Kuinka siitä pääsee yli? En tiedä...
Isäni kuoli reilu vuosi sitten sairaskohtaukseen kotona. Osasimme jo hieman tätä odottaakin. Isä oli huonovointinen ja kuntoinen pitkän ajan. Mutta yllättyksenä se lähtö silti tuli...
Kuoleman jälkeen äitimme teki selväksi että tämä on hänen surunsa. Hänen miehensä on kuollut. Meille lapsille ei suotu surua eikä sijaa omiin tunteisiin. Hautajaisissa äiti oli se joka otti surunvalittelut itselleen. Me lapset juoduimme pysymään sivussa. Joku silloin tällöin sitten muisti meidänkin luona käydä valittelunsa kertomassa.
Vielä hautajaisten jälkeenkin oli vaan äidin suru,äidin menetys,äidin elämä,äitiä kohtasi suru.... mutta ei koskaan tämä kuolema koskenut meitä lapsia.
Nyt olen tehnyt pesäeron äitini kanssa erinäisistä syistä ja nyt reilun vuoden jälkeen on ikävä,suru ja kaipuu iskenyt päälle. Ja todella kovaa ja rankasti. En tiedä miten tästä selviää ja miten tämä helpottaa. Isä oli vielä nuori kuollessaan. Ikää ja elämää olisi ollut vielä edessä. Pelkkä ajatus isän hautakivestä saa olon ihan hysteeriseksi. On niin epätodellinen olo.
On niin ikävä....niin mahdoton ikävä....
Isäni kuoli reilu vuosi sitten sairaskohtaukseen kotona. Osasimme jo hieman tätä odottaakin. Isä oli huonovointinen ja kuntoinen pitkän ajan. Mutta yllättyksenä se lähtö silti tuli...
Kuoleman jälkeen äitimme teki selväksi että tämä on hänen surunsa. Hänen miehensä on kuollut. Meille lapsille ei suotu surua eikä sijaa omiin tunteisiin. Hautajaisissa äiti oli se joka otti surunvalittelut itselleen. Me lapset juoduimme pysymään sivussa. Joku silloin tällöin sitten muisti meidänkin luona käydä valittelunsa kertomassa.
Vielä hautajaisten jälkeenkin oli vaan äidin suru,äidin menetys,äidin elämä,äitiä kohtasi suru.... mutta ei koskaan tämä kuolema koskenut meitä lapsia.
Nyt olen tehnyt pesäeron äitini kanssa erinäisistä syistä ja nyt reilun vuoden jälkeen on ikävä,suru ja kaipuu iskenyt päälle. Ja todella kovaa ja rankasti. En tiedä miten tästä selviää ja miten tämä helpottaa. Isä oli vielä nuori kuollessaan. Ikää ja elämää olisi ollut vielä edessä. Pelkkä ajatus isän hautakivestä saa olon ihan hysteeriseksi. On niin epätodellinen olo.
On niin ikävä....niin mahdoton ikävä....
Vastaukset 3
Vanhimmat
On hankalampaa surutyön kannalta jos prosessi ei saa edetä normaalilla tavalla. Mikähän äidilläsi on syynä moiseen käytäntöön: onko tietoinen vai tiedostamaton. Oliko hän niin omistushaluinen puolisostansa, että vielä kuoleman jälkeenkin haluaa omistaa hänet itsellään. Jos näin on niin, äiti on itse jollkain tavoin sairaaloisesti takertunut puolisoonsa.
Teillä on oikeus suruunne ja teillä on ollut isä ja olette hänet menettäneet. Voi olla ihän viisas ratkaisu pysyä erossa äidistä ainakin niin kauan kuin susrutyö isästä on tehty. Pitäkää te lapset nyt kekskenänne yhteyttä: muistelkaa yhteistä aikaa lapsena ja isänne kanssa.
VAI IIN
Koko perhe-elämämme aikoina jos tunteita oli niin oli vaan äidimme tunteet. Ei koskaan muiden.
En silti osannut odottaa että tälläisessä tilanteessa menisi hänen tunteensa meidän muiden edelle. Mutta niin vaan meni.
Nyt kun ei tarvitse ottaa äidin suru huomioon,puskee se oma suru niin voimakkaasti päälle ettei välillä tiedä mitä sille tehdä. Se voi yllättää kesken kaupassa käynnin,kirjastossa.... missä vaan. Se vaan puskee päälle. Turruttaa olon.
Me sisarukset pidämme yhteyttä.... olemme kaikki tehneet nyt pesäeron äitiimme,sillä meidän kenenkään mieli ei jaksa tälläistä.
Mutta tämä suru.... miten siitä selviää kun se iskee vasta näin jälkikäteen päälle?