Muutto Californiaan.

Gorilla112

Mulla on nyt logistiikan perustutkinto hankittuna ja ajattelin lähteä tästä Suomesta vähän maailmaa näkemään.Tulin siihen tulokseen että Californiaan on päästävä.

Haluaisin kysyä että ottaakohan ne töihin Suomalaista Logistiikanperustutkinnon suorittanutta nuorukaista? Ja miten hoidan sen? Pitäisikö mennä ihan vain turistina Caliin ja hankkia sieltä työpaikka ja tulla takaisin Suomeen hoitamaan paperit kuntoon?

5

579

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jytyjgj

      et pääse kuin laittomasti sinne. ei yhtään mitään jakoa muutoin. tietysti, jos olisit sen tutkintosi lääketieteestä hankkinut olisit voinut päästä.

    • LerssiGoodwork

      Itse kysyisin tässä vaiheessa että jos on suorittanut lukion siinä sivussa? Eli kaksoistutkinto. Eikö olisi mahdollista sitten päästä yliopistoon Yvaltoihin?

    • krrow

      Voithan mennä Suomessa korkeakouluun ja sen kautta jenkkeihin vaihtoon. Kai sä olet ottanut huomioon, että jenkeissä koulutus ei ole mitään ilmaista ja yliopistot voi maksaa älyttömästi vuodessa, tyyliin 30 000USD lukukausi?

      Mutta noin muuten on todella vaikea päästä Usaan asumaan, ellei ole sellaisen alan ammattilainen mistä siellä on pulaa. Tietysti aina voi osallistua Greencard-arvontaan. Joka vuosi sieltä pari suomalaista voittaa. Ei muuten oikein mitään mahdollisuuksia päästä.

    • llhfff

      Hommaat miehen/naisen sieltä ja naimisiin nii pääset

    • hohhoh5

      krrow on osittain oikeassa eli hankala on päästä mutta ei mahdotonta vaatii vain aikaa ja hemmetin hyvät hermot mutta mitä tohon greencard arvontaan tulee niin enemmän niitä suomeen osuu kuin pari ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      477
      2106
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      165
      1404
    3. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      81
      1282
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      95
      1244
    5. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      188
      1194
    6. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      114
      1167
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      101
      815
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      58
      786
    9. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      47
      763
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      705
    Aihe