Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä viisi vuotta
ja kaksi niistä aviossa. Mieheni on päällisin
puolin kai joka naisen unelmamies; kiltti,
avulias, kannustava, ystävällinen. Suhteemme on
kuitenkin aivan solmussa, on ollut jo vuoden. Emme
harrasta enää lainkaan seksiä, koska minä en
halua. En enää voi kuvitellakaan rakastelevani
mieheni kanssa, hän on minulle neutri.
Seksiongelmat alkoivat jo aivan suhteemme alussa,
mutta en tajunnut asian vakavuutta kuin vasta
vuosi sitten. Alusta asti seksi välillämme toimi
mieheni ehdoilla. Hän vain halusi kilttiä halailua
ja mielestäni tylsää ennalta-arvattavaa rakastelua
kun minä halusin elävän seksisuhteen, kokeilla
uusia asioita ja yllättää mieheni. Siihen aikaan
olis seksuaalisesti varsin aktiivinen ja nautin
seksistä täysin rinnoin. Mieheni nautti aluksi
aktiivisuudestani ja kannusti minua siinä, mutta
muutaman yhteisen kuukauden jälkeen tuli toppi.
Mieheni ilmoitti, että en saa olla niin
aktiivinen, hän ei halua sellaista. Yritin
miellyttää miestäni ja olin "rauhallisempi", en
tehnyt aloitteita enkä enää ollut avoimen
seksuaalinen. Näin jouduin patoamaan omat tunteeni
ja tarpeeni.
Ajan kanssa minun pakkomuuttumiseni johti siihen,
että turhautuneena aloin tehdä taas aloitteita,
koska mieheni ei useinkaan halunnut seksiä.
Silloin kun sitä harrastimme, olin minä aina
antava osapuoli, silloin vielä halusin miellyttää
miestäni kaikin tavoin. Toisinaan suutuin siihen,
että jouduin elämään puutteessa ja moitin siitä
miestäni, mielestäni kuitenkin melko rakentavasti.
Tästä mieheni kuitenkin otti nokkiinsa ja pihtasi
entistä enemmän.
Tällaista kierrettä siis jatkui viime kevääseen
asti, kunnes huomasin, etten tunne miestäni
kohtaan enää mitään seksuaalista. Siihen loppui
aloitteiden teko ja seksistä puhuminen. Itse
asiassa olen ollut viime keväästä asti paljon
onnellisempi kuin aikoihin. Tunnen olevani taas
riippumaton, kun mieheni ei enää hallitse minua
rajoittamalla seksuaalisuuttani. Ikävää asiassa on
se, että rakkaus lensi ikkunasta samaa tietä kuin
seksi. Toki välitän hänestä, enkä tahdo hänelle
pahaa, mutta en tunne enää häntä kohtaan
lämpimästi. Ihan viime aikoina olen huomannut
olevani hyvin välinpitämätön häntä kohtaan. Joskus
tunnen jopa suoraa vastenmielisyyttäkin. Tuntuu jo
siltä, että avioero voisi olla meille parempi
vaihtoehto kuin yhdessäolo, meillä kun ei ole
lapsiakaan.
Mieheni tietää, että olen pettynyt suhteeseemme,
mutta kun olen yrittänyt keskustella hänen
kanssaan siitä, voisimmeko vielä pelastaa
suhteemme, hän sanoo, ettei hän voi tehdä
kompromisseja, on elettävä hänen tavallaan.
Nyt kysynkin teiltä, onko kellään kokemusta
vastaavasta ja minkälaisiin ratkaisuihin olette
kohdallanne päätyneet. En mielestäni odota
avioliitolta liikaa, jos haluan sen olevan
vuorovaikutteinen. Onko minulla riittävä syy
jatkaa yksin eteen päin vai haihattelenko turhia?
Olemme asiasta puhuneet, mutta mieheni sanoo
rakastavansa minua eikä tahdo erota.
ja kaksi niistä aviossa. Mieheni on päällisin
puolin kai joka naisen unelmamies; kiltti,
avulias, kannustava, ystävällinen. Suhteemme on
kuitenkin aivan solmussa, on ollut jo vuoden. Emme
harrasta enää lainkaan seksiä, koska minä en
halua. En enää voi kuvitellakaan rakastelevani
mieheni kanssa, hän on minulle neutri.
Seksiongelmat alkoivat jo aivan suhteemme alussa,
mutta en tajunnut asian vakavuutta kuin vasta
vuosi sitten. Alusta asti seksi välillämme toimi
mieheni ehdoilla. Hän vain halusi kilttiä halailua
ja mielestäni tylsää ennalta-arvattavaa rakastelua
kun minä halusin elävän seksisuhteen, kokeilla
uusia asioita ja yllättää mieheni. Siihen aikaan
olis seksuaalisesti varsin aktiivinen ja nautin
seksistä täysin rinnoin. Mieheni nautti aluksi
aktiivisuudestani ja kannusti minua siinä, mutta
muutaman yhteisen kuukauden jälkeen tuli toppi.
Mieheni ilmoitti, että en saa olla niin
aktiivinen, hän ei halua sellaista. Yritin
miellyttää miestäni ja olin "rauhallisempi", en
tehnyt aloitteita enkä enää ollut avoimen
seksuaalinen. Näin jouduin patoamaan omat tunteeni
ja tarpeeni.
Ajan kanssa minun pakkomuuttumiseni johti siihen,
että turhautuneena aloin tehdä taas aloitteita,
koska mieheni ei useinkaan halunnut seksiä.
Silloin kun sitä harrastimme, olin minä aina
antava osapuoli, silloin vielä halusin miellyttää
miestäni kaikin tavoin. Toisinaan suutuin siihen,
että jouduin elämään puutteessa ja moitin siitä
miestäni, mielestäni kuitenkin melko rakentavasti.
Tästä mieheni kuitenkin otti nokkiinsa ja pihtasi
entistä enemmän.
Tällaista kierrettä siis jatkui viime kevääseen
asti, kunnes huomasin, etten tunne miestäni
kohtaan enää mitään seksuaalista. Siihen loppui
aloitteiden teko ja seksistä puhuminen. Itse
asiassa olen ollut viime keväästä asti paljon
onnellisempi kuin aikoihin. Tunnen olevani taas
riippumaton, kun mieheni ei enää hallitse minua
rajoittamalla seksuaalisuuttani. Ikävää asiassa on
se, että rakkaus lensi ikkunasta samaa tietä kuin
seksi. Toki välitän hänestä, enkä tahdo hänelle
pahaa, mutta en tunne enää häntä kohtaan
lämpimästi. Ihan viime aikoina olen huomannut
olevani hyvin välinpitämätön häntä kohtaan. Joskus
tunnen jopa suoraa vastenmielisyyttäkin. Tuntuu jo
siltä, että avioero voisi olla meille parempi
vaihtoehto kuin yhdessäolo, meillä kun ei ole
lapsiakaan.
Mieheni tietää, että olen pettynyt suhteeseemme,
mutta kun olen yrittänyt keskustella hänen
kanssaan siitä, voisimmeko vielä pelastaa
suhteemme, hän sanoo, ettei hän voi tehdä
kompromisseja, on elettävä hänen tavallaan.
Nyt kysynkin teiltä, onko kellään kokemusta
vastaavasta ja minkälaisiin ratkaisuihin olette
kohdallanne päätyneet. En mielestäni odota
avioliitolta liikaa, jos haluan sen olevan
vuorovaikutteinen. Onko minulla riittävä syy
jatkaa yksin eteen päin vai haihattelenko turhia?
Olemme asiasta puhuneet, mutta mieheni sanoo
rakastavansa minua eikä tahdo erota.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Moi,
Meilläpä sama juttu paitsi päinvastoin.
Olen siis mies, kertoilen joskus
jos vain jokin ratkaisu löytyy.
Meillä ollaan nyt juuri patti tilanteessa ja vain
tapellaan tästä seksi-aiheesta etc..
T:Tee
ps Tsemppiä.
Samat sanat, mutta olen kuitenkin siinä
onnellisessa asemassa, että vaimoni kyllä
innostuu aina kovasti. Vaikka toivoinkin ennen
häneltä kipeästikin enemmän aktiivisuutta, olen
nyt sopeutunut tilanteeseen (15 vuoden jälkeen),
koska hän näyttää olevan täysin tyytyväinen,
vaikkei koskaan teekään aloitetta. Meitä on niin
erilaisia ihmisiä. Mielestäni ratkaisu löytyy
siitä, että keksisit tavan, josta miehesi
nauttisi yhdessä ollessanne. Lukeeko hän koskaan
miestenlehtiä? Jos, niin silloin voisit
liukuvoiteen kera hieroa häntä alapäästä hänen
lukiessaan. Ehkä Sinulle ja hälle tämä on
mahdoton ajatus, mutta hän nauttisi siitä
suunnattomasti, jos voisi. Vielä paljon parempi
on käyttää s.kaupasta löytyvää pientä, pehmeää,
vaaleaa, kumip.llua (maksaa noin satasen)
liukuvoiteen kera. Valitettavasti naiselle
asetelma voi aiheuttaa mustasukkaisuutta, joka
ainakin meillä estää tällaisen toiminnan vaikka
kokeiltu toki on. Käytän sitä joskus kuitenkin
itse tilaisuuden tullen.
Tiedän kuinka vaikeaa tämä on, kun toiselta ei
voi edes kysyä mitä hän haluaisi. Taitaa olla
niinkin, ettei hän (& vaimoni) näitä asioita niin
paljon ajattelekaan, että häneltä saisi mitään
itseään innostavaa ehdotusta. Onko miehesi
tyytyväinen? Jos on eikä parannusta ole
odotettavissa omalle kohdallasi, voit mielestäni
aivan hyvin aikuisena ihmisenä hakea tyydytystä
itseksesi lehden, internetin, ym. välineiden
kera. Tämä on minulla auttanut kestämään
väliajat. Ellei taas miehesi ole omaankaan
tilanteeseensa tyytyväinen, kysy mitä hän
haluaisi tehdä, tai tee se mitä edellä ehdotin.
Jos tiedät että vastaus on torjuva, tee se
yllätyksenä. Ei siitä voi suurta riitaa syntyä,
jos kerrot ajatelleesi vain häntä ja heittäväsi
tarvikkeet heti roskiin, koska hän ei niistä pidä.
Toivotaan yhdessä parannusta!
Luin viestisi vielä uudestaan. Ymmärrän
tilanteesi oikein hyvin. Et saa miestäsi
innostumaan niin, että hän nauttisi
aktiivisuudestasi. Vika ei ole ainakaan Sinussa!
Tällainen torjunta on hyvin loukkaavaa intiimissä
tilanteessa, kun hormonit jylläävät ja
lopputuloksen tiedätkin. Itse olen mies, enkä
voisi kuvitella, että vaimoni pitäisi elää vain
minun ehdoillani. Parisuhteessa tarvitaan
molempia osapuolia ja siinä on MOLEMPIEN
joustettava. Koska teillä ei vielä ole lapsia, on
eroaminen todella varteenotettava vaihtoehto.
Miehellesikin on parempi toisenlainen,
passiivisempi nainen! Jos et itsekään häntä enää
rakasta, on ero molemmille parempi. Anteeksi,
että sanon mielipiteeni suoraan, mutta näin
tunnen ja tiedän omasta kokemuksestani.
Tämän, kun muistatte molemmat, niin ... avot!
http://keskustelu.suomi24.fi/?
ac=show&id=E687A051E7G13A&ofs=0
On ensin tietysti ymmärrettävä toisiaan.
seksissä täytyy aina mennä hitaamman ehdoilla. ei
siitä mihinkään pääse. hanki rakastaja.
..olen minäkin. Ihan kuin olisin oman tarinani
lukenut.
Yhdessä ollaan oltu kohta 9 vuotta ja siitä
aviossa 4. Viimeiset 3 vuotta on ollut lähes
seksitöntä ja pari vuotta sitten minäkin lakkasin
yrittämästä.. Yhdessä asuminen on jatkunut
"tavasta ja tottumuksesta", emme riitele ja elämä
on muutenkin helppoa(?), joten tähän on
jämähdetty.
Olen myös laillasi useaan otteeseen keskustellut
mieheni kanssa tilanteesta ja päätynyt samaan
tilanteeseen kuin sinäkin, tilanne vain paheni sen
jälkeen.
Tänä keväänä se sitten tapahtui. Mulla vain
yksinkertaisesti naksahti päässä ja nyt mulla on
aivan ihanan hellä ja kokeilunhaluinen rakastaja.
Minulla, joka vielä muutama vuosi sitten olisin
tuominnut kaikki pettäjät ja joka ei itsestään
vastaavaa osannut kuvitellakaan.
Miten tämä kaikki on sitten vaikuttanut minuun?
Omatunto ei soimaa. Kai ajattelen, että minulla on
oikeus päättää omasta nautinnostani ja hyvästä
olostani. Ja mikä parasta: Olen saanut takaisin
elämäniloni. Hymyilen paljon ja olen ystävällinen
ja pirteä. Yksinkertaisesti jaksan paremmin. Ehkä
tietysti tilanteeseen vaikuttaa positiivisesti
sekin, että olemme rakastajani kanssa myös
läheisiä ystäviä, jonka kanssa tulee jaettua
päivän ilot ja surut.
Tietysti eroakin on tullut ajateltua, mutta voin
tunnustautua pelkuriksi ja kyllä se vuosien
torjutuksi tuleminen söi itseluottamusta. Nyt kun
olen sitä tässä kerännyt takaisin rakastajani
siipien suojissa, niin yksin eteenpäin jatkamista
tulee mietittyä päivittäin.
Tätä ratkaisua ei missään nimessä voi suositella
kenellekään, mutta se nyt vain sattuu olemaan oma
elämäntilanteeni (kokemuksiahan kyselit) ja
päivääkään en ole ratkaisuani katunut.
on se kyllä kumma juttu että mies joka on ollut
aiemmin innokas muuttuu-hänellä oli useita vuosia
toinen nainen ja nyt kun on annettu anteksi-häntä
ei seksihommat vaimon kanssa kiinnosta,vaikka
miten olisi -lähtee karkuun ja alkaa
syyttämään ,etkö sinä osaa muuta ajatella-miten
pitäisi toimia -pitäisikö jättää vai olla täysin
välinpitämätön-pettäjäksi minusta ei ole.siis ei
kestä mitään läheisyyttä eikä halua erota-mikä
miestä vaivaa-sanoo että hänellä ei ole ongelmia.
Jos ei ole lapsia, niin kulissiliitolle ei
mielestäni ole syytä. Jos tunteet kuivaa niin en
usko moiseen suhteeseen. Seksin saralla voi aina
tulla vaikeampiakin hetkiäkin, eikä niistä
kannata heti masentua. Se rinnassa tuntuva
rakastumisen tunne tulee kyllä aina hiipumaan,
mutta eivät tunteet silti kylmiksi saisi muuttua.
Miehelle keskusteleminen tunteista on vaikeaa
joten pyri tekemään keskustelu helpoksi. Varo
keskustellessä sanaa miksi. Miehelle kannattaa
pölpöttää paljon ja tehdä joukkoon
muutamia "helppoja kysymyksiä". Miehet jotka
pystyvät keskustelemaan tunteista kuin naiset
ovat harvinaisia. Keskustelu jossa tuodaan kaikki
asiat esille olisi kuitenkin tehtävä, tiedä
vaikka asioihin löytyisi ratkaisu.
Minusta seksissä pitää mennä vähän molempien
ehdoilla ja tule takomaan se miehesi päähän.
Pistä kaikki vaan peliin ja äläkä aristele
asioita. Ei suhteessanne ole mielestäni
paljoaakaan hävittävää ainoastaan voitettavaa.
Eipä ole helppoa, eipä.
Itselläni oli vähän samaa ongelmaa, tosin paljon
lievempänä. Mieheni kärsi masennuksen, noin kolme
vuotta, ja sinä aikana elin kyllä puutteessa,
joskus meni monta viikkoa ilman.
Puhuin tunteistani ja tarpeistani asiassa myöskin
rakentavasti, jakeluun meni, mutta ei vaikuttanut
silti käytökseen.
Sitten raivosin, no siitä tuli vain karmeaa pahaa
oloa molemmille.
Välillä vittuilin, uhkailin, olin välinpitämätön
jne....
MIKÄÄN EI AUTA, JOS TOINEN KERRAN EI HALUA!!!!!
Sitten pikkuhiljaa masennuksen ohi jo mentyä,
ehkä, alkoi senkin asian herääminen. Tosin ei
enää vanhoihin tahteihin verrattavaa....
Seksi on kyllä tämän lyhyen elämän yksi tärkeä
juttu, jonka kyllä soisi kaikilla olevan
tyydyttävässä kunnossa.
En osaa mitään neuvoa antaa, tiedän, että on
kamalaa tuollainen, eikä varmaan ikuisesti
haluttaisi olla ilmankaan.... Rakastajan
hankkiminenkin on sellainen hätäratkaisu.....en
tiedä....jokainen tekee omat ratkaisunsa.
Siis älä hätäile sen eron kanssa. Ymmärrän kyllä,
että vuosikin ilman seksiä ja suhde umpisolmussa
tuntuu hirvittävän pitkältä, mutta...
avioituessanne varmaan useimpien parien tavoin
ajattelitte, että tämä kestää koko elin-iän. Kun
siis ajattelet, että voitte olla aviossa 50
vuotta, niin siitä vuosi-pari on vielä aika vähän
aikaa. Avioliitossa on aina myös huonoja aikoja,
varsinkin alussa. Suuret elämänmuutokset (myös
positiivisinä koetut kuten avioliitto)
aiheuttavat ihmisille lähes aina jossain määrin
stressiä, ahdistusta ym. Syytä tähän ei aina
ymmärrä. Kehottaisin sinua pyrkimään jonkin aikaa
keskittymään elämässäsi kaikkeen muuhun paitsi
seksiin, aika auttaa usein tähänkin asiaan puolin
ja toisin ja halut saattavat palata. Ongelmat
suhteen muissa osissa heijastuvat usein seksiin,
joten yritä parantaa suhteenne muita osa-alueita.
Kuuntele miestäsi tarkasti -miehille on usein
vaikeaa puhua seksiin liittyvistä tunteista. Älä
missään tapauksessa petä! Nykyään erotaan
mielestäni usein liian herkästi. Avioliitossa on
kuitenkin kyse myös sopimuksesta, lupauksesta ja
tahdosta olla yhdessä myös huonoina aikoina,
tahdosta yrittää rakastaa toista silloinkin kun
tuntuu pahalta. Miehesi sanoo rakastavansa sinua
eikä halua erota, älä siis ainakaan vielä satuta
häntä jättämällä, ehdit tehdä sen kunnon harkinta-
ajankin jälkeen, jos olet aivan varma
päätöksestäsi. Toivon teille kaikkea hyvää.
olen ollut vastaavanlaisessa mukana.riuduin
samoin kuin sinä, kunnes vihdoin tajusin eetä ero
on parempi. meillä oli yksi lapsi. pahempaa ei
ole kuin elämä jossa ei ole mitään. ja kun vielä
tuntuu onnellisemmalta noin niin vielä pahempi.
tämä on ainutkertainen juttu ja vain sinun, joten
älä tuhlaa sitä. olin puolisen vuotta yksin ja
nautin kunnes sattuma sanelin pelin ja toi miehen
joka on aivan ihana. kaikki se vaiva ja itkujen
määrä kannatti. eroa nopeasti niin sinulle voi
jäädä edes yksi kaunis muisto teidän
suhteestanne.toivon sinulle onnellista
loppuelämää!