"We don't know why they are getting bigger, but one possible explanation is that they are getting better fed in urban areas."
http://www.bbc.co.uk/news/uk-scotland-north-east-orkney-shetland-17259087
Luonnonvalintaa vai mitä?
Mysteeri syvenee...
http://www.bbc.co.uk/news/uk-scotland-north-east-orkney-shetland-17259087
Luonnonvalintaa vai mitä?
Mysteeri syvenee...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kokohan voi olla kytköksissä johonkin aivan toiseen ominaisuuteen kuten vaikkapa pakoetäisyyteen.
Vuosia sitten tuli koiraeläinten evoluutioon liittyvä dokumentti yleltä. Siinä otettiin esimerkki Neuvostoliitossa tehdystä tarhattujen kettujen jalostustutkimuksesta. Kettuja ryhdyttiin jalostamaan risteyttämällä lyhyimmän pakoetäisyyden omaavia yksilöitä keskenään. Siis valittiin ketut, jotka mahdollisimman vähän pelkäsivät ihmisen läsnäoloa sekä kosketusta ja jotka päästivät ihmisen hyvin lähelle ennen pakoreaktiota. Muutaman sukupolven jälkeen muutos oli ällistyttävä: Kettujen turkin väri oli mustavalkoisen laikukas, ne olivat luonteeltaan pentumaisen leikkisiä läpi ikänsä, ne ehdollistuivat helposti kuten koirat ja ääntely muistutti haukahtelua. En muista mitä kaikkea muita muutoksia tapahtui, olivatko tavanomaista isompia?
Siis kun valintapaine keskittyi vain yhteen ominaisuuteen (pakoetäisyys) tuli kylkiäisenä paljon muita ominaisuuksia mukana. Linkittämästäsi uutisesta tuli väistämättä mieleen tämä tapaus. Kyse voi olla vastaavasta ilmiöstä.
Britanniassa ei ole kettuja jahtaavia isompia petoja (susi ja ilves), kuten esim. Suomessa. Vaikuttaisikohan mitenkään?
Ollu ennekää!
>>Britanniassa ei ole kettuja jahtaavia isompia petoja (susi ja ilves), kuten esim. Suomessa. Vaikuttaisikohan mitenkään?
Mitä paremmin kettu saa syödäkseen, sen varmemmin se selviää seuraavastakin talvesta ja sitä enemmän se voi tuottaa jälkeläisiä. Monissa brittikaupungeissa ketuille asetetaan ruokaa tarjolle vähän niin kuin meillä siileille ja moni brittikaupunkilainen seuraa mielellään kettujen liikehdintää takapihallaan.
http://en.wikipedia.org/wiki/David_Macdonald_(biologist)#Career
Macdonaldin kirja Running with the fox (1987) oli erinomaista goodwilliä kettujen eduksi; hän on myös 1980-luvun lopulla ilmestyneen Maailman eläimet-teoksen nisäkkäitä käsittelevien osien alkuteoksen päätoimittaja.
Kun takavuosina sekä susi että ilves olivat täällä meillä vuosikymmenten ajan lähes sukupuutossa, ketut olivat tietääkseni samaa kokoluokkaa kuin nytkin eivätkä ainakaan alkaneet kasvaa jättiläisiksi.
Tästä huolimatta tulee mieleen, että Jehova on Britanniassa hiljalleen täyttämässä suurpetojen satoja vuosia sitten tyhjentyneitä ekologisia lokeroja, ja koska Hän ei voi sinne tyhjästä susia ja ilveksiäkään luoda (herättäisi liikaa ihmetystä ja sitä Jehova ei halua), hän hoitaa asiaa suurentamalla kettuja.
Muistan tuon wikissä mainitun Night of the fox- dokumentin tulleen aika tuoreeltaan joltain silloiselta satelliittikanavalta. Siihen aikaan infrapunakuvaus taisi ottaa luontodokumenteissa ensiaskeleitaan ja näytti peräti ihmeelliseltä. On tavallaan vahinko että luontokuvauksen tekniikka jatkuvasti kehittyy: joskus tuntuu että viattomien pienten pörröisten eläinten intimiteettisuojaakin jo rikotaan. (Vai onko oikea termi karvainen eläin?)