Kertokaahan mikä mahtaa olla vialla, vai onko
seuraava mielestänne normaalia?
Seurustelin 14-vuotiaana erään tytön kanssa.
Välimme meni poikki ja seurustelin seuraavan
kanssa. Palasimme taas yhteen jne. Tätä pelleilyä
kesti n.3-4 vuotta. Sitten tiemme lopullisesti
erkanivat, muistoina ekat seksikokemukset ja
tietty muitakin mukavia juttuja.
Viimeisen kerran kun erosimme löysin nykyisen
vaimoni. Nyt olen 36 vuotias perheenisä. Olen
monet kerrat viimeisen 16 vuoden aikana saanut
häneltä nimipäivä- syntymäpäivä ja joulukortteja
töihin. Hän on useasti ehdottanut kaikenlaisia
tapaamisia milloin missäkin. Hän itse meni ennen
minua naimisiin, sai ensimmäisen lapsen ja tuli
työpaikalleni näyttämään tenavaa. Sanoi vielä,
että olisi mukava jos tämä olisi sinun. Tuli
toinen lapsi ja samat jutut jatkui. Hän kävi
välillä kertomassa paskapäisestä miehestään ja
kuinka hän heti lemppaisi miehensä jos
aloittaisin hänen kanssaan uudestaan. Yritin
ohittaa nämä temput olankohautuksella ja
onnistuinkin siinä. Meni 4-5 vuotta ja sama ralli
alkoi taas. Hän on kertonut eronneensa ja hoitaa
nyt yksinään lapsiaan ja on kuulemma seuraa
vailla, eikä kuulemma löydä sopivaa. Ei kuulemma
voi elämänsä miestä löytää, se kun olen kuulemma
minä. Tietysti tämä aluksi ehkä imartelikin, ei
enää. En todellakaan kuvittele olevani mikään
ihmemies, mutta hänen puolestaan olen hieman
huolestunut. Vaaraa ei ole seikkailusta, siihen
en takuuvarmasti ryhdy. Mitäköhän hänen
mielessään liikkuu? Onko muilla miehillä
samanlaisia kokemuksia? Mistä se voi johtua? Ja
eniten kiinnostaa, jos joku nainen itse toimii
näin ja voisi nyt kertoa siihen omat syynsä!!!
Vaimoni tietää osan näistä jutuista. Joskus hän
oli huolissaan miten tässä käy, nyt hänkään ei
enää välitä.
seuraava mielestänne normaalia?
Seurustelin 14-vuotiaana erään tytön kanssa.
Välimme meni poikki ja seurustelin seuraavan
kanssa. Palasimme taas yhteen jne. Tätä pelleilyä
kesti n.3-4 vuotta. Sitten tiemme lopullisesti
erkanivat, muistoina ekat seksikokemukset ja
tietty muitakin mukavia juttuja.
Viimeisen kerran kun erosimme löysin nykyisen
vaimoni. Nyt olen 36 vuotias perheenisä. Olen
monet kerrat viimeisen 16 vuoden aikana saanut
häneltä nimipäivä- syntymäpäivä ja joulukortteja
töihin. Hän on useasti ehdottanut kaikenlaisia
tapaamisia milloin missäkin. Hän itse meni ennen
minua naimisiin, sai ensimmäisen lapsen ja tuli
työpaikalleni näyttämään tenavaa. Sanoi vielä,
että olisi mukava jos tämä olisi sinun. Tuli
toinen lapsi ja samat jutut jatkui. Hän kävi
välillä kertomassa paskapäisestä miehestään ja
kuinka hän heti lemppaisi miehensä jos
aloittaisin hänen kanssaan uudestaan. Yritin
ohittaa nämä temput olankohautuksella ja
onnistuinkin siinä. Meni 4-5 vuotta ja sama ralli
alkoi taas. Hän on kertonut eronneensa ja hoitaa
nyt yksinään lapsiaan ja on kuulemma seuraa
vailla, eikä kuulemma löydä sopivaa. Ei kuulemma
voi elämänsä miestä löytää, se kun olen kuulemma
minä. Tietysti tämä aluksi ehkä imartelikin, ei
enää. En todellakaan kuvittele olevani mikään
ihmemies, mutta hänen puolestaan olen hieman
huolestunut. Vaaraa ei ole seikkailusta, siihen
en takuuvarmasti ryhdy. Mitäköhän hänen
mielessään liikkuu? Onko muilla miehillä
samanlaisia kokemuksia? Mistä se voi johtua? Ja
eniten kiinnostaa, jos joku nainen itse toimii
näin ja voisi nyt kertoa siihen omat syynsä!!!
Vaimoni tietää osan näistä jutuista. Joskus hän
oli huolissaan miten tässä käy, nyt hänkään ei
enää välitä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Heh,
Nytkä tuli sinulle ongelma. Tai oikeastaan sun
pitäs miettiä mitä elämältä haluat, rakastatko
nykyistä puolisoa ja lapsia enemmän kuin tätä
lapsuuden rakkautta. Sun on ite mietittävä tämä
asia nyt selväksi.
Jotenkin tuntuu, että olet antanut aiheen tälle
entiselle luulla, etät hänellä on vielä toivoa.
Tee itsellesi tunteet selviksi ja toimi
päätöksesi mukaan. Asian lykkääminen vaikeuttaa
sekä nykyisen että entisen kumppanisi elämää.
Itse jouduin tekemään noin pari vuotta sitten,
nykyinen kulta ja lapset voittivat, entinen eli
vielä nuoruudessa, luullen, että elämä voisi
jatkua kuten reilu parikymppisenä se jätettiin.
Asiaa piti miettiä monelta kantilta, mutta sen
elämän karun tosiasian toteaminen, että vieraissa
en käy, molempia en voi pitää ja nykyistä en
jätä, helpotti hurjasti päätöstä.
Asia oli helppo ilmoittaa sekä nykyiselle että
entiselle naiselle. Entinen vonkasi aikansa, kai
katkeroituikin, mutta kyllä tää on mun ja mun
lasten elämä, kukaan ei koskaan saa sitä rikkoa.
Siksihän mä olen olemassakin.
Kaikkea kivaa ei voi elämässä saada, pidä pää
kylmänä, vaikka houkutus saattaa olla suurikin.
Itse ajattelin heti samaa, että jännitystäkö
tässä elämään on haettu. Ehkä sitten kai aluksi
sitä itsetunnon hivelyä.
Mutta kyllä se päätös on itse tehtävä.
Rehellisyyttä tuo tilanne vaatii. Miksi näin
kauan sitä sanomista on lykätty sille entiselle
tyttöystävälle?
En todellakaan ole retkahtamassa. Ihmettelen vain
miksi tämä toinen osapuoli on jäänyt sinne
jonnekin nuoruusvuosiin.
Heh,
Niinhän se on, minustakin tuntuvat ne
nuoruusmuistot ja ensimmäiset rakastelu- ym.
asiat hienoilta, upeilta ja korvaamattomilta, ai
että silloin oltiin viattomia, kaikki oli kivaa
jne. Kaikillahan näitä muistoja on.
Ehkä entiselläsi on ollut viime aikoina huono
tuuri miesmaailmassa, pettymyksiä on tullut
toisensa perään, hän rinnastaa niitä sinun
nuoruusvuosina. Nyt kun on tullut kylmä ja nälkä
ja vilu, tulee mieleen se lämpö, nauru, hymy ja
turvallisuudentunne, jota silloin pystyit
tarjoamaan.
Sitä hän hakee, sinun nuoruuskuvaa, jota ei
valitettavasti enää ole, kaikkia meitä elämä
kolhii jotenkin, muuttaa ja iän mukana kasvaa
velvollisuudet, kuten sinullakin, puoliso ja
lapset.
Häneltä on kuitenkin mahdotonta riistää noita
muistoja, ovathan ne osin teidän yhteisiä. Niihin
vetoamalla ja heikot puolesi muistamalla hän
yrittää saada sinut jälleen rinnalleen.
Äh, meni sekaiseksi, ajatus katkesi kun piti
käyttää välillä koira ulkona, mutta ymmärtänet...
Aikuistuminen ja vastuullinen eläminen (siis
moralisoimatta, lähinnä tässä valinnoista
aiheutuvien seurausten hyväksyminen) ei katso
ikää. Voi olla, että tuo entinen tyttöystäväsi ei
ole vielä tehnyt riittävästi työtä tunne-elämänsä
alueella.
Ystävällistähän se sinulta on, että olet jaksanut
kuunnella. Mutta se ei ihan välttämättä ole
avuksi enää, jos asiasta on muodostumassa sinulle
itsellesi ja perheellesi kiusa.
Monet ovat ystäviä 'entistensä' kanssa. Ehkä joku
sellainen voi sinua neuvoa enemmän. Se voisi
auttaa sinua.
Itselläni ei ole kokemusta sellaisista
ystävyyksistä, deittituttuja oli joitain kunnes
tapasin mieheni. Se oli ensimmäinen pitkä
seurustelusuhteeni ja jatkuu edelleen, nyt
avioliittona.
Mikä siis ei ole mikään kaikille asetettava
vertailukohde, mutta en siis tiedä miten ystävyys
entisen kumppanin kanssa parhaiten toimisi.
Tässä on nyt sellainen nainen joka myös on jäänyt
erääseen mieheen kiinni,erostamme on jo kolme
vuotta mutta rakastan häntä enemmän kuin ketään
koskaan.Olen myös lähetellyt hänelle kortteja ja
tekstiviestejä, saamatta vastausta.olen jopa
pyytänyt lähettämään selvennyksen omista
tunteistaan edes,ei rakasta enään
viestiä.Ilmaisin tällä viestillä sen että,
voisin yrittää unohtaa hänet. Mutta viestiä ei
ole kuulunut.Minulla on ollut paljon seurustelu
suhteita häntä ennen ja näin tiedän hänen olevan
minulle juuri se oikea.Muutin erille
paikkakunnalle,ajattelin sillä unohtavan
hänet.Kokeilin uudella paikkakunnalla myös miehiä
mutta ei kukaan vieläkään unohduttanut.Sitten
tapahtui ihme hän ilmestyi tälle paikka kunnalle
töihin.Mutta kun menin hänen juttusille hän ei
oikein ollut innostunut.Minulle tuli tästä
tapaamisesta niin sanotusti turhia toiveita,sillä
hänen firmansa tekee töitä ympäri suomea ja pomon
poikana saa valita työ kohteet ja hän tuli
tänne.Töiden loputtua hän lähti pois ja
kaipaan.Sinunkin täytyy olla tälle naiselle se
oikea, olet hänelle jumala!kun asia sinua
häiritsee tee tosiaan selväksi ettei sulla ole
ikimaailmassa halua palata yhteen vaikka nainen
olisi kuinka muttunut parempaan.
vastauksestasi. Olen toki ymmärtänyt olevani
hänelle tärkeä, miksi hän muuten näin
käyttäytyisi. Toisaalta olen enemmän epäillyt,
että hän on vaimolleni katkera. Onhan vaimoni
juuri se henkilö jonka kanssa hänen jälkeensä
aloitin seurustelun joka muuttui avioliitoksi.
Tuli lapset jne. Mietin vain, että haluaisikohan
hän mieluummin vaimolleni käyvän huonosti, kuin
minulle ja hänelle hyvin. Mene ja tiedä. Arvostan
kuitenkin vastaustasi todella paljon.
meillä on samankaltainen ongelma paitsi ongelman
aiheuttaja on mieheni entinen tyttö ystävä.
olemme olleet yhdessä 8 vuotta ja meillä on 2
lasta.mieheni entinen meni juhannuksena naimisiin
mutta silti tämä nainen soittelee miehelleni ja
hänen sukulaisilleen saadekseen tietoja
suhteestamme.
koko 8 vuoden ajan tämä nainen on yrittänyt
pilata suhteemme siinä kuitenkaan onnistumatta.
luulisi että hän olisi jo hyväksynyt sen ettei
mieheni ole kiinnostunut hänestä.
Erikoisinta tosiaan meidänkin tapauksessa on
ollut onneksi nyt jo taakse jääneet vierailut
vanhempieni luona. Joskus äitini sai häneltä
nimipäiväkukkia jne. Olipa joskus sanonut
äidilleni vielä kuulemma nappaavansa minut.
Itselleni tipahti joskus postilaatikosta
joku "karvaleluavaimenperä" tai vastaava syntymä-
tai nimipäivän aikoihin. Onneksi on nyt mennyt jo
useampi kuukausi ilman mitään yhteydenottoa.
Lieneekö löytänyt seuraa, TOIVOTTAVASTI!!!
Itse olen roikkunut entisen poikakaverini perässä
varmasti aika rasittavana taakkana. Seurustelimme
reilut kolme vuotta, parisen vuotta asuimme
yhdessä, kunnes hän eräänä päivänä soitti ja
sanoi että nyt riitti (opiskelujen takia olin
toisella paikkakunnalla). Olin tuolloin 20-
vuotias. Ero oli minulle aivan karmea. Hänelle ei
varmasti niinkään, hän kun oli löytänyt "uuden ja
ehomman". Hän oli ollut minulle tukena varsin
vaikeina aikoina, ja nuori kun olin, oli tuo
reilu kolme vuotta kuitenkin aika pitkä aika
yhdessäeloa. Eroa pahensi vielä se, että olin
kiintynyt hänen kotiväkeensä, jossa viihdyin
hyvin, ja tunsin että minustakin välitettiin.
Olimme asuneet heillä olosuhteiden pakosta
kuukauden-pari, ja kun hain viimeiset tavarani
sieltä, itkimme emännän kanssa kaulatusten.
Soitin usein hänen peräänsä, mutten koskaan
päässyt juttelemaan. Kirjoittelin pitkään hänen
siskojensa kanssa, ja sain kuulla miten hän meni
naimisiin, sai lapsia jne.. Vähitellen alkoi
helpottaa, mutta kauan siihen meni. Enneminkin
vuosia kuin kuukausia. Ehkä tilannetta olisi
helpottanut se, että olisin todella saanut
jutella asiat halki. Vieläkin tuntuu siltä että
jotain on jäänyt hampaan koloon. Tapasimme vain
kerran tuon puhelun jälkeen, eikä minusta
tuolloin ollut juuri muuhun kuin itkupilliksi.
Vihalla ajattelen häntä, mutta hänen vanhempiaan
ja siskojaan ajattelen lämmöllä. Näin jälkeen
päin hävettää aivan hirvittävästi, mutta onneksi
ei ole pelkoa että törmäisin missään heihin :)
Usein paljon myöhemminkin toivoin että olisin
voinut tavata hänen siskonsa, ehkä
vanhempansakin, mutta sisu ei siihen riittänyt.
Tuskin olisin muuta tehnyt kuin itkenyt :) En
tiedä miten reagoisin jos tapaisin hänet
sattumalta jossain. Mottaisinko samantien päin
näköä, vai mitä tekisin, kävelisin ylpeänä, nokka
pystyssä ohitse. Pieni tarve on kyllä yhä päästä
näpäyttämään, vaikka kaikesta on yli seitsemän
vuotta. Kumma juttu miten tuommoinenkin asia voi
jäädä kaivertelemaan pitkäksikin aikaa.
Vaikka olis löytänytkin uuden,ei se ensimmäinen
unohdu,ainakaan kun on ollut avioliitossa 25v
3lasta ja erosta jo 10v.Aina on mielessä.