MTV3:N KUOROEXTRA
-Täällä jälleen Kalle Kööri ja raportti Kyyhkylän kirkkokuoron tämänviikkoisista harjoituksista. Kevätkauden viidensissä harjoituksissa kanttori Nina Nyanssi otti harjoituksen alle pitkäperjantain laulut. Miltä sessio kuulosti, Simo Stemma, noin asiantuntijan korvin kuunneltuna?
-Kaikki laulut ovat kuorolle tuttuja jo edellisiltä vuosilta. Selvimmin vaikeuksissa olivat altot Katso sielu Golgataa -kappaleen vaikeissa trilleissä. Kappaleen edellisestä esityksestä on vierähtänyt jo kuusi vuotta, joten eniten kehiteltävää tiimillä on nimenomaan tässä esityksessä.
-Huomiota herätti myös tenori Sean Sankarin puuttuminen harjoituksista. Kävimme ottamassa selvää hänen tilanteestaan.
Insertti:
-Niin, Sean Sankari. Kyyhkylän kirkkokuoro aloitti tänään pitkäperjantain laulujen harjoitukset, mutta et ollut harjoituksissa mukana. Mikä on tämänhetkinen tilanteesi?
-Sairastuin viikonloppuna flunssaan, johon kuului korkea kuume, kurkkukipu sekä liman kertyminen keuhkoihin. En ollut tänään ollenkaan laulukunnossa.
-Miten ajattelet tämän vaikuttavan mahdollisuuksiisi pitkäperjantain jumalanpalveluksessa?
-Meillä ei kylläkään ole harjoituksia hiihtolomaviikolla, mutta uskon, että nämä perinteiset kuorolaulut saadaan hyvään esityskuntoon jäljellä olevissa neljässä harjoituksessa.
Takaisin seurakuntatalon pihalle:
-Kuoron harjoitukset ovat jälleen ensi viikon torstaina. Voit katsoa ne suorana MTV MAXXISTA klo 18.30 lähtien. Tunnelmat harjoituksista illalla MTV3:n Kuoroextrassa. Siihen asti näkemiin ja kuulemiin.
MTV3:n Kuoroextra
Heppu Hyypiö
0
109
Luetuimmat keskustelut
- 1271790
- 50970
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r154822Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 70676
- 67626
- 53617
- 59606
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.132585Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120552Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 51490
- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118476Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4449
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.140441