Olisi mielenkiintoista kuulla alan asiantuntijan ja tämän hienon dieetin kehittäjältä seuraavaa: miksi yrityksistä huolimatta ja dieetin ja aikataulun huolellisesta seuraamista huolimatta, tuloksena on vain sietämätön pahaolo, voimattomuus, heikotus, runsas hikoilu? Jos tämä on ketoosia vain, tuntuu uskomattomalta, että jatkuu useita viikkoja.
Dietti-ohjelma on hyvä, vika täytyy olla minussa. Asia ei vaan selvinnyt perusteellisissa tutkimuksissa. Taustalla ei siis pitäisi olla mitään kroonista sairautta, tai ainakaan se ei tullut ilmi. Jos jätän proteiinin vähemmälle (ei lihaa, kalaa, kanaa) vointi paranee. Tietysti on ollut pakko tehdä näin, muuten en olisi pysynyt edes työkuntoisena. Kovin ylipainoinen en ole, tarkoitus oli karistaa muutama raskauden aikana kertynyt kilo (65 kg, 167 cm).
Motivaation ja itsekurinpuute tässä ei ole kyseessä, ainoastaan sen asian hyväksyminen, että joudun palaamaan hiilihydraattipitoisempaan ruokavalioon, vaikka kovasti olisin halunut pellinkiä noudattaa.
Tuntuu vaikealta uskoa, että olisin ainoa, jolle näin kävi. Sen vuoksi olisi hyvä kuulla onko muille tullut vastaavia oireita?
Dietti-ohjelma on hyvä, vika täytyy olla minussa. Asia ei vaan selvinnyt perusteellisissa tutkimuksissa. Taustalla ei siis pitäisi olla mitään kroonista sairautta, tai ainakaan se ei tullut ilmi. Jos jätän proteiinin vähemmälle (ei lihaa, kalaa, kanaa) vointi paranee. Tietysti on ollut pakko tehdä näin, muuten en olisi pysynyt edes työkuntoisena. Kovin ylipainoinen en ole, tarkoitus oli karistaa muutama raskauden aikana kertynyt kilo (65 kg, 167 cm).
Motivaation ja itsekurinpuute tässä ei ole kyseessä, ainoastaan sen asian hyväksyminen, että joudun palaamaan hiilihydraattipitoisempaan ruokavalioon, vaikka kovasti olisin halunut pellinkiä noudattaa.
Tuntuu vaikealta uskoa, että olisin ainoa, jolle näin kävi. Sen vuoksi olisi hyvä kuulla onko muille tullut vastaavia oireita?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Olet oikeassa. Vika on sinussa.
Onko kukaan selvittänyt missä vika voi olla, jos esim. pellinki-tyyppinen dieetti ei sovi. Täytyyhän siihen olla jokin syy, sitähän ensimmäisessä viestissä kysytään.
Ilmeisesti dieetin kehittäjä ei ole paneutunut tähän asiaan ollenkaan.
"Ilmeisesti dieetin kehittäjä ei ole paneutunut tähän asiaan ollenkaan. "
Tässä tapauksessa dieetinkehittäjä on/oli ortopedi.
Vähän sama kuin Mars-lennon suunnittelija olisi VR:n konduktööri.
olen kopiomattila ja keskustelen itseni kanssa.
pysytään nyt kuitenkin asiassa ja mattila ja kopiot voisivat pysyä poissa....
Samaa asiaa olen itsekin miettinyt. Mistä voisi löytää vastauksia Pellinkidietin
kielteisiin kysymyksiin. Olen vain löytänyt vastauksia pelkkään onnistumiseen
dietillä, joka varmasti on joillekin hyvä, mutta kun tulee ongelmia niin kukaan ei
vastaa. Olen yrittänyt löytää monelta sivustolta, mutta ei kukaan anna tai ei pysty
antamaan apua. Minä olen monesti ihmetellyt Antti Heikkilän kirjoitusta esim.
Diabeteksen Hoito Ruokavaliolla, miksi siellä ei ole yhtään riviä siitä, mitä pitäisi
tehdä, jos asiat eivät mene kirjoittajan mukaan oikein. Häneen ei saa yhteyttä!
Olen koettanut! Kyllä pitäisi olla jonkinlainen mahdollisuu kyselyihin, jos tällaisenkin kirjan on tehnyt. Nyt me kirjan ohjeita seuranneet olemme ihan ulkona kuin lumiukot, koska emme saa mitään tukea kirjan kirjoittajalta. Tämä toisaalta tuoksahtaa vähän amerikkalaiselle verkkokauppasysteemille, joissa ei koskaan saa kyseenalaistaa kielteisessä muodossa asioita.
Olen monessa asiassa Heikkilän kannalla, mutta tämä, ettei saa vastauksia
epäselviin kysymyksiin vie todella pohjan uskottavuudesta.
Tilaa aika vastaanotolle, joka on Eiran sairaalassa Helsingissä.
Joillakin ihmisillä on alussa vaikeuksia pari kolme viikkoa aloitettuaan pellingin ruokavalion, mitä olen ymmärtänyt.
Sekin vaihtelee ihmisestä riippuen.
Heikkilä itse sanoo, että pitää olla tällä ruokavaliolla totaallisesti kaksi kuukautta ja sitten vasta tietää varmuudella onko se ok.
Luulisin, ettei siinä tutkimukset auta juurikaan, koska jokin ravintoaine sopii toisille joku taas jollekkin muulle ihmiselle. Tarkoitan, ettei mielestäni mikään tutkimus voi sano sopiiko esim. kana mulle vai ei. Se on itse kokeiltava.
Eihän sitäkään ole tutkituu, tai okeastaan on paljonkin onko tupakka tai alkoholi terveellistä, silti niitä käytetään ja paljon. Ynnä muut hupiaineet.
Se on monimutakainen juttu.
Pellinkissä on vaikeuksia kuten jokaisessa VHH-muodossa missä hiilarit on rajatta mahdollisimman alas. VHH ei ole helppo dieetti millään tavalla, asia mikä tulee selkeästi tekstistäsi ilmi. Se sopii vain harvoilla ja vielä harvempi sitä pystyy toteuttamaan.
Miten ihmeessä jaksat kirjoittaa aina vain uusia ja uusia keksittyjä juttuja? Aloitus on taas ihan samanlainen, sama kirjoittaja kuin kaikissa muissakin...
Mutta kuka viitsii keksiä itselleen multipersoonia, joille VHH muka ei sovi ja MIKSI joku jaksaa kehitellä näitä juttuja??
En sanonut, että Penlingissä on vaikeuksia. Alottaeassa diettiä monilla on vaikeuksia. Se ei tarkoita missään tapauksessa, että dietti ei sovi kaikille. Mielestäni se sopii lähes kaikille. On todettu modessa yhteydessä, että viljat juuri ei sovi läheskään kaikille, mutta niitä syödään kaikista huolimatta, vaikka monella on kaikenlaisia pikkuvaivoja, ei merkittäviä. Nyt, kun jätetään viljat pois, niin systeemi huutaa missä mennään eli kroppa alkaa reakoimaan aika pian, joka juuri ilmenee pahoinvointina ja mielellään se leimataan VHH:n ruokavalion syyksi. Asia ei suinkaan ole näin. Eihän Pellingin dietin suosittelemat ruoka-aineet misään tapauksessa aiheuta vaivoja, vaan juuri jätetyt viljatuotteet. Näin minä olen asian ymmärtänyt. Sama prosessi on tapahtunut minulla ja nykyisin puolentoistavuoden jälkeen VHH:lla olen hyvässä kunnossa ja päässyt lääkekierteestä eroon.
Tämä juuri on minun motiivini kirjoitella ja kertoa kuinka tyytyväinen olen tähän ruokavalioon. Tiedät, että noin 80% ihmisistä vastustaa ko diettiä. Myös minun ystäväpiiriin kuuluvat ihmiset eivät halua kuulla koko jutusta. He tietysti ovat samaa ikäluokka kuin minä ja monella on paljon vaivoja ja, kun olen yrittänyt neuvoa, vastaan otto on ollut yhtä rajua kuin tämän palsta useimmilla kirjoittajilla. Eräs ystäväni, jolle puhkesi sokeri tauti ja liika painoakin oli, niin hän alkoi kokeilla ja pääsikin lääkkeistä eroon sekä samalla meni 15 kg alkuunsa. Hän alkoin dietille osaksi myös siskonsa painostuksest, että ei kiitos ollut yksin minun.
Monet kirjoittaa VHH:n lisäävän sv tautia, hah sanon minä. Kyllä mittarit näyttää jos jotain on väärin, ei ole vielä ainakaan huolta päinvastoin. Voin sanoa kuolevani joskus terveenä, jos ei tule jotain vakavempaa, kuten syöpä, joka kehittyy ties kuinka kauvan ennenkuin puhkeaa.
VHH ei ole mikään dietti, vaan oikea ruokavalio, joka on elämän ikäinen.
Dietti terkoittaa yleensä jotain määräaikaista. Näissä kahdessa jutussa on vissi ero. Kannattaa tutustua alan kirjallisuuteen ja kokeilla. Mutta kuten sanoin, useimmila ihmisillä ei ole yksinkertaisesti varaa kokeilla.
Olen ketjun ensimmäinen kirjoittaja (en ole tämä kJMattila) ja olen myös sitä mieltä, että VHHelämäntapana on hyvä juttu - harmittaa niin vietävästi, että en onnistunut sen kanssa! Yritin ja noudatin phjeita tarkoin, mutta olo meni niin huonoksi, että en olisi enää pystynyt käymään töissä. Kauppareissusta selvisin nojaamalla ostoskärryihin.
Kotimaista viljaa en ole käyttänyt vuosikausiin, joten mielestäni huono olo ei tule siitä, että olisin jättänyt viljat pois. En tupakoi, harrastan liikuntaa päivittäin (paitsi nyt kun olo on niin huono). Elämäntapani ovat terveelliset ja ennen Pellinki-dieetin aloittamisen olin ihan hyvässä kunnossa.
Joku syy siihen täytyy olla, että näin kävi. Onko siis ketään joka olisi perehtynyt proteiinien imeytymiseen/hajoamiseen? Vai onko kysymys verensokerista? Normaali lääkärintarkastus ei selvittänyt asiaa.
En ole kjMattila vai kuka hän nyt olikaan...moderaattori voi asian varmistaa...
Minua kiusaa tämä kirjoittelu täällä näistä ruokavalioista, kun jokainen yrittää
kirjoittaa ja neuvoa asioita joista ei kuitenkaan tiedä mitään. Jos jollakin toimii
jokin dietti hyvin niin, hyvä niin. Nyt kuitenkin jollain ei toimi ja kun kysyy syytä
saa vain höpöhöpö- vastauksia.
Minusta Pellinki-dietti kuulostaa ja on hyvä diettii juuri kakkosdiabeetikoille ja
ihmisille jotka ovat syöneet hiilihydraatteja siihen pisteeseen, että ovat lihoneet ja
sairastuneet kakkostyypin diabetekseen tai tarvitsevat juuri tällaista diettiä päästäkseen normaalipainoon ja hyvään oloon.
Olen nyt noudattanut Pellinki-diettiä kymmenen viikkoa ja mitään ei Ole Tapahtunut. En ole hiilarisyöppö ollut ikinä! En ole koskenut pastaan, riisiin tai
perunoihin kymmeniin vuosiin. Kaksi paahtoleipää aamukahvilla ennen dietin
aloitusta, muuten hiilarit tuli hyvistä vihanneksista ennenkin. En pysty syömään
pekonia enkä punaista lihaa muutoin kuin nautajauhelihaa ja kun itse valmistan sen ettei lihan maku tule esiin. En ole koskaan pitänyt lihasta.
Nyt olen puolittanut vielä senkin vähän mitä syön, mutta mikään ei ole muuttunut.
En ole voinut vähentää edes insuliiniänikään eikä ole mitään vaara ollut koko
aikana, että se menisi liian alas! Kaikkea olen koittanut! Ei mitään muutosta.
Joten tähän olisin Heikkilän halunnut maininnan kirjassaan, että jos jotain ei
tapahdu siinä ja siinä ajassa niin tehkää toisin tai jotain neuvoa, jos dietti ei jostain syystä toimi. Jokainen ymmärtää, että keho reagoi eri ihmisillä erilailla
uuden dietin myötä. Minun tapauksessani luultavaa on, että täytyy palata vanhaan enemmän proteiiniä ja vähän rasvaa diettiin. Minullakin muuten oli
hyvin heikko olo aluksi, mutta se on nyt hävinnyt, mutta mitään mahdottoman
energistä oloa ei silti ole.
Uskon silti edelleenkin, että tämä Pellinki-dietti on joillekin hyvä , mutta lisäinfoa asiallisesti kysyttäessä tekijältä olisi paikallaan, jos se ei toimi tai on vaikeuksia
dietin onnistumisessa. Ei riitä, että Heikkilä sanoo, että menopausin ohittaneilla
naisilla on vaikeuksia saada paino hallintaan. Miksi on? Onko tämä dietti vain
yli kuusikymppisille miehille tarkoitettu"Takaisin Miehen Mittoihin-dietti?"
Vanhoista akoista ei niin väliä!
Kerrotko mitä sitten oikein muutit ruokavaliossasi verrattuna aiempaan?
Katso, että syöt hyviä rasvoja riittävästi, kasviksia, joista saat kuituja etkä käytä pitkälle jalostettuja tuotteita.
Eihänä sinulla ole lääkkeitä? Statiinit eivät sovi VHH:n kanssa kovinkaan hyvin, teidän, että joillekin ne ovat aiheuttaneet pahoinvointia enemmän kuin vähärasvaisella ruokavaliolla. VHH toimii statiinien puolesta, joten niitä ei yleensä tarvita.
Samoin diabeetikoiden tulee huolehtia siitä, että insuliinin määrä on oikea, sitähän tarvitaan paljon vähemmän kuin aiemmin.
Ethän pyri ketoosiin?
Siitä on puolitoistavuotta aikaa muutettuamme ruokavaliomme. Kaikki tuppaa unostumaan, kun on tuota ikääkin 70V.
Olemme aina syöneet hyvin kasvispitoista ruokaa, lihaa kaikissa muodoissa. Pekonia tosin vältimme ja punaista lihaa, koska ne olivat kuulemma vaarallisia. Sitten kalaa ja kanaa valmistimme usein.
Ruokavalion muutos tapahtui kerralla, Nähtymme MOT ohjelman. Emme asu Suomessa ja, kun hommasimme TVkaistan voidaksemme seurata ohjelmia Suomesta ja kuikas ollakkaan ensinmäisiä ohjelmia oli juuri MOT.
Ko. ohjelma vaikutti senverran meihin, että päätimme muuttaa ruokavaliomme kerralla. Ajattelimme ainakin kokeilla. Eihän ihminen tiedä jos ei kokeile.
Margariinit heitimme roskikseen ja olimme juuri ostaneet Canolaöljy kanisterin, jonka annoimme ystävillemme.
Oikeastaan ruokavaliossamme ei ollut muuta muutosta kuin edellällä mainitut aineet ja sekä jättämällä kaikki jauhotuotteet ja perunan pois.
Esim. aamuisin söimme aina kiltisti muroja tai puuroa, jotka pitäisi olla myös terveelisiä. Todellisuudessa varsinkin murot sisältää valtavan määrän sokeria. Tämä aamias juttu oli ehkäpä suurin muutos. Nykyisin herättyämmme syömme ensnmäiseksi jukurttia ja marjoja ja sitten parintunnin päästä pekoni, paistettumuna ja juusto lautasen, vaihtoehtona valmistamme munakkaan. Seuraavan kerran syömme joskus kuuden maissa illalla.
Minä söin statineita noin 3 vuotta sitten. Lopetin ne ennen kuin tiesin koko VHH:st mitään. En vain halunut syödä niitä. En ole koskaan tykännyt pillereistä. Verenpaine pillereitä oli kuitenkin pakko ottaa. Aluksi puolikas, sitten myöhemmin se lisättiin koko pilleriksi ja taas jonkin ajankuluttua perhelääkärimme harkitsi vahventaa ko pillereitä. Sitten muutos tapahtui aika nopeasti alettuamme VHH:lle.
Olen ymmärtänyt, että ihmisellä on jotain vikaa, jos on verenpainetta. Ikä ei siihen niinkään ole syynä. Eli turha kuona poistuu kropasta VHH:n myötä.
En tietoisesti ole pyrkinyt ketoosiin. Syömme hyvin ja nautinnolla.
Jokainen saa olla mitä mieltä haluaa. Tiedän jonkun taas lässyttävän, mutta haitanneeko tuo.
En ole lääkäri, joten en osaa sanoa mitään tyhjentävää. Voipi olla yksinkertaisesti, että joku ruoka ei vain sovi sinulle. Muistan edesmenneen tätini (äitini sisko) ei koskaa syönyt kalaa. Muuten söivät hyvin ja terveellisesti. Nuorenpana en minäkään välittänyt erityisesti kalsta. Nykyisin se on ok. Velipoika oli suorastaan allerginen kalalle. Tämä vain sentakia, että kuinka erilaisia me olemme.
Sinä saatat olla allerginen jollekkin ruualle ja se kaiketi löytynee vain kokeilemakka.
Vaikea tosiaan sanoa.
Uskoon perustavalle ruokavalio-opille onkin tyypillistä että kun asiat menee vikaan niin selitystä ei löydy. Uskontoahan ei voi alkaa kritisoimaan. Kun usko ja todellisuus ajautuu syvään ristiriitaan niin jäljellä ei ole kovin hyviä vaihtoehtoja. Seuraavia voi kokeilla:
1) Kieltäminen. Epäilijää ei ole olemassa. Kyseessä on huijaus.
2) Salaliittoteoriat. Pekka Puska aputonttuineen keksii ilkeyttään kaiken mikä ei "stemmaa" VHH-credon kanssa
3) Syyttely. Epäilijää voi aina syyttää valehtelijaksi. Epäilijä on varmasti syönyt salaa murusen leipää, vaikka valehteleekin napsivansa pekonia hampaat irvessä
4) Hulluksi julistaminen. Rasala kustantamo onkin jo yhdistänyt dieettiuskonnon ja psykologian julkaisemisen.
Pidä uskontosai omana tietona. Niin on parenpi.
Kokeilu et ole, muutta viisautta löytyy.
Pellinkiläisethän erottaa katukuvastakin dieetille tyypillisestä pellinaamasta.
Jaa