miten jatkaa?

Olemme seurustelleet yli neljä vuotta, mihin on
mahtunut niin rakkautta kuin riitojakin. Tämän
vuoden alussa mieheltäni loppui kiinnostus
seksiin ja nyt minusta tuntuu, että hän on
käymässä koko ajan muutenkin etäisemmäksi. emme
enää helli toisiamme ja muutenkin käyttäydymme
lähinnä kuin "kämppäkaverit".en tiedä enää mitä
tehdä. olen yrittänyt huomioida miestäni
(aamupalaa vuoteeseen, helliä sanoja,
kuuntelua...), mutta mieheni on edelleen etäinen.
keskustelimme asiasta ja hän ei itse näe mitään
ongelmaa.hän sanoi, että jos ei kelpaa, niin
hanki toinen mies. rakastan häntä, mutta riudun
jos näin pitää jatkaa.mikä siis voisi olla syynä?
7939
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Arki on koittanut teidän suhteeseen. Kuulostaa
kovin tutulta, meidän arkea on jatkunut n. 10
vuotta. Aika on muuttanut sitä niin että puntit
on jaettu uudelleen; minulla ei kiinnosta nyt
seksi vaan se läheisyys ja hellimiset on jäänyt
puolin jos toisinkin. Lapset vievät sen vähänkin
yhteisen vapaa-ajan.
Masennus valtaa mieltä varsinkin näin syksyllä,
mikään ei kiinnosta paitsi muutoshalu tähän
arkeen ja siihenkään ei tahdo voimia riittää
kaiken riitelyn jälkeen..

Äänestä
  • voi miten tutulta tuo kuulostaa..minulla lisänä
    vielä se että tuntuu ettei mitään yhteistä lasten
    lisäksi enään ole.sitä pinnistelee ja yrittää
    mutta toisen hapan naama ja pessimistisyys alkaa
    jo syödä minua:((

    Äänestä

  • Arki on astunut myös minun ja mieheni suhteeseen.
    Olemme oikeastaan eläneet arkea suhteessamme jo
    15v. Silti meillä riittää kummallakin vielä
    kiinnostusta seksiin, ainoastaan ettei meidän ole
    pakko harrastaa sitä enää joka päivä. Hellimisiä
    saam ja annan. Jonakin päivänä minä enemmän ja
    toisena mieheni. Vapaa-aikaa rittää todella hyvin
    sekä kahdenkeskiseen oleskeluun että lapsiin
    keskittyen.
    Joskus riitelemme rajustikin, mutta ei ole vielä
    jäänyt yhtään asiaa selvittämättä. Mutta
    riitelimmehän jo suhteen alussakin, eli sekään ei
    liene "arjen tuomaa".
    Joka tapauksessa, pointti oli se, että
    kuvattaessa tuonlaatuista kurjuutta suhteessa ja
    toisen huomioon ottamattomuutta, ei selitys voi
    todellakaan olla niin yksinkertainen kuin "arki
    on koittanut suhteeseemme". Arki ei ole
    automaattisesti välinpitämättömyyttä, seksin ja
    läheisyyden puutetta, vaikka monet tuntuvat
    haluavan suhteensa toimimattomuuden juuri sen
    piikkiin tökätäkin.

    Äänestä

Jos jo neljän vuoden jälkeen tilanne on tämä,
niin ainoa vastaus on, että miehelläsi on toinen
nainen. Ota asia puheeksi ja mieti sitten miten
haluaisit jatkaa.

Äänestä

Toinen nainen kyllä tuntuu todennäköiseltä, kun
suhde on vielä noin uusikin. Tai vakava
ihastuminen ja "ruoho taitaa olla aidan takana
vihreämpää" -pohdinta.

Mutta mikäli ei. Ehkä auttaisi se, että sinä
etsisit jonkin uuden mielenkiinnon kohteen
harrastuksen, yhdistystoiminnan, vapaaehtoistyön
tms. joka suistaisi entiset kuvioisi raiteiltaan
ja katkaisisi sen jämähtäneisyyden, johon olette
kotona juuttuneet. Suuntaat katseen ulospäin,
pois teidän suhteesta.

Sitten, kun kaverisi huomaa mielenkiintosi ja
enrgiasi suuntautuneen jonnekin muualle, hänkin
todennäköisesti herää. Jos ei, niin oma vikansa.

Nyt näyttää menevän niin, että mitä enemmän sinä
yrität, sen vähemmän hänen tarvitsee tehdä muuta
kuin murjottaa pikku tenavan lailla.

Äänestä

meillä on sama tilanne,olen miettinyt mistä voisi
johtua,jos haluan seksiä joudun niin sanotusti
kerjäämään.jos on toinen nainen niin
ymmärrän.olen nyt kolmatta viikkoa vain seurannut
mieheni käytöstä,huomaan outoja piirteitä
esim:ennen hän vastasi melkein heti kännyyn kun
soitin,nyt kestää todella pitkäänja usein hän on
viestittänyt takaisin vain minulle,mutta
rohjennut en ole kysyä toisesta naisesta,mutta
ehkä meidän tarina pian selviää.tsemppiä sinulle.

Äänestä

12 vuoteen on mahtunut monenmoista fiilistä.
Mutta rohkaisuksi haluaisin sanoa, että joskus
vain saattaa tulla "kylmempiä" kausia, jotka
ikäänkuin kuuluvat parisuhteessa kasvamiseen.
Silloin voi olla kyseessä, että toinen joko
alitajuisesti tai ihan tietoisesti käy läpi
jotain ajatusprosessia; saattaa vaikka pohtia
koko suhdetta ja sen mielekkyyttä, omaa elämäänsä
ja mitä siltä haluaa jne.

Omaan mieheeni vaikuttaa myös hyvin paljon
esimerkiksi se, miten töissä sujuu... (stressi
jne.)

On hyvä, että näinä aikoina säilytetään
läheisyyden kontakti jonkinlaisin kosketuksin ja
halauksin, vaikka se saattaisi jäädäkin enemmän
toisen osapuolen harteille.
Mutta siinäkin on hyvä varoa, ettei "ahdista"
toista nurkkaan; se voi vain lisätä vetäytymistä.

Joskus suhde kaipaa myös vaihtelua; sitä voi
järkätä vaikkapa miettimällä omaa
suhtaumistapaansa asioihin. Jos reagoit usein
(tai lähes aina...) joihinkin asioihin samaan
tyyliin, niin kokeileppa toista suhtautumistapaa
välillä. Tai vaihda vähän pukeutumistyyliä
(vaihda kotiasu välillä seksikkäämpään tyyliin...)

Vaihtelua, piristystä, mutta myös vapautta antaa
toisen olla rauhassa jos hän niin haluaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kata kirjoitti:

Olemme seurustelleet yli neljä vuotta, mihin on
mahtunut niin rakkautta kuin riitojakin. Tämän
vuoden alussa mieheltäni loppui kiinnostus
seksiin ja nyt minusta tuntuu, että hän on
käymässä koko ajan muutenkin etäisemmäksi. emme
enää helli toisiamme ja muutenkin käyttäydymme
lähinnä kuin "kämppäkaverit".en tiedä enää mitä
tehdä. olen yrittänyt huomioida miestäni
(aamupalaa vuoteeseen, helliä sanoja,
kuuntelua...), mutta mieheni on edelleen etäinen.
keskustelimme asiasta ja hän ei itse näe mitään
ongelmaa.hän sanoi, että jos ei kelpaa, niin
hanki toinen mies. rakastan häntä, mutta riudun
jos näin pitää jatkaa.mikä siis voisi olla syynä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu