Herätys

Heräys kello kuudelta aamulla, mies on palannut
kotiin, ei töistä vaan ravintolakierrokselta.
Ihmeissäni vilkaisen ensimmäiseksi kelloon ja
selityskin tulee jo itsestään. Taas olin sen
yhden poikamiehen luona jatkoilla, sen jonka
numeroa minulla ei ole. Riisuessaan vaatteitaan,
monenneko kerran yön aikana, kiukkuni ja epäilyni
ovat ottaneet minusta vallan.
Hullua.
Haistan hänen kaulaltaan tureen parfyymin ja
puuterin. Naisen tuoksuaisti on pettämätön.
Tietenkään hän ei ole ollut vieraissa...ja
naurahtaa..ellei poikamieskaveri ole alkanut
meikata.
Pakko nousta sängystä, eipä nukuta enää ja
inhoten katson miestäni joka sammuu samantien.
Kuinka mones kerta, kysyn itseltäni ja päätän
olla edes laskematta, säästää itseäni.
Kuin varmistaakseni jo ymmärtämäni asian selaan
vielä mieheni kännykän uusista numeroista,
viesteistä, soitetuista ja vastatuista
puheluista. Ei mitään, onhan hänkin jo jotain
oppinut, ei johtolankoja.
Vielä Kerran. Nuuhkin hänet epäuskoisena ja hänen
sormistaan haistan eltaantuneen valkovuodon
hajun. Nyt riittää.
Keitän kahvit ja poltan puoli askia savukkeita.
Jätänkö hänet, kostanko?
Olen enemmän turtunut vailla vihaa ja
katkeruutta. Olen surullinen ja pettynyt, petetty.
Onko minusta jättäjäksi, lapset rakastavat häntä
ja minullekkin hänestä on tullut ystävä. Onhan
kaikki jatkunut hyvänä ennenkin.
Entä kostaisinko, koska mahdollisuus olisi,
risteilyllä perjantaina, ilman perhettä.
Ajatus ei tunnu hyvältä. En halua satuttaa
itseäni. Syyllisyys ja epärehellisyys kalvaisi
minua sisältäpäin, enkä kestäisi itseäni. Ei.
Olen halunnut luottaa, uskoa ja pelastaa
perheemme, silti olen kireä ja huudan lapsille
jos miehen kanssa ei mene hyvin.
Haluaisiko hän itse lähteä, jos avaisi oven
vapauteen?
Hänellä on hyvä työ, auoto ym. etuudet.
Jospa hän lähtisikin...
Minun täytyisi saada työtä tai lähteä nyt
opiskelemaan lisää. Lopettaa tämä kotiäitinä
oleminen.
Savon Sanomista etsin nyt itselleni jotain...ei
ole mitään.
151713
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

sitä saa mitä tilaa, ja sen mitä ansaitsee.

Jos haluat muutosta, lähde pois. Ei se ukko siitä
miksikään muutu.
Muuten; lakkaa iniseminen.

Äänestä
  • hyvin olisit voinut jättää vastaamatta viestiini.
    Oletko niitä joilla on aina jotain sanottavaa
    kaikkeen. Huolimatta siitä onko sanomisissasi
    mitää asiaa.

    Äänestä

  • KristiinaJ kirjoitti:

    hyvin olisit voinut jättää vastaamatta viestiini.
    Oletko niitä joilla on aina jotain sanottavaa
    kaikkeen. Huolimatta siitä onko sanomisissasi
    mitää asiaa.

    vastasin viestiisi, koska se tuntui niin tutulta,
    liian tutulta. En siksi, että minulla olisi joka
    asiaan jotakin sanottavaa.

    Jos sinun pitää mennä miehesi kännykälle,
    haistella tämän sormia yöllä jne. niin tee nyt
    ihmeessä jotakin suhteellenne ja itsellesi.
    Tai kerro miehellesi tekemisistäsi, niin tämä voi
    itse tehdä johtopäätöksensä, sikäli kun yhtään
    järkeä omaa. Siinä ei muksut paljoa paina, kun
    huomaa asuvansa typeryksen kanssa.

    lopetan aiheesta tähän. Ei tarvitse kommentoida

    Äänestä

  • Hah hah. Sun mielestäsi on naisen syytä, jos mies
    on uskoton.
    Käsittämätöntä että ainoa neuvo tilanteeseen on
    ottaa ja lähteä. Kyllä ihminen voi muuttua, eihän
    tässä hommassa olisi muuten mitään järkeä.
    Kaikkien kannattaisi vaan vetää itsensä kiikkuun.
    Vai onko niin että jossain on se täydellinen
    mies, ilman mitään vikaa?!

    Tsemppiä, Kristiina. Niinkuin jäljemmissä
    viesteissä sanoitkin, aiot nyt keskittyä itseesi.
    Ei se varmaan helppoa ole, mutta jos sen mukana
    tulisi sitten muutakin ajattelemisen aihetta.
    Onnea!

    Äänestä

  • sama kun edellä kirjoitti:

    vastasin viestiisi, koska se tuntui niin tutulta,
    liian tutulta. En siksi, että minulla olisi joka
    asiaan jotakin sanottavaa.

    Jos sinun pitää mennä miehesi kännykälle,
    haistella tämän sormia yöllä jne. niin tee nyt
    ihmeessä jotakin suhteellenne ja itsellesi.
    Tai kerro miehellesi tekemisistäsi, niin tämä voi
    itse tehdä johtopäätöksensä, sikäli kun yhtään
    järkeä omaa. Siinä ei muksut paljoa paina, kun
    huomaa asuvansa typeryksen kanssa.

    lopetan aiheesta tähän. Ei tarvitse kommentoida

    mikäs saatanan kusipää sä oot. toivottavasti
    sulla ei sulla ole tai eiikinä tulke olemaan
    muksuja tule olemaankaan kun noin vähän niistä
    välität.

    Äänestä

Kautta aikain on suurimmaksi osaksi parisuhteessa
miehet löytäneet naisesta syitä jopa omaan pas-
kamaisuuteensa.

Kuitenkin allekirjoitan naisena,vaimona,äitinä,
että minullakin on samanlaisia kokemuksia
miehestä.
On niin kovin tuttua se aamulla kotiin ryömivä
kapakalle vanhalle viinalle ym. haiseva köriläs.
Mikä helvetti se on että miehillä tässä maailmassa
on oikeus elää melkein miten haluaa.
Vuosikausia sitä kestää mustasukkaisuus ja epäilys
kalvaa.Muttei halua niitä näyttää koska tuntee
ehkä itsensä heikoksi.Onhan totta että jokaisen
menestyvän miehen (myös perhesaralla) takana on
voimakas ja ymmärtäväinen nainen.
Paha vain miten sen naisen käy pitemmän päälle.
Harva jaksaa! Meneppä ja tee sama (samaa) niin
todellakin halveksit jo itse itseäsi niin paljon
että lopulta murenet ihmisenä.
Tätä luonteenpiirrettä ei mielestäni ole miehellä.
Olisikohan kysymys vastuullisuudesta,myös lapsia
ajatellen.
Mutta usko melkein tunnen sieraimissani sen saman
tuoksun. Monet istumiset sängynlaidalla ja inhon
tunteen.
Kuitenkin pitäisi pysyä turpa kiinni ja osata
kunnioitaa ja arvostaa ihmistä.
Ristiriita on pidemmän päälle ylivoimainen.
Voimia sinulle ja ratkaisuillesi,joskaan ne
eivät varmasti ole helppoja.
Paljon on pelissä ja senhän nainen ymmärtää,
mies yleensä huomaa kaiken esim: eron jälkeen
kun kaikki on menetetty osaa vasta sitten
arvostaa.
Älä missään tapauksessa alennu samaan!
Rupea ajattelemaan itseäsi,lähde opiskelemaan!
Kyllä ajan myötä huomaat että oikea suunta
sinulle valkenee itsestään.

Äänestä
  • ..sinulle rohkaisevista sanoista. Olen huomannut
    ettei tämä "tabu" aihe ole kovinkaan harvinaista,
    vaikka vähemmän mieluinen puheenaihe
    tyttöporukassa. Asia koskee minuun, mutta aion
    nyt satsata itseeni sen energian jota olen
    käyttänyt mieheni tukemiseen. Hän pärjätköön
    omillaan ja kantakoon syyllisyytensä. Aurinko
    paistaa ja on aika katsella eteenpäin.Kiitos.

    Äänestä

  • KristiinaJ kirjoitti:

    ..sinulle rohkaisevista sanoista. Olen huomannut
    ettei tämä "tabu" aihe ole kovinkaan harvinaista,
    vaikka vähemmän mieluinen puheenaihe
    tyttöporukassa. Asia koskee minuun, mutta aion
    nyt satsata itseeni sen energian jota olen
    käyttänyt mieheni tukemiseen. Hän pärjätköön
    omillaan ja kantakoon syyllisyytensä. Aurinko
    paistaa ja on aika katsella eteenpäin.Kiitos.

    Eipä kestä sisko.
    HYVÄÄ KESÄÄ.

    Äänestä

Suhteessanne ei aivan selvästikkään ole kaikki
kunnossa. Ei kukaan huvikseen vieraissa hypi.
Kannattaisi käydä parisuhde terapeutilla. Ehkä
saatte suhteenne vielä kuntoon...
Tsemppiä!

Äänestä
  • Ehkä et tarkoittanut syyllistää suhteen
    naisosapuolta, mutta se mulle tuli ensimmäisenä
    kirjoituksestasi mieleen.

    Ei suhteessa tartte olla mitään sen kummemmin
    vialla. Jotkut lapsellisesti seikkailevat kun
    ajattelevat etteivät jää kiinni.

    Ei vielä heitellä kiviä.

    Äänestä

  • voi olla jotain, onko se sitä että avioliittoamme
    on kestänyt 7 vuotta. Seksielämä sujuu ja omaa
    aikaa (harrastukset) miehellä on riittävästi,
    enemmän kuin perheelle. Onko miehet ikuisia
    pikkupoikia ja omaan napaan tuijottelijoita että
    eipä ole hätää siitä rakkaimmasta ja tärkeimmästä
    ennen kuin on menettämässä sen. Oi, olen avannut
    silmäni ja heti alkoi sydäalaa puristaa, nytpä
    miehelläni hätä siitä miten minä en välitäkkään
    hänestä riittävästi. Olen hoitanut lapset, käynyt
    kaupassa, tehnyt ruoat valmiiksi,pessyt
    pyykit,silittänyt paidat ja tarjonnut
    olkapäätä...eiköhän riitä yhdelle äidille ja
    vieläkö pitää hävetä ja revitään tunteetkin
    paskaksi samaan hintaan. Tekisi mieleni sanoa nyt
    tuolle surkealle miehelleni, että olisit tajunnut
    ajoissa vai voiko joku väittää, että seitsemän
    vuotta ei olisi tarpeeksi pitkä aika, että
    katsotaanhan vielä jospa se siitä. Terapeutit on
    ihan ok, mutta minä osaan samat jutut ulkoa
    itsekkin joten menköön se ukko sinne terapiaan
    kunhan potkaisen sen elämästäni.

    Äänestä

jätä miehesi,ota lapset mukaasi,he voivat tavata
isäänsä viikonloppuisin.et pysty olemaan äiti
"täysillä" jos olet koko ajan masentunut,lapsesi
myös aistivat tämän ja hekin ovat levottomia ja
masentuneita.

Äänestä
  • miks vitussa ne muksut pitää aina jäädä äidin
    luokse? se siitä tasaarvosta.

    Äänestä

  • helvettiin kaikki ämmät kirjoitti:

    miks vitussa ne muksut pitää aina jäädä äidin
    luokse? se siitä tasaarvosta.

    siksi kun äiti on lähes poikkeuksetta lapsen paras
    hoitaja. Isät, jotka juoksee vieraissa, harrastaa
    ja juo viinaa haukkuu siitä "hyvästä", että naiset
    voisi painua helvettiin.

    Äänestä

Siis yritä vielä kerran pelastaa suhde. Tee näin:
Odota sopivaa hetkeä, että hän on selvinpäin, ei
krapulassa, ei kiire. Älä huuda, vaan sopuisana
hetkenä näytä miehellesi tänne kirjoittamasi
kirje!!! Anna hänen rauhassa lukea, miltä sinusta
tuntuu. Hän saattaa ensiksi suuttua, mutta jos on
järkevä, niin ajattelee myöhemmin asiaa.
Seuraavan päivänä vaikka voit yrittää rauhassa
keskustella. Kerro rauhallisesti, kuinka pahalta
hänen käytöksensä tuntuu. Jos mies on niin paska
idiootti, ettei tämä liikauta häntä, niin jätä se
paska. Se ei ole sinun arvoisesi. Ei lapsille voi
olla hyvä katsoa, miten äiti kärsii -kyllä nekin
sen huomaavat. Et tee mitään väärin tuollaisesta
liitosta lähtiestässi, Raamatussakin sanotaan,
että haureuden tähden saa hylätä, avioliittonne
on jo rikki. Kosto ei kannata, silloin vain
alennut hänen tasolleen.
Siunausta Sinulle.
Kerro sitten joskus miten meni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KristiinaJ kirjoitti:

Heräys kello kuudelta aamulla, mies on palannut
kotiin, ei töistä vaan ravintolakierrokselta.
Ihmeissäni vilkaisen ensimmäiseksi kelloon ja
selityskin tulee jo itsestään. Taas olin sen
yhden poikamiehen luona jatkoilla, sen jonka
numeroa minulla ei ole. Riisuessaan vaatteitaan,
monenneko kerran yön aikana, kiukkuni ja epäilyni
ovat ottaneet minusta vallan.
Hullua.
Haistan hänen kaulaltaan tureen parfyymin ja
puuterin. Naisen tuoksuaisti on pettämätön.
Tietenkään hän ei ole ollut vieraissa...ja
naurahtaa..ellei poikamieskaveri ole alkanut
meikata.
Pakko nousta sängystä, eipä nukuta enää ja
inhoten katson miestäni joka sammuu samantien.
Kuinka mones kerta, kysyn itseltäni ja päätän
olla edes laskematta, säästää itseäni.
Kuin varmistaakseni jo ymmärtämäni asian selaan
vielä mieheni kännykän uusista numeroista,
viesteistä, soitetuista ja vastatuista
puheluista. Ei mitään, onhan hänkin jo jotain
oppinut, ei johtolankoja.
Vielä Kerran. Nuuhkin hänet epäuskoisena ja hänen
sormistaan haistan eltaantuneen valkovuodon
hajun. Nyt riittää.
Keitän kahvit ja poltan puoli askia savukkeita.
Jätänkö hänet, kostanko?
Olen enemmän turtunut vailla vihaa ja
katkeruutta. Olen surullinen ja pettynyt, petetty.
Onko minusta jättäjäksi, lapset rakastavat häntä
ja minullekkin hänestä on tullut ystävä. Onhan
kaikki jatkunut hyvänä ennenkin.
Entä kostaisinko, koska mahdollisuus olisi,
risteilyllä perjantaina, ilman perhettä.
Ajatus ei tunnu hyvältä. En halua satuttaa
itseäni. Syyllisyys ja epärehellisyys kalvaisi
minua sisältäpäin, enkä kestäisi itseäni. Ei.
Olen halunnut luottaa, uskoa ja pelastaa
perheemme, silti olen kireä ja huudan lapsille
jos miehen kanssa ei mene hyvin.
Haluaisiko hän itse lähteä, jos avaisi oven
vapauteen?
Hänellä on hyvä työ, auoto ym. etuudet.
Jospa hän lähtisikin...
Minun täytyisi saada työtä tai lähteä nyt
opiskelemaan lisää. Lopettaa tämä kotiäitinä
oleminen.
Savon Sanomista etsin nyt itselleni jotain...ei
ole mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu