onko kenellekkään käynnyt samoin kuin minulle.
saimme avomieheni kanssa suloisen poika vauvan
3kk:tta sitten vauva oli molepien toive ei siis
vahinko.
noin kuukausi sitten avomieheni rupesi elämään
toista murrosikää eli jammaili kavereitten kanssa
rafloissa sun muualla joten sain olla vauvan
kanssa kahden.apua ei siltä taholta tullut enään
mihinkään.juteltuamme asiasta kundi sanoi ettei
ollutkaan valmis tulemaan isäksi vastuu oli
kuulemma liian suuri.
ymmärtäisin tilanteen jos olisimme nuorempia
mutta ikää on jo kertynyt lähemmäs 30v.
nyt olemme eronneet eikä mies käy edes katsomassa
poikaa.
eli onko muilla samanlaisia kokemiksia.toivoisin
että pojan isä jossain vaiheessa aikuistuisi ja
voisimme mahdollisesti jatkaa yhdessä elämistä
saimme avomieheni kanssa suloisen poika vauvan
3kk:tta sitten vauva oli molepien toive ei siis
vahinko.
noin kuukausi sitten avomieheni rupesi elämään
toista murrosikää eli jammaili kavereitten kanssa
rafloissa sun muualla joten sain olla vauvan
kanssa kahden.apua ei siltä taholta tullut enään
mihinkään.juteltuamme asiasta kundi sanoi ettei
ollutkaan valmis tulemaan isäksi vastuu oli
kuulemma liian suuri.
ymmärtäisin tilanteen jos olisimme nuorempia
mutta ikää on jo kertynyt lähemmäs 30v.
nyt olemme eronneet eikä mies käy edes katsomassa
poikaa.
eli onko muilla samanlaisia kokemiksia.toivoisin
että pojan isä jossain vaiheessa aikuistuisi ja
voisimme mahdollisesti jatkaa yhdessä elämistä
Vastaukset 11
Vanhimmat
Miehillä tuntuu yleisesti olevan sellainen
käsitys, että vauvoja voi tilata postimyynnistä
ja palauttaa sitten, jos isyys ei tunnukaan
sopivalta. Et siis ole ensimmäinen, jolta olen
moisen tarinan kuullut ja omallekin kohdalle
tällainen tapaus osui.
Olin 18-vuotias, kun tulin raskaaksi.
Vahingoksikin sitä voisi kutsua, vaikka hyvin
tiesin, mitä siitä saattaa seurata. Lapsen isä
kannatti aborttia, minä kerroin
valintatilanteeseen joutuessani valitsevani
lapsen ja kantavani vastuuni. Mies ei sitten
lähtenyt. Oltiin yksi helvetillinen vuosi
yhdessä, ja sitten tuli se mikä oli
väistämätöntä - ero nimittäin.
En tosin koskaan todella toivonut, että voisimme
vielä palata yhteen. Omaan rajattoman
anteeksiantamisen kyvyn, mutta unohtaa en voi
milloinkaan, mitä sen vuoden aikana kärsin:
ryyppäämistä, vieraita naisia, huumeita,
mustasukkaisuutta jne.
Heti eron jälkeen miestä ei lapsi kiinnostanut,
mutta heti kun vauvan hoito helpottui eli
siirryttiin up&go-vaippoihin ja kiinteisiin
ruokiin, niin johan tyttöä haluttiin tavatakin.
Ymmärrät varmaan, etten hihkunut riemusta kun
mies vaati viikonlopputapaamisia. Miten voit
helpottunein sydämin antaa lapsesi miehelle, joka
on toki lapsen isä, mutta omaa väkivaltaisen
narkomaanin taustan.
En oikein tiedä mitä sulle muuta sanoa, kun en
tiedä tarpeeksi tilanteestasi, mutta jos haluat
niin kirjoita mulle: [email protected]
Moi,
Ei tässä nyt vain voi olla kyse lapsesta, onhan
tässä kyse jostain muustakin onhan, eiks vaan.
Eihän tässä ole mitään järkee ja tosiaan jos
olette jo 3 kymppisiä?
T:Tee
ikävä tuottaa pettymys mutta olet väärässä.
suhteessamme ei ollut mitään muuta ongelmaa.
kuten mies itsekkin myönsi ei ollut valmis isäksi
ja vastuuseen.suunnittelimme vielä ennen lapsen
syntymää naimisiin menoa
Moi,
Ei tää mikään pettymys mulle ollu, ajattelin vain
että oliskohan näin.
Kuullostaa vaan niin ihmeelliseltä, no meitä on
moneen junaan.
Tsemppiä
T:Teemu
älä muuta sano.
... hölmön (anteeksi) miehesi puolesta. Mitä hän
menettää...
Mä tulin isäksi päälle 3-kymppisenä, mutta
raskausaika ja hiukka sen jälkeenkin, mulla oli
kyllä samanlaisia 'irtonaisia' aatoksia päässä,
mutta ei ne toimintaan asti johtanut. Kuiteskin,
kyllä se lapsen saaminen jossakin mielessä on
pallo jalkaan, ei sitä voit kaits äiditkään
kiistää. Mutta tulee siinä niin paljon jotain
sellaista mitä en olisi voinut koskaan aiemmin
kuvitella, sitä kiintymystä omaan lapseen. Aikaa
se uuteen ihmiseen totuttelu kuitenkin vie, mutta
päivä päivältä rakkaammaksi lapsi muuttuu.
Vastuunotto ja epäitsekkyys eivät vain ole tämän
hetken ihmisen muotijuttuja ja niitä
ominaisuuksiahan vanhemmuus vaatii. Ensin ei
voikkaan tulla oma napa ja oma tarve, vaan ensin
onkin huomioitava toinen. Se on kova juttu
monelle. Ja varsinkin, kun vauva vie äidin täysin
mukanaan elämänsä alkuhetkinä. Siinä isää jää
aluksi täysin sivuun, jos ei ala rakentamaan omaa
itsenäistä suhdettaan lapseen kanssa. Pacus juttu
jää kesken ...
kun miehestä tuleekin isukki, se on sille
pakostakin aikamoinen juttu. Sillä on pallo
jalassa..sillä miehet eivät voi kokea
vanhemmuutta samoin kuin naiset. Sillä naisethan
ne lopulta kantaa vastuun lapsesta ja hoidosta.
Miehistä ei ole siihen. Oma mies ilmoitti ettei
halua lasta ja ite laitan parisuhteen etusijalle
joten lapsia ei tule näin ollen. Miksi pilata
hyvä parisuhde vauvalla joka kuitenkin muuttaa
ihan kaiken? Onneksi en itekään ole niin lasten
perään että niitä hankkisin. Äläkä moista äijää
enää haaveile ottavas takasi..mikäs sen estää
lähtemästä toistekin???
Lapset muuttavat vanhempiaan, mutta vain parempaan
suuntaan - eri asia on onko se vanhemmille aina
kivaa ja helppoa. Muutos on kehittymistä. Jos joku
ei sitä halua niin ei sitten.
en ole tuohon 30n kriisiin ennen pahemmin
uskonut, mutta nyt kun itse ja ystavat ovat siina
kieppeilla on pakko alkaa uskoa! varsinkin
miehilla! ja vauvan saanti varsinkin saattaa olla
iso juttu miehelle muutenkin.jos todella rakastat
miestasi ja uskot jaksavasi odottaa niin uskon
hanen "tulevan jarkiinsa" jossain vaiheessa.
lahesty hanta varovasti, anna hanelle
mahdollisuus tutustua lapseensa tuntematta
itseaan adistetuksi(anna hanen ymmartaa etta
hanella on valta valita onko han isa vai isa ja
miehesi. luultavasti han ensin haluaa tavata
lastaan ja huomaa pian haluavansa koko perheen).
se on tosi rankkaa sinulle, mutta ehka kumminkin
yrittamisen arvoista. tutulleni kavi samoin kuin
sinulle, han aloitti uuden elaman yksinhuoltajana
rohkeasti, mutta lapsen 2-vuotis synntareiden
tienoilla he jo muuttivat naapuristani
omakotitaloon lapsen isan kanssa! tsemppia sulle,
yrita nauttia vauvastasi, ja jos isa tulee
lastaan katsomaan anna hanen puuhailla rauhassa
vauvan kanssa vaikkei tekisikaan kaikkea samoin
kuin sina! tuoreille isillehan on myos tuttua
riittamattomyyden tunne aidin ja vauvan
vuorovaikutuksen ollessa niin vahvaa vauva-
aikana..
kerro kuulumisiasi myohemmin! hyvaa kesaa!
ole ensimmäinen etkä viimeinen jonka mies on
tehnyt aivan samoin.Nämä ovat juuri niitä
miehiä , jotka viiskymppisinä ruikuttavat kun
lapset eivät välitä heistä ja kuinka he eivät
aikoinaan tajunneet mitä menettivät.
Entä jos sinä olisit sanonut miehellesi, että
valitan kulta, mutta en olekaan kypsä äidiksi ja
meitsi lähtee nyt baanalle, frendit odottaa ja
uudet villit urokset, että jääpä nyt vauvaa
hoitamaan???!!
Miksi isien vetäytyminen vastuusta ikäänkuin
hyväksytään toisin kuin äitien? Kyllä se vastuu
ja työ äidinkin yllättää, ei kukaan voi etukäteen
tajuta miten vauva vaikuttaa kaikkeen elämiseen.
Kuitenkin äiti lapsen hoitaa ja kasvaa vastuuseen
ja saa myös paljon iloa vanhemmuudestaan.
Kasvun paikka se on molemmilla, niin isällä kuin
äidilläkin kun lapsi syntyy.
Toivon, että voit kaikesta huolimatta iloita
lapsestasi ja hyvää kesää teille molemmille!
Hei kuulostaa tutulta.Itsekkin olemme 30 kieppeillä ja saimme toivotun lapsemme n.vuosi sitten.Alku oli yhtä helvettiä mieheni halusi omaa aikaa ja jäin rannalle ruikuttaa lapsen kanssa ,joka ei edes ollut niitä helpoimpia.Puolivuotta kesti masennuin mut minkäs teet.Lopulta päreet paloivat ja sanoin et joko vapaus tai me .Valitsi meidät ja olemme keskustelleet asiasta kai se on se pelko aikuisuudesta vastuusta,nuoruuden menettämisestä.Nyt hän ymmärtää mistä olisi jäänyt paitsi kun lapsi on kasvanut ja juoksee isänsä perässä-on tälle kaikki kaikessa.Naiset valmistautuvat lapseen odotus aikana ja miehet kasvavat lapsen mukana tämän syntyessä.Toivon että miehesi ymmärtäisi ettei menetä vaan saa kokea jotain ainutlaatuista teidän kanssanne.Hiljaa hyvää tulee uskon lujasti .