Monestihan on kysytty eri yhteyksissä tällaista ja kyllähän se niin on, että jos haluaa päästä helpommalla niin basso on oikea valinta.
Jos katsotaan kitaraa, niin perustasolla se on sointujen rämpyttämistä. Tässä on jo vaatimustasoa sillä sointuja ja niiden vaihtoja ei otetakaan tuosta vain ilman opettelua.
Bassolla taas perustaso on kahdeksasosien vetämistä tai jopa ainoastaan kokonuotti tahdin alkuun.
Joku sattunnainen tyyppi siis vetää helpon bassolinjan johonkin kappaleeseen huomattavasti ennemin kuin kitaralla osaa soittaa sointusäestyksen.
Jos kitaraa haluaa pitemmälle opiskella ja soitella monimutkaisempia kappaleita niin eteen tulee paljon asioita: Bendaukset, vibraatot, erilaisten harmonioiden jne... jne... Eli siis helpohkossakin kappaleessa voi olla kaikenlaisia tekniikoita ja muita vaikeita juttuja joita pitäisi siis melkein kyllä opetella jos haluaa kunnolla soittaa, vaikka ei nyt miksikään soolohirmuksi haluaisikaan.
Bassolla taas pärjää ihan täysin vain kasia vetämällä tai vaikka jotain monipuolisempiakin rytmejä tai kuvioita. Riippuen siitä mitä musiikkia soittaa voi ihan huoleta unohtaa släpit ja popit sun muut.
Lisäksi bassolla otetaan pääasiassa vain yhtä säveltä joten erilaiset sointuotteet ja vastaavat voi unohtaa.
Eli jos siis tyytyy soittamaan bassolla ihan PERUSJUTTUA niin sillä pärjää ihan loppuun asti. Esimerkiksi jotain rokkia pystyy vetämään näin täysin huoletta.
Toki siinäkin on oma haasteensa, basso on raskaampi soittaa ja rytmitajua pitää löytyä mutta nuo ovat huomattavasti pienemmät kuin haasteet kitaran soitossa.
Bassonsoitto helpompaa kuin kitaran?
35
6314
Vastaukset
- bassopussi
Just joo. Tää on niin totta!
- ossab
Niin on.
- Kitaristibasisti2012
Ei pidä paikkaansa, olkoonkin että maailma on pullollaan basistivitsejä, ehkäpä tämä on juuri sellainen.
Molempia soittavana ja molemmat hallitsevana tiedän, että kummassakin on omat
vaikeutensa ja juttunsa ja on melko aliarvioivaa ajattelua, että jollain perusjutuilla pärjää oikeasti loppuun asti (tosin ehkä aloittajan soittotaidoilla näin varmaan voikin olla).
Aloittajalle ihan vaikkapa kokeiluun ja alkuun voisi vaikka soitta bassolla kunnon vaativia jazzkuvioita, ehkäpä silloin tajuaa, ettei mene ihan perusteilla loppuun asti ;-) - ossab
Käsitit väärin, ei minulla bassoa ole.
Jos ei jazz kiinnosta niin ei myöskään tarvitse jazz kuvioita joten viestini pätee edelleen. Eli jos soitta mussaa jossa pärjää ihan perus jutuilla eikä esimerkiski jazz kiinnosta niin pärjää ihan perusjutuilla.
Kannattaa myös huomioida aloitusviestin viimeinen kappale jossa mainitsin basson omista haasteista. - NUY7
Itse kitaristina olen hieman kokeillut bassoa. Esim. master of puppetsin kuuluisa kitarariffi menee ihan samalla lailla bassollakin paitsi että nauhojen välit bassossa isommat niin sillon vois sanoo että vaikeempi. Basso vaatii enemmän sormivoimaa. Ja olen kuulut myös että mm.blues ja jazzin soitto bassolla hankalampaa kuin joku yksinkertainen yhden kielen jyystäminen jossain metallimusiikissa
Jos soittaa tosissaan, missään ei pääse helpolla. Oli tyylilaji mikä tahansa.
- et sillee
Tost se lähtee:
http://www.youtube.com/watch?v=nnq3ZW6OyTI&feature=related - tokai
Moip,
Oli ihan pakko kommentoida tätä 35v bassoa soittaneena. Mitenkään orkesterin muita soittimia väheksymättä, niin kaikki oikeat muusikot kyllä tietää, että basso on orkesterin vaikein soitin. Sen soittamisessa yhdistyy, bassolinjat, nyanssit, rytmiikkaa jne. Bassoa voi toki soittaa aika kevyilläkin eväillä, mutta vähänkään pidemmälle ehtineessä orkesterissa soittaminen ja bändin toimimaan saaminen vaatii monipuolista osaamista. Oikeesti, basisti joko on tai ei, hyväksi basistiksi ei voi opiskella. - MistäBasisteja?
Riita poikki, rumpali on orkesterin sydän ja laulaminenhan se helpointa aina bändissä on.
Basson soitto on siistiä hommaa, varsinkin jos tykkää melodioita soitella.- NoJust...
Minulla on soittokokemusta bändistä missä oli huono rumpali ja hyvä basisti sekä bändistä missä oli hyvä rumpali ja keskinkertainen basisti. Näistä bändeistä tuo hyvällä basistilla varustettu bändi toimi vaan huomattavasti paremmin!
Hyvä basisti saa huononkin rumpalin puhkeamaan kukkaan, mutta loistava rumpalikaan ei saa kehnoa basistia kuulostamaan hyvältä;D - Eivaraalipsuiluun
NoJust... kirjoitti:
Minulla on soittokokemusta bändistä missä oli huono rumpali ja hyvä basisti sekä bändistä missä oli hyvä rumpali ja keskinkertainen basisti. Näistä bändeistä tuo hyvällä basistilla varustettu bändi toimi vaan huomattavasti paremmin!
Hyvä basisti saa huononkin rumpalin puhkeamaan kukkaan, mutta loistava rumpalikaan ei saa kehnoa basistia kuulostamaan hyvältä;DHuono rumpali saa takuuvarmasti joka bändin kuulostamaan huonolta. Sen huomaa maallikkokin jos tempo seilaa jne.
- NoJust...
Eivaraalipsuiluun kirjoitti:
Huono rumpali saa takuuvarmasti joka bändin kuulostamaan huonolta. Sen huomaa maallikkokin jos tempo seilaa jne.
No ääritapaukset on ääritapauksia, mutta monestihan tuo noissa bändeissä on suurinpiietein samantasoisia soittajia ja basistin hommat lankeaa sille, joka ei ole laulaja, eikä soita mitään soitinta....näin kärjistäen;D Eli kun se basistikaan ei oikeen osaa hommaansa, eikä yhteistyö pelaa, niin huonoltahan se kuulostaa.
Komppiryhmän yhteispeli ratkasee hyvin pitkälti sen, miten bändin soitto kulkee ja minusta basistin rooli tässä kokonaisuudessa on tärkeämpi kuin itse rumpalin.
- Suomi<muutMaat
Tässä keskustelussa näkyy mielestäni ennen kaikkea se miksi suomalaiset bändit ovat niin huonoja kansainväliseen tasoon verrattuna. Soittajat eivät arvosta toisia muusikkoja ja muita bändinsä jäseniä. Miten nuo mitään mielenkiintoista siis saisivatkaan aikaan. En ole koskaan törmännyt vastaavaan ilmiöön ulkomaalaisten bändi-ihmisten kanssa keskustellessa. Persoonia saatetaan arvostella, mutta toisten ammattitaitoa kunnioitetaan ja ymmärretään aito kokonaisuus.
- NoJust...
Ai kun bassoa pidetään helppona soittimena?
Kyllä ammattitaitoiset muusikot arvostavat toisiaan soittimesta riippumatta...jopa suomessa:D
- Vaikeus
Öh, onko vaikeus jonkinlainen itseisarvo?
Että jos jokin on helpompaa se on tätem myös vähempiarvoisempaa? - roki
Kitaraa olen soitellut enemmän tahi vähemmän aktiivisesti reilu 30v. On parit akustiset ja 3 sähkissettiäkin.
Vuosi sitten päätin, että yleisivistyksen(musiikillisen) kannalta pitäisi opetella, tai edes yritää opetella, hieman basson soittoa.
Hankin halvimmat mahdolliset käytetyt bassokamat.
Piru vie....ei ole helppoa !
En kyllä olettanutkaan bassolla jytistelyn sujuvan ihan tosta vaan.
Mutta kivaa on ollut , ja olen opetellut kuuntelemaan samaa vanhaa suosikkimusaani basson soiton kannalta.
Ja tosi on kai sekin sanonta, että kitaristeistä ei tule basistia,vaan ne ovat bassoa soittavia kitaran soittajia.- Kitaristivain
»Ja tosi on kai sekin sanonta, että kitaristeistä ei tule basistia,vaan ne ovat bassoa soittavia kitaran soittajia.»
Toisinpäin taas onnistuu hyvinkin.
- bass-wannabe
No, katsele ja kuuntele vaikka tätä kaveria (Jan-Olof Strandberg). Jos saat bassokitaran käteesi, kokeile perässä.
Bassossa viehättää sen rytmisyys ja jykevyys, se on samalla ihan yhtä paljon rytmisoitin kuin melodiasoitin. Basson soitto vaatii taitoa erittäin paljon. Tai riippuu tietysti.. voihan kitarallakin rämpytellä perus-kolmisoituja. Kitaralla et kuitenkaan saa samaa syvyyttä ja rytmiikkaa kuin bassolla. Bassolla ei tietenkään pääse samoihin diskanttikoristeluihin - molemmissa oma viehätyksensä.
Tässä video:
http://www.youtube.com/watch?v=KELU3HvG7Eg
http://www.youtube.com/watch?v=LEHvcxkVw-Q&playnext=1&list=PLORNXSROUZ-X72PIDQ9QGVRI015R0QSTZ
Tässä aika mahtavaa settiä, jos kuulet radiosta, et ehkä uskoisi pelkällä bassolla soitetuksi:
http://www.youtube.com/watch?v=ULvx-lGcuQs - Aram-fani
Aram Bedrosianin youtube-videot saattavat lyödä ällikällä. Aram Bedrosian on esiintyvä sooloartisti, joka soittaa bassoa ilman muita soittimia taustalla:
http://www.youtube.com/watch?v=Cj8BLe5cDZU&list=PL92F5D32DBE44A564 - NoJust...
Minusta tässä basistihommassa mennään metsää just siinä kohtaa, kun ruvetaan etsimään basisteista samanlaista virtuoositeettia kun näistä ns. superkitaristeista. Basistin tehtävä on muodostaa rumpalin kanssa "selkäranka" bändille.
Virtuooseja ja sooloja soittavia basistejahan löytyy maailmassa ja hyvä nii...en minä sitä, mutta basistin tärkein tehtävä ja se tehtävä, miksi basisteja arvostetaan bändeissä on just se, että heistä riippuu pitkälti, miten tiukalta bändi kuulostaa!
Vaikka ois vähäelkeistä ja vehkeilemätöntä, niin tiukkaa pitää olla! - jage2
billy sheehanin soittoa kun kuuntelee niin vaikuttaa kyllä jopa vaikeammalta kuin monet kitarajutut mutta ehkä perusasioiden osaaminen bassolla on helpompaa kuin kitaralla
- Proggari
Basso on paljon helpompi aloittaa kuin kitara mutta kyllä bassolla vaikeammaksi pääsee. Esimerkiksi: olet oppinut tajuttoman kitarasoolon mutta yritä samaa bassolla!
Jazz ja funk on vielä asia erikseen, jazzissa saatat joutua soittamaan vaikka minkänäköisiä sointuja bassolla... Kuusikieliset bassot ovat keksitty alunperin bassonsoiton (esim kyseisten jazzjuttujen) helpottamiseksi ja kuka tahansa neljä ja kuusikielisellä soittanut basisti tietää että mitä vähemmällä kielimäärällä mennään sen vaikeammaksi itsensä, tai eteenlaitettujen nuottien toteuttaminen muuttuu.- NoJust...
En minä nyt ihan kaikkea tuosta allekirjoita.
Bassollahan ei yleensä soiteta sointuja,
ainakaan sillätavalla harmonisesti, niinkuin esim. kitaralla. Matalilla taajuuksilla nuo soinnun toisiaan lähellä olevat intervallit tahtoo mennä puuroksi, eikä kuulosta erityisen hyvältä.
En tiedä tarkaan, mutta oiskohan ne viis- ja kuuskieliset kehitetty vaan ihan laajemman sävelalan vuoksi?;D Voihan sen ajatella toki niinkin, että lisäkielillä voi vähentää tarvetta pitkittäissuuntaiselle kädenliikkelle ja tätä kautta jopa "helpottaa" soittamista?!
Joku basisti voi uhrata elämänsä kitarasoolojen harjoitteluun, mutta minusta se on vähän vastaavanlaista turhuutta, kun että opettelis leikkaamaan muotikampauksia puutarhasaksilla. Miksi ihmeessä sellasta tehdä, kun on olemassa parturisaksetkin?!:D
Minä en ole ikinä Sheenaista erityisemmin tykänny. Basso on eri soitin, kun kitara ja sitä tulis soitettaa toisella tavalla.
Bassosooloja minä en ole kieltämässä, mutta bassolla hommaa pitäs lähestyä ihan toisella tavalla siten, ettei rytmi unohdu tai kappaleen pohja katoa...ja sepä hommasta tekeekin haasteellisen! Kyllä asteikot voi bassolla opetella ihan samalla tavalla, kuin kitarallakin, mutta nimeomaan se tilanteen tajua on tärkeää!
Kärjistäen kai voi sanoa, että bassoa voi alkaa soittamaan kuka tahansa, kun oppii löytämään ne 12 säveltä otelaudalta;D Siinämielessä voi varmaan sanoa, että bassoon on helpompi päästä kiinni, jos lähdetään ihan nollatasosta ja soittamaan pitää heti päästä?!
Kyllä se vaan on niin, että jos hyväksi haluaa niin kyllä sen basistin ihan samalla tavalla pitää musiikista ymmärtää, kun kitaristinkin!
Itse mitä oon joskus tuurannu keikalla basistia, niin on sekin pirun haastavaa, joskin mielenkiintoista toisella tavalla, kun kitaralla. Joutuu olemaan kokoajan kieli keskellä suuta. Eihän sitä kitarallakaan sais olla epätarkka, mutta ei se samallatavalla kuolemansynti ole, bassoa soitettaessa!;D - Proggari
NoJust... kirjoitti:
En minä nyt ihan kaikkea tuosta allekirjoita.
Bassollahan ei yleensä soiteta sointuja,
ainakaan sillätavalla harmonisesti, niinkuin esim. kitaralla. Matalilla taajuuksilla nuo soinnun toisiaan lähellä olevat intervallit tahtoo mennä puuroksi, eikä kuulosta erityisen hyvältä.
En tiedä tarkaan, mutta oiskohan ne viis- ja kuuskieliset kehitetty vaan ihan laajemman sävelalan vuoksi?;D Voihan sen ajatella toki niinkin, että lisäkielillä voi vähentää tarvetta pitkittäissuuntaiselle kädenliikkelle ja tätä kautta jopa "helpottaa" soittamista?!
Joku basisti voi uhrata elämänsä kitarasoolojen harjoitteluun, mutta minusta se on vähän vastaavanlaista turhuutta, kun että opettelis leikkaamaan muotikampauksia puutarhasaksilla. Miksi ihmeessä sellasta tehdä, kun on olemassa parturisaksetkin?!:D
Minä en ole ikinä Sheenaista erityisemmin tykänny. Basso on eri soitin, kun kitara ja sitä tulis soitettaa toisella tavalla.
Bassosooloja minä en ole kieltämässä, mutta bassolla hommaa pitäs lähestyä ihan toisella tavalla siten, ettei rytmi unohdu tai kappaleen pohja katoa...ja sepä hommasta tekeekin haasteellisen! Kyllä asteikot voi bassolla opetella ihan samalla tavalla, kuin kitarallakin, mutta nimeomaan se tilanteen tajua on tärkeää!
Kärjistäen kai voi sanoa, että bassoa voi alkaa soittamaan kuka tahansa, kun oppii löytämään ne 12 säveltä otelaudalta;D Siinämielessä voi varmaan sanoa, että bassoon on helpompi päästä kiinni, jos lähdetään ihan nollatasosta ja soittamaan pitää heti päästä?!
Kyllä se vaan on niin, että jos hyväksi haluaa niin kyllä sen basistin ihan samalla tavalla pitää musiikista ymmärtää, kun kitaristinkin!
Itse mitä oon joskus tuurannu keikalla basistia, niin on sekin pirun haastavaa, joskin mielenkiintoista toisella tavalla, kun kitaralla. Joutuu olemaan kokoajan kieli keskellä suuta. Eihän sitä kitarallakaan sais olla epätarkka, mutta ei se samallatavalla kuolemansynti ole, bassoa soitettaessa!;DSyvästä pulssista ja samanaikaisesti tiukasta rytmistä bassonsoitto lähtee, mutta monipuolisilla ja värikkäillä bassojutuilla kappaleeseen voi saada täysin uuden ilmeen.
Jazzbasisteilla on kuitenkin aina hauskempaa! :P
Mutta mikä sinulla on bassosooloja ja parhaat kitaristit tekniikassa voittavia basisteja vastaan? :/ - NoJust...
Proggari kirjoitti:
Syvästä pulssista ja samanaikaisesti tiukasta rytmistä bassonsoitto lähtee, mutta monipuolisilla ja värikkäillä bassojutuilla kappaleeseen voi saada täysin uuden ilmeen.
Jazzbasisteilla on kuitenkin aina hauskempaa! :P
Mutta mikä sinulla on bassosooloja ja parhaat kitaristit tekniikassa voittavia basisteja vastaan? :/Ei varsinaisesti mitään ole vastaan.
Just se juttu, että lähestymistapa on niin erillainen, koska kitaristin ei tarvitse huolehtia taustoista vaan voi tiluttaa sen minkä kerkee. Varmasiti moni basisti osais tiluttaa myös, muttakun pitäs huolehtia myös siitä, ettei kappaleen pohja "putoa".
Jokainen joka nyt on bändissä soittanut ymmärtää varmaan sen, miltä kuulostaa kokonaissointi, jos basso putoaa pois?
Voihan niitä kitaristeille tuttuja tekniikoita, kuten "täppinkiä" käyttää, muttakun kun minusta se ei vaan koskaa ole kuulostanut erityisen hyvältä. Tai voi varmasti opetella kitarasooloja enemmänkin, mutta mitä sillä loppuenlopuksi tekee, että osaat soittaa vaikkapa Stairway to Heavenin kitarasoolon bassolla?
Totta on, että bassojutuilla voi värittää ja yhtälailla ne minun korvaa miellyttää. Esim. Geddy Leen soitosta oon aina tykännyt. Samoin slappijutut on monesti tosi makeen kuulosia ja sellainen hienosti korostaa sitä rytmiä.
Helposti vaan tulee sellainen kuva tästä keskustelusta, että kun basistit ei monestikkaan soita sooloja, niin se johtuisi siitä, ettei heidän taiteellinen näkemyksensä ole samalla tasolla, kuin esim. kitaristeilla. Kyse on varmaan vaan enempi siitä, ettei basisteille ole syntynyt samanlaista "sooloilukulttuuria", koska bassolla on sellainen rooli orkesterissa, kun on ja jos basisti jatkuvasti jättää varsinaisen roolinsa ja "heittäytyy kitaristiksi", niin se ennemminkin vaan sotkee kokonaisuutta.
- kitaroija
Itse soitan molempia - sekä kitaraa että bassoa. Kummallakin pääsee omiin kivoihin juttuihin käsiksi. Suosittelen muilekin.
http://www.youtube.com/watch?v=JMSq__vg7Gs - proggari
Hey Vic show me a trick! :D
http://m.youtube.com/#/watch?v=Ybn1ytS4Y0E - bassman
Hmmmm. Mietein pitkään viitsinkö edes kommentoida mutta tosiasia on että molempia tarvitaan ja eri musiikkityyleissä kitara on must ja vastaavasti toisissa basso on must! Tosiasia on että se henkilö joka sanoo että toinen soitin on helpompi kuin toinen niin ... kannattaa ottaa selvää ja aloittaa treenaamaan soittamista! Heitän tähän pari linkkiä joita tuli kuunneltua tässä kommenttiharkinnan aikana. Nauttikaa!
https://www.youtube.com/watch?v=blp7hPFaIfU&index=3&list=RDcSqNEkoOF1o
https://www.youtube.com/watch?v=xJrur7Ei74I- simpleway
Erilaisia soittimia ovat vaikka "sukulaisia" ovatkin. Aika turhaa pohtia kumpi on vaikeampi soitin. Virtuoosit ovat sitten oma lukunsa. Bassoon pääsee helpommin sisälle, koska siinä ei tarvitse opetella sointuja, kun kitarassa taas sointujen osaaminen on oleellinen juttu. Siinä menee oma aikansa, että oppii asettelemaan sormet otelaudalle ja siksi voisi kyllä sanoa, että kitara on vaikeampi soitin. Molempien soitinten täysi hallinta vaatii tietenkin paljon treeniä.
- 20vuottabasistina
Tää kaveri ei tiedä mitään..
- vm41
Minulle eräällä keikalla kontrabassoa soittaessani tuli vanhempi mies toteamaan
>kyllä tuo basso on kuin orkesterin munat<
Olen itse opetellut kitaran sointujen rakennetta teini iästä lähtien lähinnä kiinnostuksen vuoksi, joten bassoon siirryttyäni soinnuista on ollut suuri apu, sillä onhan bassossa neljä matalinta kieltä saman vireiset kuin kitarankin, tosin oktaavia matalammalla.
Basso kuuluu eri soittajien kastiin, sillä sen soittamisen tykkäämiseen täytyy periaatteessa syntyä, kuten myös rumpalienkin.
Kun bassoa haluaa soittaa oikeasti nuottien mukaan, on siinä todella haastetta moneksi.
Suuri apu basson soittoon on kitarasointujen ymmärtäminen ja hallinta, sillä silloin osaa poimia tarvittavat vaihtoehtoiset äänet sointumerkeistä mitä nuoteissa usein vain on. - TuomasW
Basso on basso ja kitaristeja on moneen junaan, liikaakin! Tossa yks hyvä 70-luvulta. Vedä bassot perässä ni toivot pian olevasi mielummin luritteleva kitaristi! :D https://www.youtube.com/watch?v=MDTcmavN5Rc
- Basistijutut
Eikös basson soittajan pidä myös kuunnella missä kitaristi menee ja mitä tekee, joten ei kai ihan helppo juttu tuo bassokaan, ehkä jopa vaikeampi kuin kitara.
- hghgjfjfkdkd
Basisti on muusikon paras ystävä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moi, nainen
Tunnustan, olen heikkona sun hymyyn, ja sekään ei auta yhtään, että sulla on täydellinen nenä. Joten ensi kerralla, kun511945Some räjähti! Joel Harkimo jakoi haikean viestin meriltä tärkeänä merkkipäivänä: "Välillä..."
Joel Harkimo on lähtenyt yksin purjehdukselle Atlantin yli. Tsemppiä ja voimia, Joel Harkimo! Lue lisää: https://www.s341588Sedun opettaja?
Kukas Sedussa on ahdistellut alaikäisiä opiskelijoita? Tämä kansankynttilä oli saanut monta varoitusta, mutta sama homma431175- 821173
Bess jakoi hämmentävän kuvan - Anna Puu heittää roisin kommentin: "Onneks ei oo eka synnytys"
Ohhoh! No nyt on aika provosoiva kuva Bessistä. Kivoja kommentteja julkkisystävät laukoo... Tiesitkö, että Bessin (s.151060- 561049
- 481015
Mitä mun pitää tehdä?
Mitä me mies tehdään? Mitä sä haluat mun tekevän? Mä en tiedä. Mä luulen tietäväni, että molemmat kärvistelee tunteid40968Keskusta on kovassa nousussa
Persut ovat jäämässä kauas taakse. Maaseudun ihmiset ovat palaamassa järkiinsä epäonnistuneen persuseikkailun jälkeen.129945Näytät paremmalta kuin koskaan ennen
Aivan jokaisena päivänä. Minä pidän sinusta parhaimman huolen. Lupaan sen, sen voin luvata.38916