Tottakai perhe on tärkeä, se on selvää, mutta ärsyttää todella paljon kun tuntuu etten kuulu tähän suhteeseen, sillä kaikki mitä yritetään yhdessä tehdä, on sabotoinnin kohteena.
Ja rakkaat lukijat, en tarvitse kommentteja siitä että olisin mustasukkainen mieheni äidistä, sillä se asia menee kyllä ihan päivnastoin.
Anoppi on ollut siis suhdettamme vastaan jo silloin kun olimme seurustelleet mieheni kanssa Huimat 7 päivää, vaikka emme olleet edes tavanneet, hän alkoi jo motkottaa pojallensa, että kyllä hänen pitäisi useammin käydä äitinsä luona kuin vaan heilastella naisen kanssa. (todettakoon että anoppi asuu miehensä ja tyttärensä kanssa n.400 kilometrin päässä, joten mihinköhän hittoon tuo 7 päivää sitten oikeen vaikutti, kysyn vaan).
Näiden vuosien aikana tahti on vaan kiihtynyt. Olen monesti käynyt anoppilassa, mutta joka jumalankerta näen sen teatteriesityksen taakse.teennäisimpiä hymyjä mitä olen koskaan nähnyt
. Autan silti aina automaattisesti kotitöissä, ja uskokaa pois, niitä siellä kyllä piisaa, autan ulkotöissä,teen ruokaa kaikille,siivoan ymym. Ikinä en ole esim. kuullut sanaa "kiitos", vaikka itse kiitän aina esim. ruokailun päätteeksi, kiitän jos joku auttaa minua jossain pienissä asioissa tms. Kysyn aina kuulumisia, ja yritän muutenkin jutella. Menee lähes aina monologiksi, koska harvemmin saan vastausta keltään.
Mutta tämä että meillä on mieheni kanssa muutenkin loppujen lopuksi todella harvassa ne hetket kun voimme olla kahdestaan, ja jos saamme kasattua edes yhden viikonlopun (n. kerran kuukaudessa) toisillemme, niin tietenkin juuri silloin napsautetaan 400 km : n päästä sormia ja mies kipittää äitinsä luokse. (Ne muut vkl:t hän hän yleisimmin menee sinne samaan paikkaan sitten ilman pyytämistä). Ja auta armias kun mies kerran sanoi sinnepäin "en tule nyt koska on vaimokkeen kanssa muuta puuhaa", alkoi hirveä marmatus kuinka taas heilastellaan vaan naisen kanssa. Ja tottakai mies sitten lähtee sinne, ettei vaan perheidylli hajoa.
Laskin eräänä päivänä piruuttaan että hän oli 7 vkl peräkkäin äitinsä helmoissa ja sitten tulikin joku duunimatka ulkomaille, jonka jälkeen taas 5 vkl putkeen äidin luokse. Tässäkin on se pirullista että jos minun kanssa olisi jotain sovittu, ei se anopille käy, mutta jos kyseessä on joku risteily kavereiden kanssa,duunin virkistys/ryyppyreissu, niin anoppi ilomielin oikeen työntää poikaansa niihin, koska eihän se "lapsuuden koti sillä aikaa kerkiä haihtumaan ilmaan".
Ja mies pitää minua outona, koska olen sanonut hälle ihan "muutaman" kerran että nyt alkaa mulle riittämään tämä pompotus. Hän perustelee ja selittelee asiaa sillä , että äitinsä muuten suuttuu. No , eihän mun tunteilla tietenkään ole mitään väliä, vaikka se mitä yleisimmin nykyään miehestä nään, niin on auton perävalot.
Miehellä on veljiä ja sisaruksia, niin miksi he saavat elää kuitenkin parisuhteissaan normaalisti? ja mekään ei olla mitään juuri aikuisiän saavuttaneita, vaan kolmenkympin päälle.
Ja rakkaat lukijat, en tarvitse kommentteja siitä että olisin mustasukkainen mieheni äidistä, sillä se asia menee kyllä ihan päivnastoin.
Anoppi on ollut siis suhdettamme vastaan jo silloin kun olimme seurustelleet mieheni kanssa Huimat 7 päivää, vaikka emme olleet edes tavanneet, hän alkoi jo motkottaa pojallensa, että kyllä hänen pitäisi useammin käydä äitinsä luona kuin vaan heilastella naisen kanssa. (todettakoon että anoppi asuu miehensä ja tyttärensä kanssa n.400 kilometrin päässä, joten mihinköhän hittoon tuo 7 päivää sitten oikeen vaikutti, kysyn vaan).
Näiden vuosien aikana tahti on vaan kiihtynyt. Olen monesti käynyt anoppilassa, mutta joka jumalankerta näen sen teatteriesityksen taakse.teennäisimpiä hymyjä mitä olen koskaan nähnyt
. Autan silti aina automaattisesti kotitöissä, ja uskokaa pois, niitä siellä kyllä piisaa, autan ulkotöissä,teen ruokaa kaikille,siivoan ymym. Ikinä en ole esim. kuullut sanaa "kiitos", vaikka itse kiitän aina esim. ruokailun päätteeksi, kiitän jos joku auttaa minua jossain pienissä asioissa tms. Kysyn aina kuulumisia, ja yritän muutenkin jutella. Menee lähes aina monologiksi, koska harvemmin saan vastausta keltään.
Mutta tämä että meillä on mieheni kanssa muutenkin loppujen lopuksi todella harvassa ne hetket kun voimme olla kahdestaan, ja jos saamme kasattua edes yhden viikonlopun (n. kerran kuukaudessa) toisillemme, niin tietenkin juuri silloin napsautetaan 400 km : n päästä sormia ja mies kipittää äitinsä luokse. (Ne muut vkl:t hän hän yleisimmin menee sinne samaan paikkaan sitten ilman pyytämistä). Ja auta armias kun mies kerran sanoi sinnepäin "en tule nyt koska on vaimokkeen kanssa muuta puuhaa", alkoi hirveä marmatus kuinka taas heilastellaan vaan naisen kanssa. Ja tottakai mies sitten lähtee sinne, ettei vaan perheidylli hajoa.
Laskin eräänä päivänä piruuttaan että hän oli 7 vkl peräkkäin äitinsä helmoissa ja sitten tulikin joku duunimatka ulkomaille, jonka jälkeen taas 5 vkl putkeen äidin luokse. Tässäkin on se pirullista että jos minun kanssa olisi jotain sovittu, ei se anopille käy, mutta jos kyseessä on joku risteily kavereiden kanssa,duunin virkistys/ryyppyreissu, niin anoppi ilomielin oikeen työntää poikaansa niihin, koska eihän se "lapsuuden koti sillä aikaa kerkiä haihtumaan ilmaan".
Ja mies pitää minua outona, koska olen sanonut hälle ihan "muutaman" kerran että nyt alkaa mulle riittämään tämä pompotus. Hän perustelee ja selittelee asiaa sillä , että äitinsä muuten suuttuu. No , eihän mun tunteilla tietenkään ole mitään väliä, vaikka se mitä yleisimmin nykyään miehestä nään, niin on auton perävalot.
Miehellä on veljiä ja sisaruksia, niin miksi he saavat elää kuitenkin parisuhteissaan normaalisti? ja mekään ei olla mitään juuri aikuisiän saavuttaneita, vaan kolmenkympin päälle.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Laitappa seuraavan kerran kun olette suunnitellet jotai ja mies rupeaa perumaan sitä sille että menee äitinsä luokse että nyt sitten valitset joko minu tai äitisi mutta sano myös että sinun kanssa harrastetaan sekis ei äidin kanssa. Mamman poikia on aika paljon. Itse aikoinan kypsyin siihen määräilyyn ennen kun täytin 18 sanoin ihan suorat sant äidille miten asiat ovat ja ei asu kuin 160km päässä ja ei enää yli 50 veenä tartte kuin 2.5 ketaa poiketa mutta yöksi en jää vaikka tilaa olisi kun ei kiinosta. Sen verran vanhaa äitiäni autan että pidän sen kesämökin kunnossa ja teen kaikki remontiti siellä.
NINKÖ
Sympatiseeraan sua. Mun napanuorassa roikkuva tuleva ex perui taas treffit kun äitinsä sai sydämentykytyksiä. Erikoisesti ilmaantuvat rytmioireet silloin harvoin kun suunnitellaan tapaamista. Muulloin tuleva ex anoppi on terve kuin noita vaan voi olla.
Laskin eräänä päivänä piruuttaan että hän oli 7 vkl peräkkäin äitinsä helmoissa ja sitten tulikin joku duunimatka ulkomaille, jonka jälkeen taas 5 vkl putkeen äidin luokse. Tässäkin on se pirullista että jos minun kanssa olisi jotain sovittu, ei se anopille käy, mutta jos kyseessä on joku risteily kavereiden kanssa,duunin virkistys/ryyppyreissu, niin anoppi ilomielin oikeen työntää poikaansa niihin, koska eihän se "lapsuuden koti sillä aikaa kerkiä haihtumaan ilmaan".
Mies pakenee seuraasi .
Rakastunut mies rientää naisensa luokse .
MIes valitsee äitinsä seuran.
Mies valitsee risteilyn kavereiden seurassa.
Mies valitsee duunin /virkistys ryyppyseuran.
Huh huh huh... Tuskinpa itse vastaavassa tilanteessa enää tuppautuisin vastentahtoisen miehen seuraan. Hänhän ilman muuta pitää äitiään etusijalla ja suunnilleen tuhat kertaa parempana kuin sinua.
Jos olet kolmissakymmenissä, terve ja omillasi toimeentuleva, niin eikö kantsisi lähteä lätkimään? Todennäköisesti löytäisit nopeastikin jonkun toisen ja sellaisen, joka on SINUSTA kiinnostunut eikä roiku äitinsä tisussa.
v ai iin
Ei hyvältä kuulosta.. ikävää kun anoppi narsistinen. Sitonut pojan tiukasti itseensä. Napanuora ei ole selvästi katkennut, vaikka poika kolmekymppinen. Tuota sidettä erittäin vaikea ulkopuolisen saada katkeamaan. Varsinkin kun mies ei ole enää ihan nuori. Päässyt äiti kovasti tuhoa miehen mieleen tekemään. Mieskaverisi on kasvanut äitisi kynnysmatoksi.
Mulla oli vähän samankaltainen tilanne. Mieskaverini (kolmekymppinen myös) aivan ihana mies muuten ja kävimme hyvin yhteen. Muutin miehen perässä paikkakunnalle,jossa tämän vanhemmat myös asuivat. Äitinsä puuttui aina meidän asioihin ja suhteeseen alusta alkaen. Sairauksiensa ja kuntonsa vuoksi poika joutuu palvelemaan, mm. kyydittämään äitiään paljon. Kun jokin asia ei mennyt anopin mielen mukaan, vaikka pienikin, alkoi haukkumaan ihmisiä (jotka eivät pillin mukaan silloin sattuneet juoksemaan) ja jopa vollottamaan kuin pieni lapsi. Olisi halunnut että koko maailma pyörii hänen ympärillään. Vaikeasti läheisriippuvainen ihminen. Mies sanoi että helpompi sen kanssa luovuttaa, antoi periksi asioissa. Anoppi mielisteli ihmisiä jotka olivat alistuneet hänen kynnysmatoikseen, eli miestään ja poikaansa.
Minun ja miehen äidin välit kiristyivät kun en ruennut enää miellyttämään tätä kun jossain vaiheessa tajusin ettei minun tarvitse, rajansa kaikella. Laitoin miehen valitsemaan minun ja äitinsä väliltä, ja siihen tultiin että valitsi vanhempansa. Ei uskaltanut mitään muutoksia tehdä elämäänsä, äitinsä pelotellut pilalle. Ei ole oikein että minun vaan olisi pitänyt aina joustaa kaikissa asioissa, ja toinen ei jousta yhtään. Ja kumppanin pitäisi olla se tärkein ihminen toiselle.
Kyllä en toista kertaa mammanpojan kanssa lähde seurustelemaan. Vajaat 2 vuotta tuli katsottua tätä, ja sitten riitti. Todella vaikea päätös oli kun rakastaa toista..
Ei kannata yrittää muuttaa toista, menee omat voimavarat. Kyllä pistäisin aloittajana miehen tosipaikan eteen, miten on. Äiti vai naisystävä. Jos napanuora ei katkea, parisuhde ei onnistu, tai on ainakin hyvin vaikeata.
Olit minkä ikäinen tahansa niin ongelmasi on miehesi. Ota etäisyyttä häneen ja hänen äitiinsä. Mieti haluatko jatkaa tälläistä suhdetta missä mies käyttäytyy noin.. Itsehän en katselisi päivääkään.. Omalle ukolleni olen ilmoittanut että sinä päivänä kun minä humaan olevani kakkonen milletahansa niin katson kyllä että hän saa minusta tuolloin täyden vapautuksen. Eroa kannattaa harkita vakavasti, kyllä miehiä riittää muuallakin. Ja kuka niitäkin tarvitsee ihan välttämättä.. mihin??
Olen täysin samaa mieltä kirjoittajan "mitä pelissä " kanssa , mieti , onko suhteenne vain alapää suhde vai onko siinä sydän ja kunnioitus mukana , mitä rakastat miehessäsi , joka ei sitoudu sinuun ?
Näitä on nähty ja monet valitsevat äidin .
Asiasta ei kannata riidellä , keskustelette aivan rauhassa, että sinun käsityksesi kuten myös monen muun järkevän ihmisen käsitys parisuhteesta ja yhdessä elämisestä .
Olet nuori ja on joskus lasten aika , epäkypsän äitiinsä sitoutuneen miehen kanssa niitä ei kannata edes harkita , se ei olisi lapselle hyväksi , lapsi ei tilannetta parantaisi .
Unohda rakkauden tunne, jos sitä luulet tuntevasi, ota järki käteen ja ajattele itsekkäästi .
----------
Olen anoppi ja nuorteni perheitä en milloinkaan vaadi tulemaan , kiva kun muutaman kerran käyvät , asuvat 100 km säteellä . Kun tulevat , hoidan lapset ja passaan heidät ilolla , saavat nukkua pitkään ja tulla valmiiseen pöytään ihan kuin omat vieraanikin .
Lapsilleni olen sanonut , että en milloinkaan tule heidän puolisoitaan moittimaan , saa vaikka kieleni leikata : ) jos niin tekisin.
Olen todella iloinen , että saamme elää omaa rauhallista elämäämme , jota itse helpotamme, että itse vielä vanhempinakin tai sairaampina selviämme , emme voi tukeutua kehenkään . Sitten kun aika tulee , toivottavasti on palvelutalot yms.
Tärkeintä on pitää mukavat ja lämpöiset välit lapsiin ja heidän perheisiinsä , joka kerta sanon pojilleni , että hemmottelevat vaimojaan ja antavat vaimolle mahdollisuuden ulkoilemiseen yms , että jaksaa paremmin . Sitten kun on lapsia , tärkein on rakastava ilmapiiri , lapsen koti on vanhempien suhde .
Hyvä kun kirjoitit tänne, yksin ajautuu tilanteeseen , että voi ruveta miettimään , että omassa suhtautumisessa on vikaa , mutta ole itsekäs nyt ja mieti ihan oman elämäsi kannalta , parempi vaikka yksin kuin ½ miehen kanssa .
Olen nyt tehnyt päätöksen ettei tämä enää onnistu, otettiin miehen kanssa aluksi keskustelulinja, mutta kolmas maailmansotahan siitä seurasi, kun mies onkin nyt sitä mieltä että olen kohtuuttoman julma häntä kohtaan kun haluan katkaista kaikki välit häneen.ööh. onko noin? eikö hän sitten ollut julma mua kohtaan kun piti mua aina viimesellä sijalla varsinkin jos vastassa oli hänen äitinsä?
Eihän tämä mullekkaan helppo päätös ollut mutta teidän vastausten avulla ymmärsin että tilanne on mahdoton.
Selostin ja perustelin kaikki olemassa olevat faktat asiasta, niin mies käänsi kelkkansa ja väitti että minä olen kuulemma se jonka kanssa on ollut eniten tosissaan..jaa-a, pohdin tässä että jos asia on tosian näin niin miten hän on sitten aikasempia naisystäviään kohdellut? Onko tosissaan oleminen sitä että pistetään varasijalle joka asiassa, työnnetään aina syrjään , ollaan enemmän "suhteessa" äidin kanssa kuin puolison ymym.. silloinko se suhde toimii? Kysyin tätä mieheltä, mutta vastausta en kerinnyt saamaan kun johan se saamarin puhelin pirahti taas ja eikös käsky käynyt lähteä äidin luokse. Ja taas katselen auton perävaloja.
Kyllä kai sä ap olet jo pakannut laukkusi? Tai miehen, riippuen siitä kumman asunnossa asut? Tai vaihtanut lukot?
tosissaan..jaa-a, pohdin tässä että jos asia on tosian näin niin miten hän on sitten aikasempia naisystäviään kohdellut?
Juuri noin , hyvä oivallus ja ainakin olet nyt pistänyt pyörät pyörimään . Montaa nähneenä on noita miehiä , jotka huomaavat virheensä vasta istuessaan kiikkutuolissa 60 -kymppisinä ypöyksin katkerina , kun muut vaarit istuvat lapsenlapset polvillaan . Napanuora pysyy ja se on niin kinkkinen juttu, ettei ole järjellä selitettävissä .
Älä riitele suotta asiasta , se ei tuo kun pahaa verta . Sinun kannattaisi varmaan jutella kuntasi kaupunkisi perheasiankeskustyöntekijän kanssa ennen päätöstäsi , saat asiantuntijan näkemyksen , täällä tämä neuvominen tuntuu rikolliselta : )
Kriisi on mahdollisuus , se avaa uusia ovia . Hyvää kevättä sinulle .