Olen tässä miettinyt kun lapseni on nyt 4,5-
vuotias ja aika lähestyy kun minun pitäisi
lapselleni kertoa ettei meidän isi olekaan oikea
isi. Olen ajatellut kertoa sitten eskari tai kun
lapsi menee 1-luokalle totuuden... olisiko se
hyvä aika? Miten taas kerron ettei lapsen
biologinen isä halua tavata häntä eikä
todellakaan välitä??? Olen vähän väliä miettinyt
tätä sillä en haluaisi murtaa pienen lapsen
sydäntä... Vaikka onhan hänellä kotona äiti ja
iskä... Miten lapseni suhtautuu mieheeni sitten
kun tietää ettei isi olekaan isi???
vuotias ja aika lähestyy kun minun pitäisi
lapselleni kertoa ettei meidän isi olekaan oikea
isi. Olen ajatellut kertoa sitten eskari tai kun
lapsi menee 1-luokalle totuuden... olisiko se
hyvä aika? Miten taas kerron ettei lapsen
biologinen isä halua tavata häntä eikä
todellakaan välitä??? Olen vähän väliä miettinyt
tätä sillä en haluaisi murtaa pienen lapsen
sydäntä... Vaikka onhan hänellä kotona äiti ja
iskä... Miten lapseni suhtautuu mieheeni sitten
kun tietää ettei isi olekaan isi???
Vastaukset 8
Vanhimmat
Parempi kertoa heti.
Lapsi on vanhempana paljon vihasempi.
Kun lapsi tottuu jo pienenä siihen,kaikki käy
helpommin.
Kertokaa siitä miehesi kanssa yhdessä.
Hyvää jatkoa teille.
Lapsi ei todellakaan ole valmis tuossa iassa
kasittelemaan tuollaista asiaa. Jos lapsella on
koti, aiti ja isa, muulla ei ole valia. Lapsen
isa on vain sperman luovuttuja, ei isa, eika
lapsen tarvitse sita tietaa. Maailma on taynna
lapsia jarkyttavia ja ahdistavia asioita,
mielestani tallaisten asioiden paljastamisen
kasittelemisen voi jattaa myohempaan ikaan.
Seitseman vuotiaalle lapselle se saattasi merkita
itsesyytoksia ja turhaa ahdistusta.
Toivon kaikkea hyvaa lapsellesi ja isalle (joka
on hanen elamassaan); se oikea isa.
Minullakin on ns. uusperhe, jossa aviomieheni ja
nuoremman lapseni isä ei ole vanhemman lapsen
isä. Eikä sellaista ole milloinkaan edes
väitetty. Vanhempi poikani kutsuu miestäni
etunimellä ja nuorempi tulevaisuudessa varmaan
iskäksi. Ei ole tullut edes mieleeni valehdella
pojalle, että mieheni olisi isä, vaikka hän oli
vajaa kolme kun tapasin nykyisen mieheni. Eikä
hän ole tuntunut siitä kärsivän. Jos teille
tulisi ero, niin luuletko miehesi ottavan
lapsesta vastuun kuten oikea isä tekisi? En tiedä
mikä on oikea tapa, mutta näin meillä.
Meni kyl hieman yli hilseen eli isä ei ole isä
vaikka pienestä asti on nimitetty niin,hei hieman
sekasortoista lapselle kerrottavaksi,ehkä on
odotettava varttumista,että ymmärtää elämän
mutkaisia polkuja.Eihän se biologinen isä edes
halua olla yhteydessä,miksi lasta kiusata
aikuisten monimutkaisilla asioilla.Eikö olisi
alusta asti pitänyt kutsua esim.nimellä nykyistä
isää jos haluaa kertoa ettei ole oikea isä -
ajattele mitä lapsen päässä rupeaa liikkumaan
eikö ole hyvä antaa olla tässä turvallisessa
ympäristössä kertoa kun lapsi on valmis,nii ja
milloin sitä on valmis?Pieni ongelma ,mutta
kärpäsestä voi tulla härkänen.
Niin voi tulla härkänen, joten suhtaudutaan
asioihin sellaisina kuin ne ovat, ei tehdä
monimutkaisemmiksi. Lapselle ovat läheisiä ja
tärkeitä ne ihmiset, jotka hänen kanssaan eniten
touhuavat, ei 5-vuotias tajua lapsentekojutuista
ja muusta yhtä vaikeastikäsitettävästä. Lainaat
vain kirjastosta kuvakirjan, jossa puhutaan esim.
adoptiosta tai aika vasta ilmestynyt hyvä ja
helppotajuinen kirja Minun perheeni (Pierre
Coron), perheitä ja perhesuhteita on erilaisia.
Lapsihan voi olla tosi kiintynyt esim.
isovanhempaansa, kummiinsa, tätiinsä jne, eikä
kyse ole isästä tai äidistä. Tunteet ja
luottamus, mukavat yhteiset hetket ratkaisevat.
Otatte itse asian coolisti ja luontevasti, kerrot
vaikka jostain adoptiolapsesta ensin (hekin
kutsuva "vanhempiaan" isäksi ja äidiksi, koska
eivät halua erottua kavereistaan), etkä selitä
vielä mistään kukista ja mehiläisistä. Mutta
kyllä se on jo nyt hyvä kertoa, käy muuten paljon
hankalammaksi kertoa vanhemmalle lapselle ja
reagointi voi olla jo toisenlainen.
kai sitä vähän odottaa. Mut ei niin kauan et poika
on murrosiässä. Mulle kerrottiin silloin ja
silloinhan mä alotin "et ole mun oikee iskä, älä
komentele"-tyylin. Nyt se hävettää ja mun käy sitä
sääliks, koska se on mun iskä, vaikkei
biologinen!!
Minäkään en ymmärrä, miksi sinun juuri nyt
täytyisi kertoa jotakin tuollaista lapsellesi.
Tai että biologinen isä ei halua tavata eikä
todellakaan välitä. Miltä sinusta itsestäsi
tuntuisi sellainen tieto pläjäytettynä päin
naamaa? Itsekin sanot, että et haluaisi murtaa
toisen sydäntä.
Sinua taitaa itseäsi (vai miestäsikö?) vaivata se
että, kaveri ei välittänyt lapsestaan. Älä
ratkaise omaa pahaa oloasi kertomalla "totuutta"
lapselle silloin, kun hänen ei ole sitä mitenkään
erityisesti tarvis tietää. Ei sitä tarvitse
peitellä, mutta ei väkisinkään tuputtaa.
Tuossa edellinen vastaaja kertoi saaneensa asian
selville murrosiässä. Ehkä silloin voisi jossakin
sopivassa tilanteessa ottaa asian "ohimennen"
puheeksi.
Eihän se ole kovin kamalaa, jos nuori sitten
jonkin aikaa temppuilee ja sulattelee
kuulemaansa. Hänellä on silloin jo ehtinyt kokea
turvallisen lapsuuden isänsä tukemana ja hänellä
on varmasti enemmän työkaluja käsitellä ja
arvioida kuulemaansa. Ja päästä asian yli.
Sinun kannattaisi jutella miehesi kanssa tämä
juttu nyt kunnolla pois päiväjärjestyksestä ehkä
jonkun ulkopuolisen kanssa (perheneuvola?).
sillä parempi kertoa ajoissa nii lapsi on jo
tietoinen asiasta eikä koulun ohella,sillä sekin
on suuri muutos lapsen elämässä.En voi sanoa sitä
oikeaa keinoa kertoa asiasta uskon että itse
lapsesi tuntien löydät sen oikean tien.