Naiset väistävät jo kymmenien metrien päästä kun vastaan samalla ladulla hiihtelee ATM. Itse jään aspegerinä miettimään, että miten minun pitäisi toimia kun tuo nainen lähestyy tuolta, mutta sitä ei tarvitse kauaa miettiä kun hän on jo suosiolla väistänyt.
Tilaa hiihtoladulla
Naisasialooseri.
295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sinulla on vissiin paljon kohtalotovereita.
Minä olen kironnut ihmisten kulkemista jo ties kuinka kauan. Lähes kaikki autot osaavat Suomessa oikeanpuoleisen liikenteen säännön. Vaan noin viidennekselle käveliöistä se on aivan ylivoimainen suoritus. Sama vissiin pätee hiihtäjiin.
Lisäksi aina riittää porukkaa, jotka eivät ahtaassakaan kohdassa ymmärrä kävellä peräkkäin vaan yrittävät työntää vastaantulevat joko pusikkoon tai autojen alle. No minä olen lopen kyllästynyt väistelyyn ja keskivertoa suurempikokoisena kävelen ylensä suoraan päin. Ihmiset ovat todella järkyttyneen näköisiä, kun pysyvät nipin napin pystyssä.
Kerran joku jopa kysyi, että miksemme väistäneet. Sanoin sille, että me vaimon kanssa kuljimme hienotunteisesti peräkkäin, mutta nämä juntit kävelivät kolme rinnakkain vastaan ja vielä tien vasenta laitaa kulkusuuntaansa nähden. Kaveri oli kommentistani tosi hämmästyneen näköinen. Se ei vissiin ollut koskaan edes tullut ajateeleeksi asiaa.
Kiitos, että sain purkaa vitutustani asian tiimoilta! ;-)
Minen väistä mihinkään ladulla! Kerran annoin tietä ja siirryin sivuun ja lopputulos oli, että ongin itseni ojasta. Eli ohi saa mennä, minä en väistele :)