Tilanteeni on tämä..olen lähi-äiti, ollut yksin jo muutamia vuosia..uusia kumppaneita ei ole ollut.
Minulla on miespuolinen ystävä ja meillä on aina ollut jotain välillämme. silloinkin kun molemmat tahoillamme olemme olleet parisuhteessa. jtn sähköä on aina ollut.. Itse aloin olemaan yhdessä lasteni isän kanssa 18-vuotiaana, olimme 9 v yhdessä.. ja ystävälläni on siinä välissä ollut enempi ja vähempi vakavia suhteita.. Ystäväni erosi kumppanistaan n.puoli vuotta sitten, syitä oli useita mutta päälimmäisenä kai se että kumppani halusi perustaa jo perheen, ystäväni ei. No, kun kerran olimme samassa paikassa, samaan aikaan ja kerrankin molemmat vapaina, niin tuli kokeiltua miltä se yhteinen läheisyys tuntuu ja hyvältähän se tuntui..juuri niinkuin olin aina ajatellutkin :) no sen jälkeen emme nähneet mutta juttelimme silloin tällöin puhelimessa, ei vaan keretty näkemään kun ei aikataulut osunut yksiin.
Kävikin niin että ystäväni ex-kumppani on ilmoittanut odottavansa lasta ja lapsi on tod. näk. ystäväni. Raskaus on aika alussa. Ensin ystäväni sanoi että no ilmeisesti olemme taas yhdessä ja jossain vaiheessa hyväksyi jo lapsen tulon ja oli suurin piirtein tilanteeseen tyytyväinen..
hyväksyin tilanteen sanomatta mitään vaikka harmitti todella paljon.. sitten kävi ilmi että nainen oli tehnyt tämän tahallaan, hankkiutunut siis raskaaksi. Toki ystävänikin olisi voinut asioistansa itsekin huolehtia mutta siis naisella itsellään on vain yksi päämäärä… kyllä sitten vähän kihisin mutta olen ollut hiljaa. Vähän aikaa sitten ystäväni alkoi soitella minulle useammin ja olemme puhuneet viikottain useita tunteja puhelimessa ja nähneet. Hän on puhunut siitä kuinka ei ole varma haluaako hän kuitenkaan jatkaa tämän tulevan äidin kanssa. Ei ole varma rakastaako, sanonut että tuskimpa olevat koko loppuelämää yhdessä jne. ja kuitenkin ilmeisesti olevat parisuhteessa.. Olen vain ollut hiljaa ja kehoittanut miettimään asiota tarkkaan ja esittänyt asioita puolin ja toisin..
Nyt ystäväni on aika suoraan sanonut että haluaisi olla minun kanssa..
sen että olisi vihdoinkin mahdollisuus olla yhdessä. Ja mietin että mitäköhän sitä tekisi..
Toisaalta itse eronneena ja äitinä ajattelen tulevaa lasta, että lapsi ansaitsee sen perheen ja sen että vanhemmat yrittäisivät edes olla yhdessä.
Toisaalta ajattelen lapsen äitiä joka ”pakotti” ystäväni isäksi (olettaen siis että lapsi on hänen mutta naisen tuntien, en usko että tämä valehtelisikaan) ja että hän ei kyllä ansaitse tätä maailman kilteintä ja ihaninta miestä.
Toisaalta vaakakupissa painaa myös minä itse. Kun tästä ystävästä kuitenkin välittää ja paljon ja tunteet ovat aina olleet samanlaiset ja molemminpuoleiset… että mitäpä jos meidän kuuluisi olla yhdessä mutta.. mitäpä jos jäänkin sitten yksin…mitäs jos ystävä palaa naisen luo, minä löydän jonkun ja silti nämä tunteet jatkuu ja taas menee tilaisuus ohi suun…
Yritän hillitä tunteitani koko ajan kovasti, sillä on kuitenkin se mahdollisuus että ystäväni aikoo olla lapsen äidin kanssa , että nämä hänen tunteet ovat niitä ohimeneviä epävarmuuden tunteita..En ole omista tunteistani paljoa puhunut etten hämmennä ystävääni enempää..
Ystävä on täällä käydessään tehnyt pieniä lähestymisyrityksiä joista olen kyllä kohteliaasti kieltäytynyt..siihen en kuitenkaan halua lähteä että olisin jollekkin se ”toinen nainen”..
On vaan niin vaikeaa..toisaalta tekisi mieli olla itsekäs, silläkin uhalla ettei suhteestamme tai sen kestävyydestä kuitenkaan voi olla täyttä varmuutta..toisaalta oma moraali ei anna periksi tässä lapsi-asiassa..
Osaako joku minua viisaampi sanoa jotain järkevää tässä asiassa.. Ystävien kanssa on vaikea saada mitään järkevää mielipidettä koska he ovat hieman puolueellisia ja sitä mieltä että tottakai yritämme koska olemme kuulemma "luodut toisillemme!"
Kirjoitin tänne silläkin uhalla että saan päälleni lastin mukavia nimiä ja kauniita sanoja :)
Minulla on miespuolinen ystävä ja meillä on aina ollut jotain välillämme. silloinkin kun molemmat tahoillamme olemme olleet parisuhteessa. jtn sähköä on aina ollut.. Itse aloin olemaan yhdessä lasteni isän kanssa 18-vuotiaana, olimme 9 v yhdessä.. ja ystävälläni on siinä välissä ollut enempi ja vähempi vakavia suhteita.. Ystäväni erosi kumppanistaan n.puoli vuotta sitten, syitä oli useita mutta päälimmäisenä kai se että kumppani halusi perustaa jo perheen, ystäväni ei. No, kun kerran olimme samassa paikassa, samaan aikaan ja kerrankin molemmat vapaina, niin tuli kokeiltua miltä se yhteinen läheisyys tuntuu ja hyvältähän se tuntui..juuri niinkuin olin aina ajatellutkin :) no sen jälkeen emme nähneet mutta juttelimme silloin tällöin puhelimessa, ei vaan keretty näkemään kun ei aikataulut osunut yksiin.
Kävikin niin että ystäväni ex-kumppani on ilmoittanut odottavansa lasta ja lapsi on tod. näk. ystäväni. Raskaus on aika alussa. Ensin ystäväni sanoi että no ilmeisesti olemme taas yhdessä ja jossain vaiheessa hyväksyi jo lapsen tulon ja oli suurin piirtein tilanteeseen tyytyväinen..
hyväksyin tilanteen sanomatta mitään vaikka harmitti todella paljon.. sitten kävi ilmi että nainen oli tehnyt tämän tahallaan, hankkiutunut siis raskaaksi. Toki ystävänikin olisi voinut asioistansa itsekin huolehtia mutta siis naisella itsellään on vain yksi päämäärä… kyllä sitten vähän kihisin mutta olen ollut hiljaa. Vähän aikaa sitten ystäväni alkoi soitella minulle useammin ja olemme puhuneet viikottain useita tunteja puhelimessa ja nähneet. Hän on puhunut siitä kuinka ei ole varma haluaako hän kuitenkaan jatkaa tämän tulevan äidin kanssa. Ei ole varma rakastaako, sanonut että tuskimpa olevat koko loppuelämää yhdessä jne. ja kuitenkin ilmeisesti olevat parisuhteessa.. Olen vain ollut hiljaa ja kehoittanut miettimään asiota tarkkaan ja esittänyt asioita puolin ja toisin..
Nyt ystäväni on aika suoraan sanonut että haluaisi olla minun kanssa..
sen että olisi vihdoinkin mahdollisuus olla yhdessä. Ja mietin että mitäköhän sitä tekisi..
Toisaalta itse eronneena ja äitinä ajattelen tulevaa lasta, että lapsi ansaitsee sen perheen ja sen että vanhemmat yrittäisivät edes olla yhdessä.
Toisaalta ajattelen lapsen äitiä joka ”pakotti” ystäväni isäksi (olettaen siis että lapsi on hänen mutta naisen tuntien, en usko että tämä valehtelisikaan) ja että hän ei kyllä ansaitse tätä maailman kilteintä ja ihaninta miestä.
Toisaalta vaakakupissa painaa myös minä itse. Kun tästä ystävästä kuitenkin välittää ja paljon ja tunteet ovat aina olleet samanlaiset ja molemminpuoleiset… että mitäpä jos meidän kuuluisi olla yhdessä mutta.. mitäpä jos jäänkin sitten yksin…mitäs jos ystävä palaa naisen luo, minä löydän jonkun ja silti nämä tunteet jatkuu ja taas menee tilaisuus ohi suun…
Yritän hillitä tunteitani koko ajan kovasti, sillä on kuitenkin se mahdollisuus että ystäväni aikoo olla lapsen äidin kanssa , että nämä hänen tunteet ovat niitä ohimeneviä epävarmuuden tunteita..En ole omista tunteistani paljoa puhunut etten hämmennä ystävääni enempää..
Ystävä on täällä käydessään tehnyt pieniä lähestymisyrityksiä joista olen kyllä kohteliaasti kieltäytynyt..siihen en kuitenkaan halua lähteä että olisin jollekkin se ”toinen nainen”..
On vaan niin vaikeaa..toisaalta tekisi mieli olla itsekäs, silläkin uhalla ettei suhteestamme tai sen kestävyydestä kuitenkaan voi olla täyttä varmuutta..toisaalta oma moraali ei anna periksi tässä lapsi-asiassa..
Osaako joku minua viisaampi sanoa jotain järkevää tässä asiassa.. Ystävien kanssa on vaikea saada mitään järkevää mielipidettä koska he ovat hieman puolueellisia ja sitä mieltä että tottakai yritämme koska olemme kuulemma "luodut toisillemme!"
Kirjoitin tänne silläkin uhalla että saan päälleni lastin mukavia nimiä ja kauniita sanoja :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vai että pakotti isäksi. Huhhuh.
On se jännää että aina se exä tekee kaikkia tälläisiä asioita, "pakottaa" ja muka jää riivaamaan sitä entistä kumppaniaansa. Varmasti. Ja että mies on täysin puhdas pulmunen tässä asiassa ja hänen exänsä on se kaiken pahan alku.
Juuri tuossa totesinkin, kuten varmaan luit, että olisihan tämä mies tietysti voinut itsekkin huolta asiasta pitää, mutta tämä ei tosiaan ollut asiani ongelma vaan ehkä selventää asioita.. ehkä vähän kärjistetysti kirjoitettu...
En tosiaankaan pidä miestä puhtaana pulmusena, ja olen tämänkin hälle sanonut. Lapsestaan aikoo kyllä huolta pitää, siitä ei ole pelkoa jos häneltä kysyy..
Yhteisymmärryksessä sitä seksiä on ilmeisesti harrastettu ja mieskin jättänyt ehkäisyn hoitamatta..kuitenkin...tämä ei ollut asian ydin :)
"anna palaa", jos ystäväsi menee takaisin ex:n luo lapsen takia, niin mielestäni se ei sielä kauaa viihdy.
ota vastaan lähestymisyritys ja anna elämän viedä, mitä voi havitä?
enemmän sinua harmittaa parin vuoden päästä, jos olette taas molemmat omilla tahoillanne
miksi tunteet pitäisi hillitä? kenellä on sitten oikeus näyttää tunteet jos sinun pitäisi hillitä ne?
itse olen myös tunteitten myllerryksessä, kun n. 1,5v on tuttava/ puoli tuttu mies tullut "sattumalta ajelemaan" meidän pihan läpi ja juttelemaan mukavia. heittänyt herjaa sekä ollut sen verran mukava että on jäänyt mieleen. en ole ajatellut yhtään sen enempää hänen kanssaan kun olen elänyt parisuhteessa, mutta nyt kun parisuhde on ohi, en saa häntä mielestäni. viimeksi kun hänet näin hän sanoi: soita tai viestitä kun on jotain asiaa tai saa soittaa ihan ilmankin asiaa.. kääk! en ajatellut silloin asiaa, mutta nyt n.2kk sanottu virke on jäänyt pyörimään päähäni. pyöritin puhelinta kädessäni ja mietin kuumeisesti, mitä asiaa minulla olisi.. repäsin taas tyylini mukaan ja kuinka mukavalta tuntuikaan saada viesti alle parin minuutin takaisin ja huomata että toinen ihan oikeasti ilahtui siitä :-)
voi olla, että olemme ystäviä tästä eteenpäin mutta miksi pitäisi mennä puihin ennenkuin on edes kokeillut?
olen elänyt toimimattomassa parisuhteessa 10v. ja ero on ollut n 7v mielessä, voisin sanoa päivittäin mutta ehkä kuitenkin pari kertaa viikossa ja kun peilin eteen istahdan, olen sitä mieltä että olen valmis ystävyyteen ja toivottavasti se vie ajan kanssa vielä pidemmälle.
on ihana tunne ihastua pitkästä aikaa ja huomata että on joku joka muistaa ja huomioi
joten anna sinäkin tunteittesi viedä ja nauti elämästä, niin minäkin lupaan tehdä!! ota se riski, että lennät tuntteittesi kanssa pyllylleen, mutta sekin tunne kannattaa kokeilla :-)
tuntuu, että pää on niin sekaisin, että yli 40v nainen muistaa hyvin 15v:na olon :-)
joten kokeile sinäkin :-)
Aina kun luen näitä yh-sotkuja, niin minulle tulee mieleen, että miettiikö kukaan näissä ihmisuhdekaaoksissa lapsen oikeuksia, erityisesti lapsen oikeuksia biologiseen isään.
kyllä voisin sanoa äitinä, että kyllä, ainakin useampi äiti.. aivan varmasti!
voisin perään kysyä, kuinka moni vkl isä miettii..( en osaa vastata tuohon itse)
kuinka monesti olen kuullut/ lukenut "minä en mitään maksa, en kerennyt hakee muksuja kun oli omia menoja ym. ym.
lapsella on mielestäni oikeus turvalliseen elinympäristöön, kotiin jossa hän tuntee rakkautta, kotiin josta hän saa hyvän elämän mallin ym.ym, kukaan ei mielestäni voi sanoa, että sen pystyy antamaan vain 2 aikuista, biologinen isä ja biologinen äiti.. tämä ajatuskanta mielestäni on jostain ennen talvisotaa..