kun se ei anna enää poliittisia lausuntojaan ?
Onko muslimi Osama bin Laden jäänyt eläkkeelle
Outo juttu.
2555
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Onpa hyvinkin eläkkeellä. Eikä anna lausuntoja enää kenellekkään.
Osama kuoli 2000 luvun alkupuolella, legendaa käyttivät jenkit vielä hyväksi vuosia, kunnes päättivät heittää "tarinan" mereen.
Onko sulla todisteita tuohon, vai soitatko vain suuta, äitin pikkuinen killi ?
Tottakai on todisteita, mies makasi 2000 luvun alkupuolella Saudiarabialaisessa sairaalassa, munuaiset paskana, ei se enää kauaa selvinnyt afganistanin vuoristossa, se oli sula mahdottomuus. Eikä Osaman olemassaolosta olut mitään näyttöä, joitakin feikkiosamoita jenkit julkisuuteen esittivät tarkoitushakuisesti, mutta lapsikin tiesi ettei kyse ollut aidosta osamasta.
afganistaniin tehdyssä hyökkäyksessä ei tietenkään ollut muuta tarkoitusta kuin "tarinan" loppuun saattaminen, siitäkin pyöri julkisuudessa kuvaväärennös. Jo se että mies mukamas heitettin mereen, kertoo valheesta. jos jenkeillä olisi ollut aito osama käsissään, olisit hänet kuolleenakin esitelty maailmalle ja aivan varmasti.
Äitin pikkukilillä ei ole mitään todisteita, pikkuisia arvauksia vaan... niinkuin viherbunkeilla on ollut kautta historian...
Katselin tätä keskustelua sivullisena, mutta jos amerikkalaisilla olis ollut oikeesti Osaman ruumis, ei ne sitä mihinkään mereen olis heittänyt.
Katselin tätä keskustelua sivullisena, mutta jos amerikkalaisilla olis ollut oikeesti Osaman ruumis, ei ne sitä mihinkään mereen olis heittänyt.
Maailman etsityin terroristi kuitenkin kysseessä ja se viskataan mereen.
Hehheh, esitäpä yksikin todiste osaman olemassaolosta afganistanin miehityksen aikana, et löydä ainoatakaan.
äitin pikkukilillä loppui argumentit heti alkuunsa, ei saanut todistettua ensimmäistäkään väitettään. pikkukilli on tyypillinen loisiva, kaljaa kittaava, arhinmäkeläinen viherbunkki, jonka elämä on oikeasti ohi alle 3-kymppisenä.
sinulla raukka ei sis ole mitään äyttöä? eipä tietenkään, kuinka voisi ollakaan. Ainoa "argumenttisi", pikkukili, HEHHHEH, lähinnä säälittävää, niin ja unohdit että olen 4 vuotta sinua vanhempi.
äitin pikku killi ei pystynyt vastaamaan ensimmäiseenkään kysymykseen;
"Onko sulla todisteita tuohon, vai soitatko vain suuta, äitin pikkuinen killi ?"
En ota kantaa killiisi, mutta minä kuitenkin vastasin kysymyksiisi täydellisen totuudenmukaisesti koska tiedän kaiken joten omaksu sinulle annettu faktatieto ja opi, HEHHHEHHHEHHHHPRÖÖÖÖt,
PÖÖÖÖÖÖÖ, kakka.
äitin pikku killi ei pystynyt vastaamaan ensimmäiseenkään kysymykseen;
"Onko sulla todisteita tuohon, vai soitatko vain suuta, äitin pikkuinen killi ?"
syötti sen ruumiin sioille että on lähempänä kaltaisiaan.
vielä sen viimeisimmän (ja koomisimman) ilmastonmuutoshuolen kanssa...
Terroristi Bushin kanssa ovat olivat hyviä kavereita. Osama asui kuitenkin amerikassa sillä on talokin siellä.
Aito alkuperäinen Osama bin Laden kuoli 2001. Sen jälkeen Osama oli Pentagonin Digitaali-Osama, jonka USA tappoi digitaalisesti niin että ei nähty kuin suttuisia kuvioita ja videoita sekä suuret otsikot.
Osamalla on nykyään niin kiire, että ei jouda enää poliittisia lausuntoja antelemaan, hän nimittäin hoitelee päätoimisesti seitsemänkymmenen kahden neitsyen katrasta.
sehän on nyt työnsä tehnyt setä samulille ja elää vaimojensa kanssa stringi-saarilla onnellisena USS George Bushin suojelussa.
mutta ei se kumminkaan anna enää mitään lausuntoja...
Katsotaan kehitteleekö CIA Obamalle uuden Osaman Iranista. Vaikuttaa siltä, että Obama ei enää salli Osama-pelleilyjä, mutta ei sitä koskaan tiedä.
Obaman oli pakko järjestää ikään kuin Osaman tappajaiset. Muutenhan Osama olisi ikään kuin jäänyt elämään, Obama olisi saanut selitellä eikä USAlla ja Natolla olisi tullut "voiton voittoa" Afganistanista. Joukkojen vetäminen kotiin olisi ollut synkkääkin synkempää kun se jo nyt on hävettävää.
Nyt "voitto" tuli kun ne tappoivat video olemuksen. USA uhrasi tappajaisiin kaksi häivehelikopteria, että ne saivat maailmanlaajuista mainosta. Syykin uhkaukseen on selvä. Häiveteknologia ei toimi USAn koptereissa.
muslimi Obama bin Laden ei lähettele enää lausuntojaan... outo juttu, eikö totta. Oliskohan se tapettu ?
Juutalaista propagandaa.Ei tehoa suomalaisiin.
Bushin ja Cheyneyn klaanien täytyy mennä manan majoille ennen kuin joku sisäpiiriläisistä alkaa paljastamaan 9/11 ja Osama bin Laden feikkejä. Siihen menee ehkä 20-40 vuotta riippuen siitäkin kuinka nopeasti USAn imperiumi romahtaa ja Venäjä sekä Kiina nousevat maailmanmahtimaiksi.