nYkyään ulkonäkö pitäisi olla hoikka, hyvät rinnat, kaunis takamus ja huumorintajuinen. Jos on ylipainoa, ymmärrän jos aikoo laihduttaa. (heille: se onnistuu jos vain päätät)
Kukaan ei koskaan tule ajatelleeksi että kelpaisi sellaisena kuin on.
Itselläni on ystävä joka halusi olla kaunis. Hänellä oli "hyvä perse" -josta monet pojat aina huomauttelivat. Masennus muistakin asioista synnytti aikapommin, joka vuoden kuluttua räjähti. Ystäväni sairastui ANOREKSIAAN. Hän halusi näyttää hyvältä ja mikä hassuinta hän ei aluksi tarkoituksella laihduttanut. Hän joutui sairaalaan ja kun tilanne paheni hän viettikin seuraavat puolitoista vuotta Ulfåsassa, lasten ja nuorten anorekstiselal osastolla. Kävin tapaamassa häntä miltei joka päivä ja näky jonka ensi kertaa näin oli sanoinkuvaamaton. Ironista on että ystävyyssuhteemme oli ollut vuoden katkolla ja kun kuulin hänen joutuneen sairaalaan..siitä se kaikki alkoi. ystävyytemme on nykyään lujempi kuin ikinä ennen. Kaikki näytti 1½vuoden jälkeen hyvältä. Hän oli saanut painonsa takaisin ja oli aivan eri ihminen. Kunnes sairastui Bulimiaan; on hyvin yleistä sairastua bulimiaan anoreksian jälkeen. ystävyyssuhteemme joutui taas koetukselle. OLin itsekkin puolentoista vuoden aikana käynyt lukuisia kertoja psygologilla ym. masennuksen ja stressini vuoksi, koska olin niin huolissani.
Nykyään kaikki on melkein hyvin. Olemme parhaimpia ystäviä ja hän arvostaa kun olin hänen tukenaan ja pysyin hänen ystävänään, vaikka kaikki muut kaikkosivat.
Sanomani on: Jos laihdutatte katsokaa että siihen on oikeasti tarvetta. Minusta kenenkään ei pitäisi ottaa mallia nykyajan "mallista"... Anoreksian takia ysäväni menetti vuoden elämästään ja koulusta. hän joutuu käymään riparin vuotta nuorempien kanssa (esim)
Tapaus on myös kasvattanut ja opettanut. Minä rakastan tuota henkilöä ja olen onnellinen että hän ei kuollut.
Olen 16 ja hän on 16. Emme tule varmaan tajuamaan asiaa jonka kävimme läpi kuin vuosien päästä.
Monesti teinitytöt laihduttavat ilman syytä, jotta näyttäisivät paremmilta. Kysynpähän vaan: onko se sen arvoista?
Kukaan ei koskaan tule ajatelleeksi että kelpaisi sellaisena kuin on.
Itselläni on ystävä joka halusi olla kaunis. Hänellä oli "hyvä perse" -josta monet pojat aina huomauttelivat. Masennus muistakin asioista synnytti aikapommin, joka vuoden kuluttua räjähti. Ystäväni sairastui ANOREKSIAAN. Hän halusi näyttää hyvältä ja mikä hassuinta hän ei aluksi tarkoituksella laihduttanut. Hän joutui sairaalaan ja kun tilanne paheni hän viettikin seuraavat puolitoista vuotta Ulfåsassa, lasten ja nuorten anorekstiselal osastolla. Kävin tapaamassa häntä miltei joka päivä ja näky jonka ensi kertaa näin oli sanoinkuvaamaton. Ironista on että ystävyyssuhteemme oli ollut vuoden katkolla ja kun kuulin hänen joutuneen sairaalaan..siitä se kaikki alkoi. ystävyytemme on nykyään lujempi kuin ikinä ennen. Kaikki näytti 1½vuoden jälkeen hyvältä. Hän oli saanut painonsa takaisin ja oli aivan eri ihminen. Kunnes sairastui Bulimiaan; on hyvin yleistä sairastua bulimiaan anoreksian jälkeen. ystävyyssuhteemme joutui taas koetukselle. OLin itsekkin puolentoista vuoden aikana käynyt lukuisia kertoja psygologilla ym. masennuksen ja stressini vuoksi, koska olin niin huolissani.
Nykyään kaikki on melkein hyvin. Olemme parhaimpia ystäviä ja hän arvostaa kun olin hänen tukenaan ja pysyin hänen ystävänään, vaikka kaikki muut kaikkosivat.
Sanomani on: Jos laihdutatte katsokaa että siihen on oikeasti tarvetta. Minusta kenenkään ei pitäisi ottaa mallia nykyajan "mallista"... Anoreksian takia ysäväni menetti vuoden elämästään ja koulusta. hän joutuu käymään riparin vuotta nuorempien kanssa (esim)
Tapaus on myös kasvattanut ja opettanut. Minä rakastan tuota henkilöä ja olen onnellinen että hän ei kuollut.
Olen 16 ja hän on 16. Emme tule varmaan tajuamaan asiaa jonka kävimme läpi kuin vuosien päästä.
Monesti teinitytöt laihduttavat ilman syytä, jotta näyttäisivät paremmilta. Kysynpähän vaan: onko se sen arvoista?
Vastaukset 6
Vanhimmat
On hienoa, että ystävälläsi on sinut. Kaltaisiasi ihmisiä pitäisi olla enemmän.
Olen sinua noin kymmenen vuotta vanhempi ja olen itse kokenut saman kuin ystäväsi ja onneksi minullakin oli tukijoita.
Kaikki alkoi viattomasta laihduttamisesta, tuossa iässä on niin kovin herkkä ulkoisille paineille. Ja siitähän se lähti. Anoreksia muuttui bulimiaksi ja sen jälkeen vain ahmimiseksi. Nykyään olen reippaasti ylipainoinen, mutta olen saavuttanut henkisen tasapainon."Jos en kelpaa sellaisena kun olen, ei tarvitse vaivautua" , on ajatukseni nykyään.
Pidä ystävästäsi kiinni, olette toisillenne korvaamattomia ja ystävyytenne tulee varmasti kestämään vanhuuteen asti. Hyvää kesää teille!
kIITOS KANNUSTAVASTA viestistä! Yritän olla tukena ja olkapäänä johon itkeä.. Olen hieman katkera niille jotka jättivät ystäväni yksin! Mutta en syytä, koska se oli monille liikaa. jopa minä (kuten sanoin) olin murtua, en osannut käsitellä asiaa ja olin niin "auttakaa joku minua ja ystävääni"... ääh. Kiitos vielä kerran ja onnea tulevaisuudelle. ps. ymmärrät varmasti kun sanon että on ollut rankaa, enhän edes ymmärrä koko asiaa nuoren ikäni vuoksi. :) kiitos
En jaksa lukea tuollaista pötköön kirjoitettua. Huh!
...mutta vaivaudut vastaamaan mitättömyyksiä?
Minä sairastin anoreksian 16 vuotiaana. Olin 2 vuotta sairaalassa. Lopullinen toipuminen lähti käyntiin kun olin 26, vaikka väitin toipuneeni jo heti hoitojen loputtua. Älä uskokaan että kaikki on ohi nyt, anoreksia on mielisairaus, suurin osa ei lopullisesti parane siitä ikinä.
Minulle muuten kävi päinvastoin, suurin ystävistäni katosi sillä aikaa kun olin henkitoreissani letku nenässä..
Surkuhupaisaa, mutta mm. ex- poikaystäväni tuumasi minulle viikkoa ennen letkuun joutumista että näytän "paremmmalta kuin koskaan"..
Kiitos palautteesta! Uskon sinua. Vaikka aluksi (jopa nyt) olen kieltänyt että kaikki on ohi, olen parin kuukauden aikana joutunut huomaamaan, että kaikki ei ole ok. Kiitos. Kyllä kaikki järjestyy.