Kaikki äitipuolet, kertokaa.
Isäni ja äitini erosivat n. kaksi vuotta sitten.
Isäni löysi uuden naisen viime syksynä.
Tapasin hänet ja hänen 2v. vanhemman tyttärensä
uutena vuotena 2001. Minä ja tämä "siskopuoleni"
olemme ylimmät ystävykset ja muutenki hyvissä
väleissä. No problema.
Mutta mietinkin, että käyn TODELLA usein isäni
luona ja olen jo harkinnut vakinaista muuttoa
hänen luokseen.
Tämä äitipuoleni ei sano oikeen mitään asiaan.
Emme koskaan keskustele tästä j meillä ei ole
kuitenkaan kovin läheset suhteet, mutta toimeen
tulemme tosi hyvin.
En tiedä, tykkääkö hän ollenkaan, kun käyn
siellä, tai muutan sinne!??!
Kertokaa kaikki äitipuolet kokemuksianne!
Kiitän!
-15wee ja tytärpuoleksi haluaisin...-
Isäni ja äitini erosivat n. kaksi vuotta sitten.
Isäni löysi uuden naisen viime syksynä.
Tapasin hänet ja hänen 2v. vanhemman tyttärensä
uutena vuotena 2001. Minä ja tämä "siskopuoleni"
olemme ylimmät ystävykset ja muutenki hyvissä
väleissä. No problema.
Mutta mietinkin, että käyn TODELLA usein isäni
luona ja olen jo harkinnut vakinaista muuttoa
hänen luokseen.
Tämä äitipuoleni ei sano oikeen mitään asiaan.
Emme koskaan keskustele tästä j meillä ei ole
kuitenkaan kovin läheset suhteet, mutta toimeen
tulemme tosi hyvin.
En tiedä, tykkääkö hän ollenkaan, kun käyn
siellä, tai muutan sinne!??!
Kertokaa kaikki äitipuolet kokemuksianne!
Kiitän!
-15wee ja tytärpuoleksi haluaisin...-
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mitä oma äitisi sanoo? Äitiäsi tässä on eniten
kuunneltava. Äitisi on se joka on kuitenkin tähän
saakkaisesta elämästäsi vastuun kantanut... Ollut
hyväkin äiti, kun et alun alkaen lähtenyt isän
matkaan... Eikä näytä äitisi mustamaalanneen...
otaksun. No eihän sekään äitiä huonoksi olisi
tehnyt...
Murros-iässä on vaikeita aikoja, jotka kannattaa
selvittää oman äidin kanssa, ei juosta karkuun.
Äitipuolet harvoin ottavat vastuuta vieraasta
lapsesta... niinkuin omastaan. Olisit alempi
arvoinen, kestäisikö kaveruus sen... Entä ajatus
vertailu kohteena olemisesta... Sekin unohtuu
että on 2 vuotta
ikäeroa...
On varmasti hienolta tuntuva ajatus muuttaa isän
luo, mutta pystyisitkö itse ajattelemaan, että
antaisit lapsesi pois... Tai vaikka olemaan
huoleton, kun lapsesi vastuu siirtyisi, ehkä
jopa, vieraalle ihmiselle. Mietippä sitäkin,
millaisen leiman äitisi saisi otsaansa... Äidillä
on äidin
ylpeys...
Olen äiti ja myönnän, että tuntisin itseni
todella lyödyksi, jos lapseni lähtisi isän ja
äitipuolen matkaan... Tulisi mieleen huutaa
millä te houkuttelette lastani... Tokkohan
pystyisin vähään aikaan lapselleni
soittamaankaan... Ilkeeltä tuntuva ajatus soittaa
omalle lapselle: äitipuoli vastais... tekopirteen
ystävällisesti ja ivallisen alentuvasti... Ai,aI
SiNä...
NOooHh...
Sitten, ota huomioon olet tuntenut vähän aikaa
heidät, he näyttävät vielä pyhäpuoltaan. Arki on
äidin kanssa aitoa elämää... Arki voi olla
raskasta kokeilun jälkeen... Tappio ei heti
unohtuis... Eikä olis kiva käydä isänkään luona,
jos pettyisit pahasti... Välit vois mennä pahaan
solmuun.
Suosittelen miettimään pitkään ennen kuin äitiäsi
järkytät... tai
nolaat
Tässä on sinulle muutama pointti. Ehkä vähän
raadollisesti kerrottuna: Tämä on yksi totuus.
Kirjoituksestasi saa sellaisen kuvan, että lapsi
on äidin omaisuutta eikä isällä ole mitään jakoa.
"Olen äiti ja myönnän, että tuntisin itseni
todella lyödyksi, jos lapseni lähtisi isän ja
äitipuolen matkaan... Tulisi mieleen huutaa
millä te houkuttelette lastani... Tokkohan
pystyisin vähään aikaan lapselleni
soittamaankaan... Ilkeeltä tuntuva ajatus soittaa
omalle lapselle: äitipuoli vastais... tekopirteen
ystävällisesti ja ivallisen alentuvasti..."
Vai että sinun lastasi. Niin, isän lapsihan hän
ei ilmeisesti olekaan. Eikä isää loukkaisi sinun
uusi kumppanisi, joka tekopirteästi ja
ivallisesti vastaisi puhelimeen kun hän soittaa.
Antaa lapsen valita, ei lasta saa itsekkyydessään
omia.
Tunteet ovat inhimillinenpuoli ihmistä. Minun
lapseni ei ollut se isän mukaan lähtijä... Äitinä
en voisi olla ymmärtämättä toista äitiä(tuo ei
vain auta, ymmärtäminen äitipuolen puolelta
voidaan tulkita sääliksi ellei pahemmaksikin).
Sitten: jokainen äiti on yksilöllinen persoona,
kokee yksilöllisesti. Minä olen muutaman
uusioperheen nähnyt... ja yhdessä ollut
äitipuolena... Nähnyt ja kuullut, miten minut/ja
joku toinenkin on koettu. Minä yritin tehdä
omalta kohdaltani kaikkeni ettei näin olisi
ollut. Äitipuoletkin ovat inhimillisiä ihmisiä,
on huonot ja hyvät päivät: Vieras lapsi voi
ymmärtää väärin, oma lapsi selviää
olankohauksella... tietää mistä
tuulee...
Lapset eivät ole kenenkään omaisuutta, lainassa
vain... Lapset eivät ole myöskään leikkikaluja
tai mööpeleitä, joita voi siirrellä paikasta
toiseen. Lapsen, murrosikäisenkin
perusturvallisuus on herkkä rikkoutumaan.
Tyttären hyvä äitisuhde on vahvuutta koko loppu
elämäksi... Siksi suosittelen menemään äidin
ehdoilla. Äitipuoli ei koskaan muutu äidiksi.
Lapsia ei siirrellä mielijohteesta paikasta
toiseen.
Äiti voi vahingossa, omien, jo ennestään olevien
sisäistenkriisien lisätessä taakkoja, tuhota
lapsensa. Äidin mahti lapseensa on hirmuinen.
Nainen on ensin nainen ja sitten äiti. En edes
pyydä anteeksi: Näin on. Täydellisesti ei kukaan
osaisi suhtautua tilanteeseen.
voisit viettää joitakin pitempiä jaksoja isäsi
perheessä (kuukauden), muuttamatta kokonaan
äitisi luota. Voisitte sopia että vietät tietyn
kuukauden tai kesäloman isäsi perheessä.
Itse olen äiti sekä kahden pojan äitipuoli ja
täytyy myöntää että ottaahan se ihan eri lailla
voimille kun kaikki ovat koolla. Oman lapsen
sotkut siivoaa mieluummin kuin toisen. Silti
olisin ihan valmis järjestelyyn jos pojat
muuttaisivat meille kokonaan.
Mutta vaikean murrosiän läpikäyneenä olen myös
sitä mieltä että äitiä ei pidä paeta. Itse hain
jossain vaiheessa sijaisperhettä kun oli
vaikeeta, mutta olen kuitenkin tosi tyytyväinen
että loppujen lopuksi muutin kotoa vasta 19-
vuotiaana. Juuri nuo vuodet 15-20 ovat aika
tärkeitä olla "omassa" perheessä ja käydä läpi ne
vaikeudet jotka ikään kuuluu.
Isäsi uusi vaimo ei varmastikaan halua ottaa
asiaan kantaa, ehkä hän pelkää loukkaavansa
äitiäsi? Mielestäni sinun kannattaisi ensin
keskustella äitisi kanssa, ja sitten isäsi ja
hänen vaimonsa siskopuolesi kanssa. Ehkä
tosiaan olisi parempi sopia ensin jostain
lyhyemmästä, esim. kuukauden ajasta, jonka
jälkeen voisitte yhdessä miettiä jatkoa.
Äitisi saattaa ottaa mahd. muuttosi hyvin
raskaastikin, hän voi pelätä menettävänsä sinut
kokonaan isäsi uudelle perheelle, ja tuntea
epäonnistuneensa vanhempana. Siksi suosittelen
sinua olemaan mahdollisimman diplomaattinen, ja
perustelemaan ehdotuksesi positiivisesti, ei
äitiä ja nykyjärjestelyä syyttäen.
Olemme parhaita ystävyksiä siskopuoleni kanssa. Mutta äitipuoli on jotenkin outo, tuntuu kun hän raivoaisi vain minulle ja ainakun minä olen isän luona hän raivoaa. En tiedä onko totta! Joten en tiedä pitänkö hänestä..... On hän välilllä kiva.
Mutta isän ja äitin ero on kova juttu esim. haluaisin NIIIIN kovasti koiraa mutta se on vaikeaa toteuttaa koska käyn isäni luona, ja sinnekun ei äiti puolen mielestä voi omaani koiraa tuoda, vaikkka hän rakastaa koiria. Ja aina sanotaan on han sinulla isälläs koira, se ei ole sama en saa kouluttaa sitä. Saan vaan lenkittää sitä! En tiedä pitää kö hän minusta.