http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2012/03/vm_jatkaa_soinin_arvostelua_3300236.html
Onpahan taas erikoinen luku 1,44 miljardia euroa on laskettu myönnettävän suomelta ERVV:n kautta Kreikalle. Anteeks vaan mutta Raakkunalla on aika tavalla mystinen katsantokanta myös talous asioihin, ja näen että tuo luku on Raamatullinen. Ja kaikki asiat ovat euron tarkkuudella, ja planeetat ympärillämme tuhoavat vanhaa hallinto rakennetta, ennenkuin rakennetaan innovaatisella tavalla uutta maailmanjärjestystä.
Väitän siis esityksessäni koko kansalle, että tuo luku on todella merkittävä summa siinä mielessä että me tulemme menettämään sen kokonaisuudessaan, eli me emme saa minkään vertaa takaisin myöntämiämme lainoja. Joop.
Ja tämä on tietysti hyökkäys talouden erityisavustaja Matti Hirvosen lausuntoja, ja koko virka pätevyyttä kohtaan. Ja koko poliittista järjestelmäämme kohtaan, jossa on tärkeässä asemassa olevia poliitikkoja kuten Valtionvarainministeri Jutta Urpilainen, ja Pääministeri Jyrki Katainen jotka ovat täydellisesti ainoastaan virkaavustajien varassa ilmoittaessaan tärkeistä päätöksistä. Meillä ei siis ole aitoa innovaatista pätevyyttä poliitikkojemme riveissä, vaan ainoastaan edustushenkilöitä, jotka toimivat virkaavustajien varassa. Se tarkoittaa että me emme kykene olemaan oikealla tavalla suhteessa Euroopan suurimpaan taloudelliseen kriisiin.
Onpahan taas erikoinen luku 1,44 miljardia euroa on laskettu myönnettävän suomelta ERVV:n kautta Kreikalle. Anteeks vaan mutta Raakkunalla on aika tavalla mystinen katsantokanta myös talous asioihin, ja näen että tuo luku on Raamatullinen. Ja kaikki asiat ovat euron tarkkuudella, ja planeetat ympärillämme tuhoavat vanhaa hallinto rakennetta, ennenkuin rakennetaan innovaatisella tavalla uutta maailmanjärjestystä.
Väitän siis esityksessäni koko kansalle, että tuo luku on todella merkittävä summa siinä mielessä että me tulemme menettämään sen kokonaisuudessaan, eli me emme saa minkään vertaa takaisin myöntämiämme lainoja. Joop.
Ja tämä on tietysti hyökkäys talouden erityisavustaja Matti Hirvosen lausuntoja, ja koko virka pätevyyttä kohtaan. Ja koko poliittista järjestelmäämme kohtaan, jossa on tärkeässä asemassa olevia poliitikkoja kuten Valtionvarainministeri Jutta Urpilainen, ja Pääministeri Jyrki Katainen jotka ovat täydellisesti ainoastaan virkaavustajien varassa ilmoittaessaan tärkeistä päätöksistä. Meillä ei siis ole aitoa innovaatista pätevyyttä poliitikkojemme riveissä, vaan ainoastaan edustushenkilöitä, jotka toimivat virkaavustajien varassa. Se tarkoittaa että me emme kykene olemaan oikealla tavalla suhteessa Euroopan suurimpaan taloudelliseen kriisiin.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Raakkuna on oikeilla jäljillä. Mystiikkaa riittää. Onhan lukujen avulla kiva mietiskellä.
12x12= 144 (Grossi)
12 = yleismaailmallinen mitta (tusina)
Vuodessa on 12 kuukautta
Vuosi 2012 ja 12 kk. on katsottu merkitäväksi ajanjaksoksi, mm. Maija kansojen kalenteri päättyy silloin.
Apostoleita oli 12 jne jne.
Luku ei ole yhtään mystinen, se perustuu ikiaikaiseen tiedon säilytyksen perusmittariin eli korppuun.
http://www.multitronic.fi/showprod.php?prod_id=87410&b=1
1,44 MB = 1440 KB = 1 440 000 B
eli 1,44 miljardia on sama kuin miljoona korppua
Väitän että vielä tunnustetaan yleismaailmallinen totuus, ja se opetetaan lapsille jo koulussa, että koko Universumi systeemi toimii täydellisellä varmuudella ja tarkkuudella, kuin tietokone järjestelmä. Ja itseasiassa meidän tietokone järjestelmä kaikkine laitteineen on rakennettu vastaavan Universaalisen mallin mukaisesti ihmiskunnan käyttöön.
Taitaa olla vielä korppuja rouskuttavat pc:t valtiovarainministeriössä ja korput kova sana tiedon siirrossa ja vaihdossa.
Universumin keskustietokoneeseen palaamme kovalevylle kun aikamme päättyy? Vai palaammeko korpulle yhdeksi 1 440 000:stä bitistä ?
Muistan miten Jehovantodistajat opettivat lapsuudessani, että kuoltuaan ihminen jää Jumalan muistiin. Niin vasta yli 50 vuotiaana tajusin innovaatisesti että maailmankaikkeus toimii todellakin kuin tietokonejärjestelmä. Ja kaikki asiat voidaan ilmaista myös tietokone termejä käyttämällä.
Niin näin se menee, ihminen on "Monadi" eli perusyksikkö jumaluudesta, joka on karmallisen ohjelmansa varassa toiminnassa aikansa maanpäällä. Ja jokaiselle monadille annetaan vapaus luoda itseänsä, toteuttamalla omaa vapaata tahtoansa. Ja tuon toimintaajan perusteella katsotaan Monadin selviytyminen seuraavaan vaativampaan ohjelmaan, seuraavassa tehtävä jaksossa. Mutta jos monadin ohjelman mukainen käyttöoikeus vapauden puitteissa, ilmentää Universaalin lain vastaista toimintaa. Niin tietyn armolain mukaan monadi määritellään uudestaan, joko alentaen sen käyttöluokitusta, tai sitten poistetaan kokonaan suuresta käyttöjärjestelmästä painamalla enteriä, jolloin ikuinen kadotus on ainoa armonlain toiminta kohdallanne.
Psygolokinen apu. Ilmoitettaessa tarkka luku annetaan vaikutelma että se on jostain laskettu jotenkin ja piiitkään harkittu.
Kun potit liikkuu kymmenissä miljardeissa on myöskin helpottavaa jutustella pikkusummista.
Eli kansan kusetusta koko touhu
Ministeriön tiedot ovat pakatussa muodossa vanhoilla levykkeillä.
http://www.tietokone.fi/uutiset/1_44_megatavun_levykkeet_eivat_kuole_vielakaan
Todellakin vanhat kovalevyt tallensivat tietoa 1,44 megatavun verran. Ja sama mystinen luku ilmenee tietokone järjestelmän uudemmissakin käyttösovellutuksien komponenteissa.
>>Todellakin vanhat kovalevyt tallensivat tietoa 1,44 megatavun verran.
"640K of memory should be enough for anybody."
-Billa Gates
Niin mutta sitten astui Cia kuviin. MS joutui oikeuteen monopolihommista, ja CIA pakotti MS softan sisältämään vakoilukanavia USA:n tiedustelupalvelulle. Sen jälkeen MS softa on paisunut kuin pullataikina, ilman että se on nopeutunut.
Päinvastoin, sadat tahallaan softaan rakennetut turva-aukot, datan imurointisysteemit, ulkomaisten kopioiden sisäänrakennetut kaatumis-systeemit (ulkomaiden kilpailukyvyn huonontamiseksi jne.) ja muut tällaiset tekivät MS softasta kamalan käyttää.
Välillä turva-aukkoja paljastui, ja MS paikkasi, liittäen samalla 5 aukkoa lisää mukaan...
Linuksit ja muut ovatkin vallanneet alaa lisääntyvällä vauhdilla
Enough is enough on todellakin kuin Rolls Royce auton kiihtyvyyden ja huippunopeuden ilmoitus. Ja Bill Gates on ollut varallisuudellaan kunnon portti ihmiskunnalle Aple tietokonemaailman yleistymiseen maailmassa. Ja Steve Jobbs järjesti kunnolla töitä kymmenille tuhansille ihmisille, kun suunnitteli intohimoisesti innovaatisia laitteitaan ihmisten käyttöön. Joop.
Yhdysvaltain Turvallisuuspalvelu CIA alkoi tutkimaan MS softan sisältämää teknologiaa, ja löysi todellakin tehtaan normaalin tuotantolinjan kautta asetettua vakoilu komponentteja, joka toimittaa tietoa suoraan USA:n tiedustelupalvelulle.
??? Niin siis tarkoitat EVM:n kautta? Tää on olennainen tekijä, koska EVM on rakenteeltaan kuten IMF ilman mitään kriittistä valvontaa. ERVV oli lähinnä sitoumuksellinen tarveharkintaan perustuva tyhjä lupaus, jonka pysty myöhemmin estämään, jos tarve niin vaatii. EVM sen sijaan on instituutio, jonne annetaan rahat ja Suomen osuus EVMstä on 12,6 miljardia ja tuo 1,44 miljardia on sen ensimmäinen erä vasta. Lisäksi tuota on uhkailtu korotettavan ERVVn yhdistämisellä, mikä käytännössä loisi Euroopalle yhteisen taloudenhallinnan.
Kreikan luottoluokituksia laski viime yönä myös Moodys alimpaan c-luokitukseen ja sille tuskin tullaan myöntämään mitään EVM tukia kunnes sillä alkaa hahmottumaan tulevaisuus. Kolme luottoluokittajaa on jo ennustanut Kreikan ajautuvan konkurssiin ja kaikki suuntaus myöskin on siihen suuntaan.
Eiköhän tuo EVM tule menemään Espanjan tukemiseen. Espanjalla on todellinen paniikki jatkuvien taantumalukujen ja alijäämän kanssa. Mitkään Espanjan lupaukset eivät ole täyttyneet ja mitään valoa tunnelin päässä ei näy, vaikka EUn presidentti moista tuubaa lasettelikin tulemaan.
Toi "Omanlainen_tallaaja" tahtoo tallata mun tekstiä, korjaamalla mun esityksiä. Mutta kyllä vaan Raakkunan avaus oli ihan oikein, sillä Euroopan väliaikainen vakuusrahasto ERVV perustettiin asian hoitamiseksi suomessa. Ja esille tuomasi EVM on ainoastaan pankkilaitoksen kaavan mukaisesti rakennettu toimintakanava, jolla asiat hoidetaan perille Eurooppaan. Ja esitkö tosiaan että tuo EVM on kaikessa väliaikaisessa luonteessaan joku instituutio, niin ei todellakaan. Pikemminkin se on väliaikaiseksi rakennettu ränni Eurooppaan, jota pitkin veronmaksajiemme rahoja virtaa EKP:n tileille.
Eikö ERVVn kautta myönnetty joku aivan toisenlainen summa. Kun nyt muistais. Ja sekin ylitaattiin, jolloin lopulta noita menetyksiä ei oikein kykene mieltämään, että mitenkäs ne meneekään. Tää on nimittäin monimutkainen juttu kokonaisuudessaankin, mutta eikö ylitakaus tarkoita sitä, että jos muut menee kanssa konkurssiin, niin pahimmillaan Suomi menettää jopa sen koko summan eli liki 6 miljardia? Tästä en kyl todellakaan tiedä että miten tuo ylitakaushomma kokonaisuudessaan toimii.
Anteeks vaan, mutta "Omanlainen-tallaaja" puhuu niin paljon turhaa, että hyvä kun ei olla naapureita.
Se on Urpilaisen narsismin hinta.