RAAMATUN HELMIÄ. Valtter luoto !

* "< Miten Jeesus on luomakunnan esikoinen >" ?

* " Kol.1:15. "..ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomkuntaa."
* Tämä Paavalin sana Jeesuksesta esikoisena on johatanut monenlaiseen pohdintaan. Vanha KR:ttu kääntää sen " esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa". Uusikäännös on lisännyt sanan " syntynyt". Sana on lisäys, vaikka sen voi katsoa olevankin mukana peitetysti sanassa " esikoisessa" vaikka toisaalta puhutaan Jeesuksesta nimeomaan " ainutsyntyisenä" Poikana:

* "...esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt." Kreikan sananmukainen käännös kohdasta olisi " kaiken luomisen esikoinen".

* Tätä mm. jehovat ja ekivaari kumppaneineen saa aiheen väittää, ettei Jeesus voi olla Jumala, koska on luotu. Luotu aivan ensimmäiseksi.(kirj.huom.)

* Juutalaisuudessa esikoinen oli kaikkien muiden yläpuolella ja kaksinkertaisen osan perinnöstä saavana. Hänen satuksensa oli ylivertainen, hänet oli asetettu kaikken muiden lasten yläpuolelle. Siksi Paavalikin kirjoitti tähän esikoisoikeuteen nojaten, että Jeesus on astettu kaiken muun luomakunnan yläpuolelle, aivan eri asemaan muuhun luomakuntaan nähden.

* Kun UT: puhuu Jeesuksesta esikoisena ja ainutsyntyisenä, se ei tarkoita, että joskus olisi ollut aika, että Jeesusta. (Poikaa) ei olisi ollut, ja että Hän olisi ollut alku, syntymä.

* Sanat tarkoittavat oikeasti ymmärrettynä vain sitä, että aina ikankaikkiseen jumaluuteen kuuluneelle Pojalle, joka on aina ollut ja tulee aina olemaan, on annettu aivan erityinen asema. Hän ei kuulu luomakuntaan, vaan on sen yläpuolella aivan niin kuin Isäkin.

* Tämä ertyisasema Hänellä oli myös ylösnousemuksessa Paavalin sanoessa, että " hän on esikoinen kuolleista nouseitten joukossa" ( UK: Hän nousi esikoisena kuolleista).

* LXX:n tekstien lukeminen yhdessä UT:n kanssa antaa meille hyvin selvän kuvan siitä, että tietoisilla sananvalinnoilllaan UT:n kirjoittajat toivat esille yksiselitteisin selvästi Jeesuksen jumaluuden. Tämä toi sovittamattoman ristiriidan juutalaisten kanssa. Tämä on meille tärkeä tunnustuksemme kohta monenlaisten harhaoppienn yrittäessä selittää Jeesuksen asema UT:n ilmoituksesta poiketen."

- Valtter Luoto - Pääpiirteittäin !
7234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tääon hienoo tää. Mää oon aina tykänny Valtterista! :O

Ossaa tehä eron kristinuskon ja juutalaisuuden välille eikä lankee näihin fanittajalössien ansoihin!

HYVÄ!

Äänestä

"- Valtter Luoto - Pääpiirteittäin ! "

Ei ole sopivaa laittaa omia kirjoituksiaan toisen kirjoittamisiksi ja päinvastoin.

Äänestä
  • Ihmispalvontaa taas.....

    Äänestä

Mohikaaniko palvoo Valtter Luotoa?

Äänestä
  • tuskinpa palvoo, vaan lainaa Luodon tuototksia, jotka ovat lainaamisen arvoisia. Valtter Luoto on yli seurakuntarajojen kunnioitettu Raamatun opettaja ja tutkija. Minäkin suosittelen!

    Äänestä

Miksi sinä mohikaani kirjoitat omana kirjoituksenasi toisen kirjoittamaa tekstiä? Se ei ole kovin kaunista t oimintaa! Vaan mitäpä sinuulta muuta osaa odottaakaan,. Kopioit ja matkit toista tai kirjoittelet omia opetuksiasi vaikka eivät pitäydy Jumalan Sanaan.

Äänestä

Mohikaani kirjoitti:

>>* Kun UT: puhuu Jeesuksesta esikoisena ja ainutsyntyisenä, se ei tarkoita, että joskus olisi ollut aika, että Jeesusta. (Poikaa) ei olisi ollut, ja että Hän olisi ollut alku, syntymä." >"Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan,"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mohikaani_27 kirjoitti:

* "< Miten Jeesus on luomakunnan esikoinen >" ?

* " Kol.1:15. "..ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomkuntaa."
* Tämä Paavalin sana Jeesuksesta esikoisena on johatanut monenlaiseen pohdintaan. Vanha KR:ttu kääntää sen " esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa". Uusikäännös on lisännyt sanan " syntynyt". Sana on lisäys, vaikka sen voi katsoa olevankin mukana peitetysti sanassa " esikoisessa" vaikka toisaalta puhutaan Jeesuksesta nimeomaan " ainutsyntyisenä" Poikana:

* "...esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt." Kreikan sananmukainen käännös kohdasta olisi " kaiken luomisen esikoinen".

* Tätä mm. jehovat ja ekivaari kumppaneineen saa aiheen väittää, ettei Jeesus voi olla Jumala, koska on luotu. Luotu aivan ensimmäiseksi.(kirj.huom.)

* Juutalaisuudessa esikoinen oli kaikkien muiden yläpuolella ja kaksinkertaisen osan perinnöstä saavana. Hänen satuksensa oli ylivertainen, hänet oli asetettu kaikken muiden lasten yläpuolelle. Siksi Paavalikin kirjoitti tähän esikoisoikeuteen nojaten, että Jeesus on astettu kaiken muun luomakunnan yläpuolelle, aivan eri asemaan muuhun luomakuntaan nähden.

* Kun UT: puhuu Jeesuksesta esikoisena ja ainutsyntyisenä, se ei tarkoita, että joskus olisi ollut aika, että Jeesusta. (Poikaa) ei olisi ollut, ja että Hän olisi ollut alku, syntymä.

* Sanat tarkoittavat oikeasti ymmärrettynä vain sitä, että aina ikankaikkiseen jumaluuteen kuuluneelle Pojalle, joka on aina ollut ja tulee aina olemaan, on annettu aivan erityinen asema. Hän ei kuulu luomakuntaan, vaan on sen yläpuolella aivan niin kuin Isäkin.

* Tämä ertyisasema Hänellä oli myös ylösnousemuksessa Paavalin sanoessa, että " hän on esikoinen kuolleista nouseitten joukossa" ( UK: Hän nousi esikoisena kuolleista).

* LXX:n tekstien lukeminen yhdessä UT:n kanssa antaa meille hyvin selvän kuvan siitä, että tietoisilla sananvalinnoilllaan UT:n kirjoittajat toivat esille yksiselitteisin selvästi Jeesuksen jumaluuden. Tämä toi sovittamattoman ristiriidan juutalaisten kanssa. Tämä on meille tärkeä tunnustuksemme kohta monenlaisten harhaoppienn yrittäessä selittää Jeesuksen asema UT:n ilmoituksesta poiketen."

- Valtter Luoto - Pääpiirteittäin !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu