Tasarvoako?

Olen itse varttunut 60- ja 70-luvuilla lapsesta
aikuiseksi, ja jotenkin nyt työ- ja perhe-
elämässä tuntuu siltä, ettei yhteiskunta ole
ainakaan vienyt naisten asioita eteenpäin -
suurista puheista huolimatta. Ennen oli äidit
kotona ja tekivät asiat oman pään mukaan
rennosti; nyt kaikki kotiaskareet tehdään tiukan
työuran luonnin ohessa ja parhaassa tapauksessa
ei lainkaan, vaan vain "kehitetään" itseään -
lapsista ja perheestä viis. Muutama vuosi Etelä-
Euroopassa avasi silmäni, kun sain olla lasten
kanssa kotona ja nauttia ihanasta perhe-elämästä,
aivan kuin Suomessakin äidit ennenvanhaan. Nyt
muutamien vuosienkin jälkeen on suuri ikävä pois
kotimaasta paremman, oikean perhe-elämän pariin!
Minä haluaisin mieluiten olla kotona lasten
kanssa, mutta kun tässä maassa niin ei pysty
tekemään. Miten tässä oikein näin kävi?
Naisasianaiset vastatkaa!
9776
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Miten niin tässä maassa ei pysty jäämään lasten
kanssa kotiin? Miten sitten pystyit ulkomailla
olemaan? Tarkoitatko, että siellä miehesi tienasi
niin paljon paremmin, että rahat riittivät perheen
elättämiseen, mutta täällä ei? Kyllä Suomessakin
yhä on naisia, jotka itse valitsevat kotona
olemisen, vaikka se sitten aiheuttaisi sen, että
elintaso ei nouse naapureitten tasolle. Itsehän
tässä tehdään valintoja ja mielestäni Suomessa on
valinnan vapautta vaikka miten paljon. Se on
sitten toinen asia, jos täytyy saada niin paljon
rahaa, että saadaan se talo, auto, kesämökki,
hevonen ja ne mahtavat harrastukset.

En nyt meinaa, että sinulla olisi tämä tilanne,
mutta voisit vähän perustella!

Äänestä
  • Kyllä kyse on tietenkin kulttuurista ennen muuta
    ja sitten myöskin toimeentulosta, joka ei
    insinöörimiehen palkalla täällä päätä huimaa. Ei
    riitä varat lainojen maksuun yms., ja kaikki
    tarpeellinen vain jatkuvasti kallistuu enemmän
    kuin akateemisen uran valinneen miehen palkka
    nousee. Olen toki ollut kotona kaikki ne muutamat
    vuodet, jolloin tukea sain. "Kiitokseksi" siitä
    yhteiskunta rankaisi minua jälkikäteen viidellä
    lisävuodella ennen eläkeikää, koska työsuhteeni
    pääsi katkeamaan liian pitkäksi aikaa, ulkomailla
    olon vuoksi. Armaan kotimaan elintaso olisi aika
    palauttaa tasolle, jolla äidit vielä pystyisivät
    huolehtimaan perheestään kotiäiteinä. Se on
    ihmiselle paljon palkitsevampaa kuin työura ja
    mitkään sen projektit - ja kotikasvatuksen
    ansiosta jälkikasvusta kasvaisi järjellistä. Tosi
    on että monissa Etelä-Euroopan maissa ei naisella
    edes muuta vaihtoehtoa ole kuin perheen hoito,
    joten siinä mielessä meillä on toki enemmän
    vaihtoehtoja. Niitä ei vain näytetä
    haluavan/voivan hyödyntää, kun lapset enimmäkseen
    heitetään tarhojen vastuulle ja yksin liian
    nuorina kantamaan "vastuuta" kotiin. Kyllä
    tulokset ovat jo selvillä.

    Avioelämä kärsii työtätekevillä suuresti, sillä
    aikaa ja voimia ei riitä paljon muuhun. Toisin
    oli kun olin kotona lasten kera! Aikaa oli paljon
    ja sen säätely rentoutumisineen oli itsestä
    kiinni. Ehkä minulla on sitten tavallista
    ihanammat lapset. Jos niin on, niin kotikasvatus
    on ollut vain hyväksi!

    Äänestä

  • Heta kirjoitti:

    Kyllä kyse on tietenkin kulttuurista ennen muuta

    Tässä on kyllä jotain perää, kun
    yksityisautoilijana katselee naisten
    muovikassiarmeijoiden ahtautumista tuulessa ja
    tuiskussa busseihin täällä ruuhka-Suomessa!
    Metrohan siitä vielä puuttuisi vaihtoineen.
    Tavallinen kansa pistetään Suomessa riviin ja
    pinoon. Työssä ja kotona. Ei toivoakaan
    haaveillusta omakotitalosta. Lisää kerrostaloja
    ja entistä ahtaammin! Niitä herrat haluavat, ja
    herrat kukkopojat nostelevat palkkojaan ja
    ajelevat vain omilla autoillaan. Mutta niin teen
    minäkin niin kauan kuin varat bensaan riittävät!
    Se on elintasoa ja miksei tavallinenkin kansa
    saisi siitä nauttia? Kun kerran jo vuosia on
    vouhotettu tehokkuudesta ja kun tuloksetkin ovat
    olleet teollisuudessa mahtavia, niin miksei sitä
    kansanmies huomaa muuta kuin oman elämänsä
    ulkopuolella? Olisi kiva jos reaalitulot
    nousisivat muutamalla tonnilla, niin pääsisi
    ensikertaa elämässään vaikka Kanarian saarilla
    käymään!

    Äänestä

Otsikko tuntui hieman oudolta aiheeseen nähden
kun siinä kyselit tasa-arvosta. Miehen vai
naisenko? Vai koti ja ulkomaisen naisen tasa-
arvoasta.

Kyllä meillä täällä Suomessa oli niin, ettei
todellista valinnanvapautta ollut perheessä
vaikka niin ensin kuviteltiinkin. Äidin oli
lopulta lähdettävä työhön, että asunto olisi
saatu maksettua.

Mutta miten sitten kävikään. Asunto saatiin
maksettua ja tuli avioero. Äiti saa jatkaa
saavutetulla elintasolla, koska se on lapsen etu.
Käy säännöllisessä työssä ja asuu halvasti
omistusasunnossa. Minä kuitenkin joudun
hankkimaan kalliin vuokra-asunnon ja maksamaan
elatusapua saman summan kuin maksoin kotona
asuessani lasten elatukseen. Siitä huolimatta
että menetin työni.

Tasa-arvoako? ei kai, mutta lapsen etu (ja siinä
sivussa myös enisen vaimon)

Äänestä
  • niin naiset eivät ikinä ajattele sitä että he
    saavat aina lapset ja sitten siitä hyvästä pitäs
    niille maksaakin ja ne rahat naiset käyttävät
    itseensä ei lasten hyväksi. miestä rangaistaan
    avioerossa jos on lapsia.

    Äänestä

Mielestäni kyse on aivan muista arvoista kuin
tasa-arvosta. Ensinnäkin nykyään vanhempaa joka
ei pyri työelämään pidetään hylkiönä vaikka
monasti pystyisi kotonaan tekemään paljon
tärkeämpää työtä. Varsinkin isää joka jäisi
kotiin hoitamaan lapsia pidettäisiin yhteiskunta
kelvottomana. Minusta jokaisen pitää tehdä
osuutensa yhteiskunnassa ja lasten kasvatus on
yksi tärkeimmistä töistämme. Epäonnistuneista
lasten kasvatuksista on jo riittävästi
esimerkkejä. Kyllähän niitä epäonnistumisia aina
tulee, mutta yhteiskunnallisten arvojen ei
pitäisi edesauttaa epäonnistumisisia. Monasti
isovanhemmille lastenhoito olisi järkevää, kun
kunto viellä riittäisi siihen muttei enään
perinteiseen työelämään (No tämä tulee
kysymykseen vasta hieman vanhemmilla lapsilla).

PS. Eläkejärjestelmämme on aivan mätä, tulemme
viellä kompastumaan siihen. Mielestäni
eläkejärjestelmän tulisi pohjautua todelliseen
tarpeeseen. Vähimmäiseläkkeisiin korotuksia ja
huippueläkkeisiin suuret leikkaukset.
Vapaehtoiseläkkeet tarjotkoon luksusta.

Äänestä
  • Isovanhemmat pystyvät ja usein haluavatkin,
    mikäli vain matkojen vuoksi on mahdollista hoitaa
    päivisin lastenlastansa jo parin-kolmen vuoden
    iästä lähtien. Jos molemmat isovanhemmat voivat
    tähän osallistua, sen parempi. Lapsi saa täten
    ainutlaatuista, monipuolista elämänkokemusta
    ihmisiltä, jotka hänelle sitä kaikkein
    kykenevimpiä ovat antamaan. Samalla kulttuuri,
    käytöstavat ja suullinen perimä siirtyy ja jää
    elämään lapsissa ja lastenlapsissa. Suurimman
    osan päivästä tulisi lapsen olla ainakin toisen
    vanhempansa seurassa, elleivät isovanhemmat voi
    häntä säännöllisesti hoitaa. Lastentarhat
    tappavat kotikasvatuksen antaman idun ja tekevät
    lapsistamme laumaeläimiä, joihin ei enään
    koulussa saada tolkkua, koska ensimmäiset
    elinvuodet ovat kaikkein tärkeimmät ihmisen
    kehityksen kannalta. Vaikka tämä onkin
    asiantuntijoiden ja monien vanhempien tiedossa,
    ei sitä näytetä julkisuudessa tuotavan kaikkien
    tietoisuuteen. Pikemminkin päinvastoin,
    yhteiskunta sekä perhe-elämän syrjintä tuottavan
    työn edessä, jättää lapset HEITTEILLE, ja ilman
    vanhempien kasvatusvastuuta ja isovanhemmilta
    saatavaa elämäntaitoa.

    Mitä eläkkeisiin tulee, niin tasa-arvon ja
    oikeuden mukaista olisi vain se, että eläkkeen
    suuruus olisi kaikille ihmiselle täsmälleen sama!
    Sen lisäksi voi kukin työssäoloaikanaan maksaa
    vapaaehtoisia eläkevakuutusmaksuja ja ansaita
    itsellensä muita paremman elintason
    eläkeajakseen. Ne, jotka saavat nauttia
    huomattavasti muita parempaa palkkaa jo
    työaikanaan, ovat saaneet silloin suuren edun,
    jota ei ole mitään syytä palkita enää eläkkeellä!
    Ei edes siitä syystä, että heidän palkoistaan on
    pidätetty suuremmat eläkemaksut. Nämä varathan
    tulevat suoranaisesti työnantajilta, joita
    oikeastaan tulisi palkita. Mikäli myös
    verotuksemme olisi huomattavan alhainen,
    voitaisiin ihmisille maksaa huomattavasti
    pienempiä palkkoja nettotulojen laskematta.
    Bruttotulojen korkeus johtuu tietenkin
    ennenkaikkea verotuksesta, eikä siis maksetut
    verot ja eläkemaksut ole kokonaisuudessaan
    työntekijöiden käteenjäävistä ansioista pois.

    Mikä koskee tasa-arvonmukaisia ansioita
    työssäolovuosien jälkeen, koskee niitä myös
    työelämän ulkopuolella eli työttömänä oltaessa.
    Olemme silloinkin työtätekemättöminä kaikki
    samassa tilanteessa. Mitä syytä tekemättömänä
    olemisesta olisi palkita eniten niitä, jotka
    aiemmin ovat saaneet nauttia parhaimmista
    palkoista ja kerätä useimmissa tapauksissa myös
    itselleen sievoisen omaisuuden? Myös
    työttömyyskorvauksen tulee olla kaikille sama!
    Elintason lasku ei ole mikään syy muuhun, kun se
    varakkailla joka tapauksessa on huomattavasti
    huonompaa kansanosaa parempi.

    Sama koskeen niin'ikään palkankorotuksia: Miksi
    ne, joilla on parhaat palkat saavat paljon
    suuremmat korotukset, kuin ne joiden ansiotaso on
    liian alhainen kunnollisen elintason
    ylläpitämiseksi edes korotusten jälkeen tässä
    hyvinvointiyhteiskunnassa? Vika on siinä, että
    herraskaisesti edelleen käytetään yksinomaan
    prosenttikorotuksia, jotka tietenkin
    kymmenkertaisella tulotasolla nostavat
    bruttotuloja ei vain kymmenkertaisesti! Miksei
    tätä älytä? Huijataanko tavallista kansaa yhä
    edelleen ja edelleen. Toistan: Esimerkiksi neljä
    prosenttia 100 000 markan kuukausituloista on 4
    000 mk, kun taas neljä prosenttia 10 000 markan
    kuukausituloista on vain 400 mk. On täysin
    varmaa, että 4 000 markan korotus kymmenentuhanne
    markan palkkaan olisi taivaanmannaa, kun se
    kymmenkertaisella tulotasolla ei nyt niin
    kauheasti hetkauta. Kumpi siis tarvitsee
    suuremman korotuksen, pieni vai suurituloinen?
    Yhteiskunta vastaa: suurituloinen TIETENKIN,
    koska hän on arvokkaampi ihminen! Missä on tasa-
    arvo ja oikeudenmukaisuus. Siinäkö, että kun
    tilastoihin tutustuu, voikin huomata, että
    suurituloisten tulot nousevatkin 30% siinä, missä
    pienituloisten tulot ovat nousseet 3% vuosittain.
    Tässä onkin jo satakertainen ero, mikä on totuus
    tällähetkellä.

    PROSENTTIPOHJAISISTA PALKANKOROTUKSISTA ON
    VÄLITTÖMÄSTI SIIRRYTTÄVÄ ABSOLUUTTISIIN
    KÄTEENJÄÄVIEN TULOJEN KOROTUKSIIN!

    KAIKILLE ON MITATTAVA SAMALLA MITALLA NIMENOMAAN,
    KUN KYSE ON ELÄKKEISTÄ JA TYÖTTÖMYYSKORVAUKSISTA.

    Tämän estää vain Suomen herrojen ja
    suurituloisten vähemmistödiktatuuri, jolla suuri
    kansa pidetään ikeen alla nuhteessa!

    Äänestä

  • Masa kirjoitti:

    Isovanhemmat pystyvät ja usein haluavatkin,

    olen kanssasi täysin samaa mieltä ja lisäksi se
    vielä että kun joku näistä yhteiskunnan ihra
    herroista joku kuolla kupsahtaa niin sitä sitten
    niin surkutellaan lehdissä , että voi voi nyt
    kuoli taas joku suur mies ja vitut.

    Äänestä

Tervetuloa tutustumaan kotiäitien toimintaan
www.kotiaidit.net

Olemme kokoamassa yhteen ihmisiä, joiden mielestä
lasten hoitaminen kotona on arvokasta puuhaa.

Päämääränä on muuttaa nykyinen järjestelmä, joka
sorsii ankarasti vanhempia, jotka hoitavat itse
lapsensa. Kannatusjäseneksi voi liittyä kuka
tahansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Heta kirjoitti:

Olen itse varttunut 60- ja 70-luvuilla lapsesta
aikuiseksi, ja jotenkin nyt työ- ja perhe-
elämässä tuntuu siltä, ettei yhteiskunta ole
ainakaan vienyt naisten asioita eteenpäin -
suurista puheista huolimatta. Ennen oli äidit
kotona ja tekivät asiat oman pään mukaan
rennosti; nyt kaikki kotiaskareet tehdään tiukan
työuran luonnin ohessa ja parhaassa tapauksessa
ei lainkaan, vaan vain "kehitetään" itseään -
lapsista ja perheestä viis. Muutama vuosi Etelä-
Euroopassa avasi silmäni, kun sain olla lasten
kanssa kotona ja nauttia ihanasta perhe-elämästä,
aivan kuin Suomessakin äidit ennenvanhaan. Nyt
muutamien vuosienkin jälkeen on suuri ikävä pois
kotimaasta paremman, oikean perhe-elämän pariin!
Minä haluaisin mieluiten olla kotona lasten
kanssa, mutta kun tässä maassa niin ei pysty
tekemään. Miten tässä oikein näin kävi?
Naisasianaiset vastatkaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu