SOVINNOSTA ,EI TOIVOA

>Olin firmaa käynnistämässä ruotsin puolella ja saavuin kotiin yllättäen
käymään 2 viikon päästä. Menin lentokentältä taksilla ja pyysin ettei aja pihalle .
Katselin kun makuuhuoneessa oli valot myöhään illalla vaikka Leena yleensä
laittaa aikaisin nukkumaan. Hiivin hiljaa ja katsoin verhon välistä ja mitäs
näinkään. 2 miestä leenan kimpussa toinen nai takaapäin ja toisella muna
hänen suussaan.

Soitin ovikelloa ja eihän sieltä kukaan tullut avaamaan. Otin avimen ja menin
sisälle huutelin leenaa ,johon hän miksi et ilmoittanut tulosta. Menin makkariin
ja kaiken huipuksi toinen oli veljeni ja toinen hänen kaverinsa. Miehet eivät
ehtineet pukemaan itseään. Sanoin leenalle ettei varmaankaan ole vaikeaa
arvata mitä teitte. Leena alkoi itkemään minä pyysin veljeä ja kaveriansa
poistumaan välittömästi talostani.

En tiedä miten suhtautua veljeni asiaan ,nimittäin hänet vihitään pääsiäisenä
2.avioliittoon.(43v) Tähän mennessä meillä on todella lämmin suhde ollut
aina veljien kanssa. Tämä tapahtui tammikuussa ,enkä ole ollut veljeni kanssa
missään tekemisissä ,vaikkakin ennen soiteltiin monesti viikossa. Olen
pannut avioeron vireille ja leena on muuttanut pois. Toiset sisarukset
suunnittelevat lahjaa veljen häihin ,mutta kerroin etten osallistu moiseen.

Sisarukset eivät tiedä mitä tapahtui ,enkä ole heille sitä sanonut. Ihmettelevät
miksi ero on tullut niin äkkiä. Minulla on kaksi lasta 25v kaksoset ja olen heille
kertonut asiasta ja haukkuivat Äitinsä puhelimessaa heti. Olen päättänyt etten
mene veljeni häihin ,mutta vähän ressaa voinko antaa koskaan hälle anteeksi.

Itselläni on sellainen olo ,että en voi koskaan unohtaa tapahtunutta. Siskoni
soitteli minulle ja ihmetteli miksen tule häihin. Kerroin hälle ,että kysyy veljeltä.
En tiedä miten tästä jutusta pääsee sinuiksi.
15572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Huh, otan osaa. Ihmiset osaa olla todella ajattelemattomia, empatiakyvyttömiä ja itsekkäitä. Välien katkaiseminen ja avioero varmasti oikea vaihtoehto tuossa tilanteessa. Vaikea sanoa kuinka itse toimisin, onko veljelläsi oikeus avio-onneen tuhottuaan sinun avioliittosi? Voisit helposti tuhota hänen liittonsa. Tuollaisissa tilanteissa ei saisi tekijöitä päästää kuin koira veräjästä, muuten asiat ei koskaan muutu, ja hän saattaisi tehdä sen uudelleen vaikka olisitkin antanut anteeksi.

Äänestä

Kertoisin veljesi morsiamelle. Jos veljesi on mies hän on itse kertonut morsiamelleen eikä mitään tapahdu. Jollei - potut pottuina ja oppiihan veljesi jotain. Ja jos hänen morsiamensa hyväksyy veljesi toiminnan niin OK.

Ihmettelen vain ettei veljesi joka teki niin helvetin väärin ole ottanut yhteyttä sinuun.

Äänestä

mun kaveri oli menossa naimisiin mut tiesin hänen pettäneen tyttöystäväänsä yhellä mökillä ja näin kaiken. Hää aamuna lähetin kaverin tyttöystävälle viestin et sen mies petti sitä silloin mökillä. Tää tapahtui viime vuoden kesällä. En voinut antaa sen naisen mennä pettäjän kanssa naimisiin ja sit se nainen soitti mulle heti. puhuin tunnin sen kanssa, se itki ja oli järkyttynyt mut en en voinut antaa asian olla. Nyt olen ihme ja kumma aika läheinen tän naisen kanssa, mut ei me mitään seurustella vaan se on lähinnä kiitollinen jotenkin ja soittelee ja tulee kylään kysymään usein et mitä mulle kuuluu ja tolleen

Äänestä

AP-edelleen. Tänään kävin siskoni luona ja tämä pettäjä veli tuli sinne.
Kerroin siskolle ,että minulla on menoja ,enkä edes tervehtinyt veljeä.
Tuntuu ,että vihaan veljeäni aivan suunnattomasti. En tiedä pääsenkö
tästä koskaan eroon.

Äänestä

..veljesi morsiamelle. Silloin tapahtuisi oikeus.

Äänestä

Miksi kärsit? Kerro toki mitä tapahtui. Ainakin itseäni auttoi pääsemään eroon kahden läheisen ihmisen petoksesta. Ja tekisithän samalla palveluksen veljesi morsiamelle.

Kaikkea hyvää!

Äänestä

aloittaja) Eilen kirjoitin tänne nimimerkillä (onhan tämäkin) ja luin kaikki
vastaukset. Eräs kannatti ,että kertoisin veljen avokille ja niinpä illalla
rohkenin soittaa kun veli ei ollut kotona. Sirpa vastasi puhelimeen iloisesti
kuin aina. Hän ihmetteli miksen soita enää veljelle vaikka olette olleet niin
hyviä kavereita aina. Sanoin ,että istu alas ettet järkyty .Sitten aloitin kertomisen
ja Sirpa itki aivan hysteerisesti jouduin lopettamaan puhelun. Sirpa soitti
sitten illalla ja kertoi ,ettei tule pääsiäis häitä.
itsellä oli vähän huono omatunto soittamisen takia.

Äänestä
  • Oikein teit! Mätäpaiseet on puhkaistava! Ihmisen raadollisuus satuttaa.

    Äänestä

Ainakin teit oikein veljesi morsiamen mielestä!

Edelleen, jos veljesi on mies hän pyytää SINULTA anteeksi!
Et todella ole tehnyt mitään väärää.

Kaikkea hyvää sinulle!

Äänestä

>Olen kirjoittanut tänne vaimostani ja veljestä hänen vaimosta Sirpasta.
Eilettäin sitten siskoni soitti ja sanoi ,että mitä olet tehnyt kun ei tule veljemme häitä Sirpan kanssa. Kerroin hälle asian mistä kiikastaa ,enkä ole Sirpaa käskenyt eroamaan veljestämme vaan hän on tehnyt omat valinnat. maanantaina Sirpa oli kerännyt tavaransa ja jättänyt veljeni.

Pahinta tässä on ettei veljeni halua siskoni mukaan keskustella kanssani enää. Kerroin siskolle ,että minulla on olla keskustelematta veljeni kanssa ja tällä hetkellä on sellainen tilanne ,että en halua olla missään tekemisissä veljeni kanssa. En tiedä pitääkö minun tuntea huonoa omaatuntoa aiheesta ?

Äänestä

Ei ... oikein teit. Jokaisella on valinta pettääkö vai ei ... hyö petti ja oma moka, maksakoot seurauksista. Voimia.

Äänestä

Siis miten sinä alunperinkin jo epäilit, että vaimosi voisi pettää sinua? Hiivit ikkunaan katsomaan...

Äänestä

provohan tämä... vessapaperilukemistoa

Äänestä

Jokuu yrittää olla jännittävä ja oikein oli sanonut taksillekkin että jättää hänet aiemmin pois autosta, joten jos on hyvät välit niin ei mies käyttäydy noin, joten selvästi taas jollain mielikuvitus lentänyt, tämän olen jo lukenut jostain naisten lehdestä 60 luvulla.

Äänestä

>Moi, aloittajalle . Otan osaa sinun ikävään tapaukseen. Sinun siskosi kertoi
minulle asiasta ja olin todella yllättynyt tapauksesta. Muista sinä löydät
naisseuraa ihan varmasti. Pää pystyyn.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onhan tämäkin kirjoitti:

>Olin firmaa käynnistämässä ruotsin puolella ja saavuin kotiin yllättäen
käymään 2 viikon päästä. Menin lentokentältä taksilla ja pyysin ettei aja pihalle .
Katselin kun makuuhuoneessa oli valot myöhään illalla vaikka Leena yleensä
laittaa aikaisin nukkumaan. Hiivin hiljaa ja katsoin verhon välistä ja mitäs
näinkään. 2 miestä leenan kimpussa toinen nai takaapäin ja toisella muna
hänen suussaan.

Soitin ovikelloa ja eihän sieltä kukaan tullut avaamaan. Otin avimen ja menin
sisälle huutelin leenaa ,johon hän miksi et ilmoittanut tulosta. Menin makkariin
ja kaiken huipuksi toinen oli veljeni ja toinen hänen kaverinsa. Miehet eivät
ehtineet pukemaan itseään. Sanoin leenalle ettei varmaankaan ole vaikeaa
arvata mitä teitte. Leena alkoi itkemään minä pyysin veljeä ja kaveriansa
poistumaan välittömästi talostani.

En tiedä miten suhtautua veljeni asiaan ,nimittäin hänet vihitään pääsiäisenä
2.avioliittoon.(43v) Tähän mennessä meillä on todella lämmin suhde ollut
aina veljien kanssa. Tämä tapahtui tammikuussa ,enkä ole ollut veljeni kanssa
missään tekemisissä ,vaikkakin ennen soiteltiin monesti viikossa. Olen
pannut avioeron vireille ja leena on muuttanut pois. Toiset sisarukset
suunnittelevat lahjaa veljen häihin ,mutta kerroin etten osallistu moiseen.

Sisarukset eivät tiedä mitä tapahtui ,enkä ole heille sitä sanonut. Ihmettelevät
miksi ero on tullut niin äkkiä. Minulla on kaksi lasta 25v kaksoset ja olen heille
kertonut asiasta ja haukkuivat Äitinsä puhelimessaa heti. Olen päättänyt etten
mene veljeni häihin ,mutta vähän ressaa voinko antaa koskaan hälle anteeksi.

Itselläni on sellainen olo ,että en voi koskaan unohtaa tapahtunutta. Siskoni
soitteli minulle ja ihmetteli miksen tule häihin. Kerroin hälle ,että kysyy veljeltä.
En tiedä miten tästä jutusta pääsee sinuiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu