Työskentelin eräällä naisvaltaisella alalla yli puoli vuotta ja sain tarpeekseni kiusaamisesta,irtisanouduin heti kun löysin toisen työpaikan.Heti alusta asti oli puhumattomuutta,kehuja ei tullu koskaan,ainoastaan jatkuvaa arvostelua yhteisissä palavereissa,ikinä en kelvannut..itsetunto romuttui,tuntui et oon ihan väärällä alalla..mun aikana haukuttiin nuoria ja kokemattomia työntekijöitä,kiva kuunnella kun olen itsekkin nuori jolla ei vielä ko alasta kovin paljo kokemuksia.Oli tosi inhottavaa kun aamulla meni töihin,ahdisti..aina yhtä ynseää käytöstä..se on kamalaa kun muut ei puhu,kun yrität rakentaa keskustelua sulle vastataan jotain kylmästi mutta ei jatketa keskustelua..ja annetaan kaikki paskahommat.Ja mitään et muka tee oikein,jännä vain et kun meidän työpistees oli pari sijaista viikon ajan niin niiltä kyllä sain posiiivista palautetta ja ne kehui et oon oikealla alalla..se toi tosi hyvän olon ja auttoi jaksamaan pitkän aikaa.Satutti sekin kun mun työkaverit kehui erästä toista työntekijää joka työskentelee toises pistees mun aikana..tuntui tosi pahalta ku ei ite koskaa saanu mitää positiivista palautetta..ja erästä toista työntekijää kehuivat oikein helmeksi,silloinkin olin paikalla..tämä helmi oli aloittanu samaan aikaan kuin minä mutta työskenteli kans eri pistees..Mutta minäpä näytin pitkän nenän ja jäin sairauslomalle,sen aikana etsin uuden työpaikan jossa saan tehdä pikkuusen esimiestehtäviä ja jossa muakin arvostetaan..siinäpäs niille vanhoille työkavereille sulattelua!
Sain tarpeekseni ja irtisanouduin
tinttiii
5497
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tämä on tätä päivää. Kiusaaminen lisääntyy vaikka siitä puhutaan mediassa, työyhteisöissä jne. Kiusaaminen alkaa jo lastentarhassa, koulussa, armeijassa ja sitten työyhteisösissä. Onko kiusaaja jo lapsuudesta kiusaaja. Mutta miksi meillä on niin paljon sitä?
Terveydenhuollossa, valtiolla, seurakunnissa sitä tuntuu olevan enemmän, johtuen ilmeisemmin naisvaltaisesta alasta. Naisethan ovat ilkeitä, selkäänpuukottajia, mustamaalaa, nuolee pomoa ja kertoo jos millaisia tarinoita, jotka ovat utopiaa. Miesvaltaisellakin alalla on kiusaamista ja aliarvioimista. Nyt hyvä esimerkki tämä itse puheenjohtaja.
Minusta nämä kiusaajat ovat henkisesti sairaita; persoonallisuushäiriö, kateus, uhka, narsisimi, kilpailu tai muuten vain kateellisia työtovereita.
Vaikka asioista jatkuvasti puhutaan niin miksi ei mikään muutu? Yksi iso syy on huono johtaminen esimerkiksi terveydenhuollossa, kouluttamattomuus, osaamattomuus puuttua asioihin tai yksinkertaisesti välinpitämättömyys asian suhteen.
Kuinka paljon se maksaa työntekijälle henkisellä tasolla, työnantajille, veronmaksajille ja koko yhteiskunnalla. Onko kiusaaminen lisääntynyt kun henkilöstöä on vähennetty ja annettu liikaa tilaa ns. rivi-ihmisille ja itse esimies on liian kaukana todellisuudesta tai suomeksi ei osaa puuttua ja johtaa!
Yksi syy on se ettei uskalleta puuttua.Prosessit pitkiä ja kuluttaa ihmistä liian paljon. Harva lähtee tähän oravanpyörään. Pitäisi olla paljon helpompi tie käydä nämä prosessit.
Nykyään työantajilla on aina ja melkein aina ns. direktio oikeus, luottamushenkilöt ovatkin työnantajien puolella. Vaikka todellisuudessa niiden pitäisi olla ajamassa sen heikko-osaisen tai kiusatun ihmisen asiaa.
Miksi ihmisten pitää olla ilkeitä, katkeria, kateellisia eihän siitä muodostu koskaan mitään hyvää. Työyhteisön tulee olla avoin, helppo mennä, kannustava, tukeva ja organisaation henkilöstöään arvostava. Paljon lupauksia työnhaussa ja korkeat tavoitteet mutta kun astut siihen todelliseen työyhteisöön niin paperilla olleet lupaukset ovatkin vain katteettomia utopioita.
Nyt tuntuu siltä, että raha, materialismi, hienot juhlapuheet, lupaukset, oma napa, erilaiset edut ja bonukset johdolle on kaiken a ja o. Mutta mihin unohtuu se uurastava pieni ihminen, joka aina pienenevillä resurseilla raataa itsensä puhki ja johto pokkaa kaiken omaan taskuunsa. Palkka pieni perustehtävissä ja johtajat kuittaavat voitot omille bonustileilleen.
Näin toimitaan nykyään terveydenhuollossa mutta toki muuallakin. Maailma muuttunut kovaksi liian kovaksi ja johtamisen näkökulmasta se vaatii osaavia, koulutettuja johtajia sekä henkilöstön todellista arvostamista muutenkin kuin juhlapuheissa. Mielestäni liika kovuus ei ole hyväksi sillä se tekee ihmisestä kyynisen, kylmän, ahneen ja röyhkeän. Näin hyväkin työyhteisö nakertuu ja tukehtuu omaan pahoivointiinsa.
olen tullut siihen johtopäätökseen että varsinkin määräaikaiset työntekijät ovat kovilla.heidän pitäisi olla hajuttomia,mauttomia ja näkymättömiä sekä robotteja jotka jaksaa mitä vaan ilman sairauslomia...ihan sääliksi käy!! ja auta armias jos joku heistä on fiksumpi/kauniimpi/mukavampi kuin vakituiset...on helvetti irti.ja jos lähdet puolustamaan joudut itse kiusatuksi,näin se menee!!
Täytyy kyllä sanoa että itsekin johtajana odotan alaisiltani nuorilta määräaikaisilta työntekijöiltä ehdotonta läsnäoloa eikä mitään saikkuilua. En tarvitse sellaista työntekijää, joka lorvii kotona.
En ole kiusaaja, sillä minun nuoruudessani sentään vaadittiin em. asioita, ja minä vaadin myös, eikä siinä ole mistään kiusaamisesta kyse.
Myös työ on jaksettava, ja oltava kohtelias töissä, ja tervehdittävä minua hyvällä huomenella joka työaamu.
Toivottavasti ylläoleva esimies myös vastaa hyvään huomeneen.Mitä se kertoo jos kahden kesken ei tervehditä eikä puhuta mitään tai edes vastata kysymyksiin mutta muiden läsnäollessa kyllä.Tämä on sivusta kuultua.Ja vielä, jos lääkäri määrää sairaslomaa niin pulinat pois!!
Työelämä on enää pelkkää sotkua. On kauniit puheet ja ylevät periaatteet, mutta käytännössä toimitaan aivan erilaisten, kirjoittamattomien sääntöjen pohjalta. Asiat, tunteet, puurot ja vellit ovat menneet autuaasti sekaisin niin johdolta kuin alaisilta. Psykokonsultit tekevät näinä aikoina isoa tiliä, mutta esim. kiusattuja he eivät auta. Sairaan työyhteisön taudinkuvaan kuuluu, että ongelmia ei voida käsitellä. Jos niin tehdään, pääsee helvetti valloilleen.