Seurustelin taannoin 5 vuotta vanhemman naisen
kanssa, jolla oli kaksi lasta. 12-vuotias poika
ja 7-vuotias tyttö. Halusin kovasti olla heille
isä, mutta aina tuli mieleeni etten koskaan ole
heidän oikea isänsä. Halusin omia lapsia ja
tyttökaverini olikin raskaana, mutta sai
keskenmenon. Tosi vaikea tilanne, kun niiden äiti
halusi mennä joka paikaan, annoin rahaa, että he
saisivat ostaa auton ja liikkua. Tein kaikkeni
yritin olla hyvä isä ja rakastaa lapsia kuin
omiani. Se oli vaikeeta. Oli myös paljon muita
asioita, jotka tökki pahasti.
Riitelimme paljon... ehkä olimme epävarmoja
tulevaisuudesta ja että kestäsikö rakkaus
ainiaan. Mä opiskelin,luin tentteihin, tein
lapsille ruokaa, hoidin niitä ja tein päättistä,
kun lasten äiti oli yötöissä. Tosi raskasta oli.
Molemmat oli väsyneitä ja riita syntyi aivan
turhista asioista. Joka päivä palkäsin, et
tyttökaverini löytää uuden... Se alkoi siitä ku
olin viikon erossa riidan takia ja tyttökaveri
oli menny entisen kans sänkyyn ja vanno
rakstavansa mua ja ettei menisi kuin rakkaudesta
sänkyyn... Alotin kuitenkin uudelleen, mutta se
kaivoi mieltä, että miksi hän oli tehnyt niin.
Voimat meni kokonaan. En uskonut hänen tekemisiin
loppuajasta. Hän syytti mua pettämisestä ja aloin
entistä enemmän epäillä häntä. Riideltiin
päivittäin ja aina ku tuli jotain puhetta
pettämisestä hän raivostui täysin! Tai jos tuli
puhetta entisestä jätkästä. Ikinä ei satu
selvitettyä asioita, vaikka kuinka kauniisti
pyysin ja halusin et oltas edes selvitetty
vaikkei oltais jatkettukaan yhes. Muija ei vaan
halunnu. Riideltiin viesteillä. Se sano monesti,
että ei halua nähä eikä kuulla musta ja kuitenki
vähän päästä tuli viestejä. Rakastin todella,
halusin selvittää ja jatkaa. Kuitenkin oli paljon
muitakin asioita, jotka sai mut epävarmaksi.
Sillä oli vaan jätkiä kavereina ja aina ku lähin
reeneihin niin sen luo tuli joku jätkä. Tuntu et
mä vaan olin siinä ja hoidin sen tenavia. Sanoin
monta kertaa ja vastaus oli vaan et oon sairaan
mustasukkanen... Hermothan siinä sit meni ja
vittuilin minkä kerkesin, epävarmuuttani ja koska
oli paha olo. Sanoin kaiken, mitä sylki suuhun
toi. Jokasen sanan jälkeen voin pahoin, mutta
tuli niitä rumia viestejä sieltä toisestakin
suunnasta...
Homman pointti on siis se et haluaisin vielä olla
lapsille isä ja yrittää. Rakastin niitä
yhdessäolohetkiä, mitä meillä oli vaikka oli
vaikeaa. Suhteen eteen piti tehdä töitä. Se oli
haaste ja nautin siitä. Pyysin aina anteeksi
riitoja, mutta kun yritin selittää niin hän ei
uskonut ja vihastuin siitä entisestään. Sit se
kerto kuulleensa joltain mun kaverilta et mulla
on ollu toinen, mikä ei tosiaan pidä paikkaansa.
Olen aina ollut yhden naisen mies ja tulen aina
olemaan. Ei se mua uskonu koskaan.
Niin miten saisin sen ymmärtämään,että rakastan
todella ja haluan hänet takas elämääni. Olen
lähettänyt kukkia ja kauniita kortteja lähetellyt
kauniita viestejä jne. Mut mikään ei auta.
Viimeksi meni hermot, ku oltiin sovittu (tai
muija sano) ettei viestitellä toisillemme, että
on uus. Kuitenki se ilmotti mulle että on
löytänyt miehen johon haluaa tutustua paremmin...
Raapasi tosi syvältä... Miksi se teki niin vaikka
sano ite ettei niin tehä ? Lähtin sit viestin
että onneks olkoon ja myöhemmin et olen miettinyt
kans että miten kertosin sille et mullakin on uus
ja et nyt on helpompaa ku molemmilla on uus.
(mulla ei oikeasti ketään oo! Tuskin koskaan
pystyn ottamaankaan enää...) Mua vaan vitutti
lujaa ja siksi viestitin niin. Sit se ilmotti
jotain muuta ja laitoin et nyt alan sit
seurusteleen sen uuden kans, jonka jälkeen se
laitto viestin ja sano et samoin. Sit
viestiteltiin kaikenlaista ja kiitin yhteisestä
ajasta ja toivotin onnea. Se viestitteli ettei
seurustele ja et meinaa olla yksin eikä päästää
ketään lähelleen... Mitähän nainen tolla
tarkottaa ?
Nyt vaan haluaisin apua et miten saisin sen takas
ja onko mitään edes enää tehtävissä...
Auttakaa mua oikeesti... Kiitos!
kanssa, jolla oli kaksi lasta. 12-vuotias poika
ja 7-vuotias tyttö. Halusin kovasti olla heille
isä, mutta aina tuli mieleeni etten koskaan ole
heidän oikea isänsä. Halusin omia lapsia ja
tyttökaverini olikin raskaana, mutta sai
keskenmenon. Tosi vaikea tilanne, kun niiden äiti
halusi mennä joka paikaan, annoin rahaa, että he
saisivat ostaa auton ja liikkua. Tein kaikkeni
yritin olla hyvä isä ja rakastaa lapsia kuin
omiani. Se oli vaikeeta. Oli myös paljon muita
asioita, jotka tökki pahasti.
Riitelimme paljon... ehkä olimme epävarmoja
tulevaisuudesta ja että kestäsikö rakkaus
ainiaan. Mä opiskelin,luin tentteihin, tein
lapsille ruokaa, hoidin niitä ja tein päättistä,
kun lasten äiti oli yötöissä. Tosi raskasta oli.
Molemmat oli väsyneitä ja riita syntyi aivan
turhista asioista. Joka päivä palkäsin, et
tyttökaverini löytää uuden... Se alkoi siitä ku
olin viikon erossa riidan takia ja tyttökaveri
oli menny entisen kans sänkyyn ja vanno
rakstavansa mua ja ettei menisi kuin rakkaudesta
sänkyyn... Alotin kuitenkin uudelleen, mutta se
kaivoi mieltä, että miksi hän oli tehnyt niin.
Voimat meni kokonaan. En uskonut hänen tekemisiin
loppuajasta. Hän syytti mua pettämisestä ja aloin
entistä enemmän epäillä häntä. Riideltiin
päivittäin ja aina ku tuli jotain puhetta
pettämisestä hän raivostui täysin! Tai jos tuli
puhetta entisestä jätkästä. Ikinä ei satu
selvitettyä asioita, vaikka kuinka kauniisti
pyysin ja halusin et oltas edes selvitetty
vaikkei oltais jatkettukaan yhes. Muija ei vaan
halunnu. Riideltiin viesteillä. Se sano monesti,
että ei halua nähä eikä kuulla musta ja kuitenki
vähän päästä tuli viestejä. Rakastin todella,
halusin selvittää ja jatkaa. Kuitenkin oli paljon
muitakin asioita, jotka sai mut epävarmaksi.
Sillä oli vaan jätkiä kavereina ja aina ku lähin
reeneihin niin sen luo tuli joku jätkä. Tuntu et
mä vaan olin siinä ja hoidin sen tenavia. Sanoin
monta kertaa ja vastaus oli vaan et oon sairaan
mustasukkanen... Hermothan siinä sit meni ja
vittuilin minkä kerkesin, epävarmuuttani ja koska
oli paha olo. Sanoin kaiken, mitä sylki suuhun
toi. Jokasen sanan jälkeen voin pahoin, mutta
tuli niitä rumia viestejä sieltä toisestakin
suunnasta...
Homman pointti on siis se et haluaisin vielä olla
lapsille isä ja yrittää. Rakastin niitä
yhdessäolohetkiä, mitä meillä oli vaikka oli
vaikeaa. Suhteen eteen piti tehdä töitä. Se oli
haaste ja nautin siitä. Pyysin aina anteeksi
riitoja, mutta kun yritin selittää niin hän ei
uskonut ja vihastuin siitä entisestään. Sit se
kerto kuulleensa joltain mun kaverilta et mulla
on ollu toinen, mikä ei tosiaan pidä paikkaansa.
Olen aina ollut yhden naisen mies ja tulen aina
olemaan. Ei se mua uskonu koskaan.
Niin miten saisin sen ymmärtämään,että rakastan
todella ja haluan hänet takas elämääni. Olen
lähettänyt kukkia ja kauniita kortteja lähetellyt
kauniita viestejä jne. Mut mikään ei auta.
Viimeksi meni hermot, ku oltiin sovittu (tai
muija sano) ettei viestitellä toisillemme, että
on uus. Kuitenki se ilmotti mulle että on
löytänyt miehen johon haluaa tutustua paremmin...
Raapasi tosi syvältä... Miksi se teki niin vaikka
sano ite ettei niin tehä ? Lähtin sit viestin
että onneks olkoon ja myöhemmin et olen miettinyt
kans että miten kertosin sille et mullakin on uus
ja et nyt on helpompaa ku molemmilla on uus.
(mulla ei oikeasti ketään oo! Tuskin koskaan
pystyn ottamaankaan enää...) Mua vaan vitutti
lujaa ja siksi viestitin niin. Sit se ilmotti
jotain muuta ja laitoin et nyt alan sit
seurusteleen sen uuden kans, jonka jälkeen se
laitto viestin ja sano et samoin. Sit
viestiteltiin kaikenlaista ja kiitin yhteisestä
ajasta ja toivotin onnea. Se viestitteli ettei
seurustele ja et meinaa olla yksin eikä päästää
ketään lähelleen... Mitähän nainen tolla
tarkottaa ?
Nyt vaan haluaisin apua et miten saisin sen takas
ja onko mitään edes enää tehtävissä...
Auttakaa mua oikeesti... Kiitos!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itselläni on ollut samanlaisia ongelmia ja tulin
kaikenlaisten sotkujen jälkeen siihen tulokseen
että on parempi erota lopullisesti. Alku oli
vaikeaa, koska todella rakastin häntä, mutta nyt,
vuoden kuluttua on jo tuskat takana päin ja uusi
kumppanikin on jo löytynyt. Olen sitä mieltä,
että jos eroaa kerrankin ja pettää toista, ei
rakasta/kunnioita tarpeeksi toista ja suhdetta on
turha jatkaa. Onnea sinulle mitä sitten jatkossa
teetkin.
Mitähän mahdat tarkoittaa sillä rakastamisella.
Koko jutussa ei mielestäni ollut mitään
myönteistä, ihanaa, ylentävää, kannustavaa -
sellaista rakkautta, joka kantaa ihmistä.
Ihmiset tuntuvat olevan niin sokeita ja luulevat
riippuvuutta rakkaudeksi. Ei pelkkä rakkauden
nälkä riitä, kyllä täytyy olla myös syvää
kiintymystä ja harmoniaa, sitten vasta voi puhua
rakkaudesta.