Tällä palstalla pohtii moni sitä, lähteäkö vai ei. Minulla on saman suuntainen kysymys mielessäni. En osaa tehdä ratkaisua, se tuntuu liian vaikealta. Olen vain lopen uupunut tähän yksinäisyyteen. Haluaisin perheen jossa olisi myös mies mutta miesystävä haluaa pitää omaa asuntoa vaikka hän pääosin luonani onkin. Mutta kauan hän ei kerralla jaksa luonani olla, aina näyttää menojalka vipattavan kavereiden luokse ja kavereita tapaamaan. Pääosin hän käy syömässä ja nukkumassa ja tietokoneella. Mietinkin, että kunhan hän saa raha-asiansa parempaan jamaan, niin viitsiikö enää tietokoneellakaan luonani käydä tahi syömässä. Pyysin häntä mukaani johonkin, auttamaan minua, mutta ei kuulemma meinaa keretä. Kavereille toisaalta aina on aikaa. Hän ei koskaan sano ei kavereille. Pelkään, että tuhlaan vuosiani häneen kun en enää ole nuori. Vanhuuttani en haluaisi yksin elää sen vuoksi, että nyt teen tyhmiä valintoja. Kuitenkin on vaikea päästää irti, kaipaan häntä kun hän ei ole luonani. Tämä tilanne kuluttaa minua niin paljon, että olen jatkuvasti aivan voipunut, jopa lihakset särkevät kuin olisin sairas, vaikka en ole. Yksinäni näitä mietin ja mitä enempi mietin, sen tukalampi olo tulee, kun en ratkaisua löydä. Sitten ajattelen, että tapaanhan minä muita, mutta se taitaa olla haihattelua. En minä ketään tapaa kun täällä kotona aina odotan miesystävääni ja koska en oikeastaan ole sinkku niin miten voisin edes muita miehiä tapailla :(. En tiedä mistä löydän apua mutta näin en jaksa.
en vaan saa ratkaistua
surun sairastuttama
9212
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Lähde ulos tapaamaan muita. Ei mikään muutu jos et muuta mitään.
Älä haaskaa rakkauttasi sellaiselle ihmiselle, joka ei sinua rakasta.
Ota tälläinen yksinäinen mies jolla ei ole kavereita. Mulla ei ole yhtään kavereita ja jos olisit mun tyttöystävä niin olisin sun kanssa aina kun haluaisit. Etpä olisi yksin ainakaan odottamassa...
Olet uupunut yksinäisyyteesi mutta valinnallasi ylläpidät yksinäisyyttäsi. Irtirepäisy on rankkaa ja tekee kipeää mutta kertomasi perusteella tuo suhde ei tule etenemään sellaiseksi, mitä kaipaat.
Sä olet vaan läheisriippuvainen. Ei tuossa ole mistään rakkaudesta kyse vaan riippuvuudesta. Sä et ole parisuhteessa etkä varattu, vaan kuvittelet olevasi. Eihän tuo mies halua sinusta muuta kuin rahaa? Jonkun joka odottaa kunnes tulee parempi vastaan? Pyykinpesijän?
Lakkaa elämästä haavemaailmassasi ja ota oma onnesi omiin käsiisi. Heivaa pihalle moinen siipeilijä ja tervehdy sairaudestasi nimeltä läheisriippuvuus. Kun pääset mokomasta "miesystävästä" annat elämällesi mahdollisuuden kohdata se Oikea. Ole rehellinen itsellesi.
Hei,
Yhden suhteen laitoin ennen häntä poikki sen vuoksi, että mies vakaasti ilmoitti, ettei koskaan tule enää elämässään haluamaan yhteistä kotia naisen kanssa eikä hän minua sen kummemmin rakasta. Suhteen katkaisu oli suhteellisen "helppoa" koska asuimme eri paikkakunnilla ja oltuamme erossa jonkin aikaa, niin oli helpompi lopettaa onneton suhde. Toisen miehen kanssa laitoin poikki, koska hän oli epäluotettava ja piti kahta naisystävää yhtä aikaa ja muutenkin alisti naista. Tämän suhteen katkaisu oli kova pala mutta siinä alkoi olla niin paljon murhetta, että se murhe ylitti jo rakkauden ja suhteen päättäminen sen vuoksi kävi "mahdolliseksi". Nykyinen miesystäväni on ollut kanssani (ei kuukausia, vaan jo voi vuosissa laskea) jo sen verran kauan eikä yhtäkään yötä poissa. Hän on aina tullut ajoissa iltaisin "kotiin" eli ei kumminkaan baareissa ravaa. Rakkaudesta hän ei halua puhua, vaan sanoo, että teot ovat rakkautta ja minun pitäisi nähdä se hänen käytöksestään minua kohtaan. Ja hän mielellään hieroo harteitani ja päätäni tehdäkseen oloni hyväksi. Ja hyvin hyvin harvoin hän on päästänyt minua nukahtamaan (edes silloin kun on vihainen) ilman, että on ottanut syliin. Mutta jos hän kokee, ettei saa mennä miten lystää, hän kokee luonani olen "vankilaksi". Hänellä on todellinen kammo olla sidottu naisen taholta.
On siis asioita, jotka ylläpitävät rakkauttani häneen. Hän on komea mies, mutta en minä hänen ulkokuortaan kumminkaan rakasta - komeita miehiä on muitakin kuten aiemmat miesystäväni ovat osoittaneet - vaan minua pitää hänessä kiinni hänen sylinsä lämpö ja tuttu turvallinen tuoksu. Ja se, että hän - toisin kuin ex-aviomeheni - ei ole kylmä vaan tosiaan aina riidoissakin ennen nukkumaanmenoa halaa ja ottaa syliin. Ex-aviomies vain käänsi kylkensä ja nukkui mahdollisimman kaukana minusta. Ehkäpä olenkin sitten kuin vauva :(.
Kyllä näin on. Heivaa siipeilijä joka ei välitä sinusta ja ota kunnon irtiotto. Se tekee kipeetä ja saattaa pelottaa, mutta kohta on silmäsi auenneet uuteen maailmaan.
Itse olin ihmissuhdeloukussa joitakin vuosia sitten. Jämähdin mieheen, joka ei kovin paljon edes välittänyt minusta. Sitten lopulta hän jätti minut. Olin ensin surullinen, mutta toivuin aika nopeasti osaltaan varmaan siksi, että suhde ei ollut kovin antoisa ollutkaan. Nyt en enää ymmärrä, miksi sitouduin häneen vuosiksi. Tai kai se oli sitä, ettei vaan jaksanut ajatella olevansa aivan yksin. Huonot ihmissuhteet ovat salakavalia loukkuja.
minä olen naimisissa tollasen miehen kaa..joka pitää kotia hotellinna..ruokapaikkana ja pesulana... kavereiden kanssa pidetään hauskaa..stressiä puretaan ... ja kännätään.. minä saa krapulapesäkkeen valittamaan sänkyyni. Mies ihmettelee miksi en ole innokas sängyssä. minun kanssa ei voida lähteä kuin baariin, mutta kun minä haluan muutakin kuin istua kuppilassa. Ymmärrän surun sairastuttamaa..sitä jotenkin toinen on saanut lamaannutettua ettei jaksa eikä huvita lähteä " ulos" katselemaan ympärille. On niin helppo sanoa että mene sinäkin...mutta se on joskus niin vaikeeta. Minulla on onneksi ystäviä joiden luona käyn..mutta uusimies tuntuu kaukaiselta.., koska tuntuu että tän miehen jälkeen en ketään halua ... en jaksa uutta suhdetta... joskus lähden tästä suhteesta, jos ei muutosta tapahdu... kesän viel' ehkä katson