Tätä se Kristinusko todellisuudessa tuo
Hihut = Hulluja
13138
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Itse kristittynä tuomitsen moisen käytöksen täysin. Täytyy olla aika asioihin perehtymätön ja kriitiikitön, jos pitää tälläistä toimintaa todellisena kristinuskon kuvana. Surullista sekä itse uutinen että aloitus.
Ateistit ovat tavallaan sairaita, eivätkä kykene näkemään todellisuutta oikein.
Siitä pitäisi olla eniten huolissaan.
Noista Expressenin jutuista ei tiedä, mitä siellä todellisuudessa on tapahtunut.
Ruotsalaiset eivät todellisuudessa ole niin uskonnosta kiinnostuneita, että ryhtyisivät noin koviin toimenpiteisiin uskonasioiden vuoksi. Tuo on tavallisesti afrikkalaisten käytöstä, mutta jos niin on, lehdet eivät halua siitä kertoa.
En tiedä yhtään aikaisempaa tuollaista tapausta ruotsalaisten tekemänä.
Kristinusko kieltää tuollaista tekemästä.
Raamattu kehottaa tappamaan noidat ja ennustajat
Aiotko lukea sen kirjan loppuun saakka?
"En tiedä yhtään aikaisempaa tuollaista tapausta ruotsalaisten tekemänä.
Kristinusko kieltää tuollaista tekemästä. "
Miten olisi yli 500kpl saamelaista naista, heidät tosin tapettiin roviolla ja ihan suomessa.
Esko voisi lukea historiankirjansa loppuun saakka.
>>Miten olisi yli 500kpl saamelaista naista, heidät tosin tapettiin roviolla ja ihan suomessa.
Mistä olet saanut tuollaisia tietoja? Sanon, että usko tuota ollenkaan.
Siis en usko.
Noitien tappaminen käskynä poistuu ihan samalla tavalla kuin orjuuden kieltäminen.
Korjaus: orjuuden hyväksyminen.
http://www.expressen.se/gt/ska-ha-brant-och-slagit-dotter---foraldrar-atalas/
Tyttöä on kiusattu pitkän ajan.
>>Tortyren ska ha pågått som intensivast från vintern 2009/2010 till oktober 2010.
Tästä tapauksesta kertoo nyt Dagens Nyheter toisenlaista tarinaa. Linkki: http://www.dn.se/nyheter/varlden/torterade-och-mordade-pojke-for-att-driva-ut-onda-andar
Kirjoitin: Tuo on tavallisesti afrikkalaisten käytöstä, mutta jos niin on, lehdet eivät halua siitä kertoa.
En tiedä yhtään aikaisempaa tuollaista tapausta ruotsalaisten tekemänä.
Asia on täsmälleen niin kuin kirjoitin. Iltalehdet eivät halunneet kertoa totuutta, kun pyrkivät kaikin keinoin suojelemaan monikulttuurisuutta.
Kirjoitin: Noista Expressenin jutuista ei tiedä, mitä siellä todellisuudessa on tapahtunut.
Palstan ateisti höyrähti; Tätä se Kristinusko todellisuudessa tuo.
Kristinusko ei tuo sellaista, vaan afrikkalainen taikausko. Kristinusko ei ole vielä pystynyt hävittämään kaikkea taikauskoa. Afrikkalaiset pelkäävät noitia ja sitä pelkoa ei ole saatu hävitettyä. Onkos tämä järkevää? Kansan sivistyksen tason kohottaminen vie kauan aikaa. Järkevämmät ihmiset eivät noitia pelkäisi.
Ikävä kyllä, tätä tietoa ei ole suomalaisissa lehdissä.
Tuohan on eri juttu kuin tuo aloituksessa mainittu tytön tapaus, mutta sivutaan kyllä tuota Ruotsinkin tapausta. Molemmissa tapauksissa kuitenkin kongolaisista kysymys. Expressen ja IL ei vain "poliittisesti korrektisti" mainininnut mitään tästä, ettei vaan syyttäisi rasismista...