äidin menettäminen

Niin vanhalta ja hölmöltä kuin se kuulostaakin, niin aika tekee jossain määrin tehtävänsä ;) Mutta sekin pitää paikkansa, että vaikka olisi kuinka vanha hyvänsä niin läheisen menettäminen on kurjaa...
Itse olin 37 v menettäessäni äitini - ja meni varmaan puolisen vuotta ennekuin pystyin puhumaan sitä kenellekään ilman että "se tuntui jossain"...; kaikista riidoista ja vuosikausien erillään asumisesta (silti yhteyksiä kyllä pidettiin hyvinkin usein) huolimatta...

Koita jaksaa, itse kuulin että äitini kuoli eilen, syöpään. Vaikka olen 47-v. nainen niin olen itkenyt kuin hullu, meillä kaikilla on vain yksi äiti.
Suru on suuri ja se helpottaa ajan kanssa, älä vahingoita itseäsi koska ei sinun äiti sitä olisi toivonut.

Yritä syödä jotakin, vaikka pieniä määriä ja hienoa kun sinulla on tyttöystävä.
Minulla ei ole kuin ex-puoliso, mutta onneksi on ystäviä. Puhu asioista ja muistele lämmöllä kaikkia hyviä hetkiä.

Minulle tulee mieleen kaikkea kivaa ja lämpöistä äidistä, sitten tulee itku.
Voimia ja hali sinulle!

Kohta 9 vuotta sitten vaimoni ja lapsieni äiti kuoli täysin rutiini laeikkauksessa.
Lapseni olivat silloin 10, 15, 18.
Ensinmäiset viikot menevät tosiaan ikäänkuin shokissa ja ruoka ei maistu eikä oikein osaa tehdä mitään.

Meillä kuitenkin elämä alkoi mennä eteenpäin, vanhin poika ajoi ajokortin jne. elämä jatkui.

Vaikka nyt tuntuu kurjalta niin elämä alkaa sujua jos annat sen sujua.
Jos päätät että sulla on aina kurjaa niin silloinhan sulla myös on kurjaa, mutta jos ajattelet valoisasti niin asiat sujuvat valoisammin.

Nyt ihan alussa ei tarvitse olla mitään mieltä, senkun olet vain.

Tiedän tasan miltä sinusta tuntuu. :( Menetin äitini vuosi sitten. Minulla on kuollut pappa ja 2 enoa sen lisäksi ihan lähi aikoina mutta ennen äidin kuolemaa. Tiedän että se sattuu. En itse pysty vieläkään puhuu ystäville miten paljon se sattuu. Tuntuu etttei kukaan kuitenkaan ymmärrä. Mikään ei lohduta muuta kuin se että saisin nähä äitini ja kuulla hänen äänensä. Mutta tuo ei oo enää mahdollista. Tiedän myös ettei äitini halua että jäisin tuleen makaamaan ja luulen ettei sinunkaan äitisi haluisi sinulle niin. Sun pitää surra rauhassa. Elämä ei ole reilua mutta se on kuitenkin elämisen arvoinen. Jokainen päivä jonka elät on tärkeä vaikka se olisikin huonopäivä. Äitisi on onnellinen kun on saanut juuri sinulaisesi pojan ja hän on tehnyt kaikkensa varmasti sinun elämisen eteen. Hän haluaa ettet luovuta vaan jatkat elämää jonka hän on sinulle rakentanut äidin rakkaudella. Hän elää sinussa sun viimeiseen hengen vetoon asti. Kyllä se aika syvätki haavat korjaa ja jäljelle jää kauniit muistot.

Otan osaa sinun ja perheesi ongelmaan. En pysty sanoin lohduttamaan. Ole nyt lähellä noita ystäviäsi. Itke jos itkettää, ei ole pakko syödä jos ei maistu. Aika on kuin olis pysähtynyt ja elämä mysö, kun läheinen lähtee yllättäen. Vain aika vie surun pois, se muuttaa muotoaan.
Teillä on nyt edessä hautajaisten järjestelyt: menkää yhdessä perheenä: sinä, isä, pikkuveli ja ystävät eteenpäin. Pyytäkäää apua jos ette jaksa. Tuska pitää työstää ulos.

Halaan sinua nuori, murheenmurtama poika!

Monet sanoo / kirjoittaa, että mikään ei maistu surun keskellä - itselläni taasen oli ihan päinvastainen tilanne... Syötyä tuli - ja hurjia määriä, varsinkin jotain herkkuja kuten jäätelöä, erilaisia leipiä, voileipäkakkuja, erilaisia salaatteja, valkosipuliperunoita, kermaperunoita yms. Myös namuja tuli mässäiltyä - varsinkin salmiakkia, mikä on ollut intohimoni vuosikausia - paitsi joskus aikoinaan raskausaikana kaikki namut - myös salmiakki - tökkäsi ;) Puolen kilon sekalaisnamupussi saattoi mennä hyvinkin helposti päivässä, tai lyhyemmässä ajassa ;)

VAI NIIN

Otan todella osaa suruusi. Voimia ja halaus. Äitisi varmasti haluaisi, että jaksat jatkaa elämääsi surustasi huolimtta, hankkia ammatin, työtä ja oman perheenkin ehkäpä sekä huolehtia pikkuveljestäsi. Mutta surulle on oma aikansa. Siitä huolimatta tulet pärjäämään ja jaksamaan elämässäsi. Äitisi ei varmasti jättänyt sinua eikä perhettäsi, vaan enkelinä ja tähtenä taivaalla katsoo sinun, pikkuveljesi ja isäsi perään ja rakastaa teitä elämänne loppuun asti. Olet rakas äidillesi, isällesi, pikkuveljellesi ja muille läheisillesi. Voimia.

Läheisen rakkaan menettäminen nuorena on todella raskasta. Tiedän sen itse. Meni vuosia, ennen kuin aloin toipumaan. Ymmärrä tuskaasi, se on sanoinkuvaamaton! Itse kävin veljeni itsemurhaa läpi käymällä iltaisin kävelyllä. Mietin paljon rakasta veljeäni ja tein yksin surutyötä. Itkin ja rukoilin! Tein tätä siis vuosia, niin kauan, kunnes tunsin, että nyt se suurin tuska ja suru on ohi. Vieläkin ajattelen veljeäni ja suren, mutta se ei enää hallitse elämääni. Suru täytyy käydä läpi. Kannattaa itkeä ja huutaa, jos siltä tuntuu. Joillekin sopii kavereille puhuminen, mun tuskaani ei vaan kaverit oikein ymmärtänyt. Mut päätin käydä asiat läpi yksin. Nyt olen tasapainossa, sitä toivon myös sinulle!

Näin vaan piaan vuosi vierähtäny äidin poismenosta. Nykyisin menee loistavasti :) tyttöystävän kans 1½vuotta piaan täyteen ja ollaan kesän lopus muuttamas yhteen opiskelujen takia=). Tästä tämä elämä taas jatkuu ja menneet on menneitä jotka on vaan pakko hyväksyä :/. Olen isää auttanu nyt paljon täs maataloudes ja tienannu hyvät opiskelurahat ja paljon ylimääräistä eli tulevaisuus on valoisa! :)

Hyvä että olette elämässä jälleen kiinni. Muisto äidistä elää ja hänkin varmaan iloitsee siellä ....Hyvää ja menestystä jatkossa. Kiva että kerroit kuulumisia.

Itse surin myös, mutta kalun vemputtelu auttoi äidin menetykseen. Päivittäinen pornokrafian katselu auttoi surutyössäni selviämiseen ja elämän jatkamiseen.

Hiihtolomalla tyttöystävän kans kyprokselle :) omasta mielestä tuntuu että oon ansainut sen loman! Kotona oon auttanu isää maatalous töis niin oon tienannu hyvät rahat niin pystyy matkalle lähtemään ja ostamaan vaikka auton ja muutakin samantien:)

http://www.youtube.com/watch?v=lJOjrGlMQ3A

äidin muistolle,

ei kukaan rakasta niin kuin äiti rakastaa lastaan

Itke, mene vaikka metsään huutamaan äänesi käheäksi, anna tulla kaiken ikävän ja surun ja vihankin siitä, että jäit ilman äitiä ulos sisuksistasi. Tee juuri niin, miltä sinusta itsestäsi tuntuu parhaimmalta. Puhu tai ole puhumatta. Halaa tai ole halamatta. Onko sinulla nyt ketään, joka huolehtii sinusta - ruuasta, koulusta, vaatteista ym ym?
Anna ajan kulua....et sinä äitiä koskaan unohda, mutta vähitellen se tuska ja se hirvittävä suru jäävät taka-alalle ja mielen valtaa kaikki kaunis yhdessä koettu.
Olet vielä kovin nuori, elämäsi jatkuu....
Haleja ja voimia koko perheellenne!
Kaikkea kaunista tulkoon elämääsi!

Hienoa että sulla menee jo paremmin, kiva kuulla.
Hienoa että sulla on noin rakas tyttöystävä joka on tukenut ja sellaisia läheisiä jotka myös tukevat kun tulee rankkoja tilanteita.
Äitini isä kuoli samanikäisenä kuin sinun äitisi oli, eli vain hieman yli 50 vuotiaana, myöskin sydänvikaan.
Mulla on myös läheisiä sukulaisia kuollut ja ollut tosi-tosi rankkoja tilanteita elämässä. Omalla kohdalla siihen ovat auttaneet se että puhun noi asiat ulos, eli en pidä sisällä mitään, tulee vaan patoutumia ja joskus ne fiilikset on kuitenkin kohdattava. Sit mulla on auttanut se että luen Raamatusta Psalmeja ja Uutta testamenttia, se rauhoittaa varsinkin illalla kun en saanut millään unta ja näin paljon painajaisia. Mulla lähti unettomuus ja painajaiset kokonaan.
Rukoileminen myös auttoi kohdallani. Hyvä kirjallisuus on tosi jees kans.
Äitisi elää aina sydämessänne eikä koskaan unohdu. Ja äitisi varmasti haluaisi sanoa nyt Sinulle että ole onnellinen ja kertoisi että rakastaa Sinua.
Kiva kun jaksoit kirjoittaa tänne :)

Paljon haleja ja onnellista tulevaisuutta Sinulle ja tyttöystävällesi :o)

No nyt menee taas vähän huonosti. Eileen 18v jätkä kävi päälle ja mä kyl pärjäsin sille mut sit tuli 20v jätkä myös päälle. 2 vs 1 niin ei siinä sit ollu enään mitään tehtävis:/ Nyt on oikea silmäkulma auki ja sitä silmää en saa auki kunnolla, vasemmas kyljes on kipuja kun ne potki ja sit naama mustelmilla ja nenä murtunu.

Olen pahoillani äitisi takia. Tiedän jonki verran mitä käyt läpi. Olen itse menettänyt äitini tasan 2 vuotta sit. Myös paljon sukua sen lisäks. Tiedän et minkälainen taakka on se et ei oo enää äitiä. Sanon et olosi ei helpotu moneen moneen viikkoon. mut se alkaa pikkuhiljaa muuttua siedettäväks. Loppujen lopuks asiat alkaa loksahtelee kuin itsestää paikalleen mut silti sulta tulee puuttuu elämäsi tärkein asia. Äiti. No miten itse olen selvinnyt tästä tuskasta, on et ajattelen miten oma äitini haluaisi minun tekevän elämälleni joka on toivotonta ilman äitiä. Tiedän et äiti haluaa minun jatkavan elämääni ja tekevän siitä elämän arvoisen ja onnellisen vaikka äiti ei enää kuulu siihe muulla tavalla kuin muistoilla. Tulet aina pitämään äitisi muistoa mukanasi ja se on kallis. Et saa luovuttaa sillä se on äitisi tahto. Olet hänen elämän tehtävä ja nyt ite teet äitisi työn loppuu jotta hän saa olla ylpeä että juuti hänen poikansa jakso vielä nauttia elämästään ja juuri hänen poikansa on henkisesti voimakas. Oot saanut kovan ja kurjan elämän koulutuksen mut se on hyvä, sillä vain me selviytyjät tiedämme mikä on elämän voima. Ja se on rakkaus.

Se on loistava juttu, että sinulla menee nykyisin hyvin!:)