Kun vaimo 22 avioliittovuoden jälkeen sanoo vaan
kylmästi:"Meidän kemiat ei sovi yhteen" ja lähtee
lätkimään. Minusta aika vastuutonta puhetta.
Avioliiton aikana olen hänelle useasti
sanonut; "Olemme niin erilaisia", tähän vaimoni
ponnekkaasti: "Sehän vaan täydentää toisiamme".
Tätä jatkui ja sitten, kun tuli tosi pahoja
ongelmia ja kun yritin ammattiauttajallekin, niin
lyödään vaan hanskat naulaan.
Tälläisiäkö nämä suomalaiset naiset ovat: "Eivät
puhu eikä pussaa". Voisi vielä lisätä, etteivät
ota pahemmin vastuutakaan.
kylmästi:"Meidän kemiat ei sovi yhteen" ja lähtee
lätkimään. Minusta aika vastuutonta puhetta.
Avioliiton aikana olen hänelle useasti
sanonut; "Olemme niin erilaisia", tähän vaimoni
ponnekkaasti: "Sehän vaan täydentää toisiamme".
Tätä jatkui ja sitten, kun tuli tosi pahoja
ongelmia ja kun yritin ammattiauttajallekin, niin
lyödään vaan hanskat naulaan.
Tälläisiäkö nämä suomalaiset naiset ovat: "Eivät
puhu eikä pussaa". Voisi vielä lisätä, etteivät
ota pahemmin vastuutakaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
22-vuotta avioliittoa takana. Lapset varmaan
sopivan ikäisiä. Nyt on helppoa sanoa, että tämä
loppui nyt. Ei tarvitse juuri perustella. Ei
tarvitse ajatella lapsia ja eron jälkeistä
huoltajuusrumbaa. On helpompaa lopettaa, kuin
yrittää jatkaa. Jatkamalla joutuisi ehkä puhumaan
ja ottamaan itseäänkin niskasta kiinni. Nyt ei
tarvitse, senkun lähtee vaan.
Tähän kun vielä lisätään odotukset uudesta
rakkaudesta tai seikkailusta mitä ei voi vanhan
aviomiehen kanssa kokea niin soppa on valmis.
Silloin kun lapset ovat pieniä niistä on
erilainen vastuu kuin isommista. Ei tarvitse
antaa sitä jokapäiväistä hoivaa ja huolenpitoa.
Nyt on aikaa vain itselle, muulla ei ole edes
väliä.
Oletko huomannut, onko vaimosi yrittänyt puhua
avioliiton aikana sellaisista asioista, joista
olisi halunnut ja sinulla ei esim. ole ollut
aikaa kuunnella?
Ongelmistahan kaikki tämä kielii, mutta jos
alttarilla on vannottu ikuista rakkautta, niin
pitäisi ne ongelmat selvittää myöhemmällä
iälläkin, niin että pystyy jatkamaan siinä
ikuisesti vannomassaan avioliitossa, vai mitä?
on aina ollut vähän sellainen "tuppisuu", kun puhe
kääntyy "niihin" asioihin. En ole saanut häntä
innostumaan juuri mistään. En ole saanut juurikaan
palautetta ja minä olen tehnyt yleensä aloitteet.
Olen ajatellut, että olemmeko kasvaneet
avioliitossa erilleen. Ainakin harrastukset ovat
täysin erilaisia. Vaimo lukee ja tekee töitä
vapaa-aikanaankin, minun harrastukseni on ulkona
liikunnassa ja mökillä.
Olen samanlaisessa tilanteessa. En ole koskaan
rakastanut miestäni, olemme olleet yhdessä kauan
ja nyt haluan erota hänestä. Hänelle se on kamalaa
minä tunnen helpotusta kun tiemme erkanevat.
Olen sellainen puhumaton ja tunteeni piilossa
pitävä nainen, kyllä meitä löytyy. Vahinko että
tulee mentyä yhteen kuka minkäkin syyn takia,
aina se ei ole rakkaus, joskus yksinäisyys voi
johtaa huonoon parisuhteeseen.
ja mieti tarkkaan mitä olet tekemässä. Teillä on
kuitenkin pitkä yhteinen taival takanapäin. On
yhteisiä muistoja, tehty yhdessä sitä sun tätä.
Olette varmasti myös kasvaneet yhteen, enemmän tai
vähemmän. Jos päätät erota, vasta sitten huomaat
mitä menetät. Etkö voisi muuttua avoimemmaksi?
Anna hänelle palautetta,(me miehet haluamme sitä)
myös positiivista. Yllätä aviomiehesi; ala tehdä
aloitteita. Avioliitto urautuu helposti, jos aina
tehdään samalla lailla kaikki asiat.