:((

Mun vanhemmat erosi kun mä olin jotakuinkin 6-7-vuotias. Sinäänsä vielä semmoisessa iässä, ettei sitä koko tilannetta tajunnut. Isovelipuoli, mua kymmenen vuotta vanhempi, oli jo ehtinyt muuttaa omilleen ja niin poispäin. Ei siitä mitään traumoja jäänyt. Äidille varmaan enemmänkin, koska oma liitto ei ollutkaan toiminut ja jäi mun kanssa kahdestaan.

Se sekavuus normalisoituu kyllä, ei hätää :)
Jos joku tulee koulussa kyselemään, niin sä voit sanoa rehellisesti että mutsi ja faija ei vaan tulleet keskenään toimeen.

Juttele jonkun aikuisen kanssa tilanteesta, esim. tätisi, isovanhemman, tai paremman puutteessa koululla terveydenhoitajan, koulukuraattorin, luokanvalvojan tms. luotto-opettajasi kanssa. On luonnollista, että keskittymiskykysi ei ole nyt parhain ja numerot saattavat hieman tipahtaa. Itse erosin kun vanhin lapsi oli kymmenvuotias. Luulen, että veljesi saattaa olla sopeutuvammassa iässä kuin sinä itse. Murrosikäkin vaatii veronsa sinun hankisessä kapasiteetissasi. Olet fiksu tyttö, luota siihen että asiat järjestyvät pikku hiljaa.

Moikka!

Mun vahemmat erosivat, kun olin 17v ja pikkusiskoni oli 14v. Se oli tosi hankalaa aikaa koko perheelle - pitkän aikaa meni sellaisissa sekavissa fiiliksissä, oli surua, vihaa, pettymystä, hämmennystä.. Ja se on ihan normaalia.

Mutta siitä voi selvitä. Ja siitä SELVIÄÄ! Joskus on vain parempi, että kaksi ihmistä elävät tietysti hetkestä eteen päin yksin, kuin yhdessä... Joskus avioliitot eivät vain toimi, niin hankalaa kun se onkin lapsen ymmärtää. Joskus isä ja äiti vain eivät enää ole onnellisia yhdessä.

Siinä vaiheessa on parempi, että he elävät erikseen. Ethän sinäkään tahtoisi, että vanhempasi eläisivät yhdessä - mutta surullisina ja ilman rakkautta, riidellen? Se olisi teille lapsillekin kamalaa katsottavaa.

Se on ikävää että vanhempasi eroavat. Olen tosi pahoillani. Mutta sä selviät kyllä :) Sä olet vahva lapsi!

Isä ja äiti rakastaa sua ja pikkuveljeäsi ihan samalla tavalla, kuin ennenkin. Heidän rakkaus ei ole vähentynyt teidän lasten kohdalla ollenkaan - päinvastoin: jatkossa he tahtovat pitää teistä vieläkin parempaa huolta!!!

Joskus eroja tulee.. Mutta niin vain käy. Joskus kaksi ihmistä vain ajautuvat eri suuntiin... Eikä se ole häpeä, se on vain fakta elämässä.

Muista jutella paljon isän ja äidin kanssa, ja puhu läheiselle kaverille asiasta myös. Ja jos tuntuu, niin voit mennä juttelemaan myös seurakunnan perheneuvojan kanssa tai perhepsykologin kanssa! Itse kävin juttelemassa seurakunnan perheneuvojan kanssa äidin ja isän eron jälkeen, ja se auttoi tosi paljon. Sai itkeä silmät ulos päästä ihan rauhassa ja puhua kaikki asiat halki, mitä oli sydämellä.... Se tuntui tosi helpottavalta.

Aikuisena ymmärrät, miksi jotkut avioliitot eivät vain kestä. Et vielä ehkä ymmärrä sitä, mutta vanhempana ymmärrät.

Tsemppiä sinulle ja koko perheellesi - älkää antako tämän lannistaa teitä pitkäksi aikaa.. Yrittäkää etsiä tilanteesta positiivisia puolia, rakasta vanhempiasi!

Eivät he tarkoituksella tahdo tätä tehdä.. He eivät vain voi asialle mitään.

Muista jutella paljon asiasta perheelle ja parhaille ystäville. Monen ystävänkin vanhemmat on saattanut erota. Ja se ei ole maailman loppu. Alku on vaikeaa, mutta ihminen tottuu kyllä uusiin tilanteisiin.

Haleja!

Kiitos kaikille vastauksista, auttoivat paljon. Kiitos!

Juttele asiasta vaikka kouluterveydenhoitajan kanssa. Ellei sinulla sitten ole jotain läheistä aikuista ihmissuhdetta, jolle voit puhua.

Aikansa vie, mutta sitten huomaa kaikkeen tottuvan. Iloista kevään odotusta sinulle kaikesta huolimatta :)!