sopiminen

onko kenelläkään mitään kikkoja / tekniikkaa joilla miehet saa lepyteltyä helposti? tavalliset keinot käytetty, anteeksi pyytäminen, järjen puhuminen ym.
41189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Riippuu varmaa et mitä oot tehny.

Äänestä

Hei, minä olen pohtinut kauan tuota, jo ex-miehen kanssa. Eikä se onnistunut millään. Nykyisen kanssa kaava menee niin että minä suutun (nyt puhutaan suht arkipäiväisistä riidoista ei suurista ongelmista) hän loukkaantuu vaikka hän olisi aiheuttanut ensin koko farssin loukkaamalla minua jotenkin. No,ei siinä räyhääminen auta eikä välttämättä anteeksipyyntökään. Miehethän menevät sellaisesta vain lukkoon ja pakenevat.Olen heittäytynyt joskus sitten aivan surkeaksi, itseäni olen haukkunut. Siinä hän sitten alkaa minua lepyttelemään "et sinä ole sellainen, olet upea nainen" jne.. siinä tulee huumori mukaan, lopulta molemmat heittäytyvät aivan avuttomiksi ja soimaavat itseään. Sitten saatan kysäistä" Ollaanhan vielä kavereita?"...ja siihen se sitten loppuukin.

Äänestä

Mieheni tarvitsee oman aikansa riidan jälkeen. Minun on turha mennä siihen yrittämään sovintoa, sillä sitä ei tule niin kauan kun adrenaliini miehellä virtaa. Aluksi oloni oli todella tuskainen ja itkuinen kun olisin halunut anteeksipyyntöä, mutta toinen oli vielä vihan kourissa.
Menee aikansa (ehkä noin tunti tai enemmän), ennenkuin mies on siinä tilassa että voin lähestyä häntä yksinkertaisella anteeksipyynnöllä. Joskus myös mies tulee lähelleni ja pyytää anteeksi. Ei siihen senkummemmin sääntöjä ole. tämä pätee meillä. sitten halaillaan ja suukotellaan ja jutellaan asiat halki.

Äänestä

Pyllistä riidan päätteeksi miehelles, ei se voi kieltäytyä seksistä. Varma kikka

Äänestä

Kommentoi aloitusta


marita kirjoitti:

onko kenelläkään mitään kikkoja / tekniikkaa joilla miehet saa lepyteltyä helposti? tavalliset keinot käytetty, anteeksi pyytäminen, järjen puhuminen ym.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu