Toivottavasti edes joku lukee ja harkitsee...
Itse tein abortin 4 vuotta sitten ja vannon, että
se oli elämäni pahin virhe. Olen edelleenkin
saman miehen kanssa ja meillä on nykyisin pieni
poika. Katkeruus&viha miestäni kohtaan kasvaa. En
voi antaa anteeksi, että hän pakotti minut
aborttiin. Olen vihainen itselleni, miksi tein
sen? Ainoa syy oli mieheni painostus. Olemme nyt
eroamassa. Suurin syy on abortti.
En tuomitse/arvostele ketään. Haluaisin vain niin
kovasti, että edes joku muuttaisi mieltään. Tai
harkitsisi vielä kerran. Vuosien päästä tuleva
syyllisyyden tunne on hyvin voimakas ja kamala
tunne. Itse en tiedä miten selviän. Ehkä vain
pitäisi vihdoinkin antaa itselleen anteeksi. Ehkä
joskus.....
Itse tein abortin 4 vuotta sitten ja vannon, että
se oli elämäni pahin virhe. Olen edelleenkin
saman miehen kanssa ja meillä on nykyisin pieni
poika. Katkeruus&viha miestäni kohtaan kasvaa. En
voi antaa anteeksi, että hän pakotti minut
aborttiin. Olen vihainen itselleni, miksi tein
sen? Ainoa syy oli mieheni painostus. Olemme nyt
eroamassa. Suurin syy on abortti.
En tuomitse/arvostele ketään. Haluaisin vain niin
kovasti, että edes joku muuttaisi mieltään. Tai
harkitsisi vielä kerran. Vuosien päästä tuleva
syyllisyyden tunne on hyvin voimakas ja kamala
tunne. Itse en tiedä miten selviän. Ehkä vain
pitäisi vihdoinkin antaa itselleen anteeksi. Ehkä
joskus.....
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos todella olet tuota mieltä, niin etkö sinä
kuitenkin ole suurempi syyllinen kuin miehesi?
Naisella on oikeus omaan järkeen ja sen käyttöön.
Ymmärrän sinua ja tuskasi. Olen käynyt saman läpi.
Täytyy vaan koettaa antaa itselleen anteeksi, että
ei ole ymmärtänyt toimia oikein. Tehtyä ei saa
tekemättömäksi. On annettava itselleen anteeksi,
muuten ei jaksa elää. Ja on annettava anteeksi
myös sille miehelle, joka on painostanut siihen,
muuten viha vain kasvaa ja se tekee elämän
sietämättömäksi. Koeta jaksaa. Ole lempeä itseäsi
kohtaan ja keskity siihen mitä sinulla nyt hyvää
ja rakastettavaa on ja ajattele vain tulevaisuutta
ja jos voit, niin tee siitä mahdollisimman
rehellinen ja hyvä itselles. Jatkossa kuuntele
itseäs, mitä tunnet ja miten sinun on hyvä, älä
anna toisten määrätä itsestäs ja elämästäs. Tässä
minä kun kirjoitan, niin samalla kirjoitan
itselleni, miten minun olisi itseäni nyt
kohdeltava ja tulevaisuuttani suunniteltava.
Koetetaan jaksaa. Hyvää syksyä!
Kiitos.
Hyvää syksyä itsellesikin.
Tulin raskaaksi 4 vuotta sitten. Minulla oli
tuolloin jo 2 lasta ennestään. Vaikka
periaatteessa vastustan aborttia, mietin tuolloin
ensimmäisen kerran sen teettämistä. Istuin
kotimme rappusilla ja itkin katkerasti. Lapsi sai
kuitenkin syntyä, vaikka elämäni olikin täysin
sekaisin. Nyt en kadu päätöstäni tippaakaan,
vaikka olen hirmuisen uupunut kotimme hoidosta ja
elämäntilanteeni on edelleen umpikujassa. Muistan
jo silloin ajatelleeni, etten kestäisi sitä, että
aina ajattelisin, että nyt lapsi olisi sen ja sen
ikäinen. Joka vuosi se kasvaisi mielessäni aina
vuoden verran vanhemmaksi. Yrittäisin kuvitella,
miltä hän näyttäisi ja millainen olisi kenties
luonteeltaan. Lapset ovat lahja, vaikka se
vaikealta lahjalta joskus voisikin tuntua.
Jokaisella elämällä on tarkoituksensa.Koska
ehkäisykeinot ovat kaikkien saatavilla, ei
abortteja periaatteessa pitäisi edes olla. Tämä
nyt on tietysti hyvin ruusuinen kuvitelma.
Kaikille teille, jotka pähkäilette
raskaudenkeskeskeytyksen kanssa. Miettikää vielä.
Ei lapsen saaminen ole kauhea asia. Monet asiat
loksahtavat paikoilleen ajastaan ja kun jostakin
joutuu luopumaan (työ, opiskelupaikka,jne) saa
varmasti tilalle jotakin arvokasta ja pysyvää. Ja
ehtiihän sitä myöhemminkin tehdä vaikka mitä.