Koin baari-illan ja se oli ihan tavanomaisen tylsä. En jaksanut ottaa yhteyttä naisiin vaikka mielessä kävi mutta siihen mennessä he hävisivät.
Vaikkei tämä ole minulle eniten inhoa ja vihaa aiheuttanut kokemus, niin yksi josta kuitenkin voisin avautua on se kun 24-vuotiaana asuin eräällä pienehköllä paikkakunnalla opiskelemassa ja loppuvuodesta aloin käymään paikallisessa baarissa aktiivisemmin.
-
Minulla ei koskaan ollut mitään klikkiä eikä seuraa minkä kanssa sinne rantautua vaan se syntyi paikan päällä jos oli syntyäkseen. Siellä kävi ilmeisesti aika usein joku hieman säälittävä keski-ikäinen ukkeli joka yhden kerran tuppautui seurueeseen jossa olin ja sössötti seurueen naisille melko viattomia juttuja. Yhtä naista se kuitenkin ärsytti sen verran että nainen lopulta mylväisi vihaisesti että "MITÄ VITTUA!?" kun mies alkoi taas avata keskustelua.
-
Kerran taas olin ypöyksin samassa baarissa ja oli yksinäinen ilta eikä ketään puolituttuja lähellä. Istuin tyhjässä pöydässä ja edessä olevassani pöydässä pitemmän matkan päässä oli tämä ukkeli sekä sen pöydän edessä naisseurue. Naiset keskustelivat ja jossain vaiheessa ukko alkoi juttelemaan kömpelösti naisille ja sitten viittoi ja osoitti minua puhuessaan samalla naisille. Etäisyyttä oli sen verran että oli vaikea saada selvää mutta sain sen käsityksen että ukko yritti usuttaa näitä tyttöjä liittymään minun seuraani.
-
Silloin käänsin katseeni alas/muualle.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Alas/muualle?
Siis käänsitkö katseesi alas vai muualle?
Koita nyt jo päättää..
Turha juttu, kaiken kaikkiaan..
Sori nyt.
Piti silti kommentoida ja vittuilla.:-)