Kansojen sokeus, voi voi. Mistä valoa ?

Eikö nyt kukaan näe eikä kuule mitä maailmalla tapahtuu ja miksi. Tai miksi ei välitetä jos nähdään ja kuullaan. Jatkuvasti tapahtuu kaikenlaisia hirveitä ja pahoja asioita. Kansaa kaatuu ja vammautuu kuin heinää myrskyissä. Nälän hätää kaikilla puolin maailmaa, samoin monenlaista väkivaltaa, varastamista ja tappamista ryöstelyineen. Sekoiluja kaikenlaisissa huumaavissa aineissa joka kaupungissa ja kylässä, johon myös pelkästään uskonnolliset uskonnot epäjumala-palvelu sekoiluineen lukeutuu, kristinuskontoa myöden. Joka on aivan eriasia kuin Kristuksen seuraaminen ja Jumalan valtakunnan etsiminen, täydellisyyteen pyrkiminen Kristuksen sanojen ja opetusten mukaisesti, (ainoa mahdollinen), Johon ei ole eikä tule muuta tietä. Vaikka kuinka yrittävät valta ja vasta terrorisoimisineen päästä maailman Herruuteen. Vasta antikristuksen / uskontojen yhdistymisen avulla, siihen lyhyeksi 3 ½ vuodeksi tulevat pääsemäänkin Jumalan sallimuksesta. Joka kuitenkin koituu kaikkien uskontojen tuomioksi ja tuhoksi. Ainoastaan Kristus ja Hänen Valtakuntansa tulee ja hallitsee maailmaa sen jälkeen 1000 vuotta ensin alkuun, sitten nousee pieni vastataistelu jonka Jumala lopettaa heti alkuunsa, jonka jälkeen luodaan uusi taivas ja maa joka kestää ikuisesti, ilman mitään pahaa, väärää, tai likaista, eli saastaisuutta. Näin lyhyesti ja suurpiirteisesti ilmaistuna.

Missä siis on ne: Joilla on silmät auki ja korvat kuulolla, vastuuntuntoiset, oikeamieliset, totuutta ja oikeutta / oikeudenmukaisuutta, oikeaa laillisuutta kunnioittavat, ja peräänkuuluttavat ns, hyvät ja hyvää kaikille tavoittelevat ja tekevät ihmiset. Vai ovatko jo kaikki taipuneet vain pahan palvelijoiksi, onko Raamatussa ennustettu laittomuus jo päässyt valtaan ? Hallitsemaan jokaista valtakuntaa ja yksilöä, Hyvin pientä Kristukselle uskollisten joukkoa lukuun ottamatta. Jotka hekin, ovat hajallaan eripuolilla maailmaa ja kansakuntia, kuitenkin uskollisia tehtävässään lopunajan pasuunana, totuuden tähtinä loistaen, oikeaa tietä osoittaen sanomillaan ja opetuksillaan. Jota enää harvat tuntuvat ottavan vastaan ja hyväksyvät kohdalleen. Eksytys on ollut jo tähänkin mennessä väkevä, eksyttäen ja paaduttaen lähes kaikki maailman ihmiset, siksi itseään ja lähimmäisiään ja elinmahdollisuuksiaan valtavalla vauhdilla tuhoten, suurimmalle osalle maailman ihmiskuntaa kärsimyksiksi. Raamatussa ennustettu laittomuus näyttää siis olevan jo vallassa, on tullut jo tieltä poistetuksi se jonka piti pidättää, se vanhurskaus. Näin useimpien rakkaus on jo kylmennyt, eikä siksi näy, eikä tunnu enää juuri missään.

Näin rehellisiä, oikeamielisiä vanhurskaita peräänkuuluttaen ja kutsumuksistaan maailman valkeudesta, maan suolana olemisesta, totuuden julkituomistehtävästä, oikean suuntaa itse edellä kulkijoina osoittamisesta muistuttaen.

Vapahtajan, Kristuksen Jeesuksen nimessä, puolustaja Pyhä Henki, joka Totuuden Henki / Esko H.
9243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mitä?

Äänestä
  • Missä siis on ne muut: Joilla on silmät auki ja korvat kuulolla, vastuuntuntoiset, oikeamieliset, totuutta ja oikeutta / oikeudenmukaisuutta, oikeaa laillisuutta kunnioittavat, ja peräänkuuluttavat ns, hyvät ja hyvää kaikille tavoittelevat ja tekevät ihmiset. Vai ovatko jo kaikki taipuneet vain pahan palvelijoiksi. Onko Raamatussa ennustettu laittomuus jo päässyt valtaan ? Hallitsemaan jokaista valtakuntaa ja yksilöä, Hyvin pientä Kristukselle uskollisten joukkoa lukuun ottamatta. Jotka hekin, ovat hajallaan eripuolilla maailmaa ja kansakuntia, kuitenkin uskollisia tehtävässään lopunajan pasuunana, totuuden tähtinä loistaen, oikeaa tietä osoittaen sanomillaan ja opetuksillaan. Jota enää harvat tuntuvat ottavan vastaan ja hyväksyvät kohdalleen. Eksytys on ollut jo tähänkin mennessä väkevä, eksyttäen ja paaduttaen lähes kaikki maailman ihmiset, siksi itseään ja lähimmäisiään ja elinmahdollisuuksiaan valtavalla vauhdilla tuhoten, suurimmalle osalle maailman ihmiskuntaa kärsimyksiksi. Raamatussa ennustettu laittomuus näyttää siis olevan jo vallassa, on tullut jo tieltä poistetuksi se jonka piti pidättää, se vanhurskaus. Näin useimpien rakkaus on jo kylmennyt, eikä siksi näy, eikä tunnu enää juuri missään.

    Näin rehellisiä, oikeamielisiä vanhurskaita peräänkuuluttaen ja kutsumuksistaan maailman valkeudesta, maan suolana olemisesta, totuuden julkituomistehtävästä, oikean suuntaa itse edellä kulkijoina osoittamisesta muistuttaen.

    Äänestä

mitä olet tehnyt asialle. Autatko hokemalla mantraasi netissä? Mene paikanpäälle auttamaan.

Äänestä
  • Mukana olen koko ajan

    Äänestä

Kahlaan paraikaa Raamattua läpi. Mieleeni on herännyt useita kysymyksiä...

Ensinnäkin, VT on vain historiankirjoitus israelin kansan tapahtumista, miksi ainoa oikea jumala olisi ilmoittanut itsensä vaivaihkaa jonkun pikkukansan historiankirjassa?

Kuka Jeesus loppujen lopuksi oli ja mitä viestiä hän tuli tuomaan? Käsittääkseni hän tuli päättämään yhden aikakauden eli päivittämään ihmisten käsityksen Jumalasta.

Missä Raamatussa oikeastaan sanotaan että ehtoolisella pyydetään synnit anteeksi?

Missä (en ole vielä siellä asti) sanotaan että Jeesus kuoli jotta hän lunastaisi ihmisten synnit anteeksi?

Olisiko mahdollista että alkujuutalaiset kehittivät oman uskonnon (juutalauisuuden) vain rohkaistaakseen kansaansa pyrkimään pois egyptin alaisuudesta? Uskonnothan ovat syntyneet alunperin jotta kansakunnat pysyisivät yhtenäisinä.

Äänestä
  • Katsooko J:la suopeasti sitä jos uskookin "ainoaan oikeaan jumalaan", olipa hän sitten minkä uskonnon jumala tahansa... Ainoan oikean jumalan tuntomerkkejä ovat luonnollisesti kaikenlainen oikeudenmukaisuus sekä nöyryyden ihannoiminen - kuten kristinuskon Jumalallakin.

    Äänestä

  • Jumala valitsi Aatamin ja Eevan jälkeläisistä aina ne jotka olivat Hänelle uskollisimpia.

    Jumala ilmoitti itsensä Hänelle uskollistensa kautta.

    Jeesus edusti ja edustaa Jumalan sanaa ja lakia jonka kautta ja johon ja jonka alaisuuteen koko luomakuntamme on luotu, edusti siis itse Luojaa koko kaikkeuden omistajaa ja valmistajaa.
    Jeesus oli olemassa jo ennen luomkuntamme luomista. Ilnmenee Raamatusta.

    Jeesuksen veri, jota ehtoollinen kuvaa, samoin kuin leipä jota murramme kuvaa Kristuksen ruumista, jonka jäseniä me Hänen omansa olemme.
    Jota siis nautimme Hänen muistoksensa ja liittomme uudistamiseksi puhtaalle pohjalle, tunnustamalla erheemme ja lankeemuksemme joihin monesti lankeilemme kun emme jaksa pysyä aina niin valppaina. Monesti jälkeen päin vasta tajuamme, mitä emme huomanneet. Tällaisia tahattomia tahroja kuitenkin tulee varmaan jokaiselle, siksi tarvitaan erheidemme tunnustamista ja Jeesuksen veren puhdistavaa vaikuttusta. Leivän murto taas on Jeesuksen syömistä = Jumalan sanan ja hengen ravinto joka vahvistaa ja antaa voimaa ja keskinäistä rakkautta ja luo yhteyttä Jeesuksen Kristuksen ruumiiseen kuulumiselle, on Hänen seurakuntaansa.

    Niin Jeesus sovitti rikollisuuteen Jumalaa ja omaisuuttaan vastaan langenneen ihmiskunnan puolesta heidän kaikki rikokoksensa, niin ettei joudu kadotukseen, ehtona kuitenkin parannuksen teko Ja Jeesuksen niimeen itsensä kastaminen, silloin lupautuen noudattamaan Hänen antamiaan elämän ohjeita ja oppeja ehtoineen, muussa tapauksessa ei mitään hyödytä mitään.
    Eli on vain hyödyksi niille jotka tahtovat alkaa seuraamaan Jeesusta.

    Ei ole mahdollista, Juutalaisethan hylkäsivät ennemmistö osaltaaan Jeesuksen ja vaativat jopa ristiinnaulittavaksi. siksi koko Juutalaisten valtakunta hajotettiin, ja vasta 1948 saivat alkaa palata takaisin samalle alueelle takaisin.

    Ja ovat vieläkin syötyjen sakkinappuloiden tavoin hyljättynä pois Jumalan yhteydestä kansakuntana, mutta tulevat uudelleen asetetuksi Jumalan silmäteräksi kovien ahdinkojensa kautta nöyrtyen ja huutaen Herran puleen koko sydämmestään syntejään katuen. Mutta kovat on ollut ja tulee olemaan vielä kovemmat ahdistukset, ennenkuin Kääntyvät Kristuksen kautta Jumalan puoleeen.

    Äänestä

  • Kapitalistipappi kirjoitti:

    Katsooko J:la suopeasti sitä jos uskookin "ainoaan oikeaan jumalaan", olipa hän sitten minkä uskonnon jumala tahansa... Ainoan oikean jumalan tuntomerkkejä ovat luonnollisesti kaikenlainen oikeudenmukaisuus sekä nöyryyden ihannoiminen - kuten kristinuskon Jumalallakin.

    Ei Hän Jumala, ole minkä uskonnon tahansa Jumala, Hän on ainoastaan niiden Jumala, jotka uskovat ja seuraavat Kristusta Jeesusta, eli omaa pyhää ja vanhurskasta poikaansa, ainoastaan Hän edeustaa oikeaa Jumlaa, Jumalan sanaa, lakia ja Pyhää Hnekeä.

    Kaikki Muut jumalat ovat ihmisten ja langenneiden enkelien tekemiä uskontojen epäjumalia. Oikean Jumalan vastustajia, samoin kuin kristinuskontokin, joka on antikristillisen hengen hedelmä, eikä ole Kristukseen uskoa ja Hänen opetustensa mukaan elämistä ja tekemistä.

    Pelkkä Jumalaan uskominen ei siis hyödytä mitään, vasta Jumalan sanan opetusten mukaan toimiminen, siis elämällään käytännössä osoittaminen. Olemalla maalman valkeutena, maan suolana, totuutta julkituoden ja kirkastaen, Jumlaa, Hänen lakia (täydellisyyden elämän lakia) ja lähimmäisiään niin kuin itseään rakastaen ja palvellen.

    Äänestä

  • Esko H. kirjoitti:

    En tarkoita semmoista uskontoa jossa on jotain teennäisiä riittejä vaan Oikeaa Jumalaa jonka voi luottaa tulevaisuutensa. Tämän Oikean Jumalan ja kristinuskon Jumalan "opetukset" eli tahto ovat periaatteessa samat (lukuunnottamatta kolmannen kappaleen jutskaa. Molemmat perustuvat puhtaaseen omaantuntoon ja puhtauteen. Sanoit että ihmiset tuomitaan heidän omantuntonsa mukaan (http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000003863314).

    Ps. tämä on siis puhtaasti teoreettista (/teologista) pohdiskelua, en ole perustamassa mitään uutta uskonlahkoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Esko H. kirjoitti:

Eikö nyt kukaan näe eikä kuule mitä maailmalla tapahtuu ja miksi. Tai miksi ei välitetä jos nähdään ja kuullaan. Jatkuvasti tapahtuu kaikenlaisia hirveitä ja pahoja asioita. Kansaa kaatuu ja vammautuu kuin heinää myrskyissä. Nälän hätää kaikilla puolin maailmaa, samoin monenlaista väkivaltaa, varastamista ja tappamista ryöstelyineen. Sekoiluja kaikenlaisissa huumaavissa aineissa joka kaupungissa ja kylässä, johon myös pelkästään uskonnolliset uskonnot epäjumala-palvelu sekoiluineen lukeutuu, kristinuskontoa myöden. Joka on aivan eriasia kuin Kristuksen seuraaminen ja Jumalan valtakunnan etsiminen, täydellisyyteen pyrkiminen Kristuksen sanojen ja opetusten mukaisesti, (ainoa mahdollinen), Johon ei ole eikä tule muuta tietä. Vaikka kuinka yrittävät valta ja vasta terrorisoimisineen päästä maailman Herruuteen. Vasta antikristuksen / uskontojen yhdistymisen avulla, siihen lyhyeksi 3 ½ vuodeksi tulevat pääsemäänkin Jumalan sallimuksesta. Joka kuitenkin koituu kaikkien uskontojen tuomioksi ja tuhoksi. Ainoastaan Kristus ja Hänen Valtakuntansa tulee ja hallitsee maailmaa sen jälkeen 1000 vuotta ensin alkuun, sitten nousee pieni vastataistelu jonka Jumala lopettaa heti alkuunsa, jonka jälkeen luodaan uusi taivas ja maa joka kestää ikuisesti, ilman mitään pahaa, väärää, tai likaista, eli saastaisuutta. Näin lyhyesti ja suurpiirteisesti ilmaistuna.

Missä siis on ne: Joilla on silmät auki ja korvat kuulolla, vastuuntuntoiset, oikeamieliset, totuutta ja oikeutta / oikeudenmukaisuutta, oikeaa laillisuutta kunnioittavat, ja peräänkuuluttavat ns, hyvät ja hyvää kaikille tavoittelevat ja tekevät ihmiset. Vai ovatko jo kaikki taipuneet vain pahan palvelijoiksi, onko Raamatussa ennustettu laittomuus jo päässyt valtaan ? Hallitsemaan jokaista valtakuntaa ja yksilöä, Hyvin pientä Kristukselle uskollisten joukkoa lukuun ottamatta. Jotka hekin, ovat hajallaan eripuolilla maailmaa ja kansakuntia, kuitenkin uskollisia tehtävässään lopunajan pasuunana, totuuden tähtinä loistaen, oikeaa tietä osoittaen sanomillaan ja opetuksillaan. Jota enää harvat tuntuvat ottavan vastaan ja hyväksyvät kohdalleen. Eksytys on ollut jo tähänkin mennessä väkevä, eksyttäen ja paaduttaen lähes kaikki maailman ihmiset, siksi itseään ja lähimmäisiään ja elinmahdollisuuksiaan valtavalla vauhdilla tuhoten, suurimmalle osalle maailman ihmiskuntaa kärsimyksiksi. Raamatussa ennustettu laittomuus näyttää siis olevan jo vallassa, on tullut jo tieltä poistetuksi se jonka piti pidättää, se vanhurskaus. Näin useimpien rakkaus on jo kylmennyt, eikä siksi näy, eikä tunnu enää juuri missään.

Näin rehellisiä, oikeamielisiä vanhurskaita peräänkuuluttaen ja kutsumuksistaan maailman valkeudesta, maan suolana olemisesta, totuuden julkituomistehtävästä, oikean suuntaa itse edellä kulkijoina osoittamisesta muistuttaen.

Vapahtajan, Kristuksen Jeesuksen nimessä, puolustaja Pyhä Henki, joka Totuuden Henki / Esko H.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu