisuudessa on syntiä.
Näin elämme Kristuksen lihan esiripun suojassa - Heb 10:20. Hän on pilvenpatsaanamme päivin ja tulenpatsaanamme öin (2. Moos. 13:21), jotta Jumala ei näkisi syntiämme. Ja vaikka me näemme sen ja [sen vuoksi] tunnemme omantunnontuskaa, me kuitenkin riennämme Kristuksen, välimiehemme ja sovittajamme turviin, hänen, jonka kautta olemme saatetut täydellisiksi, ja pelastumme; sillä samoin kuin kaikki on hänessä, samoin meilläkin on kaikki hänessä, joka kaiken meissä täydellistää. Hänen tähtensä Jumala myös suhtautuu kaikkiin synteihimme lempeästi ja suo niiden jäädä peittoon, ikäänkuin ne eivät olisikaan syntejä. Koska, hän sanoo, sinä uskot Poikaani, niin olkoot syntisi, vaikka sinulla niitä on, anteeksiannetut, kunnes niistä kuolemassa kokonaan vapaaksi pääset!
Kristityt harrastakoot tämän kristillistä vanhurskautta koskevan opin kaikinpuolista ja täydellistä käsittämistä - sofistit eivät sitä ymmärrä eivätkä kykenekään ymmärtämään. Mutta älkööt luulkokaan voivansa sitä yhdellä kertaa perinpohjaisesti oppia. Ahkeroitkoot siis usein ja varsin huolellisesti Paavalin lukemista ja lukemasta päästyään lukemista, verratkoot alkua ja loppua toisiinsa, jopa kaikkia Paavalin kirjoituksia keskenään: silloin tulevat tähän tulokseen: asianlaita on niin, että kristilliseen vanhurskauteen kuuluu seuraavat kaksi kohtaa: toinen on usko, joka antaa kunnian Jumalalle, ja toinen on Jumalan vanhurskaaksilukeminen. Kun näet usko, niinkuin olen sanonut, on heikko, täytyy Jumalan vanhurskaaksiarvostelemisen tulla lisäksi: Jumala ei tahdo lukea syyksi jäljelläolevaa syntiä, ei tahdo rangaista sitä eikä sen tähden meitä tuomita kadotukseen, vaan peittää sen ja olla siitä tietämätön, aivan kuin se olisi olematon, ja näin hän ei menettele meidän tähtemme, ansiollisuutemme tahi tekojemme tähden, vaan yksinomaan Kristuksen tähden, johon uskomme.
Näin kristitty ihminen on samalla kertaa vanhurskas ja syntinen, pyhä ja saastainen, Jumalan vihollinen ja Jumalan lapsi. Näitä vastakohtia ei kukaan sofisteista tunnusta, koska ei ymmärrä todellista vanhurskauttamisoppia. Tästä johtuu se, että ovat pakottaneet ihmisiä harrastamaan hyvän noudattamista siksi, kunnes eivät enää lainkaan tunne syntiä; ja tuommoisella he ovat saaneet aikaan sen, että moni, joka kaikin voimin pyrki täydelliseen, tosiasialliseen vanhurskauteen, kuitenkin jäi ehtimättä toivomaansa hetkeen ja tuli hulluksi; lukemattomat heistä itsestäänkin - tämän jumalattoman opin alkuunpanijoista - ovat kuoleman hetkellä häätyneet epätoivoon. Niinhän olisi käynyt minullekin, ellei Kristus laupeaasti olisi katsonut puoleeni ja kirvoittanut tuosta harhasta.
Me sitä vastoin opetamme seuraavasti ja lohdutamme ahdingossa olevaa syntistä: Veli, et voi mitenkään tässä elämässä tulla vanhurskaaksi sillä tavoin, että [et lainkaan tunne mitään syntiä ja että] ruumiisi on tahrattoman kirkas kuin aurinko; vielä on sinulla ryppyjä ja tahroja, mutta kuitenkin olet pyhä. Sinä kyllä sanot: Kuinka minä saatan olla pyhä, kun minulla on syntiä ja sitä tunnen? Onpa hyvä, että tiedät ja tunnet synnin; kiitä siitä Jumalaa äläkä vaivu epätoivoon! On askel kohti terveyttä se, että sairas tuntee ja tunnustaa tautinsa. Mutta miten pääsen vapaaksi synnistä? Riennä Kristuksen, lääkitsijän luo: hän parantaa sydämeltään vaivatut ja tekee syntisistä autuaita. [Älä seuraa järkesi arvostelua, sillä se luulottelee hänen vihastuvan syntisiin, vaan surmaa järkesi ja] usko häneen! Uskoessasi olet vanhurskas, koska annat Jumalalle sen kunnian, että hän on kaikkivaltias, laupeas, totuudellinen -; sinä osoitat Jumalan oikeudenmukaiseksi ja kiität häntä, sanalla sanoen, sinä omistat hänelle jumaluuden ja kaiken, eikä sinussa vielä olevia synnin jätteitä lueta viaksesi, vaan ne annetaan sinulle anteeksi Kristuksen tähden, johon sinä uskot ja joka on todellisuudessa täydellisesti vanhurskas: hänen vanhurskautensa on sinun ja syntisi on hänen.
Kristitty siis - ken tahansa - on, niinkuin olen sanonut, ylipappi; sillä ensiksikin hän uhraa ja kuolettaa järkensä ja lihallisen mielensä, ja sitten hän antaa Jumalalle kunnian, (tunnustaen) hänet vanhurskaaksi, totuudelliseksi, kärsivälliseksi, armahtajaksi ja armahtavaksi. ..."
s. 195, Gal 2:19 kohdalta.
"Meidän siis pitää kohota tuohon taivaalliseen korkeuteen: me varmasti uskomme olevamme lakia paljon korkeammalla, jopa kerrassaan laista pois kuolleita. Mutta jos olemme laista pois kuolleita, ei lailla todellakaan ole mitään oikeutta meihin, niinkuin sillä ei ole mitään oikeutta Kristukseenkaan, joka meidät siitä vapaiksi lunasti, jotta me tällä tavalla eläisimme Jumalalle. Kaikki tämä tähtää siihen, että laki ei vanhurskauta, vaan yksistään usko Kristukseen.
...
Hän (Paavali) puhuu kuin puhuukin koko laista. Kristityn kannalta katsoen siis suorastaan koko laki, oli se sitten seremonialakia tahi kymmenen käskyn lakia, on kumottu, koska hän on siitä kuollut pois. Ei niin käsittäen, että laki häviäisi - sillä se jää olemaan jumalattomissa, elää ja hallitsee heissä -, mutta hurskas on kuollut pois laista, samoin kuin hän myöskin on kuollut pois synnistä, perkeleestä ja helvetistä, jotka yhtäkaikki jäävät olemaan, ja maailma ja jumalattomat saavat ne pitää hyvänään. Siinä siis kun sofisti käsittää lain, nimenomaan seremonialain kumoutuvan, ollos mieluumminkin siinä käsityksessä, että koko laki on kumoutunut Paavaliin ja kehen muuhun kristittyyn hyvänsä katsoen, mutta että se kuitenkin jää olemaan."
s. 233, Gal 3:1 ("Oi te älyttömät Galatalaiset"), selityksen lopusta
"Vaikka siis galatalaiset jo olivat valaistuja ja uskovaisia sekä saaneet uskon saarnasta Pyhän Hengen, oli heihin kuitenkin jäänyt jäljelle tämä vika ja sytyke, johon niin helposti tarttui väärän opin liekki. Älköön siis kukaan luottako itseensä älköönkä luulkokaan, että armon saatuaan olisi kokonaan puhdas entisistä vioistaan! Paljon tosin perataan pois; varsinkin hakataan poikki ja murskataan itse käärmeen pää, toisin sanoen epäusko ja tietämättömyys Jumalasta, mutta sen suomuinen ruumis, synnin jätteet, jäävät meihin olemaan. Älköön kukaan lähtekö kuvittelemaan, että uskoon tultuaan jo heti kohta voisi muuttua uudeksi ihmiseksi: kristittynä ollessaankin hän jossakin suhteessa jää olemaan entisten vikojen alaisena. Emmehän näet vielä ole kuolleet, vaan elämme vielä lihassa; se himoitsee, koska ei ole puhdas, Henkeä vastaan, niinkuin sanotaan Gal. 5:17:ssä; ja Room 7:14:ssä hän sanoo: 'Minä olen lihallinen, myyty synnin alaiseksi', ja jakeessa 23: 'Jäsenissäni minä näen toisen lain', jne. Luontoperäiset virheet jäävät siis uskoon tultuakin olemaan; erotus on vain siinä, että niiden on nyt pakko alistua kuuliaisiksi hengelle: se hallitsee niitä, jotteivät ne pääsisi hallitsemaan. Tämä ei kuitenkaan toteudu kamppailutta. Kristuksella yksin on se kunnia, että hän on kauttaaltaan puhdas; 1. Piet. 2:22:ssa sanotaan: 'Joka ei yhtään syntiä tehnyt ja jonka suussa ei mitään vilppiä ollut'."
s. 213
"Kääntymyksen jälkeen hänellä (Paavallilla) oli sama liha, sama kieli ja ääni kuin ennenkin oli ollut: ei kerrassaan mikään muuttunut; mutta ääni ja kieli eivät enää silloin päästäneet ilmoille rienauksia, vaan hengellisiä sanoja, nimittäin Jumalan kiitosta ja ylistystä, jotka lähtivät uskosta ja Pyhästä Hengestä. Näin siis minä elän lihassa, mutta en lihasta enkä lihan mukaan, vaan Jumalan Pojan uskossa.
Sanotusta saattaa käsittää, mistä lähtee tuo vieras ja hengellinen elämä, jota luonnollinen ihminen ei käsitä, hän kun ei tiedä, millainen se elämä on; tuulen hän kyllä kuulee humisevan, mutta ei tiedä, millainen se elämä on; tuulen hän kyllä kuulee humisevan, mutta ei tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Hän kuulee hengellisen ihmisen äänen, hän tuntee nuo sanat, jotka eivät ole pyhää häpäiseviä eivätkä rienaavia niinkuin ennen, vaan pyhiä ja jumalallisia, ja mistä johtuu tuo mieliala ja menettelytapa, syystä että elämä on sydämessä uskon kautta: siellähän, lihan jouduttua tukahdetuksi, halitsee Pyhän Henkensä kanssa Kristus, joka nyt näkee, kuulee, puhuu, toimii, kärsii ja suoraan sanoen saa aikaan kaiken hänessä, vaikka liha rimpuilee vastaan, - lyhyesti puhuen, tämä elämä ei ole lihan elämää, vaikka sitä vietetään lihassa, vaan Kristuksen, Jumalan Pojan elämää, jonka kristitty uskossa omistaa."
s. 449
"Hurskasten on siis erinomaisen hyödyllistä tietää, että heillä on Pyhä Henki.
Sanon tämän kumotakseni sofistien ja munkkien turmiollisen opin. He ovat opettaneet ja uskoneet, ettei kukaan saata varmasti tietää, onko armossa, vaikka parhaan kykynsä mukaan tekeekin hyviä tekoja ja elää nuhteettomasti. Tämä aivan yleinen ... käsityskanta on ollut tavallaan koko paavikunnan perustuksena ja pääuskonkappaleena."
...
s. 452 Gal 4:6 (Ja koska olette lapsia, on Jumala lähettänyt sydämeenne Poikansa Hengen)
"Tästä edelleen havaitsemme, kuinka paljon hurskaissa vielä on uskon heikkoutta. Jos näet varmuudella päättelisimme, että olemme armossa, että synnit ovat meille anteeksiannetut, että meillä on Kristuksen Henki, että olemme Jumalan lapsia, silloin olisimme iloisia ja Jumalaa kohtaan kiitollisia tästä sanomattomasta lahjasta. Havaitessamme taas itsessämme päinvastaisia mielialoja, mm. pelkoa, häilyväisyyttä ja alakuloisuutta, emme uskalla varmasti noin päätellä, jopa omatunto sanoo tuollaisen kunnian omaksi omistamista tavattomaksi röyhkeydeksi ja ylpeydeksi. Tämä asia käsitetään vasta sitten, kun se sovelletaan käytäntöön, - kokemuksetta sitä ei näet konsana opita.
Totuttautukoon siis jokainen varmasti päättelemään olevansa armossa ja itsensä ja tekonsa miellyttävän Jumalaa. Mutta tuntiessaan epäilystä harjoitelkoon uskomista, taistelkoon epäilystä vastaan ja pyrkiköön varmuuteen, saattaakseen sanoa: Tiedän olevani otollinen ja omaavani Pyhän Hengen, en oman arvollisuuteni enkä hyvien ominaisuuksieni tähden, vaan Kristuksen tähden, joka meidän tähtemme alistui lain alaiseksi ja kantoi maailman synnit. Häneen minä uskon. Jos olen syntinen ja hairahdun, on hän vanhurskas eikä saata hairahtua. Ja niin minä halusta kuuntelen, luen, laulan ja kirjoitan hänestä, enkä mitään muuta niin toivo kuin hänen evankeliuminsa maailmalle tulemista ja monen kääntymistä.
Tämä kaikki todistaa Pyhän Hengen läsnäoloa; eiväthän tuollaista sydämessä saa aikaan ihmisponnistukset, eikä siihen päästä millään tuskittelemisella eikä vaivannäöillä, vaan se tulee osaksemme Kristuksen kautta: hän ensinnäkin vanhurskauttaa meidät tuntemisellaan, sitten luo meihin puhtaan sydämen, synnyttää uuden mielialan, lahjoittaa puheenalaisen varmuuden, jossa päättelemme hänen tähtensä olevamme Isän mieleisiä, ja antaa myöskin erehtymättömän arvostelukyvyn, niin että hyväksymme sen, jota ennen joko emme tietäneet tahi kokonaan halveksimme. Meidän pitää siis joka päivä päättävästi ponnistella varmuudesta varmuuteen, perin juurin hävittääksemme tuon tuhoisan valheluulon, joka on riivannut koko maailman: 'Eihän sitä ihminen tiedä, onko armossa'. Jos näet epäilemme olevamme armossa ja olevamme Kristuksen tähden Jumalan mieleisiä, niin kiellämme Kristuksen lunastaneen meidät, kiellämme suorastaan kaikki hänen hyvät tekonsa. Te nuoret saatatte vaivatta omaksua puhtaan evankeliumin opin ja välttää tuon tuhoisan ajatuksen, se kun ei vielä ole teihin tarttunut."
Gal. 2:17 "Mutta jos meidät itsemmekin, tahtoessamme tulla vanhurskaiksi Kristuksessa, on havaittu syntisiksi, onko Kristus sitten synnin palvelija? Eipä suinkaan. " ...
//Sanotusta saattaa käsittää, mistä lähtee tuo vieras ja hengellinen elämä, jota luonnollinen ihminen ei käsitä, hän kun ei tiedä, millainen se elämä on; tuulen hän kyllä kuulee humisevan, mutta ei tiedä, millainen se elämä on; tuulen hän kyllä kuulee humisevan, mutta ei tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Hän kuulee hengellisen ihmisen äänen, hän tuntee nuo sanat, jotka eivät ole pyhää häpäiseviä eivätkä rienaavia niinkuin ennen, vaan pyhiä ja jumalallisia, ja mistä johtuu tuo mieliala ja menettelytapa, syystä että elämä on sydämessä uskon kautta: siellähän, lihan jouduttua tukahdetuksi, halitsee Pyhän Henkensä kanssa Kristus, joka nyt näkee, kuulee, puhuu, toimii, kärsii ja suoraan sanoen saa aikaan kaiken hänessä, vaikka liha rimpuilee vastaan, - lyhyesti puhuen, tämä elämä ei ole lihan elämää, vaikka sitä vietetään lihassa, vaan Kristuksen, Jumalan Pojan elämää, jonka kristitty uskossa omistaa."//
Täsmälleen!
"Siinä minun Isäni kirkkaus tulee julki, että te tuotatte runsaasti hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani." (Joh.15:8)
Oletko myös muista selityksistä samaa mieltä, kuten esim. näistä:
(Lainaamaasi tekstiä edeltävä osa: )
//Kääntymyksen jälkeen hänellä (Paavallilla) oli sama liha, sama kieli ja ääni kuin ennenkin oli ollut: ei kerrassaan mikään muuttunut; //
//Näin kristitty ihminen on samalla kertaa vanhurskas ja syntinen, pyhä ja saastainen, Jumalan vihollinen ja Jumalan lapsi. Näitä vastakohtia ei kukaan sofisteista tunnusta, koska ei ymmärrä todellista vanhurskauttamisoppia. Tästä johtuu se, että ovat pakottaneet ihmisiä harrastamaan hyvän noudattamista siksi, kunnes eivät enää lainkaan tunne syntiä; ja tuommoisella he ovat saaneet aikaan sen, että moni, joka kaikin voimin pyrki täydelliseen, tosiasialliseen vanhurskauteen, kuitenkin jäi ehtimättä toivomaansa hetkeen ja tuli hulluksi; lukemattomat heistä itsestäänkin - tämän jumalattoman opin alkuunpanijoista - ovat kuoleman hetkellä häätyneet epätoivoon. Niinhän olisi käynyt minullekin, ellei Kristus laupeaasti olisi katsonut puoleeni ja kirvoittanut tuosta harhasta.
Me sitä vastoin opetamme seuraavasti ja lohdutamme ahdingossa olevaa syntistä: Veli, et voi mitenkään tässä elämässä tulla vanhurskaaksi sillä tavoin, että [et lainkaan tunne mitään syntiä ja että] ruumiisi on tahrattoman kirkas kuin aurinko; vielä on sinulla ryppyjä ja tahroja, mutta kuitenkin olet pyhä. Sinä kyllä sanot: Kuinka minä saatan olla pyhä, kun minulla on syntiä ja sitä tunnen? Onpa hyvä, että tiedät ja tunnet synnin; kiitä siitä Jumalaa äläkä vaivu epätoivoon! On askel kohti terveyttä se, että sairas tuntee ja tunnustaa tautinsa. //
// s. 233, Gal 3:1 ("Oi te älyttömät Galatalaiset"), selityksen lopusta
Vaikka siis galatalaiset jo olivat valaistuja ja uskovaisia sekä saaneet uskon saarnasta Pyhän Hengen, oli heihin kuitenkin jäänyt jäljelle tämä vika ja sytyke, johon niin helposti tarttui väärän opin liekki. Älköön siis kukaan luottako itseensä älköönkä luulkokaan, että armon saatuaan olisi kokonaan puhdas entisistä vioistaan! Paljon tosin perataan pois; varsinkin hakataan poikki ja murskataan itse käärmeen pää, toisin sanoen epäusko ja tietämättömyys Jumalasta, mutta sen suomuinen ruumis, synnin jätteet, jäävät meihin olemaan. Älköön kukaan lähtekö kuvittelemaan, että uskoon tultuaan jo heti kohta voisi muuttua uudeksi ihmiseksi: kristittynä ollessaankin hän jossakin suhteessa jää olemaan entisten vikojen alaisena. Emmehän näet vielä ole kuolleet, vaan elämme vielä lihassa; // jne.
Kääntymyksen ja uudestisyntymisen jälkeen yksikään ihminen ei ole enää sama. Jos mikään ihmisessä ei muutu, ei hän voi olla silloin uudestisyntynyt. Kääntymys on syvä mielenmuutos, se on Jumalan lahja, joka koskee ihmisen koko olemusta. Se on synnin hylkäämistä ja turvautumista Jumalaan.
Ihmisten kehottaminen harrastamaan hyvän noudattamista ilman parannussaarnaa on Jumalan sanan vastaista, sillä lain tekoja tekemällä ei kukaan tule vanhurskaaksi. Synti on aina elämässämme läsnä, mutta Pyhän Hengen avulla me voimme taistella sitä vastaan.
Yksikään tässä elämässä ei todellakaan voi tulla sillä tavoin vanhurskaaksi, että olisi rypytön ja ilman tahroja. Se vanhurskaus odottaa meitä vasta päämäärässä.
Galatalaiset harhautuivat lain alle, unohtivat uskon ja Pyhän Hengen ja turvautuivat omaan syntiseen luontoonsa päästäkseen päämäärään. Elämä Kristuksen opetuslapsena opettaa kuitenkin, että nöyryys ja syvä synnintunto antaa siunauksia, joita et ole osannut odottaa. Maailma ei tunne Pyhää Henkeä, mutta me tunnemme hänet, sillä hän pysyy meidän luonamme ja on meissä.
Hei,
Hyvä, jos mielipiteemme ovat lähellä toisiaan vanhurskauttamista ajatellen. (Meihin pinttynyt) liha (ja syvä syyllisyys) pysyy meissä kääntymyksen jälkeenkin. Kristukseen voimme silti aina turvata.
No, yhden linkin voisin vielä lisätä. (Tämä ei ehkä välttämättä liity suoraan aiheeseen, mutta ajattelin silti laittaa tämän tähän.) (Siis jos aikaa ja halukkuutta on ja välineitä joilla voi kuunnella saarnoja...)
Siihen liittyen keneltä tarvitsemme turvan.
Meillä on syyttäjä, joka ei väsy. Hän syyttää meitä yötä päivää.
saatana tarkoittaa hepreaksi vastustamista / syyttämistä. Häneltä tarvitsemme turvapaikan.
"hän löytää meistä aina jotakin syytettävää, monenlaista syytä syyttää aina löytyy, löytyy ja löytyy. En pysty edes vain olemaan olemassa ettei saatana löytäisi siitä olemisestani jotain syytettävää!"
häneltä tarvitsemme turvapaikan, jossa ei katsota meidän tekoihimme tai jossa ei syytetä meitä teoistamme. (Paikan, jossa ei tuijoteta meidän tekoihimme.)
http://www.luthersaatio.com/saarnat.php
Kohdalta:
14.03.2004
» Pastori Juhana Pohjola
» Saarna: Syytöksiä
» Saarnateksti: Sak 3:1-5
Sak. 3:3 "Ja Joosua oli puettu saastaisiin vaatteisiin, ja hän seisoi enkelin edessä."
Joosualla kerrottiin olleet saastaiset vaatteet, hän oli saastainen. Sana jota käytetään saastaisuutta ilmaisemaan Joosuasta on voimakkain mahdollinen termi ilmaista se asia. Sanaa käytetään myös ilmaisemaan oksennusta.
//(Meihin pinttynyt) liha (ja syvä syyllisyys) pysyy meissä kääntymyksen jälkeenkin. Kristukseen voimme silti aina turvata.//
Joh.8:34-36 kertoo meille:
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.
Orja ei pysy talossa ikuisesti, mutta poika pysyy.
Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita."
Kun Poika on sinut vapauttanut, sinä olet todella vapaa. Silloin Hän on vapauttanut sinut myös syyllisyydestä.
Useimmiten luterilainen raahaa juuri syyllisyyden kahletta perässään ja voivottelee syntejään ja omaa surkeuttaan. Se on merkkki siitä, ettei hän ole antanut Kristuksen veren pestä itseään kokonaan puhtaaksi. Hän vilkuilee vain koko ajan taakseen, eikä sen vuoksi pysty pitämään katsettaan suunnattuna Kristukseen Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään.
Niin, Jumalan hyvän tahdon epäileminenkin on syntiä. Syyllisyyttä ei tarvitsisi kokea. Saisimme rohkeasti uskoa Kristukseen, mutta silti pälyilemme että armahtaako Jumala minutkin. Mutta näemme syntisyytemme syvyyden juuri siinäkin että epäilemme hänen hyvää tahtoaankin, niin syntisiä olemme. Niin paljon tarvitsemme Kristusta.
Oletko muuten lukenut F.G.Hedbergin "Hedbergin testamentin, 'neljä kultajyvää uskon salaisuuden etsijälle'"? Siinä (mm. kirjan ensimmäisessä artikkelissa) hän taistelee kovasti pietismiä vastaan (henkilön nimeltä "Spener" edustamaa / alulle laittamaa pietismiä kritisoidaan). Hedberg on kirjoittanut muutamia muitakin kirjoja, joissa kuvataan hyvin ihmisen syntisyyttä ja syntisen vanhurskauttamista.
mutta pitänee joskus kaivaa ko. kirja esiin ihan mielenkiinnosta.
//Niin, Jumalan hyvän tahdon epäileminenkin on syntiä. Syyllisyyttä ei tarvitsisi kokea. Saisimme rohkeasti uskoa Kristukseen, mutta silti pälyilemme että armahtaako Jumala minutkin. Mutta näemme syntisyytemme syvyyden juuri siinäkin että epäilemme hänen hyvää tahtoaankin, niin syntisiä olemme. Niin paljon tarvitsemme Kristusta.//
Tekstistä erottuu selkeästi luterilainen perusmentaliteetti. Luterilainen on useimmiten niin epäuskoinen, että hän pelkää koko ajan unohtavansa kaikki ne totuudet synnistä ja armosta, jotka on Raamattuun kirjoitettu. Siksi ihmisen syntisyys nostetaan lähes kaiken keskipisteeksi. Kristuksen valo ei silloin pääse loistamaan kuin puolella teholla. Jeesus sanoi Tuomaalle: "Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe." (Luuk.20:29)
Kun oman syntisen tilan hoitaminen vaatii lähes kaiken energian ja huomion, ei ole silloin ihme, jos kyky Jumalan tahdon mukaisten asioiden näkemiseen ja tekemiseen häviää. Puhekin näistä teoista nostaa karvat pystyyn tai alkaa ahdistaa, koska se tuo mieleen ajatukset: Ovatko ne sittenkin lain tekoja? Enkö kelpaakaan Jumalalle sellaisena kuin olen? Mutta juuri uskosta syntyvät ne oikeat Jumalan tahdon mukaiset teot. Jos usko ei vuosien mittaan kasva, silloin on jotain vialla. "Meidän tulee aina kiittää Jumalaa teidän vuoksenne, veljet. Siihen on täysi syy, koska teidän uskonne kasvaa kasvamistaan ja koska rakkaus toisianne kohtaan yhä lisääntyy teissä kaikissa." (2. Tess. 1:3)
"Saisimme rohkeasti uskoa Kristukseen", mutta luterilainenhan ei sitä tee. Jeesus kuitenkin sanoo: "Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun." Ja huomaa tämä: jokainen vilkuileva ja pälyilevä katse taaksepäin on käden ojennus synnille. Uskon tiellä tapahtuu väistämättä kompasteluja, mutta aito kristitty ei koskaan jää paikalleen pälyilemään, vaan jatkaa eteenpäin.
Tänä päivänä Jeesus sanoo meille: "Älä ole epäuskoinen vaan usko!"
//"Saisimme rohkeasti uskoa Kristukseen", mutta luterilainenhan ei sitä tee. //
Ei vaan Luther (luterilaisuus )korostaa, että niin pitäisi tehdä. Luterilaisuus itseasiassa kritisoi hyvin voimakkaasti esim. room.katolista opetusta siitä että heidän mielestään ihminen ei saisi koskaa luottaa siihen että hänet on vanhurskautettu tai luettu vanhurskaaksi. jne..
En ehkä enää kommentoi juurikaan näitä asioita, tai muita asioita joista meillä taitaa olla eri kannat.
Pohdin vain, että oletkohan jonkin verran pietismin puolella (ja / tai jonkin hengen uudistus -liikkeen tai muun vastaavan puolella ajattelutavassasi).
Mielestäni ihmisen syntisyydestä opetetaan hirmuisen hyvin luterilaisuudessa. Suorastaan erinomaisesti. Syntistä ihmistä kehoitan rohkeasti tutustumaan vanhakantaiseen luterilaiseen (ja raamatulliseen, luterilaisuushan tahtoo olla nimenomaan raamatullista,) materiaaliin.
//"Ei vaan Luther (luterilaisuus )korostaa, että niin pitäisi tehdä."//
Jos näin on, miksi jäädään epävarmana pälyilemään? Todennäköisin syy tähän on oikean opetuksen puute.
Luterilaisuudessa opetetaan syntisyydestä todella erinomaisesti, mutta opetuksessa on jääty pääosin Kristuksen opin alkeisiin, sillä onhan ev.lut. kirkko kansankirkko. Luterilaisuus tarjoilee opetuksessaan enimmäkseen vain maitoa, joka on tarkoitettu pikkulapsille. Vahvaa ruokaa, syvällistä opetusta Kristuksesta, on sen sijaan tarjolla vain niukalti. Harvat ovat ne, jotka etenevät täyteen tietoon.
Raamatun tunteminen ei ole sama asia kuin Jumalan tunteminen, Raamatun rakastaminen ei ole sama kuin Jumalan rakastaminen, eikä Raamatun lukeminen ole sama kuin Jumalan kuuleminen. Fariseuksetkin tunsivat kirjoitukset, rakastivat niitä ja lukivat niitä, mutta he eivät tunteneet, rakastaneet, eivätkä kuulleet Jumalaa. Siksi Jeesus eräänä päivänä sanoi sanat, jotka löytyvät jakeista Joh.5:37-40.
Jos oikea oppi on tärkeämpi kuin oikea elämä Kristuksessa Jeesuksessa, olet asettanut Raamatun Jeesuksen yläpuolelle.