Miten selviätte parisuhteessa jossa toinen on ajoittain masentunut?
Kuuluuko siihen äkilliset mielialan ja mielipiteen vaihtelut, vähän kun ois tuulellakäyvä?
Tykkään kyllä puolisostani ja haluaisin jatkaa, mutta miten voisin olla avuksi ja jaksaa itse?
Kuuluuko siihen äkilliset mielialan ja mielipiteen vaihtelut, vähän kun ois tuulellakäyvä?
Tykkään kyllä puolisostani ja haluaisin jatkaa, mutta miten voisin olla avuksi ja jaksaa itse?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ohimenevä ilmiö.
Vaimoni teoriassakin parantumattoman verisyövän paljastuttua 11-vuotta sitten, 52v, oli ensimmänen seurannut vuosi apeasävyinen.
Elinaikaennuste 3 - 12 vuotta.
Alkukuukausien piikitys aiheutti hyvin ikäviä sivuoireita.
Siitä huolimatta matkustelimme melkein entiseen tapaan.
Myrkkypiikit täytyi säilyttää kylmässä joten tein uretaanista kahdelle kylmäkallelle ja piikkisarjalle kuljetuskotelon.
Sittemmin löytyi oireeton lääkitysmuoto kapseleista joilla olemme eläneet toistaiseksi.
Ensimmäisen vuoden jälkeen ei niskassa oleva "tuomio" ole vaikuttanut elämäämme koska kaikki mahdolliset testamentit oli tehty jo aikaisemmin.
Taloudellisesti varauduin ottamalla jälkikäteen asuntolainen pääosoitteemme asuntoon.
Täytyyhän pesällä olla velkaakin.
Ensimmäisen vuoden asennoiduin vaimoni sairauteen kuten mihin tahansa flunssaan. En suurennellut sitä enkä säälitellyt.
Tuon alun jälkeen olemme eläneet normaalia elämää siihen liittyvine eläkeläisten harrastuksineen.
Masennus voi olla myös loppuelämän seuralainen tai pahentua huomattavasti. Varmaan riippuu paljon mikä masennuksen aiheuttaa ja haluaako kumppanisi käsitellä asiat (esim. terapia), kauanko tilanne on jatkunut ja jos onko hän hoitomyöntyväinen.
Jos diagnoosi on keskivaikeaa tai syvää masennusta, ei se mene ohi noin vaan vuodessa suhtautumassa kuin mihin tahansa flunssaan. Lievässä masennuksessa voi jossain tapauksissa onnistuakin. Puolisolla on vaikeasti masentuneen kanssa todella vaikeaa.
Tuuliviirikäytös voi olla myös merkki hypomaniasta (googlaa). Jos
jtk... puolisollasi on yliaktiivisia jaksoja, joihin voi liitty esim. päihteiden liikakäyttöä, ylitekemistä, rahankäytönongelmia, naisseikkailuja, vihan purkauksia (joihin et voi vaikuttaa omalla käytöksellä), mielipiteen ja mielialan vaihteluita, voi taustalla olla (lievä) bipolaarisuus. Jos kuulostaa tutulta, soita miehen lääkärille ja kerro mitä näet teidän arkielämässä.