Vanhus jämynä: Euroon en sormellani koske!

Asikkalalainen 83-vuotias vaari on hautaan asti kansallismielinen. Hän ei ole ikänsä puolesta sotaveteraani eikä ole ehtinyt olla edes ns. sotilaspoikana, mutta vuonna 1929 syntyneenä on varmaankin saanut sellaisen kasvatuksen, että osaa arvostaa itsenäistä Suomea, kansallista kulttuuriamme ja omaa rahayksikköä.

- - -

Helge, 83, ei ole euroihin koskenut.

Kun kello löi vuoden 2002 alkaneeksi, eurofanit tungeksivat pankin tiskille ostamaan ensimmäiset euronsa.

Päijänteen rannalla Asikkalassa ei juhlittu. Vuoden 2002 ensimmäinen päivä oli vannoutuneelle markan puolestapuhujalle Helge Kaalikoskelle mustaakin synkempi. Suomi: EI-EU -yhdistyksen kunniajäsen oli tehnyt turkulaisen ystävänsä Viljo Vuoriston kanssa hartiavoimin töitä sen eteen, ettei markasta luovuttaisi.

He olivat kampanjoineet markan puolesta kuukausitolkulla ja kiertäneet Suomea jopa niin ahkerasti, että "kotiasiat jäivät liian vähälle huomiolle", kuten Kaalikoski asian esittää.

Pettymys oli valtava. Nyt euroaikaa on eletty kymmenen vuotta. Pettymyksestä huolimatta Kaalikoski uskoo edelleen asiaansa.

- Markka palaa vielä, hän vannottaa.

Sotilasvalaansa vedoten 83-vuotias Kaalikoski aikoo puolustaa Suomen etua ja itsenäisyyttä loppuun saakka.

- Päätös eurosta ei ollut laillinen. Minä pysyn erossa eurosta, tuli mitä tuli.

Kaalikosken mielestä euroon siirtyminen olisi pitänyt käsitellä perustuslain säätämisjärjestyksessä, mutta se tapahtui pelkällä tiedonannolla.

Kymmeneen vuoteen Kaalikoski ei ole koskenut käteisrahaan, koska hän pitää markkaa Suomen ainoana laillisena valuuttana.

- Televisiossa olen joskus euroja nähnyt, kun en viitsi joka kerta panna silmiä kiinni.

Asikkalan vastarintamies kertoi Iltalehdelle jo viime vuonna, että arki ilman käteistä sujuu maksukorttien ja vaimonsa Lean satunnaisella avustuksella.

Eurorahojen sijaan hän vaalii rakasta markkakokoelmaansa. Vanhin seteli on itsenäisyyden ajan alkuvuosilta.

Kaalikoski tietää hyvin, että markkojen vaihtaminen euroksi päättyy ensi keskiviikkona.

- Olen kuullut sen niiltä, jotka eivät Suomen lakia tunne.

Kaalikoskella ei ole aikomustakaan vaihtaa markkojaan. Hän säästää ne lapsilleen ja lapsenlapsilleen.

- Kohta saatamme elää sellaista aikaa, että markat tulevat taas käyttöön.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012030115275050_uu.shtml

Toivokaamme, että euro kaatuu ja markka tulee takaisin.
17220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kuitenkin käyttää maksukortteja kuin moni muukin - mikä oivallus tuossa oli?

Äänestä
  • Oivallus oli se, että pappa ei halua käyttää maksamiseen käteiseuroja. Hän ei halua edes koskea liittovaltiovaluuttaan. Ota huomioon, että hän on elänyt vuoteen 2002 asti käyttämällä käteismarkkoja, mutta protestiksi markasta luopumiselle lakkasi käyttämästä käteistä.

    Ymmärrätkö? Tottakai hän joutuu digitaalisena valuuttana pankkikorttia käyttäessään olemaan eurojen käyttäjä, mutta se ei häntä haittaa, koska hänelle raha = käteisraha, kolikot ja setelit. Jotkut luopuvat protestiksi lihakarjan kasvatukselle lihan syönnistä ja alkavat vegaaneiksi. Silti he voivat ostaa kaupasta oikeita nakkeja jäljitteleviä ns. "soijanakkoja".
    http://www.seege.fi/muut-tuotemerkit/nutana/soijanakko-400-g/

    Äänestä

  • Jämy kirjoitti:

    Oivallus oli se, että pappa ei halua käyttää maksamiseen käteiseuroja. Hän ei halua edes koskea liittovaltiovaluuttaan. Ota huomioon, että hän on elänyt vuoteen 2002 asti käyttämällä käteismarkkoja, mutta protestiksi markasta luopumiselle lakkasi käyttämästä käteistä.

    Ymmärrätkö? Tottakai hän joutuu digitaalisena valuuttana pankkikorttia käyttäessään olemaan eurojen käyttäjä, mutta se ei häntä haittaa, koska hänelle raha = käteisraha, kolikot ja setelit. Jotkut luopuvat protestiksi lihakarjan kasvatukselle lihan syönnistä ja alkavat vegaaneiksi. Silti he voivat ostaa kaupasta oikeita nakkeja jäljitteleviä ns. "soijanakkoja".
    http://www.seege.fi/muut-tuotemerkit/nutana/soijanakko-400-g/

    rinnastettu.

    Äänestä

Kyllä vaan mutta ei tuossa mitään ylevää ole, kun kuitenkin epäsuorasti käyttää euroja. Moni muukin käyttää vaan kortteja.

Jos hän eläisi vain jossain luontaistaloudessa ilman rahaa, niin olisi jo ihailtavaa vakaumuksellisuutta - tuo "en koske" nyt oli jotenkin flataasta.

Äänestä
  • Järvenpään kaupungissa oli ainakin vielä muutamia vuosia sitten yksi sellainen baari, jossa maksuvälineiksi kävivät vanhat Suomen markat, jos niitä kellä sattui vielä olemaan, ja olihan niitä kanta-asiakkailla. Baarissa oli kuulemma vielä pari vuotta sitten pajatsokin, joka kävi 20 PENNIN kolikoilla. Tästä oli uutinen jossain sanomalehdessä. Muistaako kukaan tapausta? Tämä pajatso toimii vain virtuaali-viisikymmenpennisillä:
    http://nostalgiapelit.servut.us/pajatso.html

    Äänestä

"Kaalikoskella ei ole aikomustakaan vaihtaa markkojaan. Hän säästää ne lapsilleen ja lapsenlapsilleen."

-Sinnemän nekin vähät.
On aivan sama mikä rahavaluutta on nimeltään, pääasia on että sitä on ja paljon.
Mitä enemmän sen parempi.

Äänestä
  • "-Sinnemän nekin vähät." Mutta Sinnemäki vei köyhältä kansalta Vihreiden hallituskaudella ne vähätkin.

    Äänestä

Muuten hyvä mutta 83-vuotias ei ole vanhus vaan vielä riuskassa työiässä, voi olla että eläkeikää kohta nostetaan niin että kaveri joutuu takaisin töihin

Äänestä

ihan oikein! Hyvä et joku vanha patu pitää tiukkaa linjaa kun ei nykysistä pullamössöpojista siihen oo!

Äänestä

Blut und Ehre!

Äänestä

Hyvä että tuollaiset hassahtaneet vanhat käävät keräävät markkoja. Täytyykin tarjota sille omia kolikkoja jotka eivät enää Suomen pankkiin kelvanneet. Tilisiirto ok.

Äänestä

Miten voi olla, että tämä Helge ei muista, kuinka inflaatio jylläsi voimakkaampana markka-aikana, kuin mitä se on nyt. Suomen markka oli niin pieni valuutta, että se oli täysin tuulten armoilla. Devalvaatio teki tehtäväänsä myös.

Viime lamasta on vissiin liian pitkä aika, ehkäpä Helge ei siitä syystä muista.

Nykyinen taantuma ei johdu Eurosta sinänsä, vaan pankkien keinotteluista ja joidenkin valtioiden holtittomasta rahankäytöstä.

Äänestä
  • Olipas ristiriitaista puhetta , ei inflaatio Suomessa mistään markasta johtunut , höh, taloutta hoidettiin HUONOSTI.
    Miksi Ruotsin pikkuvaluutta kruunu ei heilahtele vaan on "sopivan heikko" , eli Ruotsin vientiteollisuus ei kärsi ylivahvasta eurosta , ja niinpä Ruotsilla menee hyvin ...ja Norjalla ..ja Sveitsillä..ja Tanskalla.

    Monilla ihmisillä on tuollainen harhaluulo, että yhteisvaluutta on jokin valtava turvalinnake , jonka suojissa ollaan jossakin lintukodossa!

    Devalvaatio pienesä mitassa on luonnollinen säätömekanismi , suuri devalavaatio on tietysti talouden epäonnistumisen indikaattori - mutta se ei johdu mistään markasta , vaan omalla valuutalla voidaan toteuttaa se devalvaatio tarvittaessa.
    No miksi näin valtava finanssikriisi on koettu , jos kerran euro on loistava juttu?
    Miksi valtavat tukipaketit. Mikä nyt heiluu.

    (Jännä juttu : kaikki kriisit olivat oman valuutan syytä mutta massiiviset nykykriisit tapahtuvat eurosta huolimatta - :P )

    Nyt meillä on kiinteäksi lukittu valuutta euro. Äskenkin todettiin kuinka Suomen kauppa- ja vaihtotaseet ovat heilahtaneet negattivisiksi, mikä on todella harvinaista, niin voi kysyä missä on euron autuus?

    Äänestä

  • ,USA:laisten mukaan on pakko pitää tahallaan paljon valtionvelkaa,jotta ihmiset saadaan pidettyä töissä kiinni,jotta voivat maksaa velkaa pois.Ja USA:n vedellessä naruja,myös kaikkien muiden valtioiden on pitänyt tyytyä samaan peliin,ja jota kristinusko nyt vielä käyttää hyväkseen romauttaakseen kaikkien valtioiden valuutat.Voi v-ittu ,että tämä maailma on hullu.

    Kaikkien valtioiden valuutat pitäisi lopettaa,ja jakaa työt vain välttämättömyys periaatteella.Tällainen maailman laajuinen velkaorjuus pitää saada loppumaan ,mitä pikimmin.
    Tästä kärsii eniten kaikki keskiluokasta alaspäin olevat: työssäkäyjät,eläkeläiset ja työttömät sekä ennen kaikkea pienyrittäjät.

    Näiden ihmisten selkärangasta pohjattomien valtiovelkojen korot on maksettu.

    Tämä ei ole mitään vapaata maailmaa,tämä on pahinta orjuutta ikinä.
    Onko päättäjillä mitään hajua ,kuinka monen stressi sairaus kuoleman,he ovat aiheuttaneet vuosikymmenten saatossa,h-vetti sentään,onko ihmiset tosiaan näin idiootteja?

    Äänestä

  • Kuten USA:n kirjoitti:

    ,USA:laisten mukaan on pakko pitää tahallaan paljon valtionvelkaa,jotta ihmiset saadaan pidettyä töissä kiinni,jotta voivat maksaa velkaa pois.Ja USA:n vedellessä naruja,myös kaikkien muiden valtioiden on pitänyt tyytyä samaan peliin,ja jota kristinusko nyt vielä käyttää hyväkseen romauttaakseen kaikkien valtioiden valuutat.Voi v-ittu ,että tämä maailma on hullu.

    Kaikkien valtioiden valuutat pitäisi lopettaa,ja jakaa työt vain välttämättömyys periaatteella.Tällainen maailman laajuinen velkaorjuus pitää saada loppumaan ,mitä pikimmin.
    Tästä kärsii eniten kaikki keskiluokasta alaspäin olevat: työssäkäyjät,eläkeläiset ja työttömät sekä ennen kaikkea pienyrittäjät.

    Näiden ihmisten selkärangasta pohjattomien valtiovelkojen korot on maksettu.

    Tämä ei ole mitään vapaata maailmaa,tämä on pahinta orjuutta ikinä.
    Onko päättäjillä mitään hajua ,kuinka monen stressi sairaus kuoleman,he ovat aiheuttaneet vuosikymmenten saatossa,h-vetti sentään,onko ihmiset tosiaan näin idiootteja?

    yksi kiihkoateisti vouhkaa. Vai on se kristinuskon vika jos valuutat romahtavat? Naurettavin väite aikoihin! Kristinuskoon ei kuulu minkäänlainen talouspolitiikka. Eivätköhän ne talouden kaatajat ole ihan ateistisessa uskossa.

    Äänestä

  • Siinä taas kirjoitti:

    Kristinuskoon nimenomaan kuuluvat kaikenlaiset huijarilahkot esim. hihhulit ja näitten lahkojen saarnaajat, jotka keräävät tyhmiltä lahkoon hourahtaneilta rahat pois.

    Äänestä

  • Siinä taas kirjoitti:

    yksi kiihkoateisti vouhkaa. Vai on se kristinuskon vika jos valuutat romahtavat? Naurettavin väite aikoihin! Kristinuskoon ei kuulu minkäänlainen talouspolitiikka. Eivätköhän ne talouden kaatajat ole ihan ateistisessa uskossa.

    Kristinuskoon kuuluu politiikka. Ääri-kiihkouskovaiset vastustavat tasa-arvoista parisuhdelakia ja avioliittoa samaa sukupuolta olevien välille. Jotkut kristityt eivät, mutta äärisiipi kyllä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Jämy kirjoitti:

Asikkalalainen 83-vuotias vaari on hautaan asti kansallismielinen. Hän ei ole ikänsä puolesta sotaveteraani eikä ole ehtinyt olla edes ns. sotilaspoikana, mutta vuonna 1929 syntyneenä on varmaankin saanut sellaisen kasvatuksen, että osaa arvostaa itsenäistä Suomea, kansallista kulttuuriamme ja omaa rahayksikköä.

- - -

Helge, 83, ei ole euroihin koskenut.

Kun kello löi vuoden 2002 alkaneeksi, eurofanit tungeksivat pankin tiskille ostamaan ensimmäiset euronsa.

Päijänteen rannalla Asikkalassa ei juhlittu. Vuoden 2002 ensimmäinen päivä oli vannoutuneelle markan puolestapuhujalle Helge Kaalikoskelle mustaakin synkempi. Suomi: EI-EU -yhdistyksen kunniajäsen oli tehnyt turkulaisen ystävänsä Viljo Vuoriston kanssa hartiavoimin töitä sen eteen, ettei markasta luovuttaisi.

He olivat kampanjoineet markan puolesta kuukausitolkulla ja kiertäneet Suomea jopa niin ahkerasti, että "kotiasiat jäivät liian vähälle huomiolle", kuten Kaalikoski asian esittää.

Pettymys oli valtava. Nyt euroaikaa on eletty kymmenen vuotta. Pettymyksestä huolimatta Kaalikoski uskoo edelleen asiaansa.

- Markka palaa vielä, hän vannottaa.

Sotilasvalaansa vedoten 83-vuotias Kaalikoski aikoo puolustaa Suomen etua ja itsenäisyyttä loppuun saakka.

- Päätös eurosta ei ollut laillinen. Minä pysyn erossa eurosta, tuli mitä tuli.

Kaalikosken mielestä euroon siirtyminen olisi pitänyt käsitellä perustuslain säätämisjärjestyksessä, mutta se tapahtui pelkällä tiedonannolla.

Kymmeneen vuoteen Kaalikoski ei ole koskenut käteisrahaan, koska hän pitää markkaa Suomen ainoana laillisena valuuttana.

- Televisiossa olen joskus euroja nähnyt, kun en viitsi joka kerta panna silmiä kiinni.

Asikkalan vastarintamies kertoi Iltalehdelle jo viime vuonna, että arki ilman käteistä sujuu maksukorttien ja vaimonsa Lean satunnaisella avustuksella.

Eurorahojen sijaan hän vaalii rakasta markkakokoelmaansa. Vanhin seteli on itsenäisyyden ajan alkuvuosilta.

Kaalikoski tietää hyvin, että markkojen vaihtaminen euroksi päättyy ensi keskiviikkona.

- Olen kuullut sen niiltä, jotka eivät Suomen lakia tunne.

Kaalikoskella ei ole aikomustakaan vaihtaa markkojaan. Hän säästää ne lapsilleen ja lapsenlapsilleen.

- Kohta saatamme elää sellaista aikaa, että markat tulevat taas käyttöön.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012030115275050_uu.shtml

Toivokaamme, että euro kaatuu ja markka tulee takaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu