Elän avoliitossa naisen kanssa, jonka omasta lapsuudesta on puuttunut kaikki huolenpito ja hellyys. Itse olen elänyt perheessä, jossa on ollut erittäin hyvät ja huolehtivaiset vanhemmat.
Meillä menee naisen kanssa hyvin, kunnes sairastun. Aina kun olen sairas, hän kohtelee minua ihan samoin kuin olisin terve. Passata ei voi millään, vaikka olisin kuumeessa. Jos hänellä on ruoka valmiina itselleen, hän ajattelee minun tekevän oman ruokani sairaana. Samoin hänen omat aktiviteettinsa ajavat minun edelle ja hän olettaa minun tekevän kaiken itse.
Olen itse kasvanut perheessä, jossa autetaan toinen toistaan. Toisen passasminen tuottaa myös mielihyvää itselle. Niimpä teen joskus mielellän hänelle jotain hyvää hyvyyttäni. Samoin jos hän on sairas, koen pikemminkin velvollisuudeksi, että tehdään ja autetaan mahdollissimman paljon.
Ylireagoinko vain?
Meillä menee naisen kanssa hyvin, kunnes sairastun. Aina kun olen sairas, hän kohtelee minua ihan samoin kuin olisin terve. Passata ei voi millään, vaikka olisin kuumeessa. Jos hänellä on ruoka valmiina itselleen, hän ajattelee minun tekevän oman ruokani sairaana. Samoin hänen omat aktiviteettinsa ajavat minun edelle ja hän olettaa minun tekevän kaiken itse.
Olen itse kasvanut perheessä, jossa autetaan toinen toistaan. Toisen passasminen tuottaa myös mielihyvää itselle. Niimpä teen joskus mielellän hänelle jotain hyvää hyvyyttäni. Samoin jos hän on sairas, koen pikemminkin velvollisuudeksi, että tehdään ja autetaan mahdollissimman paljon.
Ylireagoinko vain?
Vastaukset 30
Vanhimmat
Taidat vain ylianalysoida... Aika rankka väite tuo, millä sanoin kuvaat kumppanisi lapsuutta. Taidat vaan olla uskonut sen mitä hän on kenties kertonut lapsuutensa olleen, sinähän siitä tuskin mitään faktoja tiedät.
Jos nyt ottaa vaan pannuun kun nainen ei paijaa silloin kun sua paijatuttaisi, niin otapa asia puheeksi, anna palautetta, ihmettele, kysele, kyseenalaista, riidelkää aiheesta. Sen jälkeen tuskin tarvii kumppaniaan vammaiseksi luokitella - ainakaan toisen ihmisen tarpeiden tyydyttämättä jättämisen vuoksi.
Tiedän miltä se tuntuu, ihmiset todellakin toimivat ja tuntevat erilailla riippuen omasta persoonasta ja/tai kasvatuksesta. Meillä vanhemmissa oli juuri tuo sama ero hoivavietissä ja välittämisessä sairauden aikana, ikävä kyllä pitkä liitto päättyi eroon. Sairasta olisi luonnollisinta hoivata, biologiankin pitäisi se määrätä kun kyseessä on kumppanit, mutta joiltakin kyky empatiaan puuttuu. Toivottavasti voitte keskustella asiasta ja herätellä naista samaistumaan tunteisiisi! Sen ei pitäisi olla vaikeaa kun kyseessä on nainen.
ohoh kuulostaa aika erikoiselta. mietitääs lausetta "aina kun olen sairaana".
olet siis usein sairas. tästä "paapomisesta", jota naisesi pitäisi harrastaa, voi vetää johtopäätöstä että tarvitset naista äidiksesi ja pidät siitä kun sinua kohdellaan sairaana.
miehekkyytesi karisee totaalisesti kun kinuat naisen paapomista ollessasi siinä hieman päälle 37 kuumeessasi monta kertaa viikossa.
exälläni oli sama ongelma. tykkäsi kun paaposin häntä ja hellinja hoidin. helposti alkoi kipeenä olemaan ja kyllä oli äänekästä valitusta ja porua kun oli vähän kipeä. eipä huvittanut seksi eikä mies kauheasti sellaisen jälkeen, helkkarin itkupillejä.
itse olen ollut sairaalassa,ja mies ryyppäsi. olen ollut kotona 40 asteen kuumeessa ja siivonnut ja tehnyt ruokaakin. enkä tosiaan valita.
nykymiehet. herranjestas.
naisesi alkaa pian kiinnostua muista (MIEHEKKÄISTÄ) miehistä.niin kuin minä tein, tippaakaan ei kaduta. :D annas kun arvaan. olet nörtti, jolla oli huono äitisuhde. tai päinvastoin, sinua lellittiin liikaa pienenä ja hoidttiin liikaa kipeänä.
Voiko lasta hoitaa liikaa, kun tämä on sairaana? Lapsista on pidettävä aina hyvä huoli, sairaana vielä parempi. Elämä ehtii karaista kyllä myöhemminkin.
Miksi ihmeessä itse olet siivonnut 40 asteen kuumeessa? Silloin tulisi levätä, tuo on jo pumpulle vaarallista.
"Enkä tosiaan valita"
Kummasti vaan todella negatiivinen asenne ja piiloaggressiivisuus paistaa läpi.
Terv. nainen 30 joka todellakin haluaa auttaa ja hoivata kumppaniaan ja ystäviään näiden sairastaessa. Omassa ystäväpiirissäni kyllä käydään kovan kuumeen koittaessa toiselle kaupassa mehuja ja keittoja hakemassa, ulkoilutetaan koiraa tai viedään lapsia puistoon. Tietäähän sen jokainen itsekin, miten tuo auttaa silloin, kun pienikin jalkeilla olo on tuskaa.
Oletpa typerä..olen sairas 1-2x vuodessa korkeintaan.
Täällä ne tunnevammaiset vastailee, niin ei kannata kuunnella. Juttele vaimollesi!
ja käytännössä asia vaivaa sinua niin paljon, että kirjoitat tänne? 2 kertaa vuodssa? entä sitten?
mielestäni toista ei tosiaan tarvitse paapoa jos on normikuumeessa.
Esimerkiksi jälkikasvua harkitessa on todellakin kiinnitettävä huomiota toisen empatiakykyyn ja -haluun.
Ei kannata hankkia lapsia ihmisen kanssa, jonka tunne-elämä on köyhä.
Valmistatteko ihan oikeasti molemmat omat ruokanne samassa huushollissa?
mikä siinä onkin, kun mies on "sairaana"(eli toisin sanoen 37,5 asteen "nuhakuumeessa") häntä pitäisi paapoa ja lelliä ja helliä ja mies saa maata ihan rennosti sängyssä ja sohvalla.
mutta kun nainen on OIKEASTI sairaana, niin silti hänen tulee kyetä tekemään samat hommat kuin terveenäkin, jotta miehen vapaa-aika ei kärsisi siitä että joutuisi sairasta naistaan edes hieman auttamaan.
nainen tekee ruoan, siivoaa, tiskaa, pesee pyykit, hoitaa lapset ja mahdolliset eläimet jopa sairaanakin samalla kun mies ei pienessä nuhakuumeessa pistä tikkua ristiin.
että repikää siitä "miehet"..olisipa mukava jos joskus saisi sairaana levätä, mutta kun ei niin ei..naisella ei ole lupaa sairastaa..ainakaan siinä vaiheessa jos on perheenäiti tai suhteessa miehen kanssa...
Jokainen valitsee kumppaninsa ihan itse.
En tunnistanut ketään miestä kuvauksestasi (isääni, avopuolisoani, veljeäni, ystäviäni) että kyllä miehiä ja naisiakin on katsos joka lähtöön. Ja parisuhteita.
Kyllä meillä autetaan toista puolin ja toisin. Etenkin, jos toinen on sairaana. Olkoon sitten kuumetta 37,5 tai 40 astetta. Olo siinä vaikuttaa. Tiedän monia, joilla jo lämmön nousu 37 asteeseen vaikuttaa jaksamiseen erittäin paljon, kun taas jotkut jaksaa 38 asteen kuumeessa samalla tavalla kuin terveenäkin. Että ei niitä pelkkiä lukuja voi tuijottaa.
miehille riittää pelkkä ajatus että voisi ehkä olla kuumetta ja ehkä nuha tulossa jotta voidaan vaikka varmuuden vuoksi maata/istua paikallaan ja kerjätä sitä paapomista naiselta...
naisilla ei ole oikein varaa valita suhteessa/perheenäiteinä..he eivät vain voi olla sairaina, koska tietävät että ei mies kuitenkaan hoida niitä asioita mitä pitäisi hoitaa, ei mies kuitenkaan tee ruokaa vaan ostaa valmisteita, ei mies kuitenkaan siivoa vaan kämppä saa olla paskainen niin kauan kuin nainen on sairaana, terveenä nainen voi vaikka sitten siivota..ei mies kuitenkaan hoida lapsia ja eläimiä saatika yhtään mitään.
miehille on täysin vieras käsite että nainenkin voi sairastaa.ja nainenkin voi tarvita apua sairaana ja hoivaa..arvatkaapa vaan kuinka moni mies auttaa ja hoivaa sairasta naistaan...?..ei yksikään.nainen hoitakoon itse itsensä, ei hän kuitenkaan "niin sairas ole".."se on vain asenteesta kiinni"..
Ei minun lapsuudessa ollut mitään huolenpitoa tai hellyyttä. Mun vanhemmat joivat vaan viinaa koko lapsuuteni joten nyt aikuisena en odota et kukaan musta huolehtii vaan teen kaiken itse.
>Minun naiseni on aivan uskomaton ,mutta niin kaunis vartalolta etten voi jättää.
Avokillani on todella huono lapsuus ,kuten hän monesti tuo sen esillekin.
Olemme asuneet 2v. yhdessä ja 9 kertaa hän on lyönyt minua turpaan ja sen
jälkeen pyytänyt anteeksi. Hän on sellainen ,että vetää herneet nenään aivan
tyhjästä. Lyönnin jälkeen hän aina pyytää rakastelemaan ja on ihana siinä.
Oltiin tässä hiljattain ravintola jonossa ja yksi mies yritti meitä ohittaa Sinikka
sanoi pysy jonossa,, mies ei uskonut ja Sinikka veti miestä turpaan joka
tipahti heti maahan. Kyllä minua hävetti ja lähdettiin pois heti.
Oma naiseni on kanssa yhtä tunnevammainen. Kun hän on kipeänä, niin minä kyllä autan tottakain häntä ja haluan passata. Kun minä sitten olen kipeänä, niin hän kyllä passaa maristen.
- "JOOO Ihan kohta mää teen ruokaa!!!" voi kestää kolmekin tuntia että viitsii tehdä ruokaa.
- "Tässä tää mehu ja burana nyt on. Et sää noin kipeä voi olla." Melko empaattista.
- "Onko mun pakko!" Joo ei ole pakko mutta miksi tarvii olla tunteeton idiootti joka vain ei viitsi paasata 2 minuutin hommaan jonkun 5 tunnin välein.
Joo ja vanhemmat kuulemma tunkevat parisuhteeseemme liikaa kun he maksavat minulle autoon uudet talvirenkaat. Sekin on jotain outoa jos sitten menen vanhemmille kaivaan jotain kaapelia maahan, niin siitäkin pitäisi saada palkkaa. Niin mielestäni vuorotellen ihmisten auttaminen on kaikille kannattavaa ja normaalia. Joo ihmiset ovat vähän tyhmempiä kuin toiset (eli avovaimoni), mutta minkäs teet.
Onpas kurja tuuri käynyt! :-( Naisissa on eroja.
Ööh, jokainenhan valitsee puolisonsa ihan itse
ja on
itse vastuussa omasta onnellisuudestaan ja valinnoistaan.
Mun mies kyllä hoitaa mua, jos oon kipee. Mäki jonku verran hellin sitä, mutta varmaanki vähemmän. En vaan jaksa olla toisen vieressä kauaa, jos se vaan nukkuu. Ihana mies, arvostan
Keskustelkaa, keskustelkaa.
Minulla on huono lapsuus takana. Alkoholisti-isä, temperamenttinen ja lyhytpinnainen äiti. Olin herkkä lapsi, mutta kumpikaan vanhemmista ei "tykännyt" jos itki. Tipuin ok-talon rappuset yläkerrasta alakertaan - isä kulki ohi ja käski lopettamaan turhan parkumisen. Moni asia oli kurjasti, näin jälkeenpäin asiaa katsellen/muistellen. Tuli raju ero, ja sen jälkeen onnettomuus isää ei ollut. Äiti sai sairaskohtauksen pian sen jälkeen. Muutto isän siskolle, vanhapiiaksi nimitetyllä kylmälle ihmisille, vain toi lisäpontta selviytyä YKSIN.
Avomies on elänyt rakastavassa perheessä, vaikka vanhemmat erosivatkin (sopuisasti) mieheni ollessa peruskoulun käynyt. Asui äitinsä kanssa vielä kun tavattiin 5 vuotta sitten. Muutti suoraan minun kanssa yhteen, ei asunut omillaan ollenkaan.
Ja voi pojat meillä on ollut erimielisyyksiä asioista, ja minä vaikutan varmasti todellakin tunnevammaiselta! Minä olen kuitenkin joutunut yksin selviytymään, ja olen todella kateellinenkin siitä, että toinen on voinut elää passattuna ja huolehdittuna koko elämänsä. Kun äiti pesee pyykit, tekee ruokaa ja ostaa vaatteet. Avomies on saanut tottua passaamiseen. Mutta helposti se minusta tuntuu...ällöttävältä. Että miten rakastamastani Miehestä kuoriutuu noin avuton pikkulapsi? Lisäksi edellisessä suhteessa näytin rakkauttani hoivaamalla, ja miten kävi? Minusta tuli kodinhoitaja, jonka teot olivat itsestäänselvyyksiä, ja niistä vain huomautettiin Jos joku oli unohtunut tehdä.... Sekin kaivaa takaraivossa. Ei mies minua hemmottele ja pese vaikka pyykkikoria tyhjäksi, tai siivoa keittiötä lattiasta kattoon, miksi minunkaan pitäisi?
Padot auki vaan... :D
Selvästikin tunnevammainen nainen mielestäni. Otan osaa.
Ymmärrän, että sinua häiritsee empatian puute. En tiedä, onko mitään sille tehtävissä enää aikuisena.
Taas tuo sairausjuttu on vähän hassu, itse olen aina henkiin jäänyt vaikka ei kukaan ole hoivaillut flunssaisena. Ja jos on oikeasti kipeä, niin ei ole ruokahalua, että ei siinä mitään ruoanlaittoa kaipaa.
Itse anakin ymmärsin, että tässä puhutaan empatian puutteesta, joka on joskus aika kammottava piirre (etenkin jos harkitsee jälkikasvua kylmän ihmisen kanssa) eikä niinkään siitä, että ap:n silloin tällöin sairastama flunssa ei saanut huomiota. Tuo nyt oli kai vaan esimerkki, ja kuten ketjusta voi lukea, suurin osa mielellään on avuksi kumppanille ja ystäville näiden sairastaessa.
Minusta lasta voi paapoa kipeänä, aikuinen ei tarvitse pikku flunssassa mitään "hoitamista" saati että toinen peruisi omat menonsa sen takia. Eli ei mikään hyvä esimerkki "tunnevammaisuudesta". Ennemminkin tuo mies vaikuttaa jotenkin keskenkasvuiseksi jääneeltä. Kannattaa asua itsekseen ennen yhteen muuttamista ja oppia huolehtimaan itsestään, niin ei ala sovittaa puolisoa heti sen äidin rooliin, jonka helmoista on muuttanut, tai isukiksi sen paremmin.
Taas ihan eri juttu on se, että auttavaisuuden puute on sietämätön piirre ihmisessä. En tiedä, mistä se johtuu, voi olla lapsuudesta. Useimmat kun kumminkin auttavat mielellään varsinkin niitä ihmisiä, joista tykkäävät.
Joo sairaan eteen tekeminen onkin niin hemmetin raskasta kerran vuodessa, varsinkin jos kysymyksessä on oma rakas. Kyllä se on tunnevammaisuutta jos ei viitsi, pysty tai muka jaksa.
Meillä ainakin molemmat "hoivaavat" toisiaan, kun ollaan sairaana ja itse uskon, että lapsuuden kokemukset vaikuttavat tähän todella paljon!
Viime vuonna sairastuin influenssaan, joka tarkoitti sitä, että olin yli viikon todella huonossa kunnossa. 39 kuumeessa, kurkku ja keuhkot kipeänä oksensin useamman päivän ja jos mies ei olisi hoitanut kodin asioita, pitänyt huolta minusta ja lenkittänyt koiraa sillä välin, olisin ollut ihmeissäni! Tietysti pikkutautejakin on ollut ja mennyt, niiden kanssa pärjää hyvin ja kykenee toimimaan omatoimisesti.
Itse ainakin koen terveenä ollessa velvollisuudeksi hoitaa puolisoani ja haluankin sitä! Ei kukaan kuitenkaan loppuviimein halua olla vuoteenomana, mutta pakon edessä sekin tuntuu mukavammalta, jos tietää, että saa sairastaa rauhassa, kun toinen osapuoli auttaa ja hoitaa.
Oma naiseni on samanlainen nainen jonka empatiapuoli ei ole kehittynyt. Syynä lapsuus ja vielä aikuisuuskin. Hänen vanhempansa on molemmat enemmän tai vähemmän kylmiä. Hänen isänsä ei puhu tai sano mitään hyvää hänelle koskaan. Muutekin mies kyselee aina vain työnteosta ja on hiljaa. Hänen kaksi muuta sisartaan ovat molemmat minun mielestäni todella tunnekylmiä.
Minä miehenä taas olen elänyt onnellisen lapsuuden ja mielestäni varsinkin kipeää voi ihan huomioida. Muutenkin toista on ihan kiva auttaa jos siitä tulee hänelle hyvä mieli.
Törkeää on että kun kerran olin kunnolla kipeä ripulissa ja 40 asteen kuumeessa, niin narisemisen jälkeen hän jaksoi vähän passata minua. "Kyllä sää itsekin pystyt hakemaan lämminvesipullon jalkoihisi ja hakeen flunssalääkkeitä." Ja ei tässä vielä kaikki tästä huomautellaan aina kun puhe on toisen kipeänä olosta. "Joo sää oot sellainen että sua tarvii passata kun olet kipeä." Nähvästi aina on KERRAN viidessä vuodessa kun oikeasti ei ole kovin hyvä olo.
Me olemme jo naimisissa, mutta kannattaa tarkkaan miettiä jaksaako välilläkään tunnekylmän ihmisen kanssa elää loppu ikäänsä. Omassa suhteessa plussat jää juuri ja juuri negatiivisen yli.
todella omituinen ihminen joka ei asuinkumppaniaan auta sairaana. Kyllä selvästi ottaa suhteenne vain hyötymisen kannalta, ja on narsisti tai psykoppaatti. Normaali ihminen pyrkii elämänkumppaniaan auttamaan etenkin jos pyytää. Empatian puute on oire sosiopaatista /psykopaatista, lue wikipediasta, siellä sanotaan näin. Tunnen heitä.
Jätä tyyppi!
Ehkä hän ei yksinkertaisesti tajua? Voisin kuvitella itseni unohtamassa mieheni kun hän on kipenä ja näyttää kuitenkin suht terveeltä. Ei liemmin valita eikä pyydä mitään. Kerran sitten ymmärsi pyytää huolenpitoa. Ei sen jälkeen ole unohtunut.
No jos mies terveenä ollessaan paapoo naistaan kuin pikku tyttöä tekemällä ruokaa, silittelemällä, tuomalla tavaroita, siivoamalla jne. Niin kyllä ämmänkin pitäis auttaa jos toinen on kipeenä.
Onneksi mieheni hellii minua ja auttaa kun olen kipeänä. Ja minä autan häntä. Haluaisin helliä enenmmänki mutta hän ei oikein pyydä koskaan mitään.
Ja eikös se ole mukavaa parisuhteessa kun saa välillä olla kuin pikkutyttö tai poika? musta on ainakin välillä kivaa hassutella syöttäen toisiamme ja kutitella yms. lapsellisuuksia. Ihmekkään et ihmisillä menee huonosti kun kahdestaan ollaan k y r p ä otsassa ja molemmat huolehtikoot omista asioistaan asenteella.